Desucon Frostbite 2013, eli kuinka Mayhem on aina vaan peruttu

 
Vai että Frostbite oli! Olihan se, ja hyvä olikin.

Frostiviikolla koin pienen hermoromahduksen ja olin aivan hilkulla perua lähdön, sillä olen yksinkertaisesti taas vaan polttanut kynttilääni ihan joka päästä, ja alkaa voimat ja järki olla melko vähissä. Kakkakakun kruunasi vielä ulkoisen kovalevyn hajoaminen, sillä se riipaisi mukanaan 13 vuoden ajalta kuvia, ja lähes kaikki cosplaykuvani (pari hassua photoshootia löytyi vielä Dropboxista, mutta 90% hävisi).Venkoilin pukujenkin kanssa vaikka kuinka, kunnes päädyin tekaisemaan vanhan puvun uusiksi parin päivän varoitusajalla.

Tämän takia kantsii olla hyvä, omien mittojen mukaan tehty peruskaava: kaavoitukseen meni kaikkine muutoksineen laiskasti tunti, ja pääsin todella nopeasti siirtymään ompelemiseen. Sutaisin vanhasta koltusta karvat ja vetskarinkin irti ja iskin uuteen. Jos olisi ollut vähän enemmän aikaa, olisin saanut mekon ommeltua vielä istuvammaksi, mutta jostain oli tingittävä. Mekko valmistui klo 15 perjantaina, ja sen jälkeen muotoilin vielä peruukin ennen kuin kyydittäjä sai vihdoin pitsat syötyä ja saunottua.

Olin taas töissä! Tälläkin kertaa cosplayninjana, Kizzyn ja Roran kanssa. Etsimme kisaajia hall cosplayhin, ja se oli yllättävänkin hankalaa tällä kertaa. Hirveän moni hieno puku oli länkkärisarjasta, eikä siis päässyt mukaan. Aika monet pakit saatiin tämän vuoksi, mutta kylläpä halukkaita aasialaishahmojen pukuilijoita sitten riitti niin, että kisa saatiin aikaiseksi. Mukana tuntui olevan hirveästi ihan ensikertalaisia: joko eka kertaa kisaavia tai jopa ekaa kertaa pukuilevia. Se kyllä näkyikin sitten melkoisen tutisevina polvina bäkkärillä... Yritettiin kovasti muiden mammojen kanssa  rentouttaa tunnelmaa, toivottavasti onnistuttiin.

Sunnuntaina oltiinkin sitten pitämässä vähän ohjelmaa. Esittelimme vähän isommalla porukalla Cosplay Bootcampia, tuota rakasta lastamme, josta olemme jo parin vuoden ajan haaveilleet. Nyt se alkaa muuttua todeksi, ja oli aika julkistaa se sisältöineen.

Täytyy kyllä sanoa, että vastaanotto ja innostus löi ainakin minut aivan ällikällä. Kirjoitin kokonaisen A4-arkin ihan täyteen muistiinpanoja ehdotuksista, joita yleisöstä tuli, ja oma innostus räjähti ihan huippuunsa. En malta odottaa että pääsen suunnittelemaan materiaaliosiotani, ja aikatauluttamaan muiden ohjelmia! Ihan mieletöntä, kiitos kaikille meitä kuulemaan saapuneille, ja kaikille FB-sivustamme tykänneille! Ihan mielettömän upeaa.

Ja sitten mainostuksena, Cosplay Bootcampin Facebook-sivua kannattaa kyttäillä, sillä sinne tulee lisää kamaa piakkoin. Ja feisbua vastustaville tehdään pian erillinen blogi, johon tulee samat jutut. Yritämme vaan ensin toipua conirutosta, joka tuntuu kaataneen puolet kaikista Frostissa olleista...

Sunnuntaina käytiin myös Ilonan kanssa vähän jäätymässä pihalla. Tulokset oli melkoiset huikeita, mieletön kiitos ja kunnia Iltsille.

