Pikapäivitys, eli kuinka tapetaan aikaa aamulla ennen lähtöä.

Olipas tyhmä syy pitää päivitystaukoa: en päässyt kirjautumaa Bloggeriin koska jostain syystä en saanut olla auto-kirjautuneena kahdella eri koneella. No me gusta, haluan olla koko ajan kirjautuneena kaikkialle myös läppärilläni!

Nytkin kyllä jää vähän kämäiseksi tämä päivitys, koska en ehdi kirjoittaa pidempään (koska tärkeitä jäätelönsyöntitreffejä!). Vorona tagasi minut You are beautiful -meemiin ja teen sen nyt etten unohda!

You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteeenpäin kolmelle (3) muulle!



Kuvaan itseäni ihan naurettavan vähän, joten tämäkään ei ole omalta kameralta vaan jonkun luokkakaverin ottama ja minulle antama. Kuva on keväältä '10, viimeisestä asiakastyöstämme ekalta amisvuodelta. Teimme sarjatyönä hirvittävän läjän liivejä, ja voin sanoa että muistan työjärjestyksen edelleen ulkoa. Huoh. Tässä vaiheessa on näköjään vielä semihyvät fiilikset, veikkaan että viikkoa myöhemmin otetussa kuvassa olisi ollut sikkuranaama ja keskisormi.

(Pitiks näiden selityksien olla lyhyitä? Fat chance!)



Tätä en varmaan ole koskaan laittanut mihinkään? Kirjamessut 2009, ja ihanan ihanat RiE ja YuRi. Mimmit olivat tosiaan WCS-karsinnoissa vieraina ja hengailtiin yhdessä melkein koko viikonloppu. Parhaita tyttöjä, hirveä ikävä. En kyllä varmaan ole kuvan kaunein, kun Arttukin on noin komeana.



Artusta puheenollen. Me ollaan ihan naurettavan huonoja söpöilemään, joten tää on harvinainen kuva. Me vittuillaan enemmän kuin pussaillaan, mut niin se vaan menee. Lol noloo.



No tää nyt on Facebookissa jo esitelty, eikä omalta kameralta ollenkaan, mutta laitan silti koska valmistujaiset, fuck yeah! Valmistuin tosiaan vaatetusompelijaksi (sama asia kuin pukuompelija, paitsi tyhmempiä kursseja ja lepsummat vaatimukset!) tuossa männäviikolla. Mekko on itsetehty ja hattu vastalause rumaa pukuompelijan lakkia vastaan (ja koska en ole pukuompelija).



Jaaa sitten se todellinen naamani! Viime kesän Thage-kuvauksista. Koskin johonkin kakkaan.

En muuten tagaa koska kaikki muut on varmaan tän tehneet. Oon sillee perseestä.

Tulossa pian: "APUA DESUCON ON IHAN KOHTA JA MITÄÄN EI OLE VALMIINA AAARGH"-päivitys.

Making Ryoko Naruse, eli kuinka teet tilaa kangaskaappiisi

Taannoin koulukaverini oli onnesta soikiona kun sai koululta ison kasan vanhoja kankaita, joita oltiin heittämässä roskiin. Tuijotin varmaan kymmenen metrin kangaspinoa suorastaan kauhuissani ja mietin että kuka hullu haluaa lisää kankaita?! ... Kunnes muistin että kaikki eivät välttämättä ole viimeisen kahdeksan vuoden ajan olleet kroonisia kankaan yliostajia, joilla pyörii nurkissa edelleen metrikaupalla kankaita joista on tehty jo ainakin yksi puku joskus vuonna 2005. Eräästäkin sinisestä kankaasta tein mekon ja pitkän hameen, ja sitä taitaa olla sisävuorina ainakin kolmessa muussa eri puvussa, puhumattakaan malli- ja sovituskappaleista... Varmaan on vielä joku pala jäljelläkin. HUPS. Yliostamisen lisäksi harrastan kankaiden hamstraamista noin muuten vaan. Eurokankaan alepöydän aarteita lähtee yleensä mukaan jotain väliltä 2m - loput pakasta, kirppareilta tongin mukaani pitsejä ja sun muita ylläreitä. Eipä nämäkään heräteostokset hirveästi sitä tyhjää tilaa lisää.

