Toukokuun seikkailut Cosvisionissa ja Mimiconissa, eli kuinka Turussa on ihan jees käydä kymmenen vuoden välein

Turku nyt tuppautui tuonne otsikkoon, mutta oikeastaan ajattelin kirjoitella sekä Cosvisionista että Mimiconista. Sen kummempaa raporttia tekemisistäni en jaksa kirjoitella, molemmissa olin tuomaroimassa ja pitämässä ohjelmaa ja täts it. Noin niin kuin yleisesti oli kuitenkin jännä käydä viikon välein conissa, varsinkin kun kyseessä oli niin erilaiset conit. Oikeastaan molemmat herättivät päinvastaisia ajatuksia, tai ainakin tavallaan. Tai siis.

Cosvision ja sen onnistuminen jakoi vähän mielipiteitä, mutta loppupeleissä minusta oleellisinta on se, että sähellyksestä huolimatta kaikki sujui ja kaikesta selvittiin. Konseptina kuitenkin tykkäsin hirvittävän paljon Cosvisionista, koska tätähän me on kaivattu: cosplayhin keskittynyttä conia. Olenkin hieman ihmetellyt ihmisten narinaa siitä, että oli liikaa cosplayjuttuja ja liian vähän kaikkea muuta. Minullehan tämä sopi oikein hyvin: tulin touhuamaan cosplayn parissa ja sitä sain tehdä. Kävin katsomassa ohjelmaa ja pitämässäkin ohjelmaa, ja näin kavereita ja sen semmoista. Kerrankin, vihdoinkin kaikki pyöri vain ja ainoastaan cosplayn ympärillä! Olipa virkistävää. Erityisen virkistävää oli ohjelma, jossa oli kaikkea uutta ja erikoista. Oli vähän vanhaakin, mutta ei se edes haittaa. Sunnuntaina ennen omaa ohjelmaani kävin lurkkimassa sekä miestenjuttuja että rumien hahmojen juttuja, ja oman ohjelmani jälkeen olin aivan liekeissä Merja Flinckin luennolla cosplayn merkityksestä identiteetin kehittymiselle. Pittää kyllä myöntää että piti istua käsien päälle kun meinasin alkaa siteeraamaan kandini lähdemateriaalia, oli niin älyttömän hyvä ohjelma johon oli paljon kommentoitavaa, hyvällä tavalla!

Tätä minä ehkä kaipaan kaikkein eniten, ja mikä on helppo realisoida pelkästään yhteen aiheeseen keskittyvässä conissa: hyvin tarkoin rajattua ohjelmaa, joka ei kiinnosta ketään muuta ja joka on oikeastaan aika aloittelija-epäystävällistä. Meillä on ollut tämä skene pyörimässä jo yli kymmenen vuotta, joten me ei ehkä tarvita enää perinteistä proppiluentoa joka conissa (luojan kiitos sitä ei enää olekaan). Lisäksi meillä on tällaisia kurppia, jotka ovat pyörineet epätoivoisesti tässä harrastuksessa jo kymmenen vuotta tai yli, ja joille kelpaisi vähän diipimpi setti. Kaikenlaiselle ohjelmalle on aikansa ja paikkansa, mutta minä kaipaan aina vain enemmän sellaista, joka palvelisi myös vanhempaa harrastajaporukkaa ja voisi herättää uusia ajatuksia myös meissä kurpissa. Cosvisionissa oli ihanasti välähdyksiä tällaisesta: uusia aiheita, paremmin käsiteltyjä vanhoja, ja jotain täysin erilaista. Osittain juuri tämän puheohjelman takia Cosvision on minusta erittäin kaivattu ja tervetullut tapahtuma. Kyllähän me voidaan blogeissa aina jauhaa samat jutut, mutta joskus on ihan mukava jutella niistä julkisesti tosielämässäkin, ja päästä vähän syvemmälle. Tai en tiiä, voihan se olla että muille on ihan sama ja minä vaan haluan jatkaa ankeaa akateemista elämääni vapaa-ajallakin.

Huomattavasti Turkua lähempänä oli seuraavana viikonloppuna Mimicon, jossa kävin päiväretkellä uskollisella emoaluksellani. Visiitti jäi vähän lyhyeksi, kun piti rientää vielä töihin illaksi, mutta ehdinpä vähän pitää ohjelmaa muiden tuomarien kanssa ja tuomaroidakin sitten kisaa. En ole käynyt tällaisessa pikkuconissa vuosikausiin, kun tuppaa nuo isommat viemään ajan ja rahan. Plus kuvittelin Mikkelin olevan todella paljon kauempana, mutta itseasiassahan se on lähempänä Jyväskylää kuin lapsuudenkotipaikkakuntani. Maantieto, never my strongest subject. Muut lauantain tuomarithan olivat myös cosplayvastaavia, eli Desuconin Ilona ja Animeconin Violetta. Tämä oli minusta kovin mieltä lämmittävä vaihtoehto tuomaristoksi, koska cosplayaajiahan me tuomaritkin olemme, ja kivaa aina joskus tulla huomatuksi.