Hahmo on siis Maetel, sarjasta Galaxy Express 999. Tein Maetelin aikoinaan ekan kerran Traconiin vuonna 2009, ja silloin kuvasaldo jäi niin vähäiseksi että on aina vähän kaivellut. Nyt oli kuitenkin täydellinen tilaisuus uudelleen käyttämiselle, koska talviconi ja sillee. Oli oikein kivaa, ja ihanasti muutamat tunnistivat hahmonkin (ja muutamat eivät, mikä ei yllättänyt yhtään, koska kyseessä on kuitenkin itseänikin vanhempi sarja). Suattaapi olla että olen vähän Matsumoto-fani, ja tämähän on tosiaan kolmas cosplayni Matsumoton sarjoista (sillee oikeestaan eka, mutta kaksi muutakin siis on: Emeraldas ja Bainas).

Oli hyvä Frosti. Muutama asia tuntui takkuilevan vähän, jopa sellaiset mitkä aiemmin ovat sujuneet hyvin, mutta selaista se elämä on, syklistä ja aaltoilevaa, ja mikään ei räjähtänyt. Kaikki hyvin, kivaa oli, neljän kuukauden päästä taas Lahteen. (Ja Mamma Mariaan! Ehdoton desuperinne: päivällinen Mamma Mariassa la-iltana, pöntössä seurassa. Pastaa ja itsetehtyä jäätelöä, apua!)

Ja olen ehkä onnellisin että lähdin reissuun, sillä ihanat ihmiset paransivat. Nyt ehkä jaksaa taas kohdata arkielämän. Ainakin näin parin päivän viiveellä; pirun rutto...

Kielioppiasiaa, eli kielioppiasiaa!

Arkielämässäni eli cosplayhommien ulkopuolella olen valtaisa hippi (vain patukat puuttuu päästä), mutta myös opiskelija. Opiskelen yliopistossa superhippiä kirjallisuutta, ja anaalisen pinkeää suomen kieltä, ja minusta tulee Ihana Ope. Eli todennäköisesti opetan vuoden ihanasti ja muutun sitten nutturaisaksi äikänopeksi, joka piiskaa oppilaitaan inessiivillä.

Anaalisen pinkeä suomenopiskelu on itseasiassa tehnyt minusta aiempaa laiskemman puuttumaan kielioppivirheisiin, erityisesti puhutussa/irkatussa/fäbökommatussa kielessä, sillä silläpä ei ole mitään vinden väliä mitä jengi puhekielessään horisee. Olen jopa oppinut vähän tykkäämään kaikenmaailman teinix-hommeleista, koska puheen monimuotoisuus on vaan niin siistiä (ja olen rakastunut sukuni pohjoiseen savonmurteeseen aivan uudella ja syvällisellä tavalla). Kukin saa kirjoittaa omalla tavallaan, ainakin puhekielisyyden sallivissa yhteyksissä. Kovin pahaa suttua en silti siedä blogeissa ynnä muissa teksteissä, jotka on jäsennelty koherentiksi kokonaisuudeksi (tai edes yritetty). Paitsi tietty tyylikeinona. Ja personaallistamiskeinona. Ja, niin.

Cosplay on jännä sana. Sen taivuttaminen tuntuu olevan lievä mysteeri, sillä tapoja tuntuu olevan monia, pääasiassa illatiivissa, adessiivissa ja ablatiivissa taivutettaessa. Myös välimerkkien käyttöä olen nähnyt monenkirjavaa. Tässä taannoin tuli mieleen ihan selvittää että miten tämä asia nyt oikeasti meneekään.

Cosplay on sanana vierasperäinen, tarkemmin vielä sitaattilaina. Sen kirjoitusasu ei ole vielä mukautunut suomeen, eli se kirjoitetaan kun alkuperäiskielelläkin. Samoin ääntäminen on edelleen alkuperäisen mukaista. Alkuperäkielestä voi toki olla montaa mieltä: periaatteessa sana on muodostettu englanninkielisistä sanoista, mutta sana itsessään on japanilainen väännös. Olisiko oikea ääntämismuoto siis englannin mukainen cosplay, vai japanin mukainen kosupure? Jännä kysymys! Oletetaan nyt kuitenkin, että ääneasultaan sana on englantia, kuten sen muodostamisessa käytetyt costume ja play. Näin sanan lausuminen näin raa'asti ilmaistuna olisi kosplei.

Cosplay on sinänsä ilahduttavan helppo sitaattilaina. Koska se päättyy vokaaliin sekä kirjoitettaessa (y) että lausuttaessa (i), siinä ei tarvitse huolehtia esimerkiksi heittomerkin käytöstä päätteitä lisätessä, toisin kuin esimerkiksi useissa ranskalaisperäisissä sitaattilainoissa, kuten vaikkapa camembert (genetiivissä camembert'n).

Loppuvokaali on oikeastaan avain cosplayn taivuttamiseen. Pitäisikö sanan viimeisen kirjaimen siis ajatella olevan y vai i? Jännästi, sillä on väliä vain illatiivissa (puuhun, seinään, mahoihin jne.) taivutettaessa. Illatiivin tunnus tässä sanassa on -hVn, eli h + sanan viimeinen vokaali + n. Jos katsotaan sanan kirjoitusasua, cosplay illatiivissa olisi cosplayhyn. Kuitenkin, lausuttuna tämä tuntuu heti vähän hölmöltä suuhun, koska se lausuttaisiin silloin kospleihyn, jolloin illatiivin tunnus ei oikeastaan olisi enää -hVn.

Pitäisikö sanan siis olla kirjoitettuna cosplayhyn, lausuttuna kospleihin? No, henkilökohtaisesti oikeastaan liputtaisin enemmän cosplayhin-muodon puolesta, sillä se antaa heti sanaa tuntemattomalle lukijalle haisun siitä, miten sana lausutaan. Toinen syy on myös puhutun ja kirjoitetun kielen asemat: kirjoitettu kieli on aina sekundaarista eli toissijaista puhutulle kielelle, joka on primääriä eli ensisijaista. Ihmiset puhuvat ensisijaisesti, kirjoitustaito on toissijainen asia. Tässä tapauksessa primäärin kielen mukaan meneminen helpottaa sitaattilainan ymmärtämistä ja "mielessä lausumista", kun se kuitenkin esiintyy ns. itselleen vieraassa kieliympäristössä. Tämä toki on oma mielipiteeni asiasta, Kielitoimisto voisi sanoa muuta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että y muuntuisi muissakin sanoissa i:ksi, joten -hin-muoto olisi yleisempi muita sanoja taivuteltaessa.

Onnekas tämä sana on jälleen kun katsotaan adessiivia (-lla, -llä; pöydällä, tuolilla) ja ablatiivia (-lta, -ltä; pöydältä, tuolilta). Näiden sijamuotojen loppuvokaali määräytyy vokaalisoinnun mukaan: jos sanassa on etuvokaaleja y, ä tai ö, sijapäätteen loppuvokaali on ä. Jos sanassa taas on takavokaali a, o tai u, viimeinen vokaali on a. Cosplay on siis suomen vokaalisoinnun vastainen, sillä se sisältää sekä taka- että etuvokaaleja. Periaatteessa tässä tilanteessa viimeinen vokaali ennen sijapäätettä määrittää sijapäätteen loppuvokaalin. Jos jälleen katsotaan puhtaasti kirjoitettua muotoa, loppuvokaali olisi selkeästi ä. Sanan viimeinen äänne kuitenkin on i, joka on "puolueeton" äänne. Se ei vaikuta vokaalisointuun,  jolloin viimeinen "puolueellinen" äänne olisi a, ja loppuvokaali näin ollen a. Eli oikeat muodot voisivat jälleen olla kirjoitettaessa erilaiset: cosplayllä, kospleilla - cosplayltä, kospleilta. Kotus antaa nettisivuillaan helpotuksen: "Jos vokaalin a, o tai u jälkeen on y, päätteen vokaali on a tai ä." Aika selkeää: se voi olla kumpi vain! Päätös on sillä, joka sanan kirjoittaa: suosiiko puhutun kielen muotoa, vai kokeeko, että ä on järkevämmän näköinen noudattamalla vokaalisointua (joka ei muuten oikeastaan edes päde lainasanoihin, mutta vaikuttaa meissä niin vahvasti, että varmasti aiheuttaa usein pysähdyksiä vierasta sanaa taivuttaessa).