No, viime aikoina olen alkanut itkeä aina kangaskaapin oven avatessani, joten kaipa se olisi aika käyttää niitä kertyneitä kankaita pois. Ja niin olen tehnytkin! Bakaconia varten tekemääni Shangri-Lan Ryokoon olen ostanut tasan yhden kankaan (ja kengät, mutta ne eivät nyt liity tähän, varsinkaan ostin ne pääasiassa koska olivat kreisit ja halvat). Kaikki muu on kaiveltu tuolta ompeluhuoneen kaapin syövereistä.



Kaikkiin vaatekappaleisiin käytetty musta sametti on villi kirpparilöytö. Sain sitä viitisen metriä parillakympillä, ja jälkeenpäin ymmärsin miksi: se repeää. Hyvin, hyvin, hyvin helposti. Niinkin helposti että jouduin ompelemaan kaikki saumat saumurilla, koska pelkkä lukkotikkisauma ei kestä tuossa kankaassa ilman tukikangasta. Koska tukikangas on ainoa asia jonka saan tuhlattua aina loppuun, jyräsin kaikki saumat saumurillani. Sillä tavalla tuo elämääni piinaava kangas vihdoin alkoi pysyä.





Ostin joskus muinoin käsityömessuilta tätä söpöä vaaleanpunaista pääkallokangasta, koska ajattelin että sitä olisi hulvatonta laittaa korsetin vuoriksi. Ryokoa suunnitellessani päätin heti että tähänhän minä sitä pistän, koska kangas on monella tapaa niin epäsopiva hahmolle. Sitä päätyi sitten sekä yläosaan että hattuun, ja olen naureskellut sille kovasti. Hatussa on sisävuorina tukemassa (tukikankaan lisäksi) palat mystistä vihreää ulkoilukangasta. Ostin sen joskus vuonna 2004 johonkin, ja olen käyttänyt sitä vuosikauden nimenomaan ylimääräisenä tukena erinäisissä asioissa. Hatun harmaat osat taas ovat harmaata pimennysverhoa, jonka Mert jätti luokseni (asioita jotka Mertsa on hylännyt mun luo: eristelevystä tehdyt kengät, eristevaahtomiekka, sakset, miljoona eri kangasriepua... ja kaikki on edelleen tallessa!). Hyvää tarkoitukseen meni se verhokangas.



Hameen vuoriksi piti valkata ihan oikea vuorikangas, koska puuvillavuori nyt ei vaan oikein sovi hameeseen jota käytetään sukkahousujen kanssa. Onneksi löysin vuorikangaspussistani tätä petroolinsinistä ihanuutta, jonka olin ostanut Shirayurihimen mekkoa varten (hetkenä jolloin se oli ainoa siniseen päinkään olevan värinen vuorikangas Eukissa). No, siihen ei vuoria sitten tullutkaan koska totesin että fuck it (joka alkaa olla huolestuttava teema cosplaypuvuissani, pitäisi varmaan alkaa kilpailla taas niin olisi motivaatiota tehdä oikeasti huolella), mutta ei se mitään, koska säästyin yhdeltä Eukkireissulta nyt myöhemmin! On hameessa toki sitä pääkalloihanuuttakin: muotokaitale piti tehdä jotain, enkä jaksanut alkaa kahlata mustiani läpi koska niitä on kaksi isoa kassillista.



Eikö ole komea hihan kaava? Se ainoa ostamani kangas oli tosiaan paitaan pala sifonkia... JOTA OSTIN LIIKAA. Sitä nimittäin oli noin kaksinkertainen määrä todelliseen tarpeeseen verrattuna. No, teen sitten vaikka sifonkihuivin itselleni. Tai viisi.





Peruukkikin on osin kierrätetty! Koska eBay on minulle edelleen vähän myrkkyä, peruukin tilaaminen ei houkuttanut ja sitten kun olisi houkuttanut, oli jo liian myöhäistä. Joten, tilasin CyberShopista irtokuitua ja nappasin Seras-peruukkini peruukkikaapista, ja yhdistin nämä kaksi. Onhan se vähän ruma, ghetto ja itseasiassa kyllä aika perseestä, mutta hattu peittää sen paskuuden.



Tällainen siitä sitten tuli. Parempia kuvia tulee jahka joku ottaa, nyt saatiin vaan pari kuvaa napattua koska lauantai oli sen verran hulinaa että en edes jaksanut alkaa kyselemään kuka kuvaisi. Mahdollisuuksia varmaan tulee, koska tämä menee sellaiseksi "ai ei ole tokaksi päiväksi mitään, no otetaan tää!"-puvuksi, jos vaan saan hameen korjattua. Kuten pelkäsinkin, hame repesi railakkaasti kolmesta kohtaa päivän aikana. Onneksi ne saa korjattua, ainakin jotenkin.

Huoh. Nyt tuota kamalaa samettia on jäljellä enää pieni tsiipale, josta saan paikkausosia hameeseen ja mahdollisesti uuden hatun, koska nykyinen tuntuu vähän pieneltä. Katellaan.

Seuraavaksi pitäisi sitten edetä Desuconin puvuissa ja miettiä teenkö Nekoconiin ja Animeconiin uutta vai käytänkö vanhaa. Onneksi Desuun on vielä biljoona vuotta ja puvut oikeastaan jopa aloiteltuja. Unohdan vaan koko ajan että pitää tehdä Artulle kaksi takkia... Eikä se kankaiden vähentäminen ole ainakaan toiminut: olen ostanut toukokuussa noin 50 metriä kangasta erilaisiin projekteihin. Onneksi kesällä on aikaa ja intoa.

(Huomatkaa kuinka päivitän! Huomatkaa allaoleva teksti! Two in a row, go me!)

Bakacon 2011, eli kuinka matkustat coniin ja vietät puolet siitä eristäytyneenä

Bakaconissa oli melko hauskaa!

Ekana vuonna emme malttaneet odottaa poispääsyä tylsyyden vuoksi, viime vuonna emme olisi malttaneet lähteä, ja tänä vuonna olimme oikein tyytyväisiä siihen että olimme koko viikonlopun. Pikkuconi on kehittynyt, aww. Toisaalta, onpa meidänkin ihmispiirimme kasvanut niin paljon että coniseuraa löytyy aina ja ihmisethän conin kruunaavat. Hienoinkin tapahtuma on tylsä ilman hyvää seuraa. Ja sitähän nyt riitti!


Söin illalliseksi majavanhäntää

Olimme siis Artun kanssa hall-cosplaykisassa tuomareina Asikaisen Päivin kanssa. Meille lankesi osittain helpompi osuus monista cosplaykisan kategorioista, sillä meidän ei tarvinnut ottaa esitystä kovin paljon huomioon koska kisaajilla oli vain se muutama hassu tunti valmistautua lavaosuuteen (paitsi tietenkin niillä jotka taktikoivat ja suunnittelivat etukäteen varmuuden vuoksi!). Eipä se silti helppoa ollut: pähkäilimme sijoituksia vielä sunnuntai-iltapäivänä. Tuomarointi sujui meidän osaltamme siinä mielessä sujuvasti että kisaajia ei tarvinnut ihan älyttömästi odotella ja metsästellä, vaan kaikki olivat ajallaan paikalla ja pullat uunista ulkona juuri sopivasti lavaosuuteen (vaikka olisi se voinut nopeampaakin mennä, meillä jäi ehkä vartti aikaa kipittää saliin...).

Lauantai menikin siis vähän ohi tuomarointihommien ja juoruilun vuoksi, mutta ehdimme käydä tuhlaamassa vähän rahaa Genrewearille ja pizzan ääressä kehittelimme kaikenlaisia huikeita ideoita.


Hulinaa kuitenkin oli, ja Arttu uupui

Sunnuntaina vähän uuvutti Euroviisujen jäljiltä, mutta päivä kohdattiin innokkaana. Nakkasimme Artun kanssa No More Heroes -puvut päälle ja Kangaskasa kuvaili meitä pihalla. Oli hulvattoman hauskaa, tapeltiin vaan Artun kans! Alkoi olla viimeiset hetket saada kuvia näistä puvuista, koska alamme ihan oikeasti olla kurkkuamme myöten täynnä niitä. Koko talvi ollaan niissä edustettu, joten eivätköhän ne jouda vihreämmille laitumille. Katellaan jos joskus ihastutaan uudelleen.

Käytiin myös osallistumassa Välähdykseen, juoruilemassa taas, ja lopulta katsomassa lisää cosplaykilpailuja. Täytyy sanoa että show-sarjan ainoa osallistuja hurmasi, jo ihan rohkeudellaan mutta myös sillä miten hienosti mimmi esiintyi! Vinkkaili silmää ja posetteli laulaessaan. Hienoa katseltavaa oli se.

Jotenkin tuntuu turhalta jakaa mitään risuja ja ruusuja kun suurin osa asioista on jo sanottu, ja järjestäjät lienevät tietoisia asioista. Yleisesti vaan hiomista, ja väki osaa varmasti ottaa parin vuoden päästä huomioon asioita joita ei nyt tullut ajateltua. Joka vuosi oppii uutta. Erityismaininta tosin sisäiselle tiedotukselle (johon lasken tiedotuksen kaikille muille kuin peruskävijälle joka osallistuu ohjelmiin vain katsojana ja kuluttajana). Sen vajavaisuudet tulivat ikävästi ilmi monessa mutkassa, ja aiheutti varmasti paljon harmaita hiuksia monille ihmisille. Itse en joutunut infokatkosten uhriksi, vaan sain tarpeeksi infoa että pystyin toimimaan. Harmitti vaan monen muun osalta.

Ei tämä ollut tuhlattu viikonloppu. Olimme Artun kanssa hyvin tyytyväisiä siihen että lähdimme. Kiitos.

Kun edes Levottomat 3 ei tunnu miltään.

Huoh.

Minulla on cosplaymasennus.

Oikeastaan tätä olotilaa kuvaisi paremmin joko englanninkielinen termi 'funk' (ei siis se hirvesti svengaava musiikki vaan se ankeustila) tai 'ennui'. Koska joskus on kiva olla vähän hienostelevampi kuin oikeasti on (eli käyttää upeita sivistyssanoja samalla kun istuu piereskelemässä sohvalla verkkarit jalassa), kutsunkin sitten kuitenkin tätä olotilaani cosplayennuiksi (mikä on väliviivoitussääntö kun molemmat sanat ovat vierasperäisiä? hmm). Eli,

Minulla on cosplayennui.


Googlen käsitys cosplay ennuista

Ei ole ensimmäinen kerta, tosin useimmiten tila ei itselläni kestä yhtä kauan ja ole yhtä riipaiseva. Joskus nämä pidemmäät cosplaytauot menevät kaiken muunlaisen touhuamisen kanssa, mutta nyt, kaipaan cosplayta. Haluaisin tehdä jotain kivaa ja nättiä, liimailla kukkia ja ommella helmiä. Haaveilen pukujen tekemisestä ja käyttämisestä, ja mietin että kuinka vitsin hieno siitäkin puvusta tulee. Selaan gallerioita ja ihastelen ihmisten kätten jälkiä. Luen blogeja ja innostun toisten suunnitelmista niin että kaivan oman keskeneräisen projektin ompeluhuoneeni kätköistä.

Ja sitten se iskee pahasti.

"Nyyh miksei tää nyt onnistu, plää mikset nyt suostu kangas taipumaan tahtooni, ai tuonne pitääkin tehdä muutos aaargh /ragequit"

Pisin aika mitä olen kyseistä vaatetta työstänyt on tainnut olla tunti. Sen pidempään ei ole hermot kestäneet. Tosin, onhan se edennyt jo ihan kivasti sellaiseen vaiheeseen että seuraavalla rykäisyllä sen voisi huitaista valmiiksi, kun vaan saisi edes sen tunnin ajan tehtyä.

Veikkaan tämän liittyvän cosplaykrapulaan, joka minua on piinannut jo pari vuotta. Itseasiassa pystyn sanomaan ihan tarkasti sen humalan, joka tähän darraan johti: World Cosplay Summit. Yleisö ei ylläty. Jotenkin se kaikki vääntö mitä WCS vaati jätti jälkeensä sellaisen fiiliksen että ei mitään liian hankalaa, ei mitään liian työlästä, eikä ainakaan mitään mitä on vaikea pitää päällä (lololoo mikäpä puku ei olisi epämukava jollain tavalla). Hauskaa kyllä, Ranskaa vuosina 2008 ja 2010 edustanut Laura sanoi ihan samaa: hänkin on kokenut uupumista WCS:n jälkeen, eikä ole ollut hirveän innostunut tekemään mitään älyttömiä sirkustelttoja. Sama fiilis meitsillä! Koko ajatuskin on närästänyt, mutta tämän kouluvuoden aikana olen alkanut lämmetä sirkusteltoille uudestaan, ja alan kaivata sellaista elämääni. Tuntuu siltä että se kymmenien erilaisten saumojen ompeleminen ja biljoonien erilaisten koristeräpellysten tekeminen voisi olla taas tosi hauskaa! Olis tosi hienoa jos joku puku vaan vittuili mallinuken päältä että "hähhäh, oot tehnyt mua ainakin kaks miljoonaa tuntia mut et oo vielä ees puolessa välissä!" Se olis kivaa. Saumarakenteet ei kummittele mun yöllisissä puoliunisissa hetkissäni vielä tarpeeksi.

Olen yhtäkkiä myös huomannut kahmineeni hirvittävät määrät pukuja tälle vuodelle. Pari viime vuotta on mennyt sellaisella noin kolmen puvun vuositahdilla (verrattuna alkuvuosien kuuteen pukuun per vuosi, mutta poislukien tietty WCS-vuoden kun tein seitsemän pukua ja herranpieksut mikä määrä apua miten olen selvinnyt siitä, ei ihmekään että oli krapula!), mutta nyt on jo kuusi pukua jonossa, joista vain kaksi Artulle. Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, kun kaikki nämä ovat ihan helppoja makkaroita, mutta kun. Tämä ennui.

~huooh~

Tässä tilassa alkaa kaivata niitä narnialaisia cosplayorjia, jotka kaikilla ~elitisteillä~ kuulema on. Nehän ne kopsauttaisivat kentaurikavioitaan yhteen että klip klop, ja puku olisi valmis. Se olisi hienoa, koska minulla on teoria siitä, miten ennui saadaan selätettyä: cosplayaamalla.

Tavoite olisi saada itselleni kaksi pukua Bakaconiin, kun aiomme ensimmäistä kertaa olla siellä koko viikonlopun (ja olisi kai ihan suotavaa, kun olemme kuitenkin Artun kanssa tuomareinakin). Lisäksi pitäisi saada No More Horeos-puvuista (hihihi ho-oreos) lisää kuvia, joten varmaan ronttaamme Pieksikselle pari matkalaukullista kamaa. Tämän rupeaman olettaisi herättävän sisälläni sen cosplayintoilijan joka jaksaa koska vaan ommella pukuja ja tehdä satoja sovitusmuutoksia! Ainakin sen tekee se hetki, kun näen itseni kauniina hyvin onnistuneessa cosplaypuvussa, josta saan hirvittävästi palautetta kuten "iih mun lempparihahmo, vähän upee puku!", koska hutsukeksejä oomme kaikki. Se hetki varmasti tulee.

Huoh. Tämä ennui ei lopu koskaan.


TLD;DR:

Rakas päiväkirja,

minä en saa mitään aikaan.

Rakkaudella,

Irtsa

Laiskan lauantai tilapäivitys

Niin paljon kuin haluaisin kirjoittaa jotain mielenkiintoisempaa tänne, huomaan että jossain vaiheessa aivokoneesta loppuu muisti ja päästään ei saa enää enempää kierroksia irti. Joululomakin meni orastavaa burn outia parannellessa eli rehellisesti laiskottelemalla. Ihan cosplay-vapaata ei tämä elo ole ollut, vaan tämän vuoden puvut ovat alkaneet muotoutua pikkuhiljaa, ainakin suunnittelutasolla. Että jospa vaikka tapojeni vastaisesti juttelisin niistä jo näin etukäteen! Ja onhan tässä nyt vaikka mitä muutakin cosplay-äksöniä luvassa keväälle...

Nykyään on vähän haastavampaa valita pukuja, kun joudun suurimman osan ajasta suunnittelemaan niitä kahdelle hengelle. Artulla on toki omat ambitionsa, mutta koska on joku jonka kanssa cosplayata niin kyttäilen sarjoja "sillä silmällä" että josko sieltä löytyisi tuolle partnerillekin jotain. Yllättävää kyllä, löytyy!



Hyakka Ryoran Samurai Girls oli niin hulvatonta hömpötysviihdettä että olin ihan myyty. Yleensä en oikein jaksa välittää näistä sarjoista joissa vilkutetaan naisten yksityisiä osia, mutta syksy oli taas sen verran rankka että piti nollata ihan urakalla välillä. Alunperin, promokuvien perusteella tykkäsin ihan eri hahmosta mutta Jubei osoittautui oikein reippaaksi emännäksi (tappelumoodissaan, ei sitä normaalia narinaa aina ihan jaksanut) ja asukin on ihan näpsäkkä, joten kyllähän se meni to-do -listalle. Eikä kropanmuotokaan haittaa, tissit ja pylly ei ole ongelma meikäläiselle. Ja koska Jubeista saa lisää riemua irti kun mukana on Muneakira, niin pitäähän Artulle tommonen takkikolttu tehdä. Varsinkin kun taidan päästä niin helpolla että teen vain takin. Sitten voidaankin insestoida ympäri conia (mikä se sitten onkaan) kun noiden kahden touhut ovat välillä lähempänä niitä mitä nainen ja mies harrastavat kahdestaan silloin kun tykkäävät toisistaan oikein, oikein paljon, kuin mitä sisarukset keskenään tekevät. Ja tissiä ja pyllyä ja pyllyä ja tissiä.

... No pakko myöntää että valintaan auttoi myös se, että minulla oli jo valmiiksi kuositeltuna itselleni sopivan trikoomekon kaavat, joihin vain lisäsin leikkaussaumoja ja pätkäisin pituutta pois. Nyt enää pitäisi tilata kangasta Saksasta ja alkaa askartelemaan muita osia. Ajattelin myös saada hermoromahduksen neidin kenkien kanssa, koska aargh platform sandaalit, MIKSI?!



Jos joku sanoo että ei ole yllättynyt, niin en ole yllättynyt. Maratoonasimme Highschool of the Deadin yhtenä laiskana lauantaina, ja päätimme että täähän olisi hauska pariskunta. Ja olihan tuo kuvassa oleva kohtaus niin railakkaan hauska että sen voisi yrittää kehitellä uusiksi photoshootissa...

Paljastus: En ole koskaan tehnyt tuollaisia normaaleja koulupukuja. Jubeillahan on seilorikaulukset, samoin kuin on aikoinaan pukuilemallani Air Gearin Simcalla, mutta varsinaista koulupukuan en ole koskaan värkännyt. Eipä sillä, vekkihameet on tuttua huttua ja silleen, että kovin kummoista ongelmaa ei tule. Paitsi jos päädytään tekemään Artulle housutkin, joka tarkoittaa jälleen yhtä hermoromahdusta. Vihaan housujen tekemistä aivan yli kaiken. Niin simppeli vaate, mutta niin perseinen.



