Kun lonkat alkavat pettää.

Koin tässä hämmentäviä vanhuudenhetkiä kun eräänä iltana päätin (Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa-elokuvan innoittamana) todistaa etten ole mielikuvitellut yhtä lapsuuteni lempisarjoista. Olin aivan sataprosenttisen varma katsoneeni Liisa-piirrettyä jossa Liisalla on punaiset mekko, hiukset ja hattu (eikä suinkaan sininen mekko ja vaaleat hiukset kuten Disneyn elokuvassa). En ole aivan sekaisin, vaan kyseinen sarja on nimeltään Fushigi no Kuni no Alice (aika yllättäen!). Mutta, kun kysyin koulukavereiltani muistaako kukaan heistä kyseistä sarjaa, sain vastaukseksi ilmeettömiä naamoja ja "en oo kuullukaan". Vanha kurppa on vanha.

Tuo sama kurppaolo iskee aika monesti conissa, ja jälkipyykkiä seuratessa. Cosplayerit ovat jo vuosikaudet olleet keski-iältään noin 16-vuotiaita, joten eihän siinä mitään uutta ole. Itse vaan etääntyy siitä iästä entistä pahemmin, ja samaa tahtia kasvaa tunne siitä että on AIVAN LIIAN vanha tähän hommaan. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että aloitin cosplayaamisen vasta 17-vuotiaana ja coniskene alkoi kasvaa vasta vuotta myöhemmin, joten olen missannut ihan täysin kaikenlaiset tuhmat aktiviteetit joita keskiteinit harrastavat coneissa nykypäivänä. Meidän tuhmimpia tekojamme olivat Elinan kädet minun vartalollani. Joka kyllä kuulostaa tuhmemmalta kuin oli...

Tähän vanhuuden tunteeseen sekoittuu myös pieni hiven häpeää. Olen koko ikäni kuullut naureskelua Trekkereistä jotka pukeutuvat coneihin (osin koska veljeni on intohimoinen Star Trek -fani, ja opetti minutkin tavoille ennen kouluikääni), ja se on jättänyt Trekkeritrauman jonka yli ei ole pääsyä. Sitä koko ajan pitää omaa harrastustaan nolona ja kamalana nöräilynä (mitä se onkin), josta tulisi pelkkää kulmankohottelukommenttia. Hassua kyllä, tilanne on viime aikoina ollut päinvastainen.

En ole ikinä käyttänyt oikeaa nimeäni "taidejutuissani", monista syistä joista oleellisin on yksityisyyden säilyttäminen. Koska minulla on taide-Irtsa ja virallinen-Irtsa, pystyn aika hyvin pitämään cosplay-identiteettini salaisena. Ei olisi siistiä menettää mahdollisuuksien kilpailussa työpaikasta jos potentiaalinen työnantaja sattuu Googlailemaan hakijoita. Samoin jo ihan varsinaisten työhommien kanssa. Minulle tosin on sanottu että olen vainoharhainen ja cosplaysta olisi vain hyötyä. Tottahan tuokin voi olla, nyt kun olen vaatetusalalla, mutta silti kalvaa pelko perseessä siitä että joku löytää kuviani ja ajattelee "hyi, emmä tollasta haluu edustamaan mun firmaa". Sarjakuvat, piirretyt ja videopelit kun tunnetusti ovat vain penskojen juttuja, niin miten oudolta näyttää kun neljännesvuosisadan ikää lähestyvä ihminen harrastaa niitä, ja vielä sen lisäksi käyttää vapaa-aikansa niissä olevien hahmojen esittämiseen?

Kyllähän cosplay on kovasti saanut positiivistakin huomiota mediassa, mutta ennakkoluuloisuus on ihmisen rakkain harrastus, joten ihan helpolla sitä stereotypiaa kellariotakuista ja kreiseistä lapsista ei muuteta. Meinasi hieman riepoa kun Keskisuomalainen teki syksyllä jutun WCS-matkastamme, ja sen sijaan että olisivat käyttäneet antamaamme kuvamateriaalia, iskivät pääkuvaksi kummallisen piirroksen erilaisista fiktiivisistä hahmoista jonka luulen nähneeni aiemminkin lehden sivuja koristamassa. Kiitos että Pihtiputaan mummot nyt liittävät cosplayn vieroitusoireista kärsivän näköiseen Mikki Hiireen ja tympääntyneeseen Gandalfiin.

Aivan toisenlaisissa uutisissa, lähdemme Artun kanssa marraskuussa Tanskaan J-popconiin! Arttu kutsuttiin tuomaroimaan heidän cosplay-kisaansa, rohkaisuna Tanskan cosplaysta haaveileville miehille. Siellä harrastus on kuulema surullisen naisvaltainen, erityisesti kilpailujen osalta. Jospa Pohjanmaan poika saisi valettua danskijannuihin intoa. Lisäksi ohjelmassa on kuulema paneeleja sekä WCS:stä että cosplaysta Suomessa. Olemme ihan suhteellisen tohinoissamme: ulkomainen coni, ohjelmanpitoa ulkomaisessa conissa, ja WCS-tuttuja! Takuuvarmasti raportoimme viikonlopun riemusta, jahka sen aika tulee sadan vuoden päästä.

Ja lol, vielä kerran vaihtui EuroCosplay-puku. Tällä kertaa tosin pakitettiin takaisin edelliseen, koska en osaa lukea. Tai osaan, mutta joskus voisi lukea myös esikarsinnan omat säännöt eikä vain olettaa että samat pätee sekä esikarsinnassa että finaalissa. Olettamalla tulee vain pyllyjä. No, maailma ei lopu ja eeppinen siipiprojekti on ainakin saateltu alkuun.

Blogilistaan lisätty järkyttävä kasa cosplayblogeja. Huvittavaa tämä yhtäkkinen tulva, mutta kaikin puolin hauskaa. Jes, lisää luettavaa työpäivän jälkeisiin koomaushetkiin!

Päätöksiä määtöksiä.

Elämme jännittäviä päätöksentekoaikoja meidän taloudessamme. Itsehän nakkasin EuroCosplay-suunnitelmani roskikseen ja aloitin alusta uudella puvulla. En voi kieltää etteikö jo finaaliin päässeiden pukujen näkeminen olisi hätkähdyttänyt, samoin kuin joidenkin Suomen kilpakumppanien suunnitelmien paljastuminen. Vähän potkaisee kunnianhimoa kun näkee millaista eeppistä tavaraa on vastassa. Joten, pikkumekko hittoon ja uutta tulta pesään. Onneksi referenssikansioni uumenista löytyikin heti seuraava ehdokas joka on täysin mahdollinen toteuttaa kolmessa kuukaudessa.

Huvittavaa kyllä, ompeluosuus on jo puolivälissä koska koulun ansiosta minulla on peruskaavoja joka lähtöön, omilla mitoillani. Trikoopaidan kaavasta on hulvatonta lähteä muokkaamaan jotain niinkin villiä kuin leotard. Noh, nyt on kuitenkin kaulusta ja hienosäätöä vaille valmis ihastuttava, pitkähihaista uimapukua muistuttava spandex-hirviö. Kaikkia karmeita kankaita sitä joutuukin käyttämään...


Hey baby heeey
(excuse the liver failure face)

Arttu taas hinkuu uutta cosplayattavaa, eikä meinaa löytää mitään koska on iso mies, mutta ei tarpeeksi iso. "Normaaleja miehiä" on jotenkin liian vaikea löytää, jos kriteereitä on useampi kuin "normaali mies". Nättejä miehiä löytyy pilvin pimein, samoin kuin rumia miehiä ja könttimiehiä, mutta tavallisia jannuja vähän turhan nihkeästi. Tai sitten katsomme vaan vääriä sarjoja.


Howdy, I can has cosplay?

Koska Arttu on ompelukoneen kanssa yhtä taitava kuin minä kuviosahan, olisi kiva että puvussa olisi muutakin kuin vaatteet. Meillä väijyy ompeluhuoneen nurkissa useampikin iso proppi odottamassa tekijää x. Tekijä x on eräänkin puvun tapauksessa minä, koska en ehdi tähän hätään ommella. Toisessa tapauksessa tarvittaisiin lähinnä uutta innostusta kyseiseen pukuun... Ja aurinkolasit, jotka ovat tällä hetkellä teillä tietymättömillä.


Iso juttu, vielä palasina

Olisi kiva alkaa miettimään näitä ensi kesän pukuja. Arttua riepoo käyttää Maxia ja Alucardia uudestaan ja uudestaan, ja minä olen suhteellisen kypsä Seras-pukuuni. Saapa nähdä josko saisimme kevään ja alkukesän aikana Traconiin valmiiksi alkuperäisen EC-pukuni, 14-vuotiaan taikatissibeiben ja Artulle siihen pariksi ihkun keski-ikäisen sedän jolla on iso leka. Tui tui mikä pariskunta.