Vielä lopuksi yhdyssanoista! Ainakin niihin aikoihin, kun itse kävin peruskoulua ja lukiota, vierasperäisiä sanoja sisältävien yhdyssanojen kanssa opetettiin käyttämään oikeastaan aina väliviivaa (cosplay-kilpailut, cosplay-puku). Välimerkin voi unohtaa, kun sana on vakiintunut yleiseen käyttöön niin, ettei se herätä ihmetystä suurimmassa osassa kielen puhujia. Nykyään näyttäisi kuitenkin siltä, että vierasperäisetkin sanat on tapana kirjoittaa alusta alkaen yhteen suomenkielisen sanan kanssa, jos sanojen yhdistyessä ei tule hämmentäviä sanahirviöitä, joista on hankala hahmottaa että mitä siinä oikeastaan edes sanotaan (pop-oppitunti vs. popoppitunti). Siinä cosplay onnekkaasti helppo sana: epäselvyys muiden sanojen yhteydessä ei ole kovin yleistä (ainakaan en saa yhtään sellaista yhdistelmää mieleeni!), joten sanan voi huoletta kirjoittaa yhteen ilman välimerkkejä. Normaalit yhdyssanasäännöt on toki otettava huomioon! Cosplayyhteisö ei ole mahdollinen koskaan, vaan se on aina kirjoitettava välimerkillisenä, cosplay-yhteisö, sillä kaksi samaa vokaalia eivät voi olla tällä tavoin yhdessä aiheuttamatta hämmennystä (vrt. linja-auto vs. linjaauto).

Tiivistettynä: Tee miten tykkäät, ei sillä tunnu olevan mitään väliä. Suomi on nastaa!

Sellaista pientä pohdiskelua, pääasiassa luentokalvohommien, Kotimaisten kielten keskuksen nettisivujen ja Jukka K. Korpelan Nykyajan kielenoppaan perusteella havainnoitua. Täytyy sanoa, että innostuin tästä huolestuttavan paljon. Selkeästi hyvä, että suomen luennot alkavat pian, ja pääsen turruttamaan tätä intoa.

Meinasin kuvittaa tämän kirjoituksen googlaamalla avainsanoja, mutta olen oppinut suomen luennoilla myös tämän: kielistä kertovaa tekstiä on mahdoton kuvittaa aiheuttamatta myötähäpeää yleisössään. Siispä valikoin erinomaisia Nigel Thornberry -gifejä tähän tekstiseinien oheen. Myös koska ilmeeni kun tätä tekstiä.

Näihin näkymiin toivotankin ihanaa kevätlukukautta kaikille opiskelijoille! Hirveimmät tentit ovat vielä edessä, samoin opintotukien takaisinperintäkausi! Kyllä se siitä, maailma loppuu vasta kun hukumme omaan kakkaamme.

Kuukauden kuiva kausi, eli kuinka #muuttoviha

Minun piti pitää joulukalenteria. Olin ihan tosissani suunnitellut jo kasan juttuja, joista kirjoittaa. Sitten tapahtui: Elämä. Yllättäen saimme puhelun, joka käänsi kaiken ihan nurinpäin ja päädyimme helvettiin joka tunnetaan nimellä Muutto. Vaikka  muuttoaikaa oli yli puoli vuotta, pistimme ennätysajassa kimpsumme kasaan ja muutimme ydinkeskustasta lähiöön. Sinänsä loppupeleissä muutimme parempaan, vaikka joudumme nyt molemmat busseilemaan enemmän, sillä asuintila kasvoi 14 neliötä, ja ompeluhuonekin sai ainakin yhden neliön lisää kokoa. Joten kaikki voittaa! Koville silti otti.

Muutimme viikkoa ennen CosplayGaalaa, joka aiheuttikin sitten hienoista säätöä, sillä lähes kaikki cosplay-puvut ja -kamat olivat laatikoissa. Onneksi olimme kuitenkin unohtaneet pakata Macross-pukumme parempaan talteen Katsudoconin jälkeen, joten ne löytyivät harvinaisen pienellä kaivelulla, ja saimme edes jotain päällepantavaa Gaalaan.

Muuton aikaan aika moni totesi, että jopas teillä on tavaraa. Muuttoapulaisten suusta kuultuna se alkoi jo aika vahvasti pänniä, koska KYLLÄ, MEILLÄ ON PALJON TAVARAA. Tuli kauhean syyllinen olo, kuin jotenkin olisimme outoja hamstraajahihhuleita koska meillä on muutakin tavaraa kuin astioita ja lenkkareita. Kyllä, meillä on järjettömät määrät ns. outoa tavaraa, kuten miekkoja, muovipussillisia solumuovipaloja, kassillinen spray-maaleja, laatikkokaupalla kankaita... SORDE VAAN, me harrastetaan juttuja jotka vaatii muutakin kuin lenkkarit ja kuntosalikortin. Sama fiilis tulee kun katsoo kauppojen sisustusosastoilla (jotka ovat tulleet hyyyvin tutuiksi viime viikkoina) sellaisia kauniita pieniä bokseja, joissa lukee päällä 'ompelutarvikkeet'. Ompelutarvikkeet... sellaiseen pieneen rasiaan? Minun ompelutarvikkeeni mahtuivat hätäisesti yhteen isoon pahvilaatikkoon. No, eipä niihin pakkeihin ole tarkoituskaan tunkea metrikaupalla pitsiä tai puolimetrisiä viivoittimia kaavoitusta varten, mutta välillä tulee sellainen olo, että on vähän epänormaali.