Mimiconin cosplayhaastekisa oli minulle uusi konsepti, ja oikein ihana sellainen. Erilaisten sovellusten, gijinkojen yms. tekeminen on minusta ilahduttavaa ja kivaa vaihtelua, varsinkin kun eteen marssi ihan ällistyttäviä versioita, joiden suunnitteluun oli käytetty hurjasti aikaa. Oikein hienoa oli, oikein paljon tykkäsin. Ylipäätään kisat olivat ihanat, joskin minua yllätti niiden kova taso. Ei ollut ihan liian helppoa se tuomarointi, ei. Jotenkin mielessäni nämä pikkuconit ovat  jumiutuneet vuoteen 2008, mikä ei tietenkään ole totta, vaan oma harhani, joka johtuu juuri sittä etten pahemmin sen jälkeen ole pienemmissä coneissa käynyt (koska: Aika ja Raha). Pienten conien kisat eivät siis ajatusteni vastaisesti ole täynnä aloittelijoita lakanaviritelmissään, vaan siellä on sekä aloittelijoita että kokeneita, ja kaikilla on törkeän hienot puvut. Koko skene on niksahtanut jonkinlaiseen täydellisyyteen, jossa ihmisten ekat puvut on parempia kuin minun kahdeskymmenes pukuni oli. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono juttu.

Noin tapahtumana Mimicon oli loistokas ja mukava. Mikaeli on (Ilonan sanoin) kuin Musiikkikeskuksen ja Tampere-talon huomattavan hyvin ilmastoitu lapsi, jossa on samoja hyviä ja huonoja puolia (paitsi se ilmastointi, joka siis oli parempi kuin Musiikkikeskuksen). Tunnelmaltaan tapahtuma oli (sen verran kuin ehdin siitä nauttia) oikein mukava ja viehättävä. Pieni coni, joka selkeästi on löytänyt paikkansa kävijöiden sydämissä. Toki pientä takkuilua oli, mutta jonotusajat olivat verrattain lyhyitä ja kaikesta selvittiin joustamalla ja huumorilla. Näin vanhana ryppyturpana tuli oikein semmoinen lämmin fiilis sydämeen siitä meiningistä. Minusta tällaisellekin on oma paikkansa ja tarpeensa: pieni coni jossa näkee samat naamat koko ajan, ja jossa kaiken ei tarvitse ihan heti olla suurta ja valtavaa. Mistäs sitä tietää, millaiseksi Mimicon kasvaa, mutta toistaiseksi se on minusta oikein kiva tuollaisenaan.

Mikkeliin tosin uhrasin Muginamin hameen: onnistuin polttamaan Mimiconin silitysraudalla siihen reiän. Tai, oikeammin sulattamaan reiän. Onneksi sen sai paikattua, jospa se vielä jaksaisi paria conia niin että saisin kuvia otettua.

Tiivistettynä: Cosvision oikein kiva, oikein kaivattu, menen toistekin. Mimicon oikein söpö, oikein lämmin, pysy aina pikkuveljenä. Ja Turussa ja Mikkelissä tuleekin sitten vissiin käytyä vähän useammin kuin kerran vuosikymmenessä.

Miksi cosplayaajat ovat perseestä? eli keskustelupiirin vetäjän fiiliksiä

Ihan aluksi on todettava, että vaikka blogi on elänyt hiljaisuudessa, cosplay on ollut minulla mielessä päällimäisenä viimeiset yhdeksän kuukautta. Sain toukokuussa valmiiksi kandidaatintutkielmani cosplaysta, tarkemmin sanottuna cosplayaajien ja cosplayattavien hahmojen ruumiiden kohtaamisesta. Akateemista cosplaytutkimusta (lol) harkitseville voin sanoa, että kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin lähtee siihen, sillä itselläni kyllä kävi useampaankin kertaan mielessä että nyt loppui tämä pelleily, kun koko harrastus on ihan perseenpaskaa. Tuskien kautta kuitenkin voittoon, läpi se meni ja ihan semisti okei kai siitä tuli, ja harrastusintokin heräsi loppumetreillä kovaan liekkiin. Mutta tästä myöhemmin lisää.

Graduttaa-tumblr on tullut hyvin tutuksi tämän vuoden aikana.

Conikesäkin on tässä hienosti korkattu jo kolmella conilla minun osaltani, ja toivon mukaan löydän itsestäni intoa ja elämästäni aikaa kirjoittaa muistakin niistä ajatuksia ylös, mutta ihan ensimmäisenä mieltäni kutkuttaa männäviikonlopun Desucon. Olin nimittäin pitämässä keskustelupiiriä, ja se oli niin hyrisyttävän kivaa etten tiennyt perjantai-iltana miten päin olisin! Ehkä muutamakin tuttu kuuli viikonlopun aikana "this one time at bandcamp"-tyylisiä lauseenalkujani, kun hehkutin vain keskustelupiiriä ja sen aiheita. Voin ihan rehellisesti sanoa, että kaikista ohjelmista, joita olen 8+ vuoden (??) aikana coneissa pitänyt, tämä oli ehkä lempparini. Tässä keskustelupiirissä oli minulle sekä virkistäviä näkökulmia että myös vertaistukea yhteisöltämme.

