7. joulukuuta 2012

Kuukauden kuiva kausi, eli kuinka #muuttoviha

Minun piti pitää joulukalenteria. Olin ihan tosissani suunnitellut jo kasan juttuja, joista kirjoittaa. Sitten tapahtui: Elämä. Yllättäen saimme puhelun, joka käänsi kaiken ihan nurinpäin ja päädyimme helvettiin joka tunnetaan nimellä Muutto. Vaikka  muuttoaikaa oli yli puoli vuotta, pistimme ennätysajassa kimpsumme kasaan ja muutimme ydinkeskustasta lähiöön. Sinänsä loppupeleissä muutimme parempaan, vaikka joudumme nyt molemmat busseilemaan enemmän, sillä asuintila kasvoi 14 neliötä, ja ompeluhuonekin sai ainakin yhden neliön lisää kokoa. Joten kaikki voittaa! Koville silti otti.

Muutimme viikkoa ennen CosplayGaalaa, joka aiheuttikin sitten hienoista säätöä, sillä lähes kaikki cosplay-puvut ja -kamat olivat laatikoissa. Onneksi olimme kuitenkin unohtaneet pakata Macross-pukumme parempaan talteen Katsudoconin jälkeen, joten ne löytyivät harvinaisen pienellä kaivelulla, ja saimme edes jotain päällepantavaa Gaalaan.

Muuton aikaan aika moni totesi, että jopas teillä on tavaraa. Muuttoapulaisten suusta kuultuna se alkoi jo aika vahvasti pänniä, koska KYLLÄ, MEILLÄ ON PALJON TAVARAA. Tuli kauhean syyllinen olo, kuin jotenkin olisimme outoja hamstraajahihhuleita koska meillä on muutakin tavaraa kuin astioita ja lenkkareita. Kyllä, meillä on järjettömät määrät ns. outoa tavaraa, kuten miekkoja, muovipussillisia solumuovipaloja, kassillinen spray-maaleja, laatikkokaupalla kankaita... SORDE VAAN, me harrastetaan juttuja jotka vaatii muutakin kuin lenkkarit ja kuntosalikortin. Sama fiilis tulee kun katsoo kauppojen sisustusosastoilla (jotka ovat tulleet hyyyvin tutuiksi viime viikkoina) sellaisia kauniita pieniä bokseja, joissa lukee päällä 'ompelutarvikkeet'. Ompelutarvikkeet... sellaiseen pieneen rasiaan? Minun ompelutarvikkeeni mahtuivat hätäisesti yhteen isoon pahvilaatikkoon. No, eipä niihin pakkeihin ole tarkoituskaan tunkea metrikaupalla pitsiä tai puolimetrisiä viivoittimia kaavoitusta varten, mutta välillä tulee sellainen olo, että on vähän epänormaali.

Gaalasta noin muuten! Oli kivaa! Olin tosian tuomariston puheenjohtajana tänä vuonna, ja vaikka oli kivaa ja mukavaa ja tykkäsin, olisi ehkä aika opetella sanomaan 'ei'. Vähän meinasi olla tötteröinen olo muutamana viikkona ennen Gaalaa, ja se ehkä vaikutti valmisteluihini. Harmittaa. No, kaikki meni kuitenkin ihan ok, ja kaikki hyvin. Tuomaroimme kiireessä mutta kaikessa rauhassa, ja oli älyttömän kiva nähdä niin paljon kisaajia! Paljon oli perunutkin, mutta silti väkeä riitti. Tasokin oli melkoisen hieno, ja saimme nauttia riemastuttavista ja upeista esityksistä. Jengi oli selkeästi lähtenyt kunnianhimoisesti liikenteeseen!

Joo, täytyy myöntää, että reilun kuukauden ajan cosplay oli ihan vihonviimeinen asia mielessäni. Kuten pitääkin olla, kun yrittää samaan aikaan saada kursseja läpi, suunnitella töissä juhlia ja joulunalushommia, ja siirtää koko elämäänsä uuteen osoitteeseen ja siellä järjestykseen. Nyt tosin alkaa taas kutkuttaa! Onneksi uusi ompeluhuoneemme ei aiheuta minulle enää suunnatonta ahdistusta (toisin kuin vielä viikko sitten, ennen kuin raivasin sitä kaaosta edes vähän järkevämmäksi. Kaikki on edelleen laatikoissa, mutta laatikot ovat jotenkin loogisessa järjestyksessä ympäriinsä!), ja tammikuussa tulee Ihania vieraita, joten pakko alkaa kahlata tavaramerta läpi. Tarkoitus olisi saada Frostbiteen uusi puku, joten... katellaan. Ehkä. Pakko tässä on pikkuhiljaa päästä käsiksi normaaliin elämään, joka ei pyöri pahvilaatikoiden ympärillä.

Mutta hei, kaunista joulukuuta, vähäisetkin lukijani. Yritän olla vähän aktiivisempi, koska siellä joulukalenterinsuunnittelutiedostossa oli aika kivojakin juttuja, joista haluaisin kirjoittaa.

17. lokakuuta 2012

"Hyi kauhee mee pois ei me pystytä ees kattomaan sua, -10 pistettä!", eli tuomaroinnista

Cosplay-kisojen tuomarointi tuntuu olevan melkoinen mysteeri monelle, ja varsinkin niille, jotka seuraavat kisoja lähinnä yleisöstä käsin. Yleisöhän näkee aivan erilaisen todellisuuden puvuista kuin tuomaristo, sillä lavavalaistus sekä etäisyydet ovat hyvin anteeksiantavia. Monet puvut näyttävät kaukaa aivan uskomattomilta, ja läheltä katsottuna ovat suttuisia ja täynnä kaikenlaisia huolimattomuuksia. Aikoinaan, ennen esituomarointia, tuomaristo näki saman kuin yleisökin. Se johti narinaan siitä, kuinka läheltä voittaja oli rumempi kuin joku toinen puku, joka oli nähty läheltä. Samoin ulistiin siitä, kuinka simppelillä puvulla ei voinut voittaa. Nykyään pöydät ovat näköjään pyörähtäneet ympäri.

Jotenkin minulle heräsi halu vähän valottaa tuomarointeja. Olen kolunnut aika monet kisat sekä tuomaroitavana että tuomarina, ja olen nähnyt aika monenlaiset tavat hoitaa nämä jutut.

Tuomaristot eivät aina toimi samalla tavalla. Erilaisissa kisoissa on erilaiset tuomaristot, ja erilaiset toimintatavat. Simppeliin pikkuconin pukukisaan ei ehkä kannata soveltaa World Cosplay Summitin pistejärjestelmää, ja toisaalta tiukempia kisoja on hankala vetää ilman ohjenuoraa. Useimmiten pistejärjestelmiä ei käytetä, vaan mennään ns. perstuntumalla. Tuomaristo valikoi suosikkinsa, ja keskustelevat sitten heidän järjestyksensä. Nämä päätökset perustuvat tuomarien omaan kokemukseen, "ammatti"taitoon, sekä ihan vaan mielipiteisiin. Usein mielipiteet menevätkin yksiin, välillä pitää neuvotella. Vertaillaan työn jälkeä, omia muistiinpanoja, referenssikuvia; keskustellaan esityksestä, jos sen on tarkoitus olla osa arviointia. Joskus keskusteleva tuomaristo ei vaan saa selkoa tilanteeseen, ja silloin voi keksiä jotain muuta: esimerkiksi Bakaconissa 2011 tuomaristo joutui antamaan neljälle suosikilleen pisteet, jotta paremmuusjärjestys ratkeaisi.

Minulta on jo muutamankin kerran kysytty kuinka tuomariksi oikein pääsee. Helposti: suhteilla tai omalla aktiivisuudella. Jotkut cosplay-vastaavat toki etsivät uusia tyyppejä tuomaristoon, mutta usein tuomarit valikoituvat tutuista ihmisistä. Tämä ei ole välttämättä mitään kavereiden suosimista, vaan tuttuihin ihmisiin on yksinkertaisesti helpompi luottaa puolueettomuudessa ja ammattitaidossa. Heidän cosplay-taustansa on myös cosplay-vastaavan tiedossa, jolloin on helpompi sanoa, onko ihminen pätevä hommaan. Erityisesti ns. vakavammat kisat vaativat tuomareilta kykyä arvioida pukuja muutenkin kuin kokonaisuuden ja "kivuuden" kannalta.