Gaalasta noin muuten! Oli kivaa! Olin tosian tuomariston puheenjohtajana tänä vuonna, ja vaikka oli kivaa ja mukavaa ja tykkäsin, olisi ehkä aika opetella sanomaan 'ei'. Vähän meinasi olla tötteröinen olo muutamana viikkona ennen Gaalaa, ja se ehkä vaikutti valmisteluihini. Harmittaa. No, kaikki meni kuitenkin ihan ok, ja kaikki hyvin. Tuomaroimme kiireessä mutta kaikessa rauhassa, ja oli älyttömän kiva nähdä niin paljon kisaajia! Paljon oli perunutkin, mutta silti väkeä riitti. Tasokin oli melkoisen hieno, ja saimme nauttia riemastuttavista ja upeista esityksistä. Jengi oli selkeästi lähtenyt kunnianhimoisesti liikenteeseen!

Joo, täytyy myöntää, että reilun kuukauden ajan cosplay oli ihan vihonviimeinen asia mielessäni. Kuten pitääkin olla, kun yrittää samaan aikaan saada kursseja läpi, suunnitella töissä juhlia ja joulunalushommia, ja siirtää koko elämäänsä uuteen osoitteeseen ja siellä järjestykseen. Nyt tosin alkaa taas kutkuttaa! Onneksi uusi ompeluhuoneemme ei aiheuta minulle enää suunnatonta ahdistusta (toisin kuin vielä viikko sitten, ennen kuin raivasin sitä kaaosta edes vähän järkevämmäksi. Kaikki on edelleen laatikoissa, mutta laatikot ovat jotenkin loogisessa järjestyksessä ympäriinsä!), ja tammikuussa tulee Ihania vieraita, joten pakko alkaa kahlata tavaramerta läpi. Tarkoitus olisi saada Frostbiteen uusi puku, joten... katellaan. Ehkä. Pakko tässä on pikkuhiljaa päästä käsiksi normaaliin elämään, joka ei pyöri pahvilaatikoiden ympärillä.

Mutta hei, kaunista joulukuuta, vähäisetkin lukijani. Yritän olla vähän aktiivisempi, koska siellä joulukalenterinsuunnittelutiedostossa oli aika kivojakin juttuja, joista haluaisin kirjoittaa.

"Hyi kauhee mee pois ei me pystytä ees kattomaan sua, -10 pistettä!", eli tuomaroinnista

Cosplay-kisojen tuomarointi tuntuu olevan melkoinen mysteeri monelle, ja varsinkin niille, jotka seuraavat kisoja lähinnä yleisöstä käsin. Yleisöhän näkee aivan erilaisen todellisuuden puvuista kuin tuomaristo, sillä lavavalaistus sekä etäisyydet ovat hyvin anteeksiantavia. Monet puvut näyttävät kaukaa aivan uskomattomilta, ja läheltä katsottuna ovat suttuisia ja täynnä kaikenlaisia huolimattomuuksia. Aikoinaan, ennen esituomarointia, tuomaristo näki saman kuin yleisökin. Se johti narinaan siitä, kuinka läheltä voittaja oli rumempi kuin joku toinen puku, joka oli nähty läheltä. Samoin ulistiin siitä, kuinka simppelillä puvulla ei voinut voittaa. Nykyään pöydät ovat näköjään pyörähtäneet ympäri.

Jotenkin minulle heräsi halu vähän valottaa tuomarointeja. Olen kolunnut aika monet kisat sekä tuomaroitavana että tuomarina, ja olen nähnyt aika monenlaiset tavat hoitaa nämä jutut.