Keskustelupiirin nimi oli siis tarkoituksella hieman provosoiva (ja jälkikäteen onnistuneeksi paljastunut) Miksi cosplayaajat ovat perseestä? Ideahan itseasiassa lähti juurikin tuota kandiani kirjoitellessani, kun luin aineistoani ja tuskailin että miksi kaikki on tosiaan niin perseenpaskaa. Twitterissä kannattaa avata suunsa, koska Desuconin ohjelmavastaava Hootti bongasi tuskailuni ja tarjosi keskustelupiiriä. Nappasin heti kiinni, koska tyhmätkin ideat voivat muuttua mahtaviksi kun niitä vähän hioo, ja aihe on kuitenkin mielestäni aikas tärkeäkin. Cosplay on kuitenkin vahvasti yhteisöllinen harrastus, ja ainakin minun mielestäni on ihan mukava vähän reflektoida sitä yhteisöä, joka on vähintäänkin värikäs. Cosplayhin ei liity mitään varsinaista ideologiaa tai elämäntyyliä kuten moniin muihin alakulttuureihin, jolloin harrastajaväki on melko hajanaista, ja yhdistävä tekijä (cosplay) on kuitenkin aika löyhä linkki, kun katsoo millaisella kirjolla ihmiset sitä harrastavat. On siis ihan luonnollista ja ymmärrettävää, että yhteisön sisällä syntyy erilaisia skismoja ja "aatteen puhtaudesta" ollaan montaa mieltä. Siksipä ajattelinkin, että tästähän voitaisiin puhua ihan livenä, sen sijaan että aina vain netissä ymmärrettäisiin väärin toistemme kommunikaatiotapoja.

Ja niinhän me puhuttiin. Ennakkoon piiriin ilmoittautui vain neljä keskustelijaa, joten olin aika yllättynyt kun pienoinen Honka tulikin lopulta aivan ääriään myöten täyteen. Yllättynyt, mutta aivan vallan onnellinen heti alkuunsa. Vielä ohjelma-ajan alkaessa pelkäsin että homma menee silti yksinpuheluksi, mutta eipä mittään: käsiä viuhahti pystyyn ennen kuin sain edes alustustani loppuun, ja lisää sinkosi ylös jokaisen puheenvuoron jälkeen. Keskustelu kävi välillä kiivaanakin, ja välillä nauraa rätkätettiin. Ihanaa! Ehkä mahtavin solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden osoitus tuli, kun vaihdoimme lennosta kieltä suomesta englanniksi, jotta vierailevat tähtemme Ruotsista pääsivät mukaan keskusteluun. Onneksi ketään ei haitannut, eikä kukaan ainakaan kysyessä vastustanut kielenvaihtoa, ja saimme hienoja huomioita rajan toiselta puolelta.

Tän kuvan löysin Googlen kuvahaulla, 

hakusanalla "miksi cosplayaajat ovat perseestä".

Kaikenkattavaa kuvausta keskustelun aiheista on hankala kirjoittaa, koska kahden tunnin aikana ehtii puhua aika paljonkin, mutta itselleni jäi mieleen ihanasti keskustelijoiden ajatukset yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä. Esimerkiksi joidenkin mieliä kaihertavat cosplay-fanisivut Facebookissa koettiin jollain tapaa yhteisöllisyyden jatkeeksi ja yhteydenpidoksi enemmän kuin nimenomaan fanisivuiksi (millaisia ne toki ovat joillekin; varmasti maailmojakiertävät cosplayaajat käyttävät sivujaan eri tavalla kuin vähän kasuaalimmat harrastajat). Itse vanhoja kunnon foorumiaikoja muistelevana tämä oli mukava uusi perspektiivi asiaan, koska kyllähän ne fanisivut ovat aika loogisesti blogien ja muun kirjoittelun jatke.

Toinen keskustelutunti siirtyikin sitten Heroes of Cosplayhin, josta aika monella oli hyvinkin pinkeitä tunteita, ja syystäkin. Ruodimme hieman sitä, miten tuo reality-sarja kuvaa cosplayaajia, ja kokevatko täkäläiset harrastajat sen aidoksi kuvaukseksi cosplayaamisesta. Faktoja ja pohdintoja tuli suuntaan jos toiseen, toivon mukaan myös sarjaa katsomattomat pysyivät kärryillä! Esille nousi myös dokkari nimeltä Cosplay! Crafting a Secret Identity, jota suositeltiin vähän realistisempana ja parempana kuvauksena cosplayaamisesta. Itse pistin korvan taakse, ja katselen tässä joku ilta sen.

Koska saimme tosiaan vahvistusta Ruotsista, Närconin cosplayvastaavasta, saimme myös hieman uutta tietoa siitä, miten siellä päin hommat tehdään. Ruotsissa esimerkiksi yhteisö yrittää pysyä jollain tapaa tasapäisempänä, ja jonkun kohottaminen jollain tapaa paremmaksi nähdään huonona juttuna. Kuulostaa kyllä tutulta meilläkin, menestyjiä mollataan jne. Ruotsin meiningit kuulostivat omiin naavaa kasvaviin korviini hyvin nostalgisilta, Suomen skene circa 2006, kun kaikki otettiin huomioon ja kaikkien piti päästä mukaan. Ruotsissahan homma toimii edelleen niin, ja siksi Närconin cosplaykisassa oli viime vuonna 150 osallistujaa. Jutut Ruotsin skenestä olivat kuitenkin todella mieltälämmittäviä: ihmiset ovat avoimempia juttelemaan toisille cosplayaajille, ja muodostamaan uusia kaveruuksia jotenkin avoimemmin kuin Suomessa. Otanta ja tutkimus tästä aiheesta on toki rajattu, ja kyllähän tätä Suomessakin tapahtuu, mutta tämä oli herttaista kuulla. Oma kokemukseni ainakin Närconin meiningistä on aika samanlainen, siellä ei pahemmin ujosteltu jutella vieraidenkin kanssa. Kyyninen puoleni tosin arvelee, että meininki tulee muuttumaan hieman nyt, kun Ruotsi pääsi mukaan WCS:ään. Se oli Suomessakin jonkinlainen hyötyeläimen selänniksauttaja, ja meininginmuuttuminen sai puhtia. Tarkkaillaan, odotan ihan mielenkiinnolla miten homma etenee. Helppohan se on täältä huudella.

Keskustelijoissa heräsi ajatuksia siitä, ovatko original designit ja esimerkiksi HoC:ssä usein nähdyt itse keksityt versiot eri hahmoista oikeasti cosplayta, ja päädyimme puhumaan kulttuurieroista: Yhdysvalloissa on ihan tavallista tehdä steampunk-versio tai femme-versio, ja se on ihan fine. Suomessa tätä taas ei tehdä, ehkä koska olemme tiukkapipoja tai niin tottuneita tarkkoihin sääntöihin (itse todellakin pidän tarkasti rajaamisesta erityisesti kilpailujen suhteen, kuten Traconin cosplaykisoja linjauksia lukeneet ehkä ovat huomanneet). Onko OD:t ja eri versiot siis cosplayta? Miten kukaan voi edes määrittää, mikä on cosplayta ja miksi? Meillä on kuitenkin kaikilla omat näkemyksemme tähän, joten onko oikeaa vastausta? No eipä varmaan.

Ihan tärkeimpänä tiivistyksenä koko aiheesta tulivat juuri sopivasti toisen tunnin lopussa: ollaan parempia toisillemme. Tunnen itseni joskus niin kukkahattuisaksi hippimammaksi, koska haluan vain, että kaikilla on kivaa, ja että kaikki saisivat tehdä mitä haluavat cosplayn piirissä. Myrkky leviää, ja perseilevät cossaajat synnyttävät perseilyn kulttuuria, jossa on ok dissata toisia. Muutos lähtee yksilöistä, jotka huomaavat puhuvansa paskaa, ja lopettavat. Sinänsä tämä on itsestäänselvää, koska se pätee aivan sataprosenttisesti myös muihin asioihin, mutta joskus tuntuu että on ihan hyvä idea nostaa se esille myös cosplayn yhteydessä. Ei tämä harrastus ole mitenkään irrallinen oikean maailman ilmiöistä. Cosplayaajat on ihan yhtä perseestä kotona kuin conissakin, jos vaan antavat itsensä olla perseestä.

Oli muuten jännää, miten monta tuttua naamaa pullahti kuvahaun tuloksiin. Siellä oli niin nykyajan kaveria kuin tuttuja vuosien takaa. Kertookohan tää nyt jotain? Yrittikö kuvahaku vihjailla että pitäis kattoo peiliin? (Se kuva minusta, joka siellä näkyi oli kyllä se ihan best kuva, sitä voisinkin tuijotella peilistä. Harmi että se oli mun photarinaama eikä oikee naama.)

Lopuksi vielä valtava, lämmin kiitos kaikille keskustelupiiriin osallistuneille! Jos haluatte jakaa ajatuksia keskustelusta, niin kommentoikaa toki alle! Olisin erittäin kiinnostunut vetämään keskustelua toistekin, ehkä jatkeena Desuconin keskustelulle mutta rajatummalla aiheella. Ehdotuksia saa myös laittaa kommentteihin: mistä cosplayskeneemme liittyvästä ilmiöstä sinä haluaisit keskustella?

Cosplay on japania ja tarkoittaa pukuilua, eli historiaa lyhyttä pidemmin, ja lisää sanailua

Olin tuossa lokakuun alkupuolella DesuTalksissa puhumassa cosplayn kehityksestä ja muutoksesta Suomessa. Olin kyllä varsin otettu kun ohjelmasta vastannut Hootti pyysi minua puhumaan aiheesta, koska en kuitenkaan ole mitenkään ainoa kymmenvuotinen veteraani cosplayhommissa, mutta aika jännärit oli mennä lavalle, kun valtaosa yleisöstä oli ns. valmiiksi paikalla: yleensä cosplayluentoja tulee seuraamaan vain hyvin rajatunlainen väki (eli cosplayaajat) ja he tulevat nimenomaan katsomaan sitä ohjelmaa, jota minä pidän. Talksissahan se ei mene näin: väki on siellä ns. valmiiksi, eikä välttämättä lainkaan kohderyhmääni. Vähän se toki näkyi, sekä omassa esiintymisessäni että yleisön reaktioissa ja kommenteissa, mutta, no, ensi kerralla taas sitten paremmin.

Koska tämä ei kuitenkaan ole mikään Talks-raportti, asiaan: tässä menneellä viikolla Facebookin Suomen Cosplay-harrastajat -ryhmässä nousi esiin keskustelua cosplayn historiasta, ja vastakkainasettelua japanilaisen ja amerikkalaisen cosplayn kesken, joten tämä voisi olla hyvä sauma kirjoitella hieman siitä, mitä itseasiassa DesuTalksissa puhuin. Vuosikymmenen tämän harrastuksen kanssa eläneenä ja nyt vielä akateemisen elämänikin sille uhranneena, jotenkin on hankala välillä muistaa, että kaikille nämä jutut eivät ole vielä itsestäänselvyyksiä: mistä cosplay tulee, ja mitä tässä kymmenen vuoden aikana on oikeastaan tapahtunut. Tavallaan houkuttelisi valtavan historiikin kasaaminen ("kohut kymmenen vuoden ajalta - katso kuvat!"), mutta oikeastaan kiinnostaa enemmän katsoa, miten harrastus itsessään on muuttunut. Jääköön tarkka historiikki kaikkine synkkine aikoineen jonkun muun tehtäväksi.

Mutta! Katsotaan silti historiaa ihan perustavanlaatuisesti alusta asti, ilman kohukuvia.

Cosplayn historia on jo koko minun harrastajaurani ajan nähty alkaneen 1930-luvun lopulla, jolloin pari harrastajaa pukeutui fiktioon pohjautuviin pukuihin WorldConiin ja ällistytti muita conittajia (1). Nyttemmin asiaa tutkiessani, löysin Wikipediasta (kaikista maailman paikoista!) vieläkin aikaisemman viittauksen cosplayhin, vuoteen 1908 (2). Molemmat nämä aikaiset tapaukset ovat tosiaan Amerikasta, 1930-luvun tapaus WorldConista ja vuoden 1908 Mr. Skygack ja Miss Dillpickles (molemmat sarjakuvahahmoja) pukuilijoiden paikalliselta luisteluradalta. Huvittavasti, jälkimmäisen perusteella puistomiittejä ja cosplayviikkoa viettäneet ja kaupunkien keskustoissa myötähäpeää aiheuttaneet cosplayaajat ovat itseasiassa niitä aidoimpia cosplayaajia. Historia ei kuitenkaan sanele nykyaikaa (ja siihen päästäänkin myöhemmin!).

No entä se Japani? Ensimmäinen siellä havaittu cosplay oli vuonna 1978 (3, 175), ja siitä se sitten lähti. Jälleen, tämä pukuilu tapahtui science fiction -tapahtumassa, joskin hahmo oli animesta/mangasta (3, 175). Vanha kunnon legenda kertoo, että 80-luvulla eräs japanilainen tuottaja vieraili WorldConissa, ja sen jälkeen intoutui antamaan tälle ilmiölle nimen cosplay (1).

Eli pikaisena yhteenvetona: Amerikasta se alkoi ja Japaniin se meni. Molemmissa se kasvoi, ja Suomeen levisi. Se vaan tuli meille kahdesta suunnasta, eri nimillä.

Finnconissa lienee pukuiltu jo paljon ennen kuin meikäläinen koko hommasta kuuli mitään. Keskiaikahommat ja osittain larppaaminenkin voidaan laskea pukuiluksi, riippuen siitä, kuinka puristi haluaa olla. Muistan oman urani alkuvuosilta kuulleeni tuosta mystisestä vuoden 1999 Animeconista, jossa oli huikeat kaksi cosplayaajaa, mutta vuoden '99 Finnconin huikean söpöiltä nettisivuilta löytyy myös maininta "perinteisistä naamiaisista", joissa jaettiin "kunniamaininta parhaalle anime-asulle". (4) Eli vaikka minun Google fu:ni ei yltänyt kaivelemaan sen tarkempaa historiaa, kyllä siellä oli perinnettä pukuluille jo 90-luvulla.

Animepohjainen cosplay Suomessa lienee siis saaneen alkunsa tuolta ensimmäisestä Animeconista, mutta vuodet 2000-2002 ovat aika hiljaisia, sillä Animecon järjestettiin seuraavan kerran vasta vuonna 2003, jolloin itsekin pääsin homman makuun. Nyt cosplayaajia oli jo yli 30, joista selkeästi valtaosa osallistui myös cosplaykisaan/kisoihin (yksilökisa JA ryhmäkisa!), joka oli siis erillinen Finnconin naamiaisista (joskin cosplaykisaan oli sallittua osallistua kaikki pukuilijat; itse en kyllä muista muita kuin japaniperäisiä hahmoja, ja iltabileissä oli erikseen perinteiset naamiaiset) (5). Tämä oikeastaan tukee omia muistikuvianikin kielenkäytöstä: animepukuilu oli cosplayta, ei-animepukeutuminen oli jotain muuta (pukuilu lienee alkanut herätä cosplaypiireissä terminä vasta vähän myöhemmin).

Tästähän se sitten levähti ihan käsiin: vuonna 2004 Finnconissa ja Animeconissa oli silmänkantamattomiin cosplayta ja hassusti pukeutuvat teinit valtasivat maailman.

00-luku meni oikeasti melkoisen animekeskeisenä: vuosikymmenen lopulla alkoi näkyä vähän Disneytä, vähän sitä sun tätä, jrock-cosplay ja entistä pirtsakammin pukeutuvat länsimaiset artistit innostivat muusikkojen cosplayaamiseen, mutta anime, manga ja aasialaiset videopelit olivat edelleen pääasiallisia lähteitä. Pikkuhiljaa, erityisesti mitä pidemmälle edetään 2010-lukua, cosplay-sanan käyttö on alkanut laajentua tarkoittamaan muutakin kuin animehahmojen cosplayaamista, ja pukuilu yleistynyt sen suomalaiseksi vastineeksi, joka samalla kuvaa kaikenlaista pukuilua; sana kattanee nykyään melko hyvin myös ne Finnconissa nähtävät puvut. 

Cosplay elää joidenkin mielissä edelleen täysin japanilaisena asiana, mutta kielessä se on yleistynyt laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kielen merkitsijät eli sanat muuttuvat käytössä, ja käyttäjät määrittävät ne uudelleen ja uudelleen. Cosplay on muuttunut merkitsemään hyvinkin montaa erilaista tapaa pukuilla. Koska kyseessä ei myöskään ole mikään kiinteä ja valtaosalle ihmisiä oleellinen asia, kuten vaikkapa tuoli, sanan erilaisilla merkityksillä ei ole niinkään valtaisaa väliä. Jokainen voi määrittää sen itse, tiettyjen rajojen sisällä toki. Cosplay on vaan myös äärimmäisen helppo sanana: pukuilu on tavallaan kömpelö, ja suomenkieliselle siinä on selkeitä konnotaatioita; cosplay on hieno vieraskielinen sana, joka ei aukea ilman selitystä, ja joka on vaan helpompi ja nopeampi sanoa. Sanoilla on helppo muodostaa yhteyksiä ja yhteisöjä, ja cosplayn tietäminen luo yhteyttä puhujan ja kuulijan välille. Pukuilu ei luo samanlaista yhteyttä, koska se on ymmärrettävissä selkeämmällä tasolla ilman selitystä.

Näin kymmenessä vuodessa cosplay Suomessa on muuttunut aivan älyttömästi; se on kasvanut ja muuttunut ja mennyt paremmaksi ja pahemmaksi eikä ole enää se sama juttu, mikä se oli 2003. Perusidea on sama, mutta harrastus on muuttunut uusien harrastajien ja uusien muotojen myötä aivan erilaiseksi. Se ei näy kaikille, koska jokaiselle cosplay on oma asiansa, mutta skeneä seuranneena ja aktiivisesti siinä toimineena, se pieni simppeli asia on muuttunut aivan valtavaksi, monipäiseksi olennoksi. Minusta se ei toki ole huono asia, koska kaikille riittää tilaa. Tätä on välillä hankalampi muistaa, koska tottahan jokainen on omasta mielestään oikeassa siitä, mitä cosplay on ja cosplay tarkoittaa.

Lähteet: 
1) http://costuming.org/history.html - Costuming.org
2) http://io9.com/was-mr-skygack-the-first-alien-character-in-comics-453576089 - Ron Miller: Was Mr. Skygack the first Alien Character in Comics?
3) http://matt-thorn.com/shoujo_manga/outofhand/ - Matthew Thorn: Girls And Women Getting Out Of Hand: The Pleasure And Politics Of Japan's Amateur Comics Community
4) http://1999.finncon.org/ohjelma.html - Finncon 99
5) http://2003.finncon.org/suomi/ohjelma.shtml - Finncon X
Lähteistä: lähdeviitetekniikka on omasta päästäni, ja lähteet pääasiassa selkeyttämään historiaosuutta. En jaksa nillitellä korrektista viittaustekniikasta näin blogissa, tämä tuntui ainakin suht selkeältä.

NärCon 2013, osa 3; eli dagen efter ja siitä eteenpäin

Otsikosta huolimatta emme olleet lauantain koittaessa krapulassa, koska NärCon on todellakin päihteetön tapahtuma, eikä K18-iltabileitäkään ollut. Täytyy sanoa, että vähän olisin kaivannut rentouttavaa olutta, sekä perjantaina että lauantaina, mutta selvisin ilmankin. Toki yliopiston alue on sen verran suuri, että laitamille mahtuu monenlaista juhlijaa, ja kuulema reunamilla käyvät paikallisetkin katsomassa meininkiä, virvokkeilla varustautuneina.

Lauantaina muut lähtivät jonkinlaiseen aamutapaamiseen, joka tosin ei tainnut valottaa päivän ohjelmaa kovin kummoisesti. Itse suunnistin puolenpäivän maissa tuomareiden ja järjestäjien tapaamiseen, sillä meidän piti hieman viilata tuomarointikäytäntöä ja -perusteita, johtuen nimenomaan assistenttien käytöstä. Lopulta saimme selvyyttä ja yhteisymmärrystä asiaan, ja pääsimme tekemään päätöksiäkin. Onneksi olimme varsin yksimielisiä, joskin muutaman kisaajan kanssa jouduttiin pohtimaan, kallistuuko enemmistö oikeasti siihen suuntaan. Tavallaan oli hirvittävän kiva, että jokaisesta maasta oli edustaja, ja olimme ikäänkuin samalla viivalla puolueellisuuden kanssa. Puolueeton, ulkomainen tuomari taas oli hyvä "riidanhalkaisija" (joskaan emme siis koskaan joutuneet ihan riitelemään asioista). Minulla oli toki ikävä välikäsitilanne siinä, että olin samaan aikaan Suomen järjestäjä, mutta Tanskan tuomarikin myönsi suoraan olevansa heidän kisaajiensa ystävä, joten enpä minä ollut ainoa, jolla oli jonkinlaisia siteitä maansa kisaajiin. Pieniä maitahan tässä kaikki ollaan, ja tuomarit väkisinkin tuntevat kisaajia jollain tasolla (varsinkin kun kyseessä oli korkean profiilin huippucossaajia joka maasta).

Tuitui. Kuvassa näkyy vähän ihanaa kukkahattuani, jolla päivitin Candy-pukuni kesäisemmäksi.

Lauantai oli sinänsä melko rento päivä, että kisaajilla ei ollut kamalasti muuta ohjelmaa, ja tuomaritkin pääsivät nauttimaan stressittömistä hetkistä (paitsi Ruotsin tuomari Debbie, joka joutui samantien tuomaroimaan 140 kisaajan normaalia cosplaykisaa. 140, ajatelkaas sitä. Tuomarointi kesti yöhön asti, eikä kisaajista edes käynyt kuin kourallinen tapaamassa tuomareita) ja päästiin katsomaan ohjelmaakin! Vieraana oli nimittäin Doctor Who'n script editorina toiminut Gary Russell, joka piti kahden tunnin ohjelman iltapäivällä. Todella miellyttävä puhuja, kertoi mielenkiintoisia juttuja ja hauskoja juttuja ja oli kaikin puolin hauska. Ohjelman toinen tunti oli omistettu yleisökysymyksille, jotka olivat yllättävän fiksuja! Olin oikeasti vähän yllättynyt tasosta, mutta veikkaan että esimerkiksi näyttelijä olisi saanut osakseen melko paljon dorkempia kysymyksiä. Tietty riippuu siitä, mikä innostaa; itsehän menisin ihan täriseväksi fanitytöksi käsikirjoittajien edessä (mietin tuossa taannoin, mitä tapahtuisi jos tapaisin Joss Whedonin. Alkaisin varmaan itkeä tosi rumasti, koska olen vähän nolo ja tunteellinen sillä tavalla.)

Todisteita, että oon käynyt katsomassa ohjelmaa!

Russellin jälkeen kokoustettiin taas palkintojakokäytännöstä ja marssijärjestyksestä, joka saatiin fiksattua oikein kivaksi ja tasapuoliseksi (sen sijaan että lavalle kutsuttaisiin vain top 3, lavalle kutsuttiin koko kööri odottamaan voittajien julistamista). Tykkäsin taas oikein paljon kun sain hienosti kellonaikoja ja aikatauluja ja ohjeistuksia, sydän meni vallan dokidoki. Tunsin myös itseni niin kovin tärkeäksi kun olin vastuussa voittajien nimien tiedottamisesta tekniikalle (ja sitten jouduin pyytämään yhden tuomareista mukaani varmistamaan varmistukseni, jotta en keksinyt voittajia ihan päästäni, ja tärkeyden tunne vähän hävisi).

Ostin tosi pässejä juttuja lauantaina. Tuitui niillekin!

Palkintojenjakohan siis tapahtui illan NärCon Late Nightissa (tai mikä lienikään viralliselta nimeltään), jossa ensin haastateltiin kunniavieraita, ja sitten palkittiin NCC-kisaajia. Olimme tosiaan työstäneet marssijärjestyksen oikein hienosti niin, että ensin lavalle nousi järjestäjien edustajat, sen jälkeen tuomarit, ja lopulta kisaajat itse. Luovutimme tuomariston puheenvuoron ja palkintojenjaon samantien Joelle, jolla on tuota kokemusta juontamisesta jonniin verran enemmän kuin muilla. Oli taas niin hienoa nähdä onnellisia voittajia, ja itku pääsi vähän, kuten aina. Kuulema vähän yleisössäkin eräät katsoivat että lol, nyt se Irtsa itkee... Palkintojenjaon ja kuvaamisien ynnä muiden jälkeen kaikilla oli fiilismittari ihan katossa, vaikka voittoa ei Suomeen tullutkaan. Kaikki oli kuitenkin todella tyytyväisiä koko viikonloppuun. Siinä hieman biletettiin kun illan bileosuus alkoi lavalla, ja siirryttiin kikattelemaan väsyneesti NCC-huoneen kautta makuukammariimme.

Sunnuntaina aamu alkoi osalla aika räväkästi, kun saivat tietää klo 9 että kyyti lentokentälle lähtee klo 10. Siinä sitten pikapakkailuja ja hyvästejä, kun osa suomalaisista ja norjalaisista pakkautui autoon. Loput suomalaisista oli vielä jumissa NärConissa kolmeen asti, kun seuraava satsi lähti. Mitäpäs siinä muutakaan kuin ostoksille! NCC-väki väheni koko ajan pikkuhiljaa, kun tanskalaiset lähtivät, norjalaiset lähtivät, kaikki vain lähtivät... Meille taas tuli vähän hoppu, kun aikataulut menivät Ruotsin malliin, ja pääsimme lähtemään reilun puoli tuntia myöhässä. Muilla ei tainnut olla ongelmaa tästä, mutta minulla meinasi tehdä pikkuisen tiukkaa ehtiä koneeseen. Sain kuitenkin itseni turvasta läpi suoraan ja kipitin hakemaan syötävää kioskista, sekä pakollisen jääkaappimagneetin (meillä on perinne ostaa jokaisesta maasta/jännästä kaupungista rumin mahdollinen magneetti. Ostin New Yorkista niin jäätävän ruman ettei mikään ole vielä voittanut sitä). Hei hei Ruotsi, ja sillee. Oli outoa nukkua oikeassa sängyssä, vaikkei sekään vielä oma sänky ollut.

Aneten Creme Tähtisade sanoo moi.

Jatkuu vielä kerran.

NärCon 2013, osa 2; eli itse Nordic Cosplay Championship

Perjantai olikin sitten kiireisin, hektisin, hätäisin päivä vuosiin, vaikka se alkoi uskomattoman huonosti: aamulla satoi kaatamalla vettä. Aamukokouksessa päätettiin siirtää ulos suunnitellut kisaajien kuvaukset studioon, ja kytättiin säätiedotuksia silmä kovana. Sää kuitenkin armahti, ja osa kuvauksista sekä harjoitukset saatiin sujumaan hienosti ilman sadetta.

Päivä meni aikataulujen säätämiseen ja stressailuun. Tuomaroinnin oli tarkoitus olla vasta lauantaina, mutta tuomaristo (jossa siis itsekin olin) päätti, että runnomme sen harjoitusten yhteyteen, sillä kaikilla kisaajilla oli puvut muutenkin jo päällä kuvia ja kenraaliharjoituksia varten. Aikani mesottuani saimme hoidettua tuomarointitilan ja avustajan ohjaamaan kisaajia, ja tuomarointi sujui mukavasti sitä mukaa, kun kisaajat tulivat lavalta.

Tuomaristossa oli siis yksi cosplayaaja jokaisesta kisaajamaasta. Ruotsia edusti puolibritti Debbie "Tellychan" Lane, Norjaa Grethe "Ves" Bentsen, Tanskaa Abena Diana Kuranchie ja Suomea siis minä. Viides mysteerituomari oli Joe Sutton, joka on yksi EuroCosplayn järjestäjistä. Oli hassua huomata, että jokainen meistä oli erikoistunut eri asioihin, joten cosplayn kaikki aspektit saivat tuomaroinnissa hienosti huomiota. Harvoin on tuomarointi täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ollut näin helppoa.

Itse kisa oli uskomattoman sujuva! Kaikesta sähläyksestä ja suhlauksesta huolimatta show meni lähes täydellisesti. Ikävä kyllä Ruotsilla oli loppupeleissä vain kaksi edustajaa, sillä yksi pudottautui sairastumisen vuoksi matkasta jo torstaina, ja toinen vasta tuomaroinnin jälkeen, propin katkettua. Norjalla oli myös vain kolme edustajaa alunperinkin, jolloin Suomi ja Tanska olivat ainoat, jotka edustivat neljän kisaajan voimin. Show'n päätti hienosti suomalainen Operaatio Fredrik, joka oli kutsuttu esiintymään NärConissa.

Kisan jälkeen kaikki oikeastaan olivat niin uuvuksissa, ettei tuomaroinnista tullut enää mitään, joten päätökset siirrettiin seuraavalle päivälle. Ei siihen aikaan ollut enää mitään järkeä muutenkaan jatkaa: kisa alkoi klo 22, ja loppui puolenyön maissa.

Oli jännä seurata erimaalaisia esityksiä, koska erot myös Pohjoismaiden välillä ovat melko suuria. Esimerkiksi norjalaiset ovat tottuneet käyttämään mikrofoneja lavalla, ja kaikki norjalaiset näin tekivätkin. Esitykset siis keskittyvät vahvemmin cosplayaajan näyttelemiseen puheen avulla, kuin muutoin. Tanskalaisten esitykset taas olivat niitä, joissa oli paljon isoja taustaproppeja, ja selkeästi vahvempaa esiintymistä. Itse voisin spekuloida tämän johtuvan Tanskan vahvemmasta asemasta kansainvälisen cosplayn kentällä, tiedä sitten totuutta. Suomi tosin ei jäänyt pahasti jälkeen, ja eniten harmitti se, että meikäläisille oli jäänyt hyvin erilainen käsitys sääntöjen assistenttikohdasta, jolloin esitykset olisivat voineet olla hyvinkin erilaisia...

Kuvasaldo perjantailta on... heilahtanutta ja suttuista, mutta tässä jotain, jottei ihan mene tekstiseinäksi (too late):

Vai olikohan tää torstailta? No, urhea ninjamme leijuttaa loharia.

Jarno lavalla!

Operaatio Fredrik!

Vahinkolaukaus muistiinpanoistani. Joo, tosi hienoja kuvia.

Jatkuu jälleen seuraavassa osassa.