Jotkut kisat etsivät tuomareita julkisella haulla. Jotkut kyselevät Anikissa, toiset sivuillaan. Nämä ovat harvinaisempia, joten ehkä vielä parempi tapa tehdä itseään tietyksi on ottaa suoraan cosplay-vastaavaan yhteyttä ja kysyä, pääsisikö tuomariksi. Suositeltavaa olisi varmaan esitellä itsensä, taitonsa, pukunsa jne. Tuomarilla olisi myös erittäin hyvä olla kokemusta kisoista, mutta sekään ei ole pakollista: esimerkiksi roralla ei ollut kokemusta cosplay-kisoista ennen kuin lähti tuomaroimaan World Cosplay Summitin ensimmäistä Suomen karsintaa vuonna 2008, mutta hänen aito ammattitaitonsa vaatetusalalta oli niin kova ja tärkeä valtti, että kisakokemus jäi toissijaiseksi. Näyttöä _jostain_ on siis oltava. Mammailu esimerkiksi voi olla näppärä keino lähteä hankkimaan kokemusta siitä, miten kisat toimivat, jos ei varsinaisesti kiinnosta itse kilpailemaan.

Tuomaristossa on siis oltava osaamista, mutta on myös oltava Hyvä Tyyppi. Olen nähnyt ammattitaitoisia mutta ilkeitä tai kylmiä tuomareita, jotka ovat jättäneet huonon maun ihmisille. Esimerkki ulkomailta: eräs tuntemani cosplayaaja, joka on todellakin hyvä siinä mitä tekee, oli herättänyt toisessa maassa tuomaroidessaan kauhua kisaajissa, sillä hän oli sanonut hyvin suoraan mitä mieltä oli kisaajien puvuista. Toisaalta taas olen tuomaroinut erään vaatetusalan ammattilaisen kanssa, joka ei paljon puhunut kisaajille, tuijotti vaan ilmeettömänä. Hänestä jäi ainakin meille muille tuomareille todella ikävä maku suuhun, sillä näimme miten paineessa monet kisaajat olivat. Tuomariston asenne on siis hirveän tärkeä, sillä tuomarointitilanne on todella ahdistava monelle. Vaikka kyseessä on kuitenkin nörttien kohtaaminen, tuomaristo asettuu autoritääriseen asemaan kisaajaan verrattuna, ja se luo painetta. Itse ainakin yritän cosplay-vastaavana valikoida tuomariston, joka osaa rentouttaa omalla asenteellaan ja käytöksellään kisaajat, eikä aiheuta ainakaan enempää kauhua tai huonoja fiiliksiä. Anime-aiheisten conien kisoissa ainakin elää vahvasti se perinne, että kisaajille ei anneta kritiikkiä itse tuomaroinnissa, vaan sitä saa käydä kysymässä itse jälkikäteen. Olen nähnyt poikkeuksiakin, viimeksi Assemblyillä järjestetyssä BatMUDin cosplay-kisassa, mutta anime-piireissä tätä ei oikeastaan ole harrastettu. Viimeksi kun olen moisesta kuullut, kuulin samaan syssyyn myös melkoista urputusta, ja ihan aiheestakin.

Tuomariston jääviys puhuttaa myös usein, ja let's be real here: cosplay-piireissä on todella hankala saada aikaiseksi tuomaristo, joka sekä tietää mitä tekee, että ei tunne ketään kisaajista edes jotenkin. Cosplay-vastaavan on siis pystyttävä luottamaan tuomareihin ja heidän kykyynsä olla suosimatta kavereita. Tämän vuoksi tuomaristojen on oltava myös useamman ihmisen summa: oma suosikkini on viiden hengen tuomaristo, jossa on monipuolisesti erilaista osaamista. Pariton määrä takaa myös sen, että äänestyksessä ei päädytä tasatilanteeseen.

Lopulta: tuomarointi voi oikeasti olla aika rankkaa. Joskus päätöksiä on aidosti hankala tehdä, vaikka yleisön silmissä voittaja olisikin selvä homma. Kuten sanottua, kaukaa hienot puvut eivät välttämättä ole hienoja läheltä, ja yksinkertaisemmat puvut ovatkin tyrmäävän upeita kun niitä alkaa tiirata. Kahden upean puvun väliltä valitseminen saattaa olla hyvinkin kova homma, varsinkin kun näkee myös cosplayaajien ylpeyden ja innon tuomaroinnissa. Pettymysten tuottaminen ei ole kivaa, mutta kyynel voi tunteellisemmalle ihmiselle nousta linssiin myös aitoa iloa nähdessään. Itse olin tuomarina viime viikonlopun Katsudoconissa, ja täytyy myöntää että liikutuin nähdessäni sen pursuavan ilon sijoittuneiden naamoilla. Itku ei ole heikkoutta, se on tunnetta, ja tunteet ovat täysin sallittuja.

Tuomarit on ihan kivoja, eikä niitä tartte pelätä. Ne on myös ihmisiä niin kuin kaikki muutkin: ne itkee, ne harjaa hampaitaan, niille tulee outoja tulehduksia ja ne kakkaa. Ne ei voi miellyttää kaikkia, mut ei ne tee sitä ilkeyttään.

10. syyskuuta 2012

Tracon 7, eli cosplayvastaavan ristiretki

Huh huh. Tracon 7 on takana päin, ja ensimmäinen cosplay-vastaavapesti hoidettu. Edeltävät kuukaudet olivat aika tyypilliseen tapaan hirvittävät, koska stressaannun aika herkästi tapahtumanjärjestämisjuttuja tehdessäni, vaikka niistä onkin töiden puolesta kokemusta jo viiden vuoden ajalta. Tracon on kuitenkin hyvin erilainen homma kuin pieni kansalaisjärjestötapahtuma, jota olen saanut pitää ihan omana leikkikenttänäni, joten vähän totutteluahan tässä oli. Olen tottunut tekemään jutut itse, ja nyt oli jopa apuvoimia!

Ihan ensimmäisenä haluankin siis kiittää koko backstagen väkeä. Cosplay-mammat sekä yleispenat, Kyuu, tuomaristot kaikissa kokoonpanoissaan, kaikki satunnaisetkin auttelijat: kiitos mielettömästä työstä, minkä teitte. Homma sujui erinomaisesti, koska te teitte parhaanne. Olin jo sunnuntaina aivan läkähtyä onneen, kun tajusin miten hyvin koko viikonloppu meni, ja suuri kunnia kuuluu teille työmehiläisille, jotka pörisitte siellä minne minä en ehtinyt. KIITOS.

Toinen valtava kiitos kuuluu kisaajille! Jokainen kisaaja, pystymetsästä nykäistyjä nettipukukisaajia myöten, oli mukana innolla ja riemulla, ja sitä minä halusinkin. Että kaikilla olisi myös kivaa, vaikka kisattaisiin. Backstagen läpi kulki uskomaton kavalkadi mahtavia pukuja, ja lavalla loistettiin, ja vaikka kisaamiseen kuuluu pettymykset, toivon että kaikille jäi silti sellainen hyvä fiilis omasta esityksestään. Olitte hienoja, jokainen.

Palautetta saa antaa myös, sekä kisaajat että mammapenat! Näillä näkymin jatkan ensi vuonna Traconin cosplay-vastaavana, joten palaute kuuluu suoraan lehmän korviin (hevosen suuhun?), ja kirjaan kaiken ylös jotta muistankin ne. Otan palautetta vastaan missä mediassa tahansa, sähköpostilla (iris.ronkko [at] gmail . com), Facebookissa, kommenteissa, Anikissa (adreena)... missä vain haluatte sitä antaa. Kadullakin saa tulla kiskomaan hihasta, jos Jyväskylän keskustassa törmätään.

World Cosplay Summitin kisaajien vähyys jäi itseäni harmittamaan. Puolet pareista perui/ei saapunut paikalle, ja kisa jäi hieman köykäisen mittaiseksi. Laatu oli kyllä huipussaan, joten huonoa kisasta ei silti tullut! Tapani mukaan itkeä tirauttelin pitkin kisaa (kun sitä ehdin vilaista) ja palkintojenjaossa kävin aivan hervottomaksi (tosin en yhtä pahasti kuin viime vuonna, jolloin en tiennyt tuloksia etukäteen). Saatoinpa tirautella sunnuntaina päättäjäisten jälkeen aina kun aiheesta puhuin, koska suhtaudun WCS-kisaajiin niin tunteella. Jotenkin olen vaan niin tiukasti kiinni siinä kisassa, että se nostaa tunteet aivan pintaan ja tipat linsseihin.