Tuomaristot eivät aina toimi samalla tavalla. Erilaisissa kisoissa on erilaiset tuomaristot, ja erilaiset toimintatavat. Simppeliin pikkuconin pukukisaan ei ehkä kannata soveltaa World Cosplay Summitin pistejärjestelmää, ja toisaalta tiukempia kisoja on hankala vetää ilman ohjenuoraa. Useimmiten pistejärjestelmiä ei käytetä, vaan mennään ns. perstuntumalla. Tuomaristo valikoi suosikkinsa, ja keskustelevat sitten heidän järjestyksensä. Nämä päätökset perustuvat tuomarien omaan kokemukseen, "ammatti"taitoon, sekä ihan vaan mielipiteisiin. Usein mielipiteet menevätkin yksiin, välillä pitää neuvotella. Vertaillaan työn jälkeä, omia muistiinpanoja, referenssikuvia; keskustellaan esityksestä, jos sen on tarkoitus olla osa arviointia. Joskus keskusteleva tuomaristo ei vaan saa selkoa tilanteeseen, ja silloin voi keksiä jotain muuta: esimerkiksi Bakaconissa 2011 tuomaristo joutui antamaan neljälle suosikilleen pisteet, jotta paremmuusjärjestys ratkeaisi.

Minulta on jo muutamankin kerran kysytty kuinka tuomariksi oikein pääsee. Helposti: suhteilla tai omalla aktiivisuudella. Jotkut cosplay-vastaavat toki etsivät uusia tyyppejä tuomaristoon, mutta usein tuomarit valikoituvat tutuista ihmisistä. Tämä ei ole välttämättä mitään kavereiden suosimista, vaan tuttuihin ihmisiin on yksinkertaisesti helpompi luottaa puolueettomuudessa ja ammattitaidossa. Heidän cosplay-taustansa on myös cosplay-vastaavan tiedossa, jolloin on helpompi sanoa, onko ihminen pätevä hommaan. Erityisesti ns. vakavammat kisat vaativat tuomareilta kykyä arvioida pukuja muutenkin kuin kokonaisuuden ja "kivuuden" kannalta.

Jotkut kisat etsivät tuomareita julkisella haulla. Jotkut kyselevät Anikissa, toiset sivuillaan. Nämä ovat harvinaisempia, joten ehkä vielä parempi tapa tehdä itseään tietyksi on ottaa suoraan cosplay-vastaavaan yhteyttä ja kysyä, pääsisikö tuomariksi. Suositeltavaa olisi varmaan esitellä itsensä, taitonsa, pukunsa jne. Tuomarilla olisi myös erittäin hyvä olla kokemusta kisoista, mutta sekään ei ole pakollista: esimerkiksi roralla ei ollut kokemusta cosplay-kisoista ennen kuin lähti tuomaroimaan World Cosplay Summitin ensimmäistä Suomen karsintaa vuonna 2008, mutta hänen aito ammattitaitonsa vaatetusalalta oli niin kova ja tärkeä valtti, että kisakokemus jäi toissijaiseksi. Näyttöä _jostain_ on siis oltava. Mammailu esimerkiksi voi olla näppärä keino lähteä hankkimaan kokemusta siitä, miten kisat toimivat, jos ei varsinaisesti kiinnosta itse kilpailemaan.

Tuomaristossa on siis oltava osaamista, mutta on myös oltava Hyvä Tyyppi. Olen nähnyt ammattitaitoisia mutta ilkeitä tai kylmiä tuomareita, jotka ovat jättäneet huonon maun ihmisille. Esimerkki ulkomailta: eräs tuntemani cosplayaaja, joka on todellakin hyvä siinä mitä tekee, oli herättänyt toisessa maassa tuomaroidessaan kauhua kisaajissa, sillä hän oli sanonut hyvin suoraan mitä mieltä oli kisaajien puvuista. Toisaalta taas olen tuomaroinut erään vaatetusalan ammattilaisen kanssa, joka ei paljon puhunut kisaajille, tuijotti vaan ilmeettömänä. Hänestä jäi ainakin meille muille tuomareille todella ikävä maku suuhun, sillä näimme miten paineessa monet kisaajat olivat. Tuomariston asenne on siis hirveän tärkeä, sillä tuomarointitilanne on todella ahdistava monelle. Vaikka kyseessä on kuitenkin nörttien kohtaaminen, tuomaristo asettuu autoritääriseen asemaan kisaajaan verrattuna, ja se luo painetta. Itse ainakin yritän cosplay-vastaavana valikoida tuomariston, joka osaa rentouttaa omalla asenteellaan ja käytöksellään kisaajat, eikä aiheuta ainakaan enempää kauhua tai huonoja fiiliksiä. Anime-aiheisten conien kisoissa ainakin elää vahvasti se perinne, että kisaajille ei anneta kritiikkiä itse tuomaroinnissa, vaan sitä saa käydä kysymässä itse jälkikäteen. Olen nähnyt poikkeuksiakin, viimeksi Assemblyillä järjestetyssä BatMUDin cosplay-kisassa, mutta anime-piireissä tätä ei oikeastaan ole harrastettu. Viimeksi kun olen moisesta kuullut, kuulin samaan syssyyn myös melkoista urputusta, ja ihan aiheestakin.

