10. maaliskuuta 2010

Päätöksiä määtöksiä.

Elämme jännittäviä päätöksentekoaikoja meidän taloudessamme. Itsehän nakkasin EuroCosplay-suunnitelmani roskikseen ja aloitin alusta uudella puvulla. En voi kieltää etteikö jo finaaliin päässeiden pukujen näkeminen olisi hätkähdyttänyt, samoin kuin joidenkin Suomen kilpakumppanien suunnitelmien paljastuminen. Vähän potkaisee kunnianhimoa kun näkee millaista eeppistä tavaraa on vastassa. Joten, pikkumekko hittoon ja uutta tulta pesään. Onneksi referenssikansioni uumenista löytyikin heti seuraava ehdokas joka on täysin mahdollinen toteuttaa kolmessa kuukaudessa.

Huvittavaa kyllä, ompeluosuus on jo puolivälissä koska koulun ansiosta minulla on peruskaavoja joka lähtöön, omilla mitoillani. Trikoopaidan kaavasta on hulvatonta lähteä muokkaamaan jotain niinkin villiä kuin leotard. Noh, nyt on kuitenkin kaulusta ja hienosäätöä vaille valmis ihastuttava, pitkähihaista uimapukua muistuttava spandex-hirviö. Kaikkia karmeita kankaita sitä joutuukin käyttämään...


Hey baby heeey
(excuse the liver failure face)


Arttu taas hinkuu uutta cosplayattavaa, eikä meinaa löytää mitään koska on iso mies, mutta ei tarpeeksi iso. "Normaaleja miehiä" on jotenkin liian vaikea löytää, jos kriteereitä on useampi kuin "normaali mies". Nättejä miehiä löytyy pilvin pimein, samoin kuin rumia miehiä ja könttimiehiä, mutta tavallisia jannuja vähän turhan nihkeästi. Tai sitten katsomme vaan vääriä sarjoja.


Howdy, I can has cosplay?


Koska Arttu on ompelukoneen kanssa yhtä taitava kuin minä kuviosahan, olisi kiva että puvussa olisi muutakin kuin vaatteet. Meillä väijyy ompeluhuoneen nurkissa useampikin iso proppi odottamassa tekijää x. Tekijä x on eräänkin puvun tapauksessa minä, koska en ehdi tähän hätään ommella. Toisessa tapauksessa tarvittaisiin lähinnä uutta innostusta kyseiseen pukuun... Ja aurinkolasit, jotka ovat tällä hetkellä teillä tietymättömillä.


Iso juttu, vielä palasina


Olisi kiva alkaa miettimään näitä ensi kesän pukuja. Arttua riepoo käyttää Maxia ja Alucardia uudestaan ja uudestaan, ja minä olen suhteellisen kypsä Seras-pukuuni. Saapa nähdä josko saisimme kevään ja alkukesän aikana Traconiin valmiiksi alkuperäisen EC-pukuni, 14-vuotiaan taikatissibeiben ja Artulle siihen pariksi ihkun keski-ikäisen sedän jolla on iso leka. Tui tui mikä pariskunta.

2 kommenttia:

  1. Arttuhan voisi cossata http://media.animevice.com/uploads/0/441/64358-30869_large.jpg Jotaroa JoJo's Bizarre Adventuresta :---D Siihen pitääkin olla ihan Miehen kokoinen, ettei tällainen 180/82-tikku kelpaa :(((

    Mutta joo, ei noita miehen kokoisia miehiä animessa taida hirveästi olla. Itse asiassa ei JoJon lisäksi taida olla yhtäkään. Ja JoJonkin äijät menevät enemmän sinne lihaskimppu-luokkaan (vaikka eivät nyt mitään DragonBall-tasoa olekaan).

    Yhyy, vaikeaa on miehen elämä.

    Ps. paheksun ettei sinulla ole vastausvaihtoehtona nimi/URLia, nyt joudun käyttämään LiveJorma-tiliäni :(

    VastaaPoista
  2. Hohoo, minä olen sille yrittänyt JoJoa aina tuputtaa! Jotaroa taidettiin muuten hetkellisesti harkitakin kun mietittiin WCS-pukuja, mutta taisi kaatua vaatekerrosten määrään.

    On se aika rankkaa miehille, pitäis olla joko riisitikku tai mäyräkoiran verran lihaksia keskivartalossa, ja normaalit sedät on sitten "se mekaanikko kasijaksossa jolla on haalarit".

    Oho, moinen vajaavuus pitääkin korjata, en edes ollut hoksannut. Paheksuin juuri taannoin jonkun muun blogissa tuon vaihtoehdon puutetta, hups...

    VastaaPoista