Missimittarikin sujui hienosti, ja siitä olen erityisen iloinen! Ennen conia siihen oli ilmoittautunut yksi ihminen, ja lopulta lavalla nähtiin seitsemän esittelyä. Olin niin onnellinen, että väki lähti siihen mukaan, ja palautteen perusteella saa järjestää toistekin! Avoin kysymys missimittarin nähneille: pitäisikö sen olla jatkossakin näytöshenkinen, vai ihan kisa? Tästä väänneltiin käsiä ennen conia, mutta päädyttiin kuitenkin näytökseen, ainakin näin kokeiluna. Oliko hyvä näin, vai pitäisikö mukaan tuoda kisailupuolikin?

Huuu. Hirvittävästi on ajatuksia ja kyyneleitä ja tuskaa ja hikeä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melkoisen puhdas onni siitä, että kaikki meni pääasiassa hienosti. Parhaat fiilikset conin jälkeen koko vuonna!

Omat pukuhommanihan menivät taas oikein mainiosti peräputkeen! Coniviikon maanantaiaamu koitti ja päällimmäinen ajatukseni tekeillä olleesta Sherylistä oli lähinnä fuck this. Noin tunnin päästä aloinkin suunnitella uutta pukua, joka sitten valmistui perjantai-iltana klo 22. "Heh". Pääsin olemaan Mahdin Prinsessa She-Ra, ja kivaa oli! Puku oli myös huomattavasti käyttömukavampi kuin epäilisin Sherurun olevan, joten se toimi aika hyvin, koska jouduin välillä juoksemaan kovaakin tahtia bäkkärillä! Sheruru on ihan lähellä valmista, joten jospa sen lokakuun Katsudoconiin saisi puklautettua loppuun...

Aika tyhjän onnellinen olo. Toivottavasti pää selkenee ja ajatukset kasaantuu pian niin että saan järkevää tekstiä WCS:stäkin aikaiseksi. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kouluvuosi, ja suunnata syksyn ensimmäiselle luennolle. Voipi olla että diskurssintutkimus ei ole ehkä juuri nyt se asia, mikä kiinnostaisi eniten maailmassa, mutta arjen kutsu on aika kova ja siihen on vastattava. Oikeasti haluaisin vain maata sykkyrällä kissan kanssa ja aivastella kilpaa.

Vielä kerran, kiitos Tracon 7.


28. heinäkuuta 2012

World Cosplay Summit 2012 on alkanut!

Ihanat Elina ja Maiju ovat lähteneet maailmalle edustamaan meitä kaikkia! Olen tietenkin seurannut silmä kovana kaikkia mahdollisia some-kanavia joita pitkin tietoa tihkuu, ja ajattelin jakaa kanssanne parhaat mestat jotta muutkin voivat seurata!

Twitterin puolella kannata seurata @cosplay_summit :in  ja @Lumis_mirage :n twiittejä. Edellinen on WCS:n oma virallinen tötteri, ja jälkimmäinen Saksan järjestäjän ja vuoden '09 ja '11 edustajan, superihanan Iriksen tötsäke. Iris tuuttaa koko ajan kuvia ja tietoa, aina kun vain saa wi-fistä kiinni.
Näiden lisäksi kannattaa seurata hashtageja #wcs2012 ja #wcs, jälkimmäisen puolella tosin voi tulla paljon kaikenlaisiin muihin world championshipeihin liittyviä juttuja. Mutta kyllä sieltä cosplaytakin välillä tulee!

Facebookissa joukkueiden omat fb-sivut sekä World Cosplay Summitin sivu päivittyvät aina pikkuhiljaa, pistä vaikka hakuun WCS Team -maa- 2012, niin yleensä löytyy se maa mitä haluat katsella. USA on ollut suht aktiivinen myös parin viimeisen päivän aikana, joten sieltä voi jotain tihkua.

Tähän mennessä tapahtunutta: Suomen joukkue saapuivat perjantaina Nagoyaan, jossa he tapasivat lentokentällä Frankfurtista lentäneet Saksan, Tanskan ja Espanjan. Päivä taisi mennä pääasiassa muiden joukkueiden moikkailuun ja tutustumiseen, ja illalla yhteisiin syöminkeihin. Nyt lauantaina alkoi tositoimet, ja koko valtava 20:n joukkueen konkkaronkka matkasi Nagoyan lentokentälle eli Centrairille, jossa oli pieni lavaesiintyminen ja poseeraussessiot (näistä huimasti kuvia Saksan Iriksen Twitterissä!). Elinalla ja Maijulla oli päällään Utena-pukunsa, muuten!

Alkuillasta oli vuorossa jo yllättävän aikaisessa vaiheessa suoritettu esiintymisjärjestyksen arvonta itse championship-kisaa varten. Yleensä tämä on tullut edes vähän myöhemmin viikolla, mutta nyt hoidettiin näköjään heti pois alta. Tiukassa arvonnassa Suomella kävi vähän köpsösti, ja esiintymisnumeroksi tuli 1. Suomi siis kipaisee lavalle heti ekana, eli ainakaan ei tarvitse jännittää omaa vuoroa kamalan kauan!

Tänä vuonna championship-finaalista osa näytetään suorana televisiossa (aiemmin kisa on näytetty vasta jälkikäteen), ja viisi joukkuetta saavat kunnian olla livelähetyksessä. Tämän kunnian saivat ilmeisesti esivalitut Ranska, Thaimaa, Italia, Brasilia ja Japani, eli viime vuosien voittajat sekä kärjen ulkopuolella, mutta sen tuntumassa vuosikaudet roikkunut Thaimaa.

Juuri tällä hetkellä urheat kisaajamme taitavat olla tervetuliaisjuhlissa, joten mitään uutta ei kuulu (koska kaikilla lienee kova ruokatankkaus päällä). Paras aika päivityksille on aamusta, sieltä klo 3 Suomen aikaa alkaen tänne iltapäivälle asti. Taitaa ainakin itselläni olla edessä hyvin aikaansaamattomat aamut seuraavan viikon ajan, kun pitää ajan koko ajan kyttäillä...

EDIT: Ja CFT:n blogissa myös viralliset kuulumiset! Seuratkaa sitä! http://blog.cft.fi !

16. heinäkuuta 2012

Animecon 2012, eli cosplayn uusi maanopeusennätys


Öö, joo. Kävi sillee jännästi että saavuin Amerikasta kotiin, aloittelin vähän Sheryliä, ja huomasin että tilasin vahingossa vain yhden peruukin, josta en todellakaan saisi tehtyä kaikkia tukkahärpättimiä. Oho. Tämä johti sitten sellaiseen radikaaliin ratkaisuun, että hyllytin Sherylin hetkeksi ja aloitin uuden puvun aivan nollasta. Viikko ennen conia. EH HEH LOL.

Lauantaina siis kävin pikaisesti läpi "nngh haluun cossaa"-listaani, ja sieltä poksahti naamalle hahmo, jonka puku täytti kaikki vaatimukseni täysin (helppo, kangas jo valmiina, peruukki jo valmiina, söpö ja kiva ja pieni mekko). Tein pahaa cosplay-syntiä ja valitsin hahmon pelistä, jota en ole pelannut, joten paskaa varmaan sataa niskaan mutta ~haters to the left~.

Joten tein jonkinlaisen henkilökohtaisen ennätyksen puvunteossa: pukuni, eli Lujei Piche pelistä GrimGrimoire, oli valmis torstaina. Tein samalla Artun Laxus-pukuun liivin, joka valmistui torstai-iltana, joten huhhuh! Töissäkin ehdin käydä! Arttu toki auttoi tekemällä proppini, mutta olisipahan tuohonkin jäänyt aikaa jos olisi tarvinnut.

Itse coni! Oli hauskaa! Coni ei varsinaisesti sitä saanut aikaan, enemmän oli kyse ihmisistä. Ihanan paljon oli väkeä vaivautunut Savvoon asti, erityisesti erikoisvieras Saksasta eli ihana Bell, johon tutustuin WCS:ssä 2009, ja jota en ole sen jälkeen nähnyt. Huiput ihmiset, huiput iltakemut, jee!

Conissa sitten taas oikeastaan ohjelmasta meni kaikki ohi, paitsi cosplay-kisa, johtuen siitä että oltiin Artsan kanssa tuomareina, ja siksi meni lauantai pääasiassa cosplayn kanssa. Iltsi oli kyllä hoitanut hommat omasta puolestaan erinomaisesti, ainoana marmatuksena itselleni jäi kisan pituus. Kolme kategoriaa on niinkin pienillä osallistujamäärillä melkoisen pitkä suoritus, johon oma takapuoleni ei kyllä kyennyt kipeytymättä. Toisaalta, tuskinpa itse saan yhtään lyhyempiä kisoja tuossa parin kuukauden päästä järjestettyä, Traconissa on tunnetusti aina hirvittävät sessiot joihin pitää ottaa omat eväät mukaan että selviää.

Olin jo todella yllättynyt saadessani referenssikuvat kisaajista, sillä semmoisella kunnianhimolla oli moni liikenteessä. Tuomarointi meni kivasti, sutvittiin kaksikielisesti ja kaikki sujui. Kamalasti joitain näytti jänskättävän, jopa tärinäksi asti. Hyvin kaikilla kuitenkin meni, kukaan ei rönännyt naamalleen lavalla tai tuomarien edessä, joten 10+, hienosti tehty! Palkintojenjako oli taas niin ihana, kun näki sen riemun voittajien kasvoilla. Sitä niin helposti unohtaa miten hienolta se tuntuu voittaa jotain kisassa...

Kisaajat saavat muuten tosiaan halutessaan lisäpalautetta halutessaan. Ilona lupasi toimittaa yhteystiedot kaikille kisaajille, joten kaivelkaa parin päivän sisään spostilaatikoitanne ja ottakaa yhteyttä jos haluatte palautetta, vinkkejä, mitä tahansa.

Hengausconi oli hengausconein, mutta sentään tällä kertaa ei meinannut tulla lämpöhalvaus. Musiikkitalo ei muuttunut pätsiksi, eikä mitään kamalan kamalaa tainnut tapahtua. Ei se silti tarkoita, että olisi ollut superhyvä tapahtuma, kyllä niitä isojakin pulmia kuului ja näkyi minullekin. Toivottavasti epäkohdat päätyvät järjestäjienkin tietoon, jotka tietenkin ottavat niistä oppia ja tekevät huikeasti parannuksia ensi kertaa varten.

Ai kuvia? No enhän mä mitään kuvia ottanu. Bell kuvasi Lujeita, joten katsotaan josko saisin pian photoshootin tuotoksia esiteltäväksi. Mutta koska ei ole conikuvia, niin tässä teille amerikkalaisia peuroja.




15. kesäkuuta 2012

Kumpere Taplii -kuvia, eli Bainas

Sain Otohimen kuvia pyöritellessäni aikaiseksi myös muokata Bainas-kuvia, joita Jiri otti Tampere Kupliissa. Oli aika nappi paikka kuville, vaikka aavikko olisi ollut ehkä hahmolle sopivampi noin lähdeteoksen puolesta.

Bainasista on pukuna hankala sanoa mitään kun se on vaan vaatteet. Sen verran kyllä täytyy, että en tehnyt vyöhommia itse. Meidän taloudessa tehdään ristiin toisillemme, joten Arttu oikein pyytämällä pyysi saada tehdä kaikki rensselit, ja minullehan se kävi oikein hyvin. Pystyin keskittymään ompeluun, jonka kanssa menikin ihan hilkulle. Tästä syystä pitänee vielä korjailla pukua, sieltä puuttuu jonniin verran juttuja. Kyllä tuota silti mielellään käyttää uudestaan, joskaan Desussa en jaksanut. Syssymmällä sitten ehkä.





Sain vihdoin katsottua sen Ozman loppuunkin. Kaikki kyyneleeni! Ja ihana, ihana ekohippijuoni, arvostin sitä suuresti.

Joo, minä suuntaan nyt kuivemmille aavikoille. Todennäköisesti bloggailen myös Amerikasta käsin, koska en ole tällä kertaa suunnitellut mitään eeppistä NYC-matkaa ja vahdin vain lapsia koko kaksiviikkoisen. Ajattelin kyllä katsastaa myös millaisia kankaita San Antoniosta saa, että josko saisi Assyjen pukuun vehkeet vähän halvemmalla kuin Suomesta...

Kaunista juhannusta kaikille, ja aloittakaa ne Animeconin puvut ajoissa.

14. kesäkuuta 2012

Desucon 2012, eli osaavatko kalat itkeä?

Jahas, taas yksi Desucon käyty. Täytyy sanoa että viikonloppu oli suorastaan harvinaisen eeppinen! Kiire meinasi välillä olla, kun lauantain sudin Kizzyn kanssa ympyrää etsien hall cosplay -kisaan kisaajia, ja sunnuntaina auttelin parhaani mukaan kuvauspalvelussa, ja tämän lisäksi kuvailtiin ja kierrettiin ja kaikkee. Mutta hienoa oli!

Sen kyllä sanon että hyhhyh, sottapytyt! Naisten pukkari oli kuin räjähtänyt. Pienet roskat ja liimarihmat vielä ymmärrän, mutta vesivärikuppeja? Papereita, joihin on pyyhitty kaikki pakkelit naamasta? Hyi nyt helkkari, pää pois sieltä hanurista ja siivotkaa jälkenne. Sama kyllä päti taas ihan kaikkialla, ja kaikkein pahiten rannassa. Kuinka valtava vatipää täytyy olla että heittää roskia JÄRVEEN?!

Alunperin oli tarkoitus ottaa mukaan sekä Bainas että Otohime, mutta Bainas tuntui epämukavalta ajatukselta (se viitta on jotenkin eääh kanniskella päällä) eikä mikään muu puku oikein kiinnostanut, joten olin perjantain parituntisen siviileissä, ja viikonlopun Otohime päällä. Ei huono vaihtoehto, Otohime oli suht helppo pitää ja tulipahan käytettyä. Harmitti vaan kun katsoi muiden hienoja ja alati vaihtuvia pukuja (koskaan ei tiennyt mitä Ilonalla oli päällään kun tuli vastaan...), iski kateus! Kateus onneksi ruokkii myös inspiraatiota ja motivaatiota.









Jiri tosiaan jälleen kuvaili minua rannassa, kun käpöttelin vedessä. Ja ihana Kizzy oli ihana Rao! Tissiduo!

Otohimen hattu on tosiaan solumuovia ja softista, ja voi pojat että se oli hiostava. Kosteus vähän tiivistyi, ja hatun sisäpuolella olisi varmaan voinut kasvattaa jonkinlaista sademetsää. Onneksi nyt sieltä löytyi vaan vähän hikeä. Se oli kuitenkin yllättävän mukava päässä, varsinkin sunnuntaina kun ei painanut pinni korvaa. Nuo evätkin olivat yllättävän huomaamattomat käytössä, vaikka pelkäsin niiden puolesta kaikkein eniten... Kuuma kyllä meinasi välillä tulla ihan oikeasti, koska polyesterikangas hengittää tasan ei yhtään.

Joo-o. Sellainen Desu. Hupelsin niin paljon töissä, että en ehtinyt käydä katsomassa kuin cosplay-kisan, vaikka oikeastaan parikin juttua olisi kiinnostanut. Cosplay-kisa oli kyllä jo aika huumaava kokemus: itkeskelin jatkuvasti Ilonan puolesta ja lopulta en voinut edes hurrata palkintojenjaossa kun itku veti niin lukkoon. Itken aina arvokisakarsintojen voittajille, kun tiedän miltä se tuntuu ja miten helkkarin iso juttu se on.

Nyt on kovin puhdas ja tyhjä olo, kun kaikki kevään kiireet kulminoituivat tuohon viikonloppuun (kävin perjantaina vielä tentissäkin ennen lähtöä). Tämän loppuviikon ohjelmassa on työasioiden viimeistelyä, kankaiden leikkaamista, hurjaa pyykinpesua ja pakkaamista. Lauantaina otan jälleen suunnaksi mystisen villin lännen, ja lähden kahdeksi viikoksi veljeni luo Teksasiin. Tarkoitus olisi ommella Sherylin kimonoa käsin sillä reissulla, että edistyisi se puku edes vähän eikä tarvitsisi kiirehtiä sen kanssa sitten viimeistä kahta viikkoa ennen Animeconia. Ja nyt voisi Suomen kesä olla luotettavan kylmä, tiedän että kaipaan huonoja säitä kun tulen reissuilta kotiin, ja erityisesti Musiikkikeskuksella. Pelkkää polyesteriä päällä, namnam, reidet hikoaa jo ajatuksestakin.

6. toukokuuta 2012

Silkkejä, satiineja, villoja, oh my!, eli ajatuksia kankaista.


Paras osa keväässä: luentojen loppuminen. Ikävin osa: luentojen loppumista seuraava tenttisuma. No, ei se kyllä ihan hirveä suma ole ollut, kaksi tenttiä viikon sisään, mutta tympiipä kuitenkin. Nytkin pitäisi lukea kirjasuomen kehityksestä ja yrittää pitää mielessä vanhan kirjasuomen ortografiaa, fonetiikkaa ja syntaksia, jotka ovat kuin saippuaa aivoissani. Huoh. Tiesittekö että erityisesti 1600-1700 -lukujen suomi kuulostaa hyvin erehdyttävästi spurdokieleltä? Se mikä ennen oli kirjakieltä, on nykyään teinixiä. Hämmentävää!