Tuomariston jääviys puhuttaa myös usein, ja let's be real here: cosplay-piireissä on todella hankala saada aikaiseksi tuomaristo, joka sekä tietää mitä tekee, että ei tunne ketään kisaajista edes jotenkin. Cosplay-vastaavan on siis pystyttävä luottamaan tuomareihin ja heidän kykyynsä olla suosimatta kavereita. Tämän vuoksi tuomaristojen on oltava myös useamman ihmisen summa: oma suosikkini on viiden hengen tuomaristo, jossa on monipuolisesti erilaista osaamista. Pariton määrä takaa myös sen, että äänestyksessä ei päädytä tasatilanteeseen.

Lopulta: tuomarointi voi oikeasti olla aika rankkaa. Joskus päätöksiä on aidosti hankala tehdä, vaikka yleisön silmissä voittaja olisikin selvä homma. Kuten sanottua, kaukaa hienot puvut eivät välttämättä ole hienoja läheltä, ja yksinkertaisemmat puvut ovatkin tyrmäävän upeita kun niitä alkaa tiirata. Kahden upean puvun väliltä valitseminen saattaa olla hyvinkin kova homma, varsinkin kun näkee myös cosplayaajien ylpeyden ja innon tuomaroinnissa. Pettymysten tuottaminen ei ole kivaa, mutta kyynel voi tunteellisemmalle ihmiselle nousta linssiin myös aitoa iloa nähdessään. Itse olin tuomarina viime viikonlopun Katsudoconissa, ja täytyy myöntää että liikutuin nähdessäni sen pursuavan ilon sijoittuneiden naamoilla. Itku ei ole heikkoutta, se on tunnetta, ja tunteet ovat täysin sallittuja.

Tuomarit on ihan kivoja, eikä niitä tartte pelätä. Ne on myös ihmisiä niin kuin kaikki muutkin: ne itkee, ne harjaa hampaitaan, niille tulee outoja tulehduksia ja ne kakkaa. Ne ei voi miellyttää kaikkia, mut ei ne tee sitä ilkeyttään.

Tracon 7, eli cosplayvastaavan ristiretki

Huh huh. Tracon 7 on takana päin, ja ensimmäinen cosplay-vastaavapesti hoidettu. Edeltävät kuukaudet olivat aika tyypilliseen tapaan hirvittävät, koska stressaannun aika herkästi tapahtumanjärjestämisjuttuja tehdessäni, vaikka niistä onkin töiden puolesta kokemusta jo viiden vuoden ajalta. Tracon on kuitenkin hyvin erilainen homma kuin pieni kansalaisjärjestötapahtuma, jota olen saanut pitää ihan omana leikkikenttänäni, joten vähän totutteluahan tässä oli. Olen tottunut tekemään jutut itse, ja nyt oli jopa apuvoimia!

Ihan ensimmäisenä haluankin siis kiittää koko backstagen väkeä. Cosplay-mammat sekä yleispenat, Kyuu, tuomaristot kaikissa kokoonpanoissaan, kaikki satunnaisetkin auttelijat: kiitos mielettömästä työstä, minkä teitte. Homma sujui erinomaisesti, koska te teitte parhaanne. Olin jo sunnuntaina aivan läkähtyä onneen, kun tajusin miten hyvin koko viikonloppu meni, ja suuri kunnia kuuluu teille työmehiläisille, jotka pörisitte siellä minne minä en ehtinyt. KIITOS.