Ihan soolona ajattelin johonkin coniin tehdä Shangri-Lan Ryokon. Shangri-La aiheutti minussa rakkautta, mutta hippi on helppo herkistää ekokatastrofilla ja ihmisten paskanaamailulla, joten eipä ihmekään pörröiset tunteeni tätä parjattua sarjaa kohtaan. Ryoko on niitä harvoja pahisnaisia jotka sytyttävät minut, koska olen niin Optimus Prime oikeudentunnollani että harvemmin tykkään pahiksista. Ryokossa vaan on jokin joka saa katsomaan sen ohi että koin ihan ahdistuksentunteita eukon pahoinpidellessa palvelijoitaan. Toisaalta tämä erilaisuus on sitten hauskaakin, kun saa näyttää bitchfacea. Ja onhan tuo puku nyt aika komia. Puhumattakaan siitä että satuin löytämään Nelly.comin alennusmyynnistä ihan naurettavan halvalla kengät joista saan ihan kelvot kengät Ryokolle.



Käteni on pienempi kuin tuo korko, jep. Pitänee kantaa mukana aina jotain tossuja että jos pitää vaikka kulkea portaita tai mukulakiviä pitkin. Ja jälleen topata kaikenlaisilla lisätarvikkeilla, kuten silikonilätkillä ja irtopohjallisilla...

Fun fact: en ajattelut hankkia peruukkia. Turhaan kai sitä tuon myssyn alle änkeää, hankin vaan vähän irtokuitua ja rakennan lisäkkeen.

Lisää hauskoja faktoja: En ole tilannut peruukkeja sitten kevään 2009, tai ylipäätään ostanut peruukkeja sitten Summit-matkan (Sirkka Tälli-henkistä Gaga-peruukkiani ei lasketa, koska se oli Aprillista). Nyt onkin sitten korkea aika hankkia tukkia, kun alkaa blondit hahmot loppua. Hyvin ovat erityisesti nuo Maplesta ostetut peruukit palvelleet, kun olen niillä kohta pari vuotta pärjännyt.

Onhan noita muitakin suunnitelmia, mutta nämä ovat ne joiden toteuttamiseen tähtään tässä alkuvuodesta. Saa nähdä miten onnistuu, koska valmistun keväällä ja se tarkoittaa että alkuvuosi menee opinnäytetyön parissa. Helppo varmaan arvata että teen opinnäytteenkin cosplaysta! Varsinainen aihe on cosplay-pukujen tekemisen eroaminen ns. tavallisten vaatteiden tekemisestä, noin suurinpiirtein. Koska opinnäytteeseen kuuluu kirjallisen osion lisäksi myös aiheeseen liittyvä vaate, teen siis cosplay-puvun eräälle toiselle bloggaalle, nimittäin Afurekon Nitalle.

Ja sitä muuta äksöniä on siis myös tulossa. Hankimme muutama kuukausi takaperin liput DesuTalksiin, koska tottahan moiseen riemutteluun oli päästävä kun coneihinkin on vielä aikaa. No, hassusti kyllä, samalle viikonlopulle tuli lisää ohjelmaa Helsingissä! Japanin suurlähetystö kutsui kaikki Suomen WCS-edustajat Matkamessuille esiintymään, ja 09-tiimihän menee aina kun pyydetään! Missaamme suurimman osan Talksista (=liitymme seuraan vasta joskus gaalan ja illanvieton aikoihin vaikka liput olivatkin ne lounasliput), mutta ei se mitään. Esiinnymme lauantaina iltapäivällä ja sunnuntaina aamupäivällä Messukeskuksella, saa tulla moikkaamaan jos jostain syystä messuille päätyy! Tai DesuTalksin illanviettoon. Sinne taidamme tulla siviileissä, ellemme innostu jättämään pukuja päälle messuilta päästyämme. Saa nähdä.