Suomen kielen hupsuuksien lisäksi olen miettinyt kangasjuttuja viime aikoina Bainasta tehdessäni. Kävin nimittäin ostamassa maailman hirvittävintä satiinia viitan vuorikankaaksi, sillä oikeat vuorikankaat olivat joko kolme kertaa kalliimpia tai rumia. Sitä ällöttävää liurua ommellessani muistui mieleeni muutaman vuoden takainen satiinisota, jossa kaikki meni ihan hupsiskupsis sekaisin, ja morsiussatiinikin yhdistyi monien mielessä itse pahuudeksi. Voi niitä aikoja, kun kukaan ei oikein osannut vielä mitään! (No jotkut osasivat jotain, mutta sanotaanko että niitä ihmisiä oli n. viisi.)

Kankaat muutenkin ovat monille aika suuri mysteeri, eikä ihmekään. Eipä niistä välttämättä opi kuin pintaraapaisun verran, ellei ihan aktiivisesti lue aiheesta. Kuitenkin aika moni on melko tarkka kankaistaan, ja haluaa käyttää ns. hyviä materiaaleja. Kuitenkin valtakunnallinen kankaisiin erikoistunut myymäläketjumme tuntuu joskus oikein erikoistuneen cosplayaajien sabotoimiseen tarjoamalla vain hirveetä kuraa. Erityisen hienolta se tuntuu, kun myyjät ihan tuputtavat sitä kukkua... Joten, aasi yli sillan: pikainen opas kankaisiin!



Kankaat on tylsiä kuvissa, joten kuvituksena asioita, joitaGoogle löysi kun laitoin kuvahakuun kankaiden nimiä.


Materiaalit ja sidokset

Satiini ei ole oma itsenäinen kankaansa, joka tehdään satiiniperhosista. Satiini on sidos, eli tietynlainen kudos. Perussidoksia, joihin törmää eniten vaatetuskankaissa, ovat palttina (esim. lakanakangas), toimikas (esim. tvilli) ja satiini. Toimikkaassa sidos tekee pinnasta sellaisen "viiruisen", jossa nämä viirut menevät alaspäin tai ylöspäin. Satiinissa taas sidos tekee pinnasta sellaisen kiiltävän.




Neuloksissakin on eroja, mutta niissä erot tuntuvat pääasiassa purkautuvuudessa ja vähän jämäkkyydessä. Erilaiset neulostyypit saattavat olla myös hyvin tuttuja neulontaa harrastaville, koska siellä toistuvat ihan samat jutut, joskin mukana on myös hankalampia tapauksia kuten interlock-neulos. Sanotaan nyt kuitenkin se, että trikoo on neulos, ei materiaali.

Materiaaleja taas on oikeastaan kolmea sorttia: luonnonkuitupohjaiset, muuntokuitupohjaiset sekä tekokuitupohjaiset. Luonnonkuituja ovat puuvilla, pellava sekä kaikki mikä tulee eläimistä, eli villa, aito nahka, silkki, kukkulavuohen kilin pyllykarvat...




Muuntokuidutkin tulevat kyllä luonnosta ja ovat sellupohjaisia, mutta niitä käsitellään aika paljon pidemmälle kuin luonnonkuituja. Muuntokuituja ovat esimerkiksi viskoosi, kupro/cupro, asetaatti ja triasetaatti. Kupro ja asetaatit taitavat olla yleisimmin vuorikankaita (valmisvaatteissa niitä kyllä löytyy muistakin kuin vaatteiden vuorista, mutta puhun nyt nimenomaan irtokankaista!), mutta viskoosia löytyy nykyään monista sekoitekankaista. Esimerkiksi Eukkiksen trikoopöydiltä löytyy nykyään kivoja viskoosineuleita, joista saa tehtyä sellaisia lötköttäviä vaatteita. Viskoosia myös sekoitetaan moniin kankaisiin sen pehmeyden vuoksi (joka sitten järkyttää kun kankaan tai vaatteen pesee: viskoosi nimittäin muuttuu kovan tuntuiseksi, tavallaan paperimaiseksi märkänä. Paperisuus kyllä häviää kuivuessa, ja kuivana kangas on taas ihanan pehmoinen.)




Tekokuidut ovat öljypohjaisia, eli käytännössä usein muovipohjaisia. Tätä sakkia ovat polyesteri, polyamidi/nylon, PVC, elastaani/lycra, akryyli... Näitä riittää vaikka kuinka, tuossa yleisimmät. Näistä polyesteri on se, minkä sieltä satiinien koostumustiedoista löytää. Elastaani on toinen tuttu. Se on nimenomaan joustava materiaali, jota lisätää esim. puuvillakankaaseen. Huom. se on nimenomaan lisäke, en kyllä muista kuulleeni 100% elastaanista tehdystä kankaasta/vaaatteesta, sillä se ei ole maailman kestävin materiaali. Polyamidi ja akryyli ovat sukkien, asusteiden yms. materiaali, ja jälkimmäinen erityisesti villajäljitelmä. (Protip: vaikka neuletakin hintalapussa lukee villatakki, se harvemmin on oikeasti villaa.) Polyamidia ja elastaania sekoitetaan aika paljon sukkahousumateriaaliksi. PVC taas on tuttu keinonahasta.




Mistä tunnistan, mitä materiaalia mysteerikankaani on?

Jos ostat kankaasi paikasta, jossa koostumusta ei kerrota, tai olet hukannut kaikki laput ja haluat ehdottomasti tietää mitä materiaalia kankaasi on, tässäpä pieni pikatesti. Aika tieteellinen, käytimme tätä ihan amiksessa!

Ota jokin tyhjä lasikippo, esim. vaikka joku vauvanruokapurkki, ja laita se vaikkapa puolilleen vettä. Hanki metalliset pinsetit. Mitä pidemmät, sen paremmat, mutta hätätapauksessa vaikka ne kulmakarvannypintapinsetit. Kunhan eivät ole muovia, koska muuten voi käydä köpösti! Ota jonkinlainen tulentekoväline. Leikkaa kankaasta n. sentin levyinen, noin viiden sentin mittainen pala. Mene ulos, ei mielellään rutikuivalle nurmikolle. Kastele PUOLET kangassuikaleestasi. Ota pinseteillä kiinni siitä kohdasta missä kuiva ja märkä kohtaavat. Sytytä kuiva puoli. Anna palaa ainakin viisi sekuntia, ja sammuta uittamalla vedessä.

Hei en muuten ota vastuuta, jos poltatte kotinne tai koko naapurustonne tätä testiä tehdessä. Halusin vain sanoa sen tässä välissä.

Jos palotuloksenne haiskahtaa paperiselta ja on selkeästi tuhkainen, kangas on luonnonkuitua tai muuntokuitua. Jos taas kangas käpristyy kovaksi ja pallomaiseksi, ja haisee muoviselta, se on tekokuitua. Jos taas vähän molempia, onneksi olkoon, olet löytänyt sekoitteen! Näin yksinkertaistettuna.

Tässäpä siis aluksi tällainen pieni katsaus kankaiden perusteisiin. Ensi kerralla Irtsan kangasburgeritunnissa: kuinka valita kangas, ja aivan liian paljon ajatuksia siitä.

12. huhtikuuta 2012

Epäonnen avaruushutsu, eli kuinka tuitui Sheruruu~

En olisi muuten pari vuotta sitten uskonut cosplayaavani joskus Sheryliä, ja vielä vähemmän kahdesti. Cowboy-Sheryliä nyt on tullut pukuiltua jo useampaan otteeseen (koska mukavin puku omg), mutta kesällä tulee uusi Sheruru-puku! Koska en koskaan voi valita niitä pukuja joista on oikeasti kuvia eikä vain figuureja, tällä kertaa olen tekemässä GIRASAMA-versiota, joka on kai vain yhdessä mainoskuvassa? Figuuri siitä jälleen on, joten tiedän taas millaiset alusvaatteet puvun kanssa pitäisi olla (mutta ei. Ei.), mutta koska figujen tekijät eivät aina kaikkea saa kohdalleen, pitää taas tihrustella ja arvailla.

 

 

Epäonnisen tästä projektista tekee alku. Ajattelin että tilaanpa hyvissä ajoin tukkajuttuja, jotta ehdin ährätä niitä ennen kuin aloitan Bainasin. Universumi kuitenkin sanoi LOL NOPE. Tilasin kertakäyttöisiä syömäpuikkoja hiushaarukoita varten, mutta sainkin...

 

 

BBQ party y'all! Nämähän eivät todellakaan ole 10 paria syömäpuikkoja, vaan yhteensä 300 kpl grillitikkuja. Olin hyvin hämmentynyt nämä saadessani (enkä vähiten siksi, etten muistanut mitä olin tilannut...), sillä minulla on kaksi vastaavan kokoista nippua grillitikkuja jo entisestään (toinen askarteluun, toinen grillivartaita varten). Myyjälle kyllä kiitos siitä, että vastaus yhteydenottooni oli hyvin pikainen (taisi mennä tunti tai puolitoista), ja sain syömäpuikot reilussa viikossa. Ja sain pitää grillitikut, joten kesällä taidetaankin sitten syödä mökillä paljon vartaita. Seuraavien kymmenen kesän ajan, varmaankin...

 

Tulihan ne oikeatkin tuotteet sitten, ja olivat juuri täydelliset tarkoituksiini.

 

Ebayta tuli selattua myös tukkakukkia etsiessä. Ebay kuitenkin petti minut, sillä en löytänyt tarpeeksi isoja/halpoja kukkia, ja päädyin ostamaan muovikrysanteemeja Tiimarin hylkiökorista. Daaliat olisivat ehkä olleet oikeamman näköisiä, mutta edes Plantagenissa ei ollut sellaisia, jotka olisin kelpuuttanut. Sieltä tosin täytynee käydä ostamassa pienet kukat, koska ne uupuvat vielä.

 

 

Oikeansinisiä kukkia ei tietenkään ollut, joten päädyin sitten käyttämään napillisen verran sinistä vesiväriä kukan värjäämiseen. Pitänee vielä ruiskauttaa lakkaa päälle, jotta koko komeus ei valu pitkin peruukkia. Se tosin olisi huvittava toisinto viime Nekoconista, jossa valutin omat hiusvärini Sherylin paidalle, koska pääni hikosi niin järkyttävästi Musiikkikeskuksen nahkeassa trooppisessa ilmastossa. (Kuvassa tosiaan keskeneräinen kukka, oikeastihan siitä tuli kokonaan sininen. Pidin tuossa vaiheessa vain taukoa ja leikin kameralla väristä sinisine näppineni.) Kimonoa ei tarvitse kaavoittaa, mutta kankaat pitäisi varmaan ostaakin. Kauhistelen vain sitä kankaan määrää, sillä pelkkiin kimonoihin menee 8 metriä kangasta... Hrrh. Peruukki sentään on jo valkattu ja Ebayn watch listillä odottamassa sitä, että raaskin luopua sellaisesta määrästä rahaa. Pitkät peruukit, niin kalliita! Varsinkin kun oikeastaan tarvitsee kaksi että saa ylimääräistä kuitua... Miksi hitossa irtokuitua on niin hankala saada nykyään?! Ebay-ongelmani sentään ratkesivat. Mokoma kiukuttelee vain Bainasin peruukin kanssa, eikä korttini, sillä sain ostettua kullanväristä vinonauhaa ilman mitään ongelmia. Onneksi Arttu antaa minun käyttää omaa Paypaliaan, joten josko sen peruukin saisi tällä viikolla tilaukseen... Kyllähän tää kevät nyt tästä. Arttukin aktivoitui, ja kärtti saada tehdä Bainasin vyönsoljet ja asehommat. Kyllähän se passaa, tämä ei ole kisapuku joten tehköön, säästynpä itse siltä räpläilyltä ja voin keskittyä kaikkeen kivempaan. Kuten vinonauhan ompelemiseen käsin! Jee, jälleen se aika vuodesta! Linnut laulaa ja minun sormeni vuotavat verta, jee!

10. huhtikuuta 2012

Teräspallin kovaa settiä, eli kevään ensimmäinen puku

Maaliskuussa alkoi Leiji Matsumoton uusin sarja Ozma, joka tietenkin heti kiinnitti huomioni koska Matsumoto asdf, hurr purr, grr, tuitui. Innokkaana intoilijana kävin tietty heti katsastamassa sarjan nettisivut, ja selasin hahmot läpi. Ihanaa Matsumoto-settiä, ja niin tunnistettavia hahmotyyppejä. Heti, sillä sekunnilla, kun näin Bainasin, arvasin että tulisin tykkäämään siitä. Niinhän siinä sitten kävikin, että heti ekan jakson jälkeen olin ihan myyty. (Ja kiukuttaa kun en ole ehtinyt keskittyä sen verran että olisin voinut katsoa ekaa jaksoa pidemmälle. Huoh. Pakko korjata pian tämä.)

Päätös Bainasin cosplayaamisesta oli kyllä jo tehty aiemmin, osittain siksikin että Moretsu Piratesista ei taida minulle herua mitään mutta iih avaruuspiraatteja, ja Bainas on aika lähellä! Mimmi kuitenkin osoitti heti ekassa jaksossa olevansa tehty teräspalleista, ja olen heikkona vahvoihin naishahmoihin (niinku esimerkiksi näihin).



Perus Matsumotomimmi. Laiha luikku, ihan tismalleen punatukkainen Emeraldas. Aina vaan paranee. Päätin että tässähän olisi kiva puku Tampere Kupliiseen, koska vaikka kolttu on lyhyt, se on suht peittävä, ja viitta lämmittää entisestään, joten lällislää, Suomen kevät, minä voitan!

Päätin aloittaa mekosta, koska se vaikutti helpoimmalta, ja kivalta pieneltä pääsiäisprojektilta. Olihan se, koska sain tehtyä sitä aika pitkälle! Kankaaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Mallorca, vaikka olen monesti jo vannonut oksentavani jos joudun siihen vielä koskemaan. Huoh. Värit vaan sattuivat kivasti kohdalleen. Aikomus tosin oli käyttää nurjaa puolta, koska en halunnut kiiltoa, mutta sitten sähläsin ja ompelinkin vanhasta tottumuksesta saumat niin että se kiiltävä puoli jäi oikeaksi puoleksi. Ehheh.


Lol tää ei nyt vaan näytä hyvältä missään muualla kuin mun päällä, ja naamani on traagisempi kuin pääsiäinen itse.


Kaavat oli näpsäkkä homma, jonka tein jo aikoja sitten. Paitsi hihat. Horgh, hihat. Päädyin sitten piirtämään kahden kappaleen hihan ihan alusta alkaen, koska minulla ei ollut omien mittojeni peruskaavaa siihen. Tuli kyllä aika jees, joten ei mennyt hukkaan se aika ollenkaan! Jotenkin tykästyin ajatukseen kahden kappaleen hihasta, vaikka olisihan sen voinut tehdä normihihallakin. Lopputulos on ehkä himpasti istuvampi, varsinkin kun kavensin niitä jonkin verran.



Vuorikangasta en halunnut ostaa, koska onhan noita kankaita tuolla ompeluhuoneen kaapissa ja sängyn alla ja sängyllä ja tuoleilla. Kankaita läpikäydessä tuli kuitenkin valitettua kankaiden vähyyttä, mikä sai Artun vähän kohottelemaan kulmiaan. Ongelmaksi muodostui liian vähäiset metrimäärät niitä suosikkivaihtoehtojani, mutta lopulta löysin kasan vanhoja teatteriverhoja, jotka hamstrasin mukaani kesätyöpaikalta muutama vuosi sitten. Tällä kertaa vuoriksi ei kelvannut mikään railakas pinkki, koska vuori saattaa vilahtaa helmasta, joten tummansininen oli nyt myös pakonalainen valinta. Vaikka kangas oli teatteriverhona, se ei ole raskasta, ainakaan liian. Sain sillä juuri sopivan verran myös tukea mekolle, paremmin kuin pelkällä liruvuorikankaalla.



Koska olen Irtsa ja vihaan vuoria, en vuorittanut hihaa. Koska se ei sitä kaivannut, enkä minä halunnut. Sen sijaan ompelin muun vuorin tällee jänskästi, jotta risaiset reunat eivät kurki hihastakaan. Kukapa niitä nyt kurkkisi, lähinnä halusin tuntea itseni ihan semipäteväksi ompelijaksi. Dur.

Vielä olisi edessä kultaisen vinonauhan sekä peruukin tilaaminen. Alkaa vähän jänskättää koska aikaa ei ole rajattomasti, mutta jostain syystä en saa maksettua mitään Ebay-ostoksiani jonkun tahon kiukuttelun takia, ja Paypal ei vastaa viesteihini. Kaikki vihaa minua, nyyh. Onneksi varasuunnitelmiakin on.

Jahka saan mitattua kangasmenekkiä ja pohdittua edes vähän kaavoja, aloitan sen viitan. Siitä tulee varmaan ihan kamalaa, mutta josko se onnistuisi edes suht nopsasti, että saisin Desupuvun käyntiin. Sinne ois sit Okamia! Sekin suht simppeli, ja onneksi toukokuussa on paremmin aikaa kun ei tarvitse ravata luennoilla.

9. huhtikuuta 2012

Hamstraajan työkalut, eli ompeluvälineeni

Taannoin siivosimme ompeluhuoneeni. Tai no, siivoamisvimmainen äitini siivosi, koska en kieltänyt. Itse yritin touhuta kaikkea muuta kun tavaroihini koskettiin ja niitä siirreltiin huolimattomasti. Lopputuloksena oli harvinaisen siisti ja loogisesti järjestelty huone, jossa mahtuu nyt liikkumaan enemmän kuin kaksi askelta. Se on jopa aika viihtyisä!

Loppujärjestelyjen ohella jouduin vähän järjestelemään ompelutavaroitani muutenkin, kun kaikelle piti etsiä paikka, ja siitähän se sitten lähti. Ajattelin esitellä hieman työvälineitäni, joita olen hamstrannut ja hyväksi havainnut.



Kaikki tärkeimmät ja pienimmät tarvikkeet pysyvät kivasti säilössä pakissa. Tämän olen pihistänyt Artulta, jonka ison työkalupakin mukana tuli tällainen pieni ja sievä. Juuri sopiva, vaikka joskus kaipaankin vähän tilavampaa yksilöä. Isompi veisi vaan enemmän tilaakin, ja tuohon mahtuu ne oleellisimmat ihan hyvin. Hankalinta onkin sitten muistaa laittaa kaikki tavarat aina takaisin pakkiin...



Viivaimia ei voi koskaan olla liikaa. No okei, voi, mutta erilaisia viivaimia on ainakin hiton näpsäkkää olla. Kokoelmasta puuttuu vielä metrin mittainen viivain, jonka hankin heti kun tulee halvalla vastaan. Tuon puolimetrisen puuviivaimen otin kerran amikselta, kun joku oli siellä siivonnut ja löytänyt hirveän vuoren "turhaa" tavaraa, ja metalliviivain on isältä viety mainosviivain, molemmat vintagea 70-80-luvuilta.

Iso kaariviivain taas on ihan teetätetty. Luokkatoverit keksivät että voisi puualan pojilla teetättää tollaiset, koska juuri tuollainen kaariviivain osoittautui kaavoja piirtäessä Täydelliseksi kaareksi lähes kaikkeen, haarakoukuista kädenteihin.



Täytyy myöntää, etten vieläkään tiedä mihin muuhun kaariviivaimia voi käyttää, mutta hiton hyödyllisiä ne vaan ovat kaavoja piirrettäessä. Paitsi tuo pienin. Ehkä jos piirtäisi barbien kaavoja...



Lisää viivaimia! Kulmaviivain. Aina näppärä, aina kulmat katki. Täytyy myöntää että käytän kulmaviivainta kaikkein eniten, koska muuten tekisin ihan vinksahtaneita vaatekappaleita. Vielä kun saisi sellaisen, jonka pisin reuna on puoli metriä, niin oijoi.



Öh, tässä ei edes ole kaikki. Keräilen kahta outoa asiaa: saksia ja avaimia. Saksista osa on jopa hyödyllisiä! Nuo Fiskarsin kangassakset vasemmassa reunassa ovat parhaat sakset ikinä, huikean ihanat kädessä. Punakahvaisissa saksissa on mikroharkotus, jotta ohuiden kankaiden kuten sifonkien leikkaaminen olisi helpompaa, mutta en suosittele. Pienikin väkänen ja sakset pilalla, koska niitä ei voi teroittaa normaalisti harkotuksen vuoksi. Huoh. Käytän niitä kuitenkin, juurikin sifonkien yms. kanssa, koska se osa, joka ei ole pilalla, on ihana.

Olen erityisen rakastunut teräväkärkisiin pikkusaksiin. Ikävä kyllä kuvassa on vain yksi pari, mutta se onkin suosikkiparini. Ihan voittamattomat purkamisessa kaarevan kärjen vuoksi, mutta äärimmäisen ikävät laukun pohjalla.



Asioita joita tarvitsee harvoin tai ei koskaan: ratkojat. Onhan minulla toki näitäkin, mutta olen käyttänyt niitä ehkä... kahdesti? Teen vähemmän tuhoa kankaalle teräväkärkisillä saksilla, ratkojalla usein ratkeaa myös kudos.



Vaatturinliitua ei koskaan ole liikaa. Sitä voisi myös olla enemmän kuin nuo pinkit... sirpaleet, jotka sain luokkatoverilta kun vahingossa rikoin hänen pinkin liitunsa. Huoh. Tykkään kyllä enemmän kynämalleista, koska sohlaan liidulla ihan mitä sattuu. Tavallistakin liitua on tullut käytettyä, mutta sitten se loppui ja päädyin ostamaan vaatturinliitua, joten yllättäväen siirryin siihen.



Muita lempparijuttujani!

Vasemmassa alanurkassa turkiskampa, joka on samanlaista amisaikojen perua kuin puuviivaimeni. Ihan voittamaton, kampasin Candyn viitakkeen turkisreunusta raivokkaasti ja uskonnollisen rituaalin tavoin. Karvaa löytyy edelleen oudoistakin paikoista, mutta ainakin suurin osa siitä päätyi roskikseen kammattuna myttynä. Turkiskamman vieressä pinsetit, jotka helpottavat saumurin langoittamista. Oikeassa reunassa taas vyötärönauha, eli reikäinen kuminauha, jossa on nappi. Auttaa mittoja ottaessa, koska nimensä mukaan, laitetaan vyötärölle, ja kaikkien kuminauhojen tapaan, napsahtaa aina juurikin oikealle kohdalle. Kumpparia ei huijata, vyötärö on siinä missä se sanoo sen olevan. Tuleepahan helman pituus yms. helpommin oikein.

Vyötärönauhan yläpuolella sirkkapihdit. Kukin tavallaan, mutta itselläni meinasi mennä hermo sirkkojen/neppareiden/muiden vastaavien paskojen vasarointiin. Aikaa meni tuntikausia, naapurit kärsivät, omat korvat kärsi, omat peukalot kärsi... Pihdeillä homma helpottuu ja nopeutuu aivan järkyttävästi. Tosin nepparit on edelleen ihan hirvittäviä ja kamalia, siihen ei taida auttaa mikään. Sääli että seuraavaan pukuuni tulee juurikin neppareita.

Pihtien vieressä on kynsiharja. Huvittavaa kyllä, tämäkin on aika näpsäkkä, niihin hetkiin kun vahingossa piirtelet merkinnät kankaan oikealle puolelle nurjan sijaan, koska olet joskus vähän turhankin hömelö ja kiireinen. Tai vaan keksit ompelua aloittaessasi että hei, tää nurja puoli onkin paremman näköinen kuin varsinainen oikea puoli.

Paras viimeisenä: turkiskamman yläpuolella magneettiohjain, joka on paras asia ikinä. PARAS. Käytetään siis näin:



Saumanvarat pysyvät oikean kokoisena helpommin. Niin pieni asia, niin suuri hyöty. Voi vaan kaasutella menemään, ja sauma tulee siihen mihin pitääkin, sen sijaan että huitaisee vahingossa puolentoista sentin saumanvarat kun oikeasti onkin sentin. Paitsi tietty jos ohjaimen laittaa vahingossa väärään kohtaan.

Näin. Pieni katsaus ompelupakkini sisältöön. Olen jopa viime aikoina käytellyt näitä juttuja! Cosplaykausi alkaa, ja paniikki alkaa iskeä. Suunnitelmia on, mutta pitäisi saada tehtyäkin, ja aika kuluu kaikenlaiseen muuhun, ja Ebaykin kiukuttelee. Huoh. Kaikenlaista sutinaa kuitenkin on, toivottavasti pian jotain konkreettistakin.

20. tammikuuta 2012

Desucon Frostbite, eli kuinka toteutin vaikeamman kautta lapsuudenunelmani!

Oli tarkoitus tehdä helppo puku. Joo, olihan Candy helppo, mutta olisi pitänyt haaveissani spesifioida että kaipasin myös vähäistä työmäärää, sillä veikkaan että Candyynkin käytettyjä tunteja lasketaan kymmenissä vaikka vaatteet muotoutuivat ihan muutamassa hetkessä.


Tässä siis lähdekuvani, paitsi että mekon yksityiskohdat kuten kaulus ja hihat on tehty muiden artbook-kuvien perusteella.


Ensimmäisen kerran suunnittelin tekeväni Candyn joskus vuonna 2006. Silloin se kaatui osittain kankaisiin, sillä valko-punainen raitakangas on mahdotonta löytää muuna kuin trikoona ja markiisina, joista kumpikaan ei oikeastaan sovellu erityisen hyvin Candyn mekkoon. Valmiin raidan ongelma on myös siinä että ne raidat menevät juuri niin kuin menevät, ja kellotetussa helmassa ne menisivät ns. päin helvettiä. Koska halusin nimenomaan tehdä juurikin tuon mekon, enkä suinkaan mitään niistä muista ihanista koltuista mitä Candylla on päällään sekä animessa että artbookeissa, jouduin miettimään että mitenkäs sen sitten raidoittaisi. Raitojen maalaamisesta minulla on vain ärsyttäviä kokemuksia, joten päätin kokeilla niiden ompelemista!

Asiaa pyöriteltyäni, päädyin sukeltamaan eBayn loputtomaan ärsytysvorteksiin etsimään vinonauhaa. Kyllähän vinonauhaa saa mistä tahansa kangaskaupasta, ja Eurokangas olisi varmasti myynyt mielellään kokonaisia rullia minulle, mutta whooo, en ole ihan niin hc että viitsisin maksaa niin paljon kuin nuo jäätävät määrät olisivat tulleet maksamaan. eBay tarjoaa tavaraa aika paljon halvemmalla, ja päädyinkin saamaan 50 metriä puuvillavinonauhaa hintaan 12 euroa (postikulut mukaan lukien). Ei pässimpi diili! Mutta sitten alkoi se ompeleminen...


Mekon yläosan raidoitus aluillaan.


Erilainen vinonauha oli erilaista, ja osoittautui vain kerran taitetuksi. Koska valkoinen pohja paistoi punaisen alta harvan sidoksen vuoksi, jouduin taittamaan vinonauhaa uudelleen. Onneksi nauha oli tärkättyä as fuck, ja kaikenlisäksi tosiaan puuvillaa, joten sen sai taiteltua hyvinkin helposti kun vaan tottui siihen.

Kokonaisuudessaan siis yhden raidan työvaiheet olivat seuraavanlaiset:
1. Ompele nauha toiselta puolelta kohdalleen
2. Taita nauha sopivan leveäksi
3. Neulaa kankaaseen
4. Ompele toinen reuna käsin
Ja tämä toistui yli viidenkymmenen metrin verran. Yli viidenkymmenen siksi, että sain venytettyä nauhaa, jolla sain lisää metrejä, ja koska nauha ei ihan riittänyt enää hatun rusettikoristeen raitoihin. Jouduin ostamaan kolme metriä lisää, mutta onneksi sävyeroa ei huomaa koska hattuosa ei ole niin lähellä muita raitoja että silmä pystyisi sävyä vertailemaan.

Mekko piti raidoittaa yksi osio kerrallaan, koska raitojen päät piti saada vyötärösaumaan, olkasaumoihin ja hihojen saumoihin piiloon. Se johtikin superhauskoihin kohdistamistuokioihin, jotka tunnetusti ovat niin kivoja että kuka tahansa tekee niitä mielellään, jee!


Viitake loppumetreillä


Raitojen ja mekon lisäksi askartelin pienen viitakkeen (koska keeppi on tylsä sana), hatun sekä lapaset. Opin vihaamaan karvaa, mutta vihdoinkin keksin olkasaumallisten viitakkeiden salaisuuden. Hienosti meni, siis! Fun fact: viitakkeen vuorikangas on punaista Eurokankaan Oslo-satiinia vuodelta 2004. Melkein vintage-kamaa siis! Silloin aikoinaan siitä tuli narrinpuku lukion ilmaisutaidon kurssin Kuningas Lear -sovitukseen, ja olen vuodesta ja asunnosta toiseen raahannut sitä loppupalaa mukanani. Nyt sain sen ällötyksen vihdoin tuolta nurkistani pyörimästä!


Hattuhommia. "Kaava" vierellä.


Ärsytyksekseni, sain puvun täysin valmiiksi vasta Lahdessa, klo 23.30 perjantai-iltana, kun neuloin lapaseni loppuun. Päädyin tekemään nekin itse koska miksipä ei! Ja tulipahan opeteltua palmikoiden neulominen, jota olen tähän asti vältellyt kovin. Menipähän viikon luennot ja bussimatka Lahteen rattoisasti.

Jos ei muuta riemua itselleni puvusta ollut (paitsi että oli), niin lämmin ainakin oli. Muut hytisi, mutta minulle tuli välillä jopa kuuma Sibeliustalolla. Sunnuntaina Sherylissä meinasi olla vähän vilakampi, mutta Candyssa kyllä säilyi lämpö, jopa lumessa peuhatessa. Mitä teimmekin! Käytiin Jirin ja Idan kanssa kuvailemassa vähän, ja Jiri kuvasi minua ja Iltsiä sunnuntainakin. Kerrankin siis on kuvia puvuista, jesss.

Frostbite oli ihan kiva tapahtuma, suurin anti itselleni oli kaverien näkeminen ja toki ohjelmanpitäminen cosplaytuomaroinnista Roran ja Elffin kanssa. Kiitos muuten kaikille sitä seuraamassa olleille, en olisi uskonut että ihan niin moni vaivautuu vielä sunnuntain viimoisiin ohjelmanumeroihin! Itse en hirveästi ehtinyt kumpanakaan päivinä seuraamaan ohjelmaa, koska erityisesti sunnuntaina oli melkoinen minuuttiaikataulu (kuvia otettiin 20 minuutissa kun satuttiin Jirin kanssa olemaan molemmat vapaalla) koska ennen tuomariohjelmaa oli myös ~salainen kokous~ jutusta, joka toivon mukaan alkaa nähdä päivänvaloa tuossa helmikuun aikana. Kaikenlaista ongelmaa on kuulema ollut (ja itsekin aiheutin päänvaivaa, anteeksi Biitti ja cosplaykisaajia kuvanneet, nyyh!) mutta itselleni pahimmat mokat eivät näkyneet (osittain kiitos sen että emme olleet Ompussa yötä!). Ohjelmalehteä tosin kaipailin itsekin, koska se pikkuliepare oli liian pikkuinen. Hukkasin sen aika monta kertaa kassiini (joka toki on kaoottinen jättisäkki, mutta conissa on pakko ollakin iso kassi jos on... no, minä).


Minua ei yllättävä vierailija haitannut, koska iih ihana silver fox! Ja pääsin vihdoin päätökseen siitä, ketä äänestän. :3


Uusi vuosi, uudet kakkajutut. Frosti jätti jälkeensä ainakin ihan palavan innostuksen kaikkiin cosplay- ja conijuttuihin, ja olenkin jo katsellut hahmoja sellaisella silmällä. SoulCalibur V on ainakin melko kutkuttava tapaus, sekä ihan pelinä että cosplaylähteenä. Yksi iso pukukin houkuttelee... Iso se on lähinnä kooltaan ja näyttävyydeltään, mitään älyttömän vaikeaa en siinä näe, päähinettä lukuunottamatta. Katsellaan, on aika sutinaa ainakin kevätpuoli jo muutenkin. Oma conivuosi tulee olemaan melko... värikäs, itseasiassa, ja tarkoituksena olisi vähän käydä ulkomaillakin. Tracon lähestyy, ja koulukansioni alkaa täyttyä luennoilla kirjoitetuista lappusista joissa on kaikenlaisia Tracon-suunnitelmia. Ja onhan tässä myös tulossa coninjärjestämisen IDIOOTTIkurssi, jossa pidän kaksi luentoa cosplaykisojen järjestämisestä. Pinkeellä kohta kymmenen vuoden cosplaykisakokemuksella ja muutaman vuoden backstagetarkkailijana jaan vähän näkemyksiäni siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Ilmottautukaa kurssille, jos coninjärkkäyshommat kiinnostaa! Toivon mukaan saan noiden luentojen materiaalit kyllä ihan yleiseen jakoon, jahka kurssiviikonloppu menee.

Hyvää talvea, ihanasti lisääntyneet lukijani! Älkää unohtako minua vaikka olenkin hidas (=kiireinen), koska kaikkea jänskää tulossa! Olen mm. hankkinut sakkomaksuja yliopiston kirjastolle, kun olen lainaillut kirjallisuutta ihan blogikirjoitukset mielessä. Mutta siitä lisää, jahka ajatukset muhivat.

Lopuksi sitten kauhea kasa niitä kuvia! Ihan liian ihania kuvia, pelkästään Jirin kuvista jäi käteen 40 kuvaa Candystä. Sheryl-kuvissa minulla oli niin karmiva sunnuntainaama että pitänee joskus ottaa uusiksi... Kuvaajana tosiaan Jiri!