Toinen valtava kiitos kuuluu kisaajille! Jokainen kisaaja, pystymetsästä nykäistyjä nettipukukisaajia myöten, oli mukana innolla ja riemulla, ja sitä minä halusinkin. Että kaikilla olisi myös kivaa, vaikka kisattaisiin. Backstagen läpi kulki uskomaton kavalkadi mahtavia pukuja, ja lavalla loistettiin, ja vaikka kisaamiseen kuuluu pettymykset, toivon että kaikille jäi silti sellainen hyvä fiilis omasta esityksestään. Olitte hienoja, jokainen.

Palautetta saa antaa myös, sekä kisaajat että mammapenat! Näillä näkymin jatkan ensi vuonna Traconin cosplay-vastaavana, joten palaute kuuluu suoraan lehmän korviin (hevosen suuhun?), ja kirjaan kaiken ylös jotta muistankin ne. Otan palautetta vastaan missä mediassa tahansa, sähköpostilla (iris.ronkko [at] gmail . com), Facebookissa, kommenteissa, Anikissa (adreena)... missä vain haluatte sitä antaa. Kadullakin saa tulla kiskomaan hihasta, jos Jyväskylän keskustassa törmätään.

World Cosplay Summitin kisaajien vähyys jäi itseäni harmittamaan. Puolet pareista perui/ei saapunut paikalle, ja kisa jäi hieman köykäisen mittaiseksi. Laatu oli kyllä huipussaan, joten huonoa kisasta ei silti tullut! Tapani mukaan itkeä tirauttelin pitkin kisaa (kun sitä ehdin vilaista) ja palkintojenjaossa kävin aivan hervottomaksi (tosin en yhtä pahasti kuin viime vuonna, jolloin en tiennyt tuloksia etukäteen). Saatoinpa tirautella sunnuntaina päättäjäisten jälkeen aina kun aiheesta puhuin, koska suhtaudun WCS-kisaajiin niin tunteella. Jotenkin olen vaan niin tiukasti kiinni siinä kisassa, että se nostaa tunteet aivan pintaan ja tipat linsseihin.

Missimittarikin sujui hienosti, ja siitä olen erityisen iloinen! Ennen conia siihen oli ilmoittautunut yksi ihminen, ja lopulta lavalla nähtiin seitsemän esittelyä. Olin niin onnellinen, että väki lähti siihen mukaan, ja palautteen perusteella saa järjestää toistekin! Avoin kysymys missimittarin nähneille: pitäisikö sen olla jatkossakin näytöshenkinen, vai ihan kisa? Tästä väänneltiin käsiä ennen conia, mutta päädyttiin kuitenkin näytökseen, ainakin näin kokeiluna. Oliko hyvä näin, vai pitäisikö mukaan tuoda kisailupuolikin?

Huuu. Hirvittävästi on ajatuksia ja kyyneleitä ja tuskaa ja hikeä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melkoisen puhdas onni siitä, että kaikki meni pääasiassa hienosti. Parhaat fiilikset conin jälkeen koko vuonna!

Omat pukuhommanihan menivät taas oikein mainiosti peräputkeen! Coniviikon maanantaiaamu koitti ja päällimmäinen ajatukseni tekeillä olleesta Sherylistä oli lähinnä fuck this. Noin tunnin päästä aloinkin suunnitella uutta pukua, joka sitten valmistui perjantai-iltana klo 22. "Heh". Pääsin olemaan Mahdin Prinsessa She-Ra, ja kivaa oli! Puku oli myös huomattavasti käyttömukavampi kuin epäilisin Sherurun olevan, joten se toimi aika hyvin, koska jouduin välillä juoksemaan kovaakin tahtia bäkkärillä! Sheruru on ihan lähellä valmista, joten jospa sen lokakuun Katsudoconiin saisi puklautettua loppuun...

Aika tyhjän onnellinen olo. Toivottavasti pää selkenee ja ajatukset kasaantuu pian niin että saan järkevää tekstiä WCS:stäkin aikaiseksi. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kouluvuosi, ja suunnata syksyn ensimmäiselle luennolle. Voipi olla että diskurssintutkimus ei ole ehkä juuri nyt se asia, mikä kiinnostaisi eniten maailmassa, mutta arjen kutsu on aika kova ja siihen on vastattava. Oikeasti haluaisin vain maata sykkyrällä kissan kanssa ja aivastella kilpaa.

Vielä kerran, kiitos Tracon 7.