Toukokuun seikkailut Cosvisionissa ja Mimiconissa, eli kuinka Turussa on ihan jees käydä kymmenen vuoden välein

Turku nyt tuppautui tuonne otsikkoon, mutta oikeastaan ajattelin kirjoitella sekä Cosvisionista että Mimiconista. Sen kummempaa raporttia tekemisistäni en jaksa kirjoitella, molemmissa olin tuomaroimassa ja pitämässä ohjelmaa ja täts it. Noin niin kuin yleisesti oli kuitenkin jännä käydä viikon välein conissa, varsinkin kun kyseessä oli niin erilaiset conit. Oikeastaan molemmat herättivät päinvastaisia ajatuksia, tai ainakin tavallaan. Tai siis.

Cosvision ja sen onnistuminen jakoi vähän mielipiteitä, mutta loppupeleissä minusta oleellisinta on se, että sähellyksestä huolimatta kaikki sujui ja kaikesta selvittiin. Konseptina kuitenkin tykkäsin hirvittävän paljon Cosvisionista, koska tätähän me on kaivattu: cosplayhin keskittynyttä conia. Olenkin hieman ihmetellyt ihmisten narinaa siitä, että oli liikaa cosplayjuttuja ja liian vähän kaikkea muuta. Minullehan tämä sopi oikein hyvin: tulin touhuamaan cosplayn parissa ja sitä sain tehdä. Kävin katsomassa ohjelmaa ja pitämässäkin ohjelmaa, ja näin kavereita ja sen semmoista. Kerrankin, vihdoinkin kaikki pyöri vain ja ainoastaan cosplayn ympärillä! Olipa virkistävää. Erityisen virkistävää oli ohjelma, jossa oli kaikkea uutta ja erikoista. Oli vähän vanhaakin, mutta ei se edes haittaa. Sunnuntaina ennen omaa ohjelmaani kävin lurkkimassa sekä miestenjuttuja että rumien hahmojen juttuja, ja oman ohjelmani jälkeen olin aivan liekeissä Merja Flinckin luennolla cosplayn merkityksestä identiteetin kehittymiselle. Pittää kyllä myöntää että piti istua käsien päälle kun meinasin alkaa siteeraamaan kandini lähdemateriaalia, oli niin älyttömän hyvä ohjelma johon oli paljon kommentoitavaa, hyvällä tavalla!

Tätä minä ehkä kaipaan kaikkein eniten, ja mikä on helppo realisoida pelkästään yhteen aiheeseen keskittyvässä conissa: hyvin tarkoin rajattua ohjelmaa, joka ei kiinnosta ketään muuta ja joka on oikeastaan aika aloittelija-epäystävällistä. Meillä on ollut tämä skene pyörimässä jo yli kymmenen vuotta, joten me ei ehkä tarvita enää perinteistä proppiluentoa joka conissa (luojan kiitos sitä ei enää olekaan). Lisäksi meillä on tällaisia kurppia, jotka ovat pyörineet epätoivoisesti tässä harrastuksessa jo kymmenen vuotta tai yli, ja joille kelpaisi vähän diipimpi setti. Kaikenlaiselle ohjelmalle on aikansa ja paikkansa, mutta minä kaipaan aina vain enemmän sellaista, joka palvelisi myös vanhempaa harrastajaporukkaa ja voisi herättää uusia ajatuksia myös meissä kurpissa. Cosvisionissa oli ihanasti välähdyksiä tällaisesta: uusia aiheita, paremmin käsiteltyjä vanhoja, ja jotain täysin erilaista. Osittain juuri tämän puheohjelman takia Cosvision on minusta erittäin kaivattu ja tervetullut tapahtuma. Kyllähän me voidaan blogeissa aina jauhaa samat jutut, mutta joskus on ihan mukava jutella niistä julkisesti tosielämässäkin, ja päästä vähän syvemmälle. Tai en tiiä, voihan se olla että muille on ihan sama ja minä vaan haluan jatkaa ankeaa akateemista elämääni vapaa-ajallakin.

Huomattavasti Turkua lähempänä oli seuraavana viikonloppuna Mimicon, jossa kävin päiväretkellä uskollisella emoaluksellani. Visiitti jäi vähän lyhyeksi, kun piti rientää vielä töihin illaksi, mutta ehdinpä vähän pitää ohjelmaa muiden tuomarien kanssa ja tuomaroidakin sitten kisaa. En ole käynyt tällaisessa pikkuconissa vuosikausiin, kun tuppaa nuo isommat viemään ajan ja rahan. Plus kuvittelin Mikkelin olevan todella paljon kauempana, mutta itseasiassahan se on lähempänä Jyväskylää kuin lapsuudenkotipaikkakuntani. Maantieto, never my strongest subject. Muut lauantain tuomarithan olivat myös cosplayvastaavia, eli Desuconin Ilona ja Animeconin Violetta. Tämä oli minusta kovin mieltä lämmittävä vaihtoehto tuomaristoksi, koska cosplayaajiahan me tuomaritkin olemme, ja kivaa aina joskus tulla huomatuksi.

Mimiconin cosplayhaastekisa oli minulle uusi konsepti, ja oikein ihana sellainen. Erilaisten sovellusten, gijinkojen yms. tekeminen on minusta ilahduttavaa ja kivaa vaihtelua, varsinkin kun eteen marssi ihan ällistyttäviä versioita, joiden suunnitteluun oli käytetty hurjasti aikaa. Oikein hienoa oli, oikein paljon tykkäsin. Ylipäätään kisat olivat ihanat, joskin minua yllätti niiden kova taso. Ei ollut ihan liian helppoa se tuomarointi, ei. Jotenkin mielessäni nämä pikkuconit ovat  jumiutuneet vuoteen 2008, mikä ei tietenkään ole totta, vaan oma harhani, joka johtuu juuri sittä etten pahemmin sen jälkeen ole pienemmissä coneissa käynyt (koska: Aika ja Raha). Pienten conien kisat eivät siis ajatusteni vastaisesti ole täynnä aloittelijoita lakanaviritelmissään, vaan siellä on sekä aloittelijoita että kokeneita, ja kaikilla on törkeän hienot puvut. Koko skene on niksahtanut jonkinlaiseen täydellisyyteen, jossa ihmisten ekat puvut on parempia kuin minun kahdeskymmenes pukuni oli. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono juttu.

Noin tapahtumana Mimicon oli loistokas ja mukava. Mikaeli on (Ilonan sanoin) kuin Musiikkikeskuksen ja Tampere-talon huomattavan hyvin ilmastoitu lapsi, jossa on samoja hyviä ja huonoja puolia (paitsi se ilmastointi, joka siis oli parempi kuin Musiikkikeskuksen). Tunnelmaltaan tapahtuma oli (sen verran kuin ehdin siitä nauttia) oikein mukava ja viehättävä. Pieni coni, joka selkeästi on löytänyt paikkansa kävijöiden sydämissä. Toki pientä takkuilua oli, mutta jonotusajat olivat verrattain lyhyitä ja kaikesta selvittiin joustamalla ja huumorilla. Näin vanhana ryppyturpana tuli oikein semmoinen lämmin fiilis sydämeen siitä meiningistä. Minusta tällaisellekin on oma paikkansa ja tarpeensa: pieni coni jossa näkee samat naamat koko ajan, ja jossa kaiken ei tarvitse ihan heti olla suurta ja valtavaa. Mistäs sitä tietää, millaiseksi Mimicon kasvaa, mutta toistaiseksi se on minusta oikein kiva tuollaisenaan.

Mikkeliin tosin uhrasin Muginamin hameen: onnistuin polttamaan Mimiconin silitysraudalla siihen reiän. Tai, oikeammin sulattamaan reiän. Onneksi sen sai paikattua, jospa se vielä jaksaisi paria conia niin että saisin kuvia otettua.

Tiivistettynä: Cosvision oikein kiva, oikein kaivattu, menen toistekin. Mimicon oikein söpö, oikein lämmin, pysy aina pikkuveljenä. Ja Turussa ja Mikkelissä tuleekin sitten vissiin käytyä vähän useammin kuin kerran vuosikymmenessä.

Miksi cosplayaajat ovat perseestä? eli keskustelupiirin vetäjän fiiliksiä

Ihan aluksi on todettava, että vaikka blogi on elänyt hiljaisuudessa, cosplay on ollut minulla mielessä päällimäisenä viimeiset yhdeksän kuukautta. Sain toukokuussa valmiiksi kandidaatintutkielmani cosplaysta, tarkemmin sanottuna cosplayaajien ja cosplayattavien hahmojen ruumiiden kohtaamisesta. Akateemista cosplaytutkimusta (lol) harkitseville voin sanoa, että kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin lähtee siihen, sillä itselläni kyllä kävi useampaankin kertaan mielessä että nyt loppui tämä pelleily, kun koko harrastus on ihan perseenpaskaa. Tuskien kautta kuitenkin voittoon, läpi se meni ja ihan semisti okei kai siitä tuli, ja harrastusintokin heräsi loppumetreillä kovaan liekkiin. Mutta tästä myöhemmin lisää.

Graduttaa-tumblr on tullut hyvin tutuksi tämän vuoden aikana.

Conikesäkin on tässä hienosti korkattu jo kolmella conilla minun osaltani, ja toivon mukaan löydän itsestäni intoa ja elämästäni aikaa kirjoittaa muistakin niistä ajatuksia ylös, mutta ihan ensimmäisenä mieltäni kutkuttaa männäviikonlopun Desucon. Olin nimittäin pitämässä keskustelupiiriä, ja se oli niin hyrisyttävän kivaa etten tiennyt perjantai-iltana miten päin olisin! Ehkä muutamakin tuttu kuuli viikonlopun aikana "this one time at bandcamp"-tyylisiä lauseenalkujani, kun hehkutin vain keskustelupiiriä ja sen aiheita. Voin ihan rehellisesti sanoa, että kaikista ohjelmista, joita olen 8+ vuoden (??) aikana coneissa pitänyt, tämä oli ehkä lempparini. Tässä keskustelupiirissä oli minulle sekä virkistäviä näkökulmia että myös vertaistukea yhteisöltämme.

Keskustelupiirin nimi oli siis tarkoituksella hieman provosoiva (ja jälkikäteen onnistuneeksi paljastunut) Miksi cosplayaajat ovat perseestä? Ideahan itseasiassa lähti juurikin tuota kandiani kirjoitellessani, kun luin aineistoani ja tuskailin että miksi kaikki on tosiaan niin perseenpaskaa. Twitterissä kannattaa avata suunsa, koska Desuconin ohjelmavastaava Hootti bongasi tuskailuni ja tarjosi keskustelupiiriä. Nappasin heti kiinni, koska tyhmätkin ideat voivat muuttua mahtaviksi kun niitä vähän hioo, ja aihe on kuitenkin mielestäni aikas tärkeäkin. Cosplay on kuitenkin vahvasti yhteisöllinen harrastus, ja ainakin minun mielestäni on ihan mukava vähän reflektoida sitä yhteisöä, joka on vähintäänkin värikäs. Cosplayhin ei liity mitään varsinaista ideologiaa tai elämäntyyliä kuten moniin muihin alakulttuureihin, jolloin harrastajaväki on melko hajanaista, ja yhdistävä tekijä (cosplay) on kuitenkin aika löyhä linkki, kun katsoo millaisella kirjolla ihmiset sitä harrastavat. On siis ihan luonnollista ja ymmärrettävää, että yhteisön sisällä syntyy erilaisia skismoja ja "aatteen puhtaudesta" ollaan montaa mieltä. Siksipä ajattelinkin, että tästähän voitaisiin puhua ihan livenä, sen sijaan että aina vain netissä ymmärrettäisiin väärin toistemme kommunikaatiotapoja.

Ja niinhän me puhuttiin. Ennakkoon piiriin ilmoittautui vain neljä keskustelijaa, joten olin aika yllättynyt kun pienoinen Honka tulikin lopulta aivan ääriään myöten täyteen. Yllättynyt, mutta aivan vallan onnellinen heti alkuunsa. Vielä ohjelma-ajan alkaessa pelkäsin että homma menee silti yksinpuheluksi, mutta eipä mittään: käsiä viuhahti pystyyn ennen kuin sain edes alustustani loppuun, ja lisää sinkosi ylös jokaisen puheenvuoron jälkeen. Keskustelu kävi välillä kiivaanakin, ja välillä nauraa rätkätettiin. Ihanaa! Ehkä mahtavin solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden osoitus tuli, kun vaihdoimme lennosta kieltä suomesta englanniksi, jotta vierailevat tähtemme Ruotsista pääsivät mukaan keskusteluun. Onneksi ketään ei haitannut, eikä kukaan ainakaan kysyessä vastustanut kielenvaihtoa, ja saimme hienoja huomioita rajan toiselta puolelta.

Tän kuvan löysin Googlen kuvahaulla, 

hakusanalla "miksi cosplayaajat ovat perseestä".

Kaikenkattavaa kuvausta keskustelun aiheista on hankala kirjoittaa, koska kahden tunnin aikana ehtii puhua aika paljonkin, mutta itselleni jäi mieleen ihanasti keskustelijoiden ajatukset yhteisöstä ja yhteisöllisyydestä. Esimerkiksi joidenkin mieliä kaihertavat cosplay-fanisivut Facebookissa koettiin jollain tapaa yhteisöllisyyden jatkeeksi ja yhteydenpidoksi enemmän kuin nimenomaan fanisivuiksi (millaisia ne toki ovat joillekin; varmasti maailmojakiertävät cosplayaajat käyttävät sivujaan eri tavalla kuin vähän kasuaalimmat harrastajat). Itse vanhoja kunnon foorumiaikoja muistelevana tämä oli mukava uusi perspektiivi asiaan, koska kyllähän ne fanisivut ovat aika loogisesti blogien ja muun kirjoittelun jatke.

Toinen keskustelutunti siirtyikin sitten Heroes of Cosplayhin, josta aika monella oli hyvinkin pinkeitä tunteita, ja syystäkin. Ruodimme hieman sitä, miten tuo reality-sarja kuvaa cosplayaajia, ja kokevatko täkäläiset harrastajat sen aidoksi kuvaukseksi cosplayaamisesta. Faktoja ja pohdintoja tuli suuntaan jos toiseen, toivon mukaan myös sarjaa katsomattomat pysyivät kärryillä! Esille nousi myös dokkari nimeltä Cosplay! Crafting a Secret Identity, jota suositeltiin vähän realistisempana ja parempana kuvauksena cosplayaamisesta. Itse pistin korvan taakse, ja katselen tässä joku ilta sen.

Koska saimme tosiaan vahvistusta Ruotsista, Närconin cosplayvastaavasta, saimme myös hieman uutta tietoa siitä, miten siellä päin hommat tehdään. Ruotsissa esimerkiksi yhteisö yrittää pysyä jollain tapaa tasapäisempänä, ja jonkun kohottaminen jollain tapaa paremmaksi nähdään huonona juttuna. Kuulostaa kyllä tutulta meilläkin, menestyjiä mollataan jne. Ruotsin meiningit kuulostivat omiin naavaa kasvaviin korviini hyvin nostalgisilta, Suomen skene circa 2006, kun kaikki otettiin huomioon ja kaikkien piti päästä mukaan. Ruotsissahan homma toimii edelleen niin, ja siksi Närconin cosplaykisassa oli viime vuonna 150 osallistujaa. Jutut Ruotsin skenestä olivat kuitenkin todella mieltälämmittäviä: ihmiset ovat avoimempia juttelemaan toisille cosplayaajille, ja muodostamaan uusia kaveruuksia jotenkin avoimemmin kuin Suomessa. Otanta ja tutkimus tästä aiheesta on toki rajattu, ja kyllähän tätä Suomessakin tapahtuu, mutta tämä oli herttaista kuulla. Oma kokemukseni ainakin Närconin meiningistä on aika samanlainen, siellä ei pahemmin ujosteltu jutella vieraidenkin kanssa. Kyyninen puoleni tosin arvelee, että meininki tulee muuttumaan hieman nyt, kun Ruotsi pääsi mukaan WCS:ään. Se oli Suomessakin jonkinlainen hyötyeläimen selänniksauttaja, ja meininginmuuttuminen sai puhtia. Tarkkaillaan, odotan ihan mielenkiinnolla miten homma etenee. Helppohan se on täältä huudella.

Keskustelijoissa heräsi ajatuksia siitä, ovatko original designit ja esimerkiksi HoC:ssä usein nähdyt itse keksityt versiot eri hahmoista oikeasti cosplayta, ja päädyimme puhumaan kulttuurieroista: Yhdysvalloissa on ihan tavallista tehdä steampunk-versio tai femme-versio, ja se on ihan fine. Suomessa tätä taas ei tehdä, ehkä koska olemme tiukkapipoja tai niin tottuneita tarkkoihin sääntöihin (itse todellakin pidän tarkasti rajaamisesta erityisesti kilpailujen suhteen, kuten Traconin cosplaykisoja linjauksia lukeneet ehkä ovat huomanneet). Onko OD:t ja eri versiot siis cosplayta? Miten kukaan voi edes määrittää, mikä on cosplayta ja miksi? Meillä on kuitenkin kaikilla omat näkemyksemme tähän, joten onko oikeaa vastausta? No eipä varmaan.

Ihan tärkeimpänä tiivistyksenä koko aiheesta tulivat juuri sopivasti toisen tunnin lopussa: ollaan parempia toisillemme. Tunnen itseni joskus niin kukkahattuisaksi hippimammaksi, koska haluan vain, että kaikilla on kivaa, ja että kaikki saisivat tehdä mitä haluavat cosplayn piirissä. Myrkky leviää, ja perseilevät cossaajat synnyttävät perseilyn kulttuuria, jossa on ok dissata toisia. Muutos lähtee yksilöistä, jotka huomaavat puhuvansa paskaa, ja lopettavat. Sinänsä tämä on itsestäänselvää, koska se pätee aivan sataprosenttisesti myös muihin asioihin, mutta joskus tuntuu että on ihan hyvä idea nostaa se esille myös cosplayn yhteydessä. Ei tämä harrastus ole mitenkään irrallinen oikean maailman ilmiöistä. Cosplayaajat on ihan yhtä perseestä kotona kuin conissakin, jos vaan antavat itsensä olla perseestä.

Oli muuten jännää, miten monta tuttua naamaa pullahti kuvahaun tuloksiin. Siellä oli niin nykyajan kaveria kuin tuttuja vuosien takaa. Kertookohan tää nyt jotain? Yrittikö kuvahaku vihjailla että pitäis kattoo peiliin? (Se kuva minusta, joka siellä näkyi oli kyllä se ihan best kuva, sitä voisinkin tuijotella peilistä. Harmi että se oli mun photarinaama eikä oikee naama.)

Lopuksi vielä valtava, lämmin kiitos kaikille keskustelupiiriin osallistuneille! Jos haluatte jakaa ajatuksia keskustelusta, niin kommentoikaa toki alle! Olisin erittäin kiinnostunut vetämään keskustelua toistekin, ehkä jatkeena Desuconin keskustelulle mutta rajatummalla aiheella. Ehdotuksia saa myös laittaa kommentteihin: mistä cosplayskeneemme liittyvästä ilmiöstä sinä haluaisit keskustella?

Cosplay on japania ja tarkoittaa pukuilua, eli historiaa lyhyttä pidemmin, ja lisää sanailua

Olin tuossa lokakuun alkupuolella DesuTalksissa puhumassa cosplayn kehityksestä ja muutoksesta Suomessa. Olin kyllä varsin otettu kun ohjelmasta vastannut Hootti pyysi minua puhumaan aiheesta, koska en kuitenkaan ole mitenkään ainoa kymmenvuotinen veteraani cosplayhommissa, mutta aika jännärit oli mennä lavalle, kun valtaosa yleisöstä oli ns. valmiiksi paikalla: yleensä cosplayluentoja tulee seuraamaan vain hyvin rajatunlainen väki (eli cosplayaajat) ja he tulevat nimenomaan katsomaan sitä ohjelmaa, jota minä pidän. Talksissahan se ei mene näin: väki on siellä ns. valmiiksi, eikä välttämättä lainkaan kohderyhmääni. Vähän se toki näkyi, sekä omassa esiintymisessäni että yleisön reaktioissa ja kommenteissa, mutta, no, ensi kerralla taas sitten paremmin.

Koska tämä ei kuitenkaan ole mikään Talks-raportti, asiaan: tässä menneellä viikolla Facebookin Suomen Cosplay-harrastajat -ryhmässä nousi esiin keskustelua cosplayn historiasta, ja vastakkainasettelua japanilaisen ja amerikkalaisen cosplayn kesken, joten tämä voisi olla hyvä sauma kirjoitella hieman siitä, mitä itseasiassa DesuTalksissa puhuin. Vuosikymmenen tämän harrastuksen kanssa eläneenä ja nyt vielä akateemisen elämänikin sille uhranneena, jotenkin on hankala välillä muistaa, että kaikille nämä jutut eivät ole vielä itsestäänselvyyksiä: mistä cosplay tulee, ja mitä tässä kymmenen vuoden aikana on oikeastaan tapahtunut. Tavallaan houkuttelisi valtavan historiikin kasaaminen ("kohut kymmenen vuoden ajalta - katso kuvat!"), mutta oikeastaan kiinnostaa enemmän katsoa, miten harrastus itsessään on muuttunut. Jääköön tarkka historiikki kaikkine synkkine aikoineen jonkun muun tehtäväksi.

Mutta! Katsotaan silti historiaa ihan perustavanlaatuisesti alusta asti, ilman kohukuvia.

Cosplayn historia on jo koko minun harrastajaurani ajan nähty alkaneen 1930-luvun lopulla, jolloin pari harrastajaa pukeutui fiktioon pohjautuviin pukuihin WorldConiin ja ällistytti muita conittajia (1). Nyttemmin asiaa tutkiessani, löysin Wikipediasta (kaikista maailman paikoista!) vieläkin aikaisemman viittauksen cosplayhin, vuoteen 1908 (2). Molemmat nämä aikaiset tapaukset ovat tosiaan Amerikasta, 1930-luvun tapaus WorldConista ja vuoden 1908 Mr. Skygack ja Miss Dillpickles (molemmat sarjakuvahahmoja) pukuilijoiden paikalliselta luisteluradalta. Huvittavasti, jälkimmäisen perusteella puistomiittejä ja cosplayviikkoa viettäneet ja kaupunkien keskustoissa myötähäpeää aiheuttaneet cosplayaajat ovat itseasiassa niitä aidoimpia cosplayaajia. Historia ei kuitenkaan sanele nykyaikaa (ja siihen päästäänkin myöhemmin!).

No entä se Japani? Ensimmäinen siellä havaittu cosplay oli vuonna 1978 (3, 175), ja siitä se sitten lähti. Jälleen, tämä pukuilu tapahtui science fiction -tapahtumassa, joskin hahmo oli animesta/mangasta (3, 175). Vanha kunnon legenda kertoo, että 80-luvulla eräs japanilainen tuottaja vieraili WorldConissa, ja sen jälkeen intoutui antamaan tälle ilmiölle nimen cosplay (1).

Eli pikaisena yhteenvetona: Amerikasta se alkoi ja Japaniin se meni. Molemmissa se kasvoi, ja Suomeen levisi. Se vaan tuli meille kahdesta suunnasta, eri nimillä.

Finnconissa lienee pukuiltu jo paljon ennen kuin meikäläinen koko hommasta kuuli mitään. Keskiaikahommat ja osittain larppaaminenkin voidaan laskea pukuiluksi, riippuen siitä, kuinka puristi haluaa olla. Muistan oman urani alkuvuosilta kuulleeni tuosta mystisestä vuoden 1999 Animeconista, jossa oli huikeat kaksi cosplayaajaa, mutta vuoden '99 Finnconin huikean söpöiltä nettisivuilta löytyy myös maininta "perinteisistä naamiaisista", joissa jaettiin "kunniamaininta parhaalle anime-asulle". (4) Eli vaikka minun Google fu:ni ei yltänyt kaivelemaan sen tarkempaa historiaa, kyllä siellä oli perinnettä pukuluille jo 90-luvulla.

Animepohjainen cosplay Suomessa lienee siis saaneen alkunsa tuolta ensimmäisestä Animeconista, mutta vuodet 2000-2002 ovat aika hiljaisia, sillä Animecon järjestettiin seuraavan kerran vasta vuonna 2003, jolloin itsekin pääsin homman makuun. Nyt cosplayaajia oli jo yli 30, joista selkeästi valtaosa osallistui myös cosplaykisaan/kisoihin (yksilökisa JA ryhmäkisa!), joka oli siis erillinen Finnconin naamiaisista (joskin cosplaykisaan oli sallittua osallistua kaikki pukuilijat; itse en kyllä muista muita kuin japaniperäisiä hahmoja, ja iltabileissä oli erikseen perinteiset naamiaiset) (5). Tämä oikeastaan tukee omia muistikuvianikin kielenkäytöstä: animepukuilu oli cosplayta, ei-animepukeutuminen oli jotain muuta (pukuilu lienee alkanut herätä cosplaypiireissä terminä vasta vähän myöhemmin).

Tästähän se sitten levähti ihan käsiin: vuonna 2004 Finnconissa ja Animeconissa oli silmänkantamattomiin cosplayta ja hassusti pukeutuvat teinit valtasivat maailman.

00-luku meni oikeasti melkoisen animekeskeisenä: vuosikymmenen lopulla alkoi näkyä vähän Disneytä, vähän sitä sun tätä, jrock-cosplay ja entistä pirtsakammin pukeutuvat länsimaiset artistit innostivat muusikkojen cosplayaamiseen, mutta anime, manga ja aasialaiset videopelit olivat edelleen pääasiallisia lähteitä. Pikkuhiljaa, erityisesti mitä pidemmälle edetään 2010-lukua, cosplay-sanan käyttö on alkanut laajentua tarkoittamaan muutakin kuin animehahmojen cosplayaamista, ja pukuilu yleistynyt sen suomalaiseksi vastineeksi, joka samalla kuvaa kaikenlaista pukuilua; sana kattanee nykyään melko hyvin myös ne Finnconissa nähtävät puvut. 

Cosplay elää joidenkin mielissä edelleen täysin japanilaisena asiana, mutta kielessä se on yleistynyt laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kielen merkitsijät eli sanat muuttuvat käytössä, ja käyttäjät määrittävät ne uudelleen ja uudelleen. Cosplay on muuttunut merkitsemään hyvinkin montaa erilaista tapaa pukuilla. Koska kyseessä ei myöskään ole mikään kiinteä ja valtaosalle ihmisiä oleellinen asia, kuten vaikkapa tuoli, sanan erilaisilla merkityksillä ei ole niinkään valtaisaa väliä. Jokainen voi määrittää sen itse, tiettyjen rajojen sisällä toki. Cosplay on vaan myös äärimmäisen helppo sanana: pukuilu on tavallaan kömpelö, ja suomenkieliselle siinä on selkeitä konnotaatioita; cosplay on hieno vieraskielinen sana, joka ei aukea ilman selitystä, ja joka on vaan helpompi ja nopeampi sanoa. Sanoilla on helppo muodostaa yhteyksiä ja yhteisöjä, ja cosplayn tietäminen luo yhteyttä puhujan ja kuulijan välille. Pukuilu ei luo samanlaista yhteyttä, koska se on ymmärrettävissä selkeämmällä tasolla ilman selitystä.

Näin kymmenessä vuodessa cosplay Suomessa on muuttunut aivan älyttömästi; se on kasvanut ja muuttunut ja mennyt paremmaksi ja pahemmaksi eikä ole enää se sama juttu, mikä se oli 2003. Perusidea on sama, mutta harrastus on muuttunut uusien harrastajien ja uusien muotojen myötä aivan erilaiseksi. Se ei näy kaikille, koska jokaiselle cosplay on oma asiansa, mutta skeneä seuranneena ja aktiivisesti siinä toimineena, se pieni simppeli asia on muuttunut aivan valtavaksi, monipäiseksi olennoksi. Minusta se ei toki ole huono asia, koska kaikille riittää tilaa. Tätä on välillä hankalampi muistaa, koska tottahan jokainen on omasta mielestään oikeassa siitä, mitä cosplay on ja cosplay tarkoittaa.

Lähteet: 
1) http://costuming.org/history.html - Costuming.org
2) http://io9.com/was-mr-skygack-the-first-alien-character-in-comics-453576089 - Ron Miller: Was Mr. Skygack the first Alien Character in Comics?
3) http://matt-thorn.com/shoujo_manga/outofhand/ - Matthew Thorn: Girls And Women Getting Out Of Hand: The Pleasure And Politics Of Japan's Amateur Comics Community
4) http://1999.finncon.org/ohjelma.html - Finncon 99
5) http://2003.finncon.org/suomi/ohjelma.shtml - Finncon X
Lähteistä: lähdeviitetekniikka on omasta päästäni, ja lähteet pääasiassa selkeyttämään historiaosuutta. En jaksa nillitellä korrektista viittaustekniikasta näin blogissa, tämä tuntui ainakin suht selkeältä.

NärCon 2013, osa 3; eli dagen efter ja siitä eteenpäin

Otsikosta huolimatta emme olleet lauantain koittaessa krapulassa, koska NärCon on todellakin päihteetön tapahtuma, eikä K18-iltabileitäkään ollut. Täytyy sanoa, että vähän olisin kaivannut rentouttavaa olutta, sekä perjantaina että lauantaina, mutta selvisin ilmankin. Toki yliopiston alue on sen verran suuri, että laitamille mahtuu monenlaista juhlijaa, ja kuulema reunamilla käyvät paikallisetkin katsomassa meininkiä, virvokkeilla varustautuneina.

Lauantaina muut lähtivät jonkinlaiseen aamutapaamiseen, joka tosin ei tainnut valottaa päivän ohjelmaa kovin kummoisesti. Itse suunnistin puolenpäivän maissa tuomareiden ja järjestäjien tapaamiseen, sillä meidän piti hieman viilata tuomarointikäytäntöä ja -perusteita, johtuen nimenomaan assistenttien käytöstä. Lopulta saimme selvyyttä ja yhteisymmärrystä asiaan, ja pääsimme tekemään päätöksiäkin. Onneksi olimme varsin yksimielisiä, joskin muutaman kisaajan kanssa jouduttiin pohtimaan, kallistuuko enemmistö oikeasti siihen suuntaan. Tavallaan oli hirvittävän kiva, että jokaisesta maasta oli edustaja, ja olimme ikäänkuin samalla viivalla puolueellisuuden kanssa. Puolueeton, ulkomainen tuomari taas oli hyvä "riidanhalkaisija" (joskaan emme siis koskaan joutuneet ihan riitelemään asioista). Minulla oli toki ikävä välikäsitilanne siinä, että olin samaan aikaan Suomen järjestäjä, mutta Tanskan tuomarikin myönsi suoraan olevansa heidän kisaajiensa ystävä, joten enpä minä ollut ainoa, jolla oli jonkinlaisia siteitä maansa kisaajiin. Pieniä maitahan tässä kaikki ollaan, ja tuomarit väkisinkin tuntevat kisaajia jollain tasolla (varsinkin kun kyseessä oli korkean profiilin huippucossaajia joka maasta).

Tuitui. Kuvassa näkyy vähän ihanaa kukkahattuani, jolla päivitin Candy-pukuni kesäisemmäksi.

Lauantai oli sinänsä melko rento päivä, että kisaajilla ei ollut kamalasti muuta ohjelmaa, ja tuomaritkin pääsivät nauttimaan stressittömistä hetkistä (paitsi Ruotsin tuomari Debbie, joka joutui samantien tuomaroimaan 140 kisaajan normaalia cosplaykisaa. 140, ajatelkaas sitä. Tuomarointi kesti yöhön asti, eikä kisaajista edes käynyt kuin kourallinen tapaamassa tuomareita) ja päästiin katsomaan ohjelmaakin! Vieraana oli nimittäin Doctor Who'n script editorina toiminut Gary Russell, joka piti kahden tunnin ohjelman iltapäivällä. Todella miellyttävä puhuja, kertoi mielenkiintoisia juttuja ja hauskoja juttuja ja oli kaikin puolin hauska. Ohjelman toinen tunti oli omistettu yleisökysymyksille, jotka olivat yllättävän fiksuja! Olin oikeasti vähän yllättynyt tasosta, mutta veikkaan että esimerkiksi näyttelijä olisi saanut osakseen melko paljon dorkempia kysymyksiä. Tietty riippuu siitä, mikä innostaa; itsehän menisin ihan täriseväksi fanitytöksi käsikirjoittajien edessä (mietin tuossa taannoin, mitä tapahtuisi jos tapaisin Joss Whedonin. Alkaisin varmaan itkeä tosi rumasti, koska olen vähän nolo ja tunteellinen sillä tavalla.)

Todisteita, että oon käynyt katsomassa ohjelmaa!

Russellin jälkeen kokoustettiin taas palkintojakokäytännöstä ja marssijärjestyksestä, joka saatiin fiksattua oikein kivaksi ja tasapuoliseksi (sen sijaan että lavalle kutsuttaisiin vain top 3, lavalle kutsuttiin koko kööri odottamaan voittajien julistamista). Tykkäsin taas oikein paljon kun sain hienosti kellonaikoja ja aikatauluja ja ohjeistuksia, sydän meni vallan dokidoki. Tunsin myös itseni niin kovin tärkeäksi kun olin vastuussa voittajien nimien tiedottamisesta tekniikalle (ja sitten jouduin pyytämään yhden tuomareista mukaani varmistamaan varmistukseni, jotta en keksinyt voittajia ihan päästäni, ja tärkeyden tunne vähän hävisi).

Ostin tosi pässejä juttuja lauantaina. Tuitui niillekin!

Palkintojenjakohan siis tapahtui illan NärCon Late Nightissa (tai mikä lienikään viralliselta nimeltään), jossa ensin haastateltiin kunniavieraita, ja sitten palkittiin NCC-kisaajia. Olimme tosiaan työstäneet marssijärjestyksen oikein hienosti niin, että ensin lavalle nousi järjestäjien edustajat, sen jälkeen tuomarit, ja lopulta kisaajat itse. Luovutimme tuomariston puheenvuoron ja palkintojenjaon samantien Joelle, jolla on tuota kokemusta juontamisesta jonniin verran enemmän kuin muilla. Oli taas niin hienoa nähdä onnellisia voittajia, ja itku pääsi vähän, kuten aina. Kuulema vähän yleisössäkin eräät katsoivat että lol, nyt se Irtsa itkee... Palkintojenjaon ja kuvaamisien ynnä muiden jälkeen kaikilla oli fiilismittari ihan katossa, vaikka voittoa ei Suomeen tullutkaan. Kaikki oli kuitenkin todella tyytyväisiä koko viikonloppuun. Siinä hieman biletettiin kun illan bileosuus alkoi lavalla, ja siirryttiin kikattelemaan väsyneesti NCC-huoneen kautta makuukammariimme.

Sunnuntaina aamu alkoi osalla aika räväkästi, kun saivat tietää klo 9 että kyyti lentokentälle lähtee klo 10. Siinä sitten pikapakkailuja ja hyvästejä, kun osa suomalaisista ja norjalaisista pakkautui autoon. Loput suomalaisista oli vielä jumissa NärConissa kolmeen asti, kun seuraava satsi lähti. Mitäpäs siinä muutakaan kuin ostoksille! NCC-väki väheni koko ajan pikkuhiljaa, kun tanskalaiset lähtivät, norjalaiset lähtivät, kaikki vain lähtivät... Meille taas tuli vähän hoppu, kun aikataulut menivät Ruotsin malliin, ja pääsimme lähtemään reilun puoli tuntia myöhässä. Muilla ei tainnut olla ongelmaa tästä, mutta minulla meinasi tehdä pikkuisen tiukkaa ehtiä koneeseen. Sain kuitenkin itseni turvasta läpi suoraan ja kipitin hakemaan syötävää kioskista, sekä pakollisen jääkaappimagneetin (meillä on perinne ostaa jokaisesta maasta/jännästä kaupungista rumin mahdollinen magneetti. Ostin New Yorkista niin jäätävän ruman ettei mikään ole vielä voittanut sitä). Hei hei Ruotsi, ja sillee. Oli outoa nukkua oikeassa sängyssä, vaikkei sekään vielä oma sänky ollut.

Aneten Creme Tähtisade sanoo moi.

Jatkuu vielä kerran.

NärCon 2013, osa 2; eli itse Nordic Cosplay Championship

Perjantai olikin sitten kiireisin, hektisin, hätäisin päivä vuosiin, vaikka se alkoi uskomattoman huonosti: aamulla satoi kaatamalla vettä. Aamukokouksessa päätettiin siirtää ulos suunnitellut kisaajien kuvaukset studioon, ja kytättiin säätiedotuksia silmä kovana. Sää kuitenkin armahti, ja osa kuvauksista sekä harjoitukset saatiin sujumaan hienosti ilman sadetta.

Päivä meni aikataulujen säätämiseen ja stressailuun. Tuomaroinnin oli tarkoitus olla vasta lauantaina, mutta tuomaristo (jossa siis itsekin olin) päätti, että runnomme sen harjoitusten yhteyteen, sillä kaikilla kisaajilla oli puvut muutenkin jo päällä kuvia ja kenraaliharjoituksia varten. Aikani mesottuani saimme hoidettua tuomarointitilan ja avustajan ohjaamaan kisaajia, ja tuomarointi sujui mukavasti sitä mukaa, kun kisaajat tulivat lavalta.

Tuomaristossa oli siis yksi cosplayaaja jokaisesta kisaajamaasta. Ruotsia edusti puolibritti Debbie "Tellychan" Lane, Norjaa Grethe "Ves" Bentsen, Tanskaa Abena Diana Kuranchie ja Suomea siis minä. Viides mysteerituomari oli Joe Sutton, joka on yksi EuroCosplayn järjestäjistä. Oli hassua huomata, että jokainen meistä oli erikoistunut eri asioihin, joten cosplayn kaikki aspektit saivat tuomaroinnissa hienosti huomiota. Harvoin on tuomarointi täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ollut näin helppoa.

Itse kisa oli uskomattoman sujuva! Kaikesta sähläyksestä ja suhlauksesta huolimatta show meni lähes täydellisesti. Ikävä kyllä Ruotsilla oli loppupeleissä vain kaksi edustajaa, sillä yksi pudottautui sairastumisen vuoksi matkasta jo torstaina, ja toinen vasta tuomaroinnin jälkeen, propin katkettua. Norjalla oli myös vain kolme edustajaa alunperinkin, jolloin Suomi ja Tanska olivat ainoat, jotka edustivat neljän kisaajan voimin. Show'n päätti hienosti suomalainen Operaatio Fredrik, joka oli kutsuttu esiintymään NärConissa.

Kisan jälkeen kaikki oikeastaan olivat niin uuvuksissa, ettei tuomaroinnista tullut enää mitään, joten päätökset siirrettiin seuraavalle päivälle. Ei siihen aikaan ollut enää mitään järkeä muutenkaan jatkaa: kisa alkoi klo 22, ja loppui puolenyön maissa.

Oli jännä seurata erimaalaisia esityksiä, koska erot myös Pohjoismaiden välillä ovat melko suuria. Esimerkiksi norjalaiset ovat tottuneet käyttämään mikrofoneja lavalla, ja kaikki norjalaiset näin tekivätkin. Esitykset siis keskittyvät vahvemmin cosplayaajan näyttelemiseen puheen avulla, kuin muutoin. Tanskalaisten esitykset taas olivat niitä, joissa oli paljon isoja taustaproppeja, ja selkeästi vahvempaa esiintymistä. Itse voisin spekuloida tämän johtuvan Tanskan vahvemmasta asemasta kansainvälisen cosplayn kentällä, tiedä sitten totuutta. Suomi tosin ei jäänyt pahasti jälkeen, ja eniten harmitti se, että meikäläisille oli jäänyt hyvin erilainen käsitys sääntöjen assistenttikohdasta, jolloin esitykset olisivat voineet olla hyvinkin erilaisia...

Kuvasaldo perjantailta on... heilahtanutta ja suttuista, mutta tässä jotain, jottei ihan mene tekstiseinäksi (too late):

Vai olikohan tää torstailta? No, urhea ninjamme leijuttaa loharia.

Jarno lavalla!

Operaatio Fredrik!

Vahinkolaukaus muistiinpanoistani. Joo, tosi hienoja kuvia.

Jatkuu jälleen seuraavassa osassa.

NärCon 2013, osa 1; eli kuinka opin rakastamaan Lokaa

Mistähän edes aloittaisin.

NärCon ja NCC olivat kokemuksena melkoisen ristiriitaisia tunteita herättävät, ja melkein viikon mittaiseen matkaan mahtui kaikenmoista seikkailua. Twitteriäni seuranneet ehkä huomasivat mitä mieltä välillä olin tästä seikkailusta... Aloitetaan alusta.

Keskiviikkona raahasin itseni Järvenpään majoituksestani Helsinki-Vantaalle, jossa muut reissaajat löytyivät ihastuttavan helposti: kävelin sisään ja näin kruunun. Osa propeista ja asuista piti kuljettaa päässä, jotta ne eivät hajoaisi. Kikattelimme tiemme turvatarkastuksen läpi koneeseen asti, ja kälätimme muiden matkustajien riemuksi koko 45 minuutin lennon ajan. Koko jengi ei ollut vielä kasassa, pojat olivat tulossa eri lennolla vähän jäljessämme. Ruotsissa sutvittiin nopsasti kentän läpi ja löydettiin vastaanottajat pian. Sen jälkeen istuttiin kuumassa autossa tunti, ja odoteltiin poikien lentoa... Meitä uhattiin sakoilla ja saimme mulkoiluja taksikuskeilta, meille tuntemattomasta syystä, mutta hei, ei meidän vika! Kun pääsimme lähtemään Linköpingiin päin, viihdytimme kuskia samalla kälinällä kahden tunnin ajan. Hänen onnekseen lähes koko kööri nukahti puoleksi tunniksi, ja hiljaisuus laskeutui autoon (pientä tuhisevaa kuorsausta lukuunottamatta).

Kuninkaallisia tervehdyksiä Arlandassa

Linköpingissä meillä oli vastassa pienoinen kaaos, sillä kesti tovin löytää ihminen, joka tiesi missä meidän pitäisi olla. Laukkujen ees taas kuljettelemisen jälkeen saimme kamamme kuitenkin lattiamajoitukseemme, joka oli liikuntakeskuksen pieni jumppasali (rakennuksessa oli kaksi muuta, isompaa jumppasalia sekä yksi sisäjuoksurata täynnä lattiamajoittujia). Saimme ilmapatjat ja upouudet IKEAn petivaatteet, eli huonomminkin olisi voinut olla! Suomi valtasi yhden nurkan itselleen, dumppasimme kamat sinne ja painelimme takaisin conirakennuksen NCC-huoneeseen, joka toimi kaikkien NCC-kisaajien ja -järjestäjien tukikohtana.

Kisaajia ja väkeä alkoi valua paikalle, ja eka päivä meni kaikenlaiseen haahuiluun. Aikatauluja meillä ei varsinaisesti ollut, joten kulutimme aikaa kikattelemalla lisää, ja hyödyntämällä ruokalippumme. Conihan alkoi virallisesti vasta torstaina, joten keskiviikkona asioita vasta aseteltiin paikoilleen. Pääsimme kuitenkin esim. ampumaan jousipyssyllä (uhkarohkeat ihmismaalit saivat pehmustettuja nuolia palleilleen), ja kävimme vinkumassa ihanille poneille (jotka tosin eivät olleet osa conia, vaan sattuivat olemaan aidan toisella puolella omalla laitumellaan).

Kasvishampparia conin omasta grillistä, ja Lokaa.

Anette Madokailee.

Eka kisaaja nurin Bengtin sohvalla. Istuin tuolle penkille, olen edelleen yllättynyt ettei mulla ole palovammaa pakaroissa.

Tilttasimme sänkyyn aivan häkellyttävän aikaisin, koska kaikki olivat aivan piipussa reissupäivän jäljiltä.

Torstai valkeni suhteellisen hyvin nukutun, joskin melko kylmän yön jälkeen. Lisää väkeä ilmaantui, kuhistiin ja suhistiin ja vedettiin pukuja päälle. Alkupäivä meni melko sumussa, muistan lähinnä tehneeni todella mystisen bro-kättelyn valkoiseen zentai-pukuun pukeutuneen pojan kanssa. Coni aukesi klo 13.35, jonka jälkeen ihmiset alkoivat tulvia sisään ja ihmetellä mystistä huonetta, jonka oven vieressä oli vain lappu NCC.

NärConin sisätiloissa kaikki toiminta tapahtui luokkahuoneissa, jotka oli omistettu aina yhdelle asialle. Oli cosplaynkorjailuhuonetta, valokuvastudiota, LOL-huonetta, nerf-matsihuonetta... Kaikki myyjät olivat myös omissa huoneissaan. Tämä oli sinänsä ihan hauska tapa järjestää kaikki, erityisesti myyjien osalta, mutta se myös johti siihen, että oikeastaan piti navigoida huoneeseen ja tietää mitä siellä tapahtuu. Ohjelmalehtiä ei ollut, ainoastaan kartta ja appi, joka ei toiminut meillä huonon wi-fin takia. Tämä tietty johti siihen, että niitä kivojakaan ohjelmia ei päässyt katsomaan, koska ei ollut mitään tietoa, milloin ne ovat...

Torstaina oli myös hieman harjoittelun tynkää luvassa, kisaajat pääsivät halutessaan testailemaