Desucon 2011, eli kuinka DUKKU DIKKU

Sepäs oli con. Mitä olen viestiketjuja lukenut ja muutenkin kuullut, Desucon 2011 oli Paras Ikinä. Ja olen samaa mieltä. Omalla kohdallani hienouteen vaikuttivat monenlaiset tekijät, joista yhdeksi lasken mukavat puvut, mutta ei se pelkästään siitä johtunut.

Minulla oli kyllä pyhä tarkoitus tehdä pienoinen paniikkipäivitys ennen conia, mutta paniikki oli niin kova että en yksinkertaisesti ehtinyt. Jokainenkin pieni lepotauko ompelulta kului jumissa olevien hartioiden jumppaamiseen ja venyttämiseen, mikä ei edes tuottanut tulosta ennen kuin perjantai-iltapäivänä noin klo 15. Arttu änkäsi tehdä miekkoja Samurai Girls -pukujamme varten, ja minä väänsin Artulle takkeja apinanraivolla. Perjantaina jouduin vielä töihin kuudeksi tunniksi, jona aikana piti myös vähän tehdä cosplayjuttuja kun asiakkaat sen minulle sallivat. Miekat valmistuivat vasta Lahdessa, puvut onneksi jo ennen lähtöä sinne.

Lauantaina ei oikein ehditty katsomaan kuin cosplaykisaa/näytöstä, koska aikaa meni kaikkien tuttujen jututtamiseen. Mutta jestas että koko show olikin sitten huikea! EuroCosplay-kisa oli muikean tasokas, ja ällistelin esityksiä onnessani. Tosin olen huomannut että en pääse tuomarointiasenteesta sitten millään eroon vaikka en tuomarina olekaan. Harmitti kun en voinut ihan vaan keskittyä katsomaan esityksiä, vaan mietin koko ajan päässäni että miten arvioisin. Täytyy tosin sanoa että en olisi halunnutkaan olla tuomaristossa (NII!!!11) koska sen verran vaikea tehtävä olisi ollut pistää top 3 järjestykseen. Esimerkiksi Ilonan Ashe-esitys tiivisti upeasti hahmon tarinan, eikä tuntunut tylsältä suvantokohdissakaan. Plus että ilmeeni kun häämekon alta paljastui jalkapanssarit ynnä muut. Mira Harjun eli Harjun Mirtsan Kobato-esityksessä taas oli raikasta söpöyttä, joka ei vaatinut ennakkotietoja hahmosta tai sarjasta (paitsi "waiwai" ja "tuitui"), joka aina miellyttää minua joka en jaksa nähdä vaivaa ollakseni anime-ensyklopedia. Erityisesti se miellyttää minua silloin kun olen vain yleisössä, enkä edes ole voinut etukäteen tietää millaisia esityksiä on tulossa. Voittajan eli Aki Rauhalan esitys taas oli näyttävä ja yllätyksellinen, mikä oli aivan mahtavaa! Ajattelin että se olisi loppunut kuolinkohtaukseen, mutta sittenhän se vasta alkoikin! Plus esitys puhalsi jännittävyyttä muuten vähän tylsään esityslajiin eli tanssiin. Hyvä edustaja Lontooseen, kyllä. Jännä huomata että top3:n esitykset olivat kuitenkin kaikki aivan erilaisia: oli tanssia, lyhyt kohtaus, ja tarinantiivistävä mininäytelmä. (Mainittakoon että top3:n ulkopuolelta oma suosikkini oli SoulCaliburin Tiran esitys, koska ooh ooh bladenkäsittelyä ja iih iih Tira.)

Cosplaynäytös oli myös huimaa katsottavaa, olin iloinen että se oli myös täynnä komeita esityksiä! Niistä jäi eniten mieleen Kingdom Hearts: Birth by Sleep -ryhmä, (tunnustus: myös minä olen nolo KH-fani koska ooh ystävyys ja iih oikeamielisyys ja Sora on ihan Kapteeni Amerikka, eikä niinkään iih iih puspus AkuRoku) jonka esitys oli oikein hienosti koreografioitu ja hahmot tulivat kivasti esille (vaikken BbS:ää pelannutkaan, vielä). Kyseisellä porukalla on kyllä potentiaalia ihan kisoihin asti, jos saavat yhdessä tuollaisia aikaan. Monella muullakin näytösläisellä oli. Ekselanttia.

Rimpun juonnoista en sano mitään kun tiiän et sekin on nolo nörtti vaan, mutta sen sijaan käytän tämän tilaisuuden ja tagaan hänet tekemään sen You Are Beautiful -jutun! Ja mainittakoon että koko RECosplayn Desucon-videon voisi linkata siihen omaan meemivastaukseeni, koska voi että olen kaunis ja ylväs ja arvokas koko videon ajan. Se kyllä tiivistää koko conin niin hyvin.

Noh, lauantaina oli vielä HootHootin pitämä Cosplaykilpailut meillä ja muualla -paneeli, jossa olimme Artun kanssa panelisteina. Mukana olivat myös Majo sekä Saltiolan sisarukset Riina ja Sami eli WCS Team Finland 2010. Kerroimme kokemuksiamme maailman suurista ja pienistä cosplaykisoista, ja vertailimme niitä hieman Suomen kisoihin ja ylipäätään cosplaykulttuuriin. Paneeli meni oikein mainiosti, Hootti oli rakentanut rungon oikein hienosti ja veti keskustelua järkevästi että emme vaan jorisseet omiamme reipasta tuntia.

Paneelin lopuksi sain myös kunnian julkistaa seuraava, erittäin tärkeä asia:

WORLD COSPLAY SUMMITIN SUOMEN KARSINNAT VUODELLE 2012 OVAT 3.9.2011 TRACONISSA.

Asia on virallisuudeltaan ihan uunituore ja jännittävä, ja itse olen ainakin oikein täpinöissäni tästä muutoksesta. Mutta tästä lisää myöhemmällä ajankohdalla, mielessäni hautoo jo hieman pyydeltykin blogaus aiheesta WCS ja siihen osallistuminen.

Illalla käytiin sitten vähän syöpöttelemässä, ja oltiin onnellisia ja kiitollisia siitä että Shufu osasi viedä meidät Mamma Mariaan. Aiiivan jumalaista ruokaa, ja aiiivan ihanaa itsetehtyä jäätelöä! Olen aivan valtava pastafani, joten italialainen ravintola & geriatria eiku gelateria oli aivan täydellinen vaihtoehto ruokailupaikaksi. Pitää ehkä mennä aina kun on Lahdessa, koska omnomnom. Muuutta yhtäkkiä kello olikin 23, ja soitimme aiemmin autollani karanneen Rimpun hakemaan. Majapaikassa oli niin hurjat bileet että puhuimme kaksi tuntia nukkumisesta ja sitten kaikki sammuivat unenpuutteeseensa. <3

Sunnuntaina skippasin suosiolla Hayao Miyazaki ja vihreä telaketjufeminismi -paneelin koska vaikka periaatteessa aihe kiinnosti, ohjelmakuvaus nosti karvani pystyyn kuin viidakkokissalla ja päätin että turvallisempaa rytmihäiriöiselle sydämelleni olla menemättä. Sen sijaan nukuimme tunnin pidempään, ja menimme Sibbelle vasta sopivasti katsomaan Hootin Fanityttö <3 GONZO -luentoa. Tai minä menin sinne änkemään peruukkia päähäni ja näyttämään peukkua Garasu no Kantai -jutuille koska hihiihihi niin huono/paras sarja. Missasin osan historiikista, mutta luento oli mainio ja herätti mielihalut katsoa kaikki sarjat joita Hootti erityisesti pui. Kamalaa, miten niin huono studio onnistuu tekemään niin minulletehtyjä sarjoja. Ihan ensimmäisenä katson kyllä Garasu no Kantain loppuun, kun siitä on jo 12 jaksoa katsottuna (kärsittynä). Lainatakseni Rimppua, "voi vitun Cleo". Se on tuuli~ (Plus omg omg BB omg pakko cosplayaa omg)

Sunnuntai meni niin supernopeasti että vähän surutti, mutta hirveästi ei voinut jäädä fiilistelemään päättäjäisten jälkeen koska edessä oli vielä ajomatka Helsinkiin ja sieltä Jyväskylään. Kävimme nimittäin Artun kanssa hakemassa Pyllymurosta akvaarion, koska miksi ajaa erillinen keikka Helsinkiin kun on jo sillä suunnalla. Ihan rattoisasti se kotimatka kyllä sitten menikin, Artun kanssa jauhettiin kakkaa ja etsittiin epätoivoisesti radiokanavaa joka kuuluisi (ja olisi muu kuin Yle Vega). Hartolan jälkeen vähän nukutti mutta kyllä me kotiin päästiin.

Näin. Sellainen oli Desureissu. Yleisfiilis on siis että coni oli älyttömän onnistunut, kivaa oli, vähän pidempäänkin olisi vielä jaksanut. Kiitos ihan älyttömästi järjestävälle taholle sekä kaikille tutuille joita tuli nähtyä ja jututettua, sekä erityisesti roralle ja yacille kuvaamisesta! Onneksi seuraava coni on pian (ja puku aivan 100% aloittamatta lol) ja näkee taas ainakin isoa osaa teistä.

Tältä muuten näytimme lauantaina (kiitos rora!):



Sunnuntailta ei vielä ole kuvia, mutta tulee kun tulee. Tarkoitus olisi myös shootata mökkireissulla ensi viikolla, jos vaan kuvaaja suostuu.

Lopuksi kuva siitä, miltä asuntomme olohuone näytti maanantaina:


Ja olin jo ehtinyt laittaa vähän tuota silppua roskikseen...

Huom. ehdin jo siivota kaksi kourallista tuota solumuovisilppua pois ennen kuin hoksasin että tässähän olisi mainiota kuvitusta tätä blogausta varten. Hävityksen kauhistus oli melkoinen, ja on edelleen. Kai ne on joskus siivottava pois, että Arttu pääsee aloittamaan seuraavaa panssariprojektia. Yllättäen cosplayaaminen ruokki cosplayintoa, ja olemme innosta puhkuen suunnittelemassa seuraavaa paricosplayta. Pääsen vihdoin cosplayaamaan yhtä hahmoa josta olen haaveillut aika kauan, vaikka vihaankin kyseistä ämmää ehkä enemmän kuin mitään fiktiivistä hahmoa. Nauroin jo Artulle että voidaan osallistua cosplaykisaan ja tehdä esitys jossa minä vaan bailaan samalla kun taustalla soi se untsunts-biisi jossa Timo Soini huutaa JYTKY, JYTKY, JYTKY. Tää hahmo on kuin cosplayaisi Jussi Halla-ahoa jolla on tissit ja naama kuin Jonne Aaronilla. Hyi saasta mikä muija. Mutta se on upea, ja itseään pitää joskus kiduttaa. Plus voi ottaa tyhmiä kuvia joissa tyhmiä hahmoja nolataan. Huoh, cosplay.

Joo. Kiitos, ja näkemisiin pian. Seuraavana vuorossa Nekocon, eli kuinka pieraisin puvun nollasta sataan kolmessa viikossa tai epäonnistuin surkeasti.

Pikapäivitys, eli kuinka tapetaan aikaa aamulla ennen lähtöä.

Olipas tyhmä syy pitää päivitystaukoa: en päässyt kirjautumaa Bloggeriin koska jostain syystä en saanut olla auto-kirjautuneena kahdella eri koneella. No me gusta, haluan olla koko ajan kirjautuneena kaikkialle myös läppärilläni!

Nytkin kyllä jää vähän kämäiseksi tämä päivitys, koska en ehdi kirjoittaa pidempään (koska tärkeitä jäätelönsyöntitreffejä!). Vorona tagasi minut You are beautiful -meemiin ja teen sen nyt etten unohda!

You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteeenpäin kolmelle (3) muulle!



Kuvaan itseäni ihan naurettavan vähän, joten tämäkään ei ole omalta kameralta vaan jonkun luokkakaverin ottama ja minulle antama. Kuva on keväältä '10, viimeisestä asiakastyöstämme ekalta amisvuodelta. Teimme sarjatyönä hirvittävän läjän liivejä, ja voin sanoa että muistan työjärjestyksen edelleen ulkoa. Huoh. Tässä vaiheessa on näköjään vielä semihyvät fiilikset, veikkaan että viikkoa myöhemmin otetussa kuvassa olisi ollut sikkuranaama ja keskisormi.

(Pitiks näiden selityksien olla lyhyitä? Fat chance!)



Tätä en varmaan ole koskaan laittanut mihinkään? Kirjamessut 2009, ja ihanan ihanat RiE ja YuRi. Mimmit olivat tosiaan WCS-karsinnoissa vieraina ja hengailtiin yhdessä melkein koko viikonloppu. Parhaita tyttöjä, hirveä ikävä. En kyllä varmaan ole kuvan kaunein, kun Arttukin on noin komeana.



Artusta puheenollen. Me ollaan ihan naurettavan huonoja söpöilemään, joten tää on harvinainen kuva. Me vittuillaan enemmän kuin pussaillaan, mut niin se vaan menee. Lol noloo.



No tää nyt on Facebookissa jo esitelty, eikä omalta kameralta ollenkaan, mutta laitan silti koska valmistujaiset, fuck yeah! Valmistuin tosiaan vaatetusompelijaksi (sama asia kuin pukuompelija, paitsi tyhmempiä kursseja ja lepsummat vaatimukset!) tuossa männäviikolla. Mekko on itsetehty ja hattu vastalause rumaa pukuompelijan lakkia vastaan (ja koska en ole pukuompelija).



Jaaa sitten se todellinen naamani! Viime kesän Thage-kuvauksista. Koskin johonkin kakkaan.

En muuten tagaa koska kaikki muut on varmaan tän tehneet. Oon sillee perseestä.

Tulossa pian: "APUA DESUCON ON IHAN KOHTA JA MITÄÄN EI OLE VALMIINA AAARGH"-päivitys.

Making Ryoko Naruse, eli kuinka teet tilaa kangaskaappiisi

Taannoin koulukaverini oli onnesta soikiona kun sai koululta ison kasan vanhoja kankaita, joita oltiin heittämässä roskiin. Tuijotin varmaan kymmenen metrin kangaspinoa suorastaan kauhuissani ja mietin että kuka hullu haluaa lisää kankaita?! ... Kunnes muistin että kaikki eivät välttämättä ole viimeisen kahdeksan vuoden ajan olleet kroonisia kankaan yliostajia, joilla pyörii nurkissa edelleen metrikaupalla kankaita joista on tehty jo ainakin yksi puku joskus vuonna 2005. Eräästäkin sinisestä kankaasta tein mekon ja pitkän hameen, ja sitä taitaa olla sisävuorina ainakin kolmessa muussa eri puvussa, puhumattakaan malli- ja sovituskappaleista... Varmaan on vielä joku pala jäljelläkin. HUPS. Yliostamisen lisäksi harrastan kankaiden hamstraamista noin muuten vaan. Eurokankaan alepöydän aarteita lähtee yleensä mukaan jotain väliltä 2m - loput pakasta, kirppareilta tongin mukaani pitsejä ja sun muita ylläreitä. Eipä nämäkään heräteostokset hirveästi sitä tyhjää tilaa lisää.

No, viime aikoina olen alkanut itkeä aina kangaskaapin oven avatessani, joten kaipa se olisi aika käyttää niitä kertyneitä kankaita pois. Ja niin olen tehnytkin! Bakaconia varten tekemääni Shangri-Lan Ryokoon olen ostanut tasan yhden kankaan (ja kengät, mutta ne eivät nyt liity tähän, varsinkaan ostin ne pääasiassa koska olivat kreisit ja halvat). Kaikki muu on kaiveltu tuolta ompeluhuoneen kaapin syövereistä.



Kaikkiin vaatekappaleisiin käytetty musta sametti on villi kirpparilöytö. Sain sitä viitisen metriä parillakympillä, ja jälkeenpäin ymmärsin miksi: se repeää. Hyvin, hyvin, hyvin helposti. Niinkin helposti että jouduin ompelemaan kaikki saumat saumurilla, koska pelkkä lukkotikkisauma ei kestä tuossa kankaassa ilman tukikangasta. Koska tukikangas on ainoa asia jonka saan tuhlattua aina loppuun, jyräsin kaikki saumat saumurillani. Sillä tavalla tuo elämääni piinaava kangas vihdoin alkoi pysyä.





Ostin joskus muinoin käsityömessuilta tätä söpöä vaaleanpunaista pääkallokangasta, koska ajattelin että sitä olisi hulvatonta laittaa korsetin vuoriksi. Ryokoa suunnitellessani päätin heti että tähänhän minä sitä pistän, koska kangas on monella tapaa niin epäsopiva hahmolle. Sitä päätyi sitten sekä yläosaan että hattuun, ja olen naureskellut sille kovasti. Hatussa on sisävuorina tukemassa (tukikankaan lisäksi) palat mystistä vihreää ulkoilukangasta. Ostin sen joskus vuonna 2004 johonkin, ja olen käyttänyt sitä vuosikauden nimenomaan ylimääräisenä tukena erinäisissä asioissa. Hatun harmaat osat taas ovat harmaata pimennysverhoa, jonka Mert jätti luokseni (asioita jotka Mertsa on hylännyt mun luo: eristelevystä tehdyt kengät, eristevaahtomiekka, sakset, miljoona eri kangasriepua... ja kaikki on edelleen tallessa!). Hyvää tarkoitukseen meni se verhokangas.



Hameen vuoriksi piti valkata ihan oikea vuorikangas, koska puuvillavuori nyt ei vaan oikein sovi hameeseen jota käytetään sukkahousujen kanssa. Onneksi löysin vuorikangaspussistani tätä petroolinsinistä ihanuutta, jonka olin ostanut Shirayurihimen mekkoa varten (hetkenä jolloin se oli ainoa siniseen päinkään olevan värinen vuorikangas Eukissa). No, siihen ei vuoria sitten tullutkaan koska totesin että fuck it (joka alkaa olla huolestuttava teema cosplaypuvuissani, pitäisi varmaan alkaa kilpailla taas niin olisi motivaatiota tehdä oikeasti huolella), mutta ei se mitään, koska säästyin yhdeltä Eukkireissulta nyt myöhemmin! On hameessa toki sitä pääkalloihanuuttakin: muotokaitale piti tehdä jotain, enkä jaksanut alkaa kahlata mustiani läpi koska niitä on kaksi isoa kassillista.



Eikö ole komea hihan kaava? Se ainoa ostamani kangas oli tosiaan paitaan pala sifonkia... JOTA OSTIN LIIKAA. Sitä nimittäin oli noin kaksinkertainen määrä todelliseen tarpeeseen verrattuna. No, teen sitten vaikka sifonkihuivin itselleni. Tai viisi.





Peruukkikin on osin kierrätetty! Koska eBay on minulle edelleen vähän myrkkyä, peruukin tilaaminen ei houkuttanut ja sitten kun olisi houkuttanut, oli jo liian myöhäistä. Joten, tilasin CyberShopista irtokuitua ja nappasin Seras-peruukkini peruukkikaapista, ja yhdistin nämä kaksi. Onhan se vähän ruma, ghetto ja itseasiassa kyllä aika perseestä, mutta hattu peittää sen paskuuden.



Tällainen siitä sitten tuli. Parempia kuvia tulee jahka joku ottaa, nyt saatiin vaan pari kuvaa napattua koska lauantai oli sen verran hulinaa että en edes jaksanut alkaa kyselemään kuka kuvaisi. Mahdollisuuksia varmaan tulee, koska tämä menee sellaiseksi "ai ei ole tokaksi päiväksi mitään, no otetaan tää!"-puvuksi, jos vaan saan hameen korjattua. Kuten pelkäsinkin, hame repesi railakkaasti kolmesta kohtaa päivän aikana. Onneksi ne saa korjattua, ainakin jotenkin.

Huoh. Nyt tuota kamalaa samettia on jäljellä enää pieni tsiipale, josta saan paikkausosia hameeseen ja mahdollisesti uuden hatun, koska nykyinen tuntuu vähän pieneltä. Katellaan.

Seuraavaksi pitäisi sitten edetä Desuconin puvuissa ja miettiä teenkö Nekoconiin ja Animeconiin uutta vai käytänkö vanhaa. Onneksi Desuun on vielä biljoona vuotta ja puvut oikeastaan jopa aloiteltuja. Unohdan vaan koko ajan että pitää tehdä Artulle kaksi takkia... Eikä se kankaiden vähentäminen ole ainakaan toiminut: olen ostanut toukokuussa noin 50 metriä kangasta erilaisiin projekteihin. Onneksi kesällä on aikaa ja intoa.

(Huomatkaa kuinka päivitän! Huomatkaa allaoleva teksti! Two in a row, go me!)

Bakacon 2011, eli kuinka matkustat coniin ja vietät puolet siitä eristäytyneenä

Bakaconissa oli melko hauskaa!

Ekana vuonna emme malttaneet odottaa poispääsyä tylsyyden vuoksi, viime vuonna emme olisi malttaneet lähteä, ja tänä vuonna olimme oikein tyytyväisiä siihen että olimme koko viikonlopun. Pikkuconi on kehittynyt, aww. Toisaalta, onpa meidänkin ihmispiirimme kasvanut niin paljon että coniseuraa löytyy aina ja ihmisethän conin kruunaavat. Hienoinkin tapahtuma on tylsä ilman hyvää seuraa. Ja sitähän nyt riitti!


Söin illalliseksi majavanhäntää

Olimme siis Artun kanssa hall-cosplaykisassa tuomareina Asikaisen Päivin kanssa. Meille lankesi osittain helpompi osuus monista cosplaykisan kategorioista, sillä meidän ei tarvinnut ottaa esitystä kovin paljon huomioon koska kisaajilla oli vain se muutama hassu tunti valmistautua lavaosuuteen (paitsi tietenkin niillä jotka taktikoivat ja suunnittelivat etukäteen varmuuden vuoksi!). Eipä se silti helppoa ollut: pähkäilimme sijoituksia vielä sunnuntai-iltapäivänä. Tuomarointi sujui meidän osaltamme siinä mielessä sujuvasti että kisaajia ei tarvinnut ihan älyttömästi odotella ja metsästellä, vaan kaikki olivat ajallaan paikalla ja pullat uunista ulkona juuri sopivasti lavaosuuteen (vaikka olisi se voinut nopeampaakin mennä, meillä jäi ehkä vartti aikaa kipittää saliin...).

Lauantai menikin siis vähän ohi tuomarointihommien ja juoruilun vuoksi, mutta ehdimme käydä tuhlaamassa vähän rahaa Genrewearille ja pizzan ääressä kehittelimme kaikenlaisia huikeita ideoita.


Hulinaa kuitenkin oli, ja Arttu uupui

Sunnuntaina vähän uuvutti Euroviisujen jäljiltä, mutta päivä kohdattiin innokkaana. Nakkasimme Artun kanssa No More Heroes -puvut päälle ja Kangaskasa kuvaili meitä pihalla. Oli hulvattoman hauskaa, tapeltiin vaan Artun kans! Alkoi olla viimeiset hetket saada kuvia näistä puvuista, koska alamme ihan oikeasti olla kurkkuamme myöten täynnä niitä. Koko talvi ollaan niissä edustettu, joten eivätköhän ne jouda vihreämmille laitumille. Katellaan jos joskus ihastutaan uudelleen.

Käytiin myös osallistumassa Välähdykseen, juoruilemassa taas, ja lopulta katsomassa lisää cosplaykilpailuja. Täytyy sanoa että show-sarjan ainoa osallistuja hurmasi, jo ihan rohkeudellaan mutta myös sillä miten hienosti mimmi esiintyi! Vinkkaili silmää ja posetteli laulaessaan. Hienoa katseltavaa oli se.

Jotenkin tuntuu turhalta jakaa mitään risuja ja ruusuja kun suurin osa asioista on jo sanottu, ja järjestäjät lienevät tietoisia asioista. Yleisesti vaan hiomista, ja väki osaa varmasti ottaa parin vuoden päästä huomioon asioita joita ei nyt tullut ajateltua. Joka vuosi oppii uutta. Erityismaininta tosin sisäiselle tiedotukselle (johon lasken tiedotuksen kaikille muille kuin peruskävijälle joka osallistuu ohjelmiin vain katsojana ja kuluttajana). Sen vajavaisuudet tulivat ikävästi ilmi monessa mutkassa, ja aiheutti varmasti paljon harmaita hiuksia monille ihmisille. Itse en joutunut infokatkosten uhriksi, vaan sain tarpeeksi infoa että pystyin toimimaan. Harmitti vaan monen muun osalta.

Ei tämä ollut tuhlattu viikonloppu. Olimme Artun kanssa hyvin tyytyväisiä siihen että lähdimme. Kiitos.

Kun edes Levottomat 3 ei tunnu miltään.

Huoh.

Minulla on cosplaymasennus.

Oikeastaan tätä olotilaa kuvaisi paremmin joko englanninkielinen termi 'funk' (ei siis se hirvesti svengaava musiikki vaan se ankeustila) tai 'ennui'. Koska joskus on kiva olla vähän hienostelevampi kuin oikeasti on (eli käyttää upeita sivistyssanoja samalla kun istuu piereskelemässä sohvalla verkkarit jalassa), kutsunkin sitten kuitenkin tätä olotilaani cosplayennuiksi (mikä on väliviivoitussääntö kun molemmat sanat ovat vierasperäisiä? hmm). Eli,

Minulla on cosplayennui.


Googlen käsitys cosplay ennuista

Ei ole ensimmäinen kerta, tosin useimmiten tila ei itselläni kestä yhtä kauan ja ole yhtä riipaiseva. Joskus nämä pidemmäät cosplaytauot menevät kaiken muunlaisen touhuamisen kanssa, mutta nyt, kaipaan cosplayta. Haluaisin tehdä jotain kivaa ja nättiä, liimailla kukkia ja ommella helmiä. Haaveilen pukujen tekemisestä ja käyttämisestä, ja mietin että kuinka vitsin hieno siitäkin puvusta tulee. Selaan gallerioita ja ihastelen ihmisten kätten jälkiä. Luen blogeja ja innostun toisten suunnitelmista niin että kaivan oman keskeneräisen projektin ompeluhuoneeni kätköistä.

Ja sitten se iskee pahasti.

"Nyyh miksei tää nyt onnistu, plää mikset nyt suostu kangas taipumaan tahtooni, ai tuonne pitääkin tehdä muutos aaargh /ragequit"

Pisin aika mitä olen kyseistä vaatetta työstänyt on tainnut olla tunti. Sen pidempään ei ole hermot kestäneet. Tosin, onhan se edennyt jo ihan kivasti sellaiseen vaiheeseen että seuraavalla rykäisyllä sen voisi huitaista valmiiksi, kun vaan saisi edes sen tunnin ajan tehtyä.

Veikkaan tämän liittyvän cosplaykrapulaan, joka minua on piinannut jo pari vuotta. Itseasiassa pystyn sanomaan ihan tarkasti sen humalan, joka tähän darraan johti: World Cosplay Summit. Yleisö ei ylläty. Jotenkin se kaikki vääntö mitä WCS vaati jätti jälkeensä sellaisen fiiliksen että ei mitään liian hankalaa, ei mitään liian työlästä, eikä ainakaan mitään mitä on vaikea pitää päällä (lololoo mikäpä puku ei olisi epämukava jollain tavalla). Hauskaa kyllä, Ranskaa vuosina 2008 ja 2010 edustanut Laura sanoi ihan samaa: hänkin on kokenut uupumista WCS:n jälkeen, eikä ole ollut hirveän innostunut tekemään mitään älyttömiä sirkustelttoja. Sama fiilis meitsillä! Koko ajatuskin on närästänyt, mutta tämän kouluvuoden aikana olen alkanut lämmetä sirkusteltoille uudestaan, ja alan kaivata sellaista elämääni. Tuntuu siltä että se kymmenien erilaisten saumojen ompeleminen ja biljoonien erilaisten koristeräpellysten tekeminen voisi olla taas tosi hauskaa! Olis tosi hienoa jos joku puku vaan vittuili mallinuken päältä että "hähhäh, oot tehnyt mua ainakin kaks miljoonaa tuntia mut et oo vielä ees puolessa välissä!" Se olis kivaa. Saumarakenteet ei kummittele mun yöllisissä puoliunisissa hetkissäni vielä tarpeeksi.

Olen yhtäkkiä myös huomannut kahmineeni hirvittävät määrät pukuja tälle vuodelle. Pari viime vuotta on mennyt sellaisella noin kolmen puvun vuositahdilla (verrattuna alkuvuosien kuuteen pukuun per vuosi, mutta poislukien tietty WCS-vuoden kun tein seitsemän pukua ja herranpieksut mikä määrä apua miten olen selvinnyt siitä, ei ihmekään että oli krapula!), mutta nyt on jo kuusi pukua jonossa, joista vain kaksi Artulle. Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, kun kaikki nämä ovat ihan helppoja makkaroita, mutta kun. Tämä ennui.

~huooh~

Tässä tilassa alkaa kaivata niitä narnialaisia cosplayorjia, jotka kaikilla ~elitisteillä~ kuulema on. Nehän ne kopsauttaisivat kentaurikavioitaan yhteen että klip klop, ja puku olisi valmis. Se olisi hienoa, koska minulla on teoria siitä, miten ennui saadaan selätettyä: cosplayaamalla.

Tavoite olisi saada itselleni kaksi pukua Bakaconiin, kun aiomme ensimmäistä kertaa olla siellä koko viikonlopun (ja olisi kai ihan suotavaa, kun olemme kuitenkin Artun kanssa tuomareinakin). Lisäksi pitäisi saada No More Horeos-puvuista (hihihi ho-oreos) lisää kuvia, joten varmaan ronttaamme Pieksikselle pari matkalaukullista kamaa. Tämän rupeaman olettaisi herättävän sisälläni sen cosplayintoilijan joka jaksaa koska vaan ommella pukuja ja tehdä satoja sovitusmuutoksia! Ainakin sen tekee se hetki, kun näen itseni kauniina hyvin onnistuneessa cosplaypuvussa, josta saan hirvittävästi palautetta kuten "iih mun lempparihahmo, vähän upee puku!", koska hutsukeksejä oomme kaikki. Se hetki varmasti tulee.

Huoh. Tämä ennui ei lopu koskaan.


TLD;DR:

Rakas päiväkirja,

minä en saa mitään aikaan.

Rakkaudella,

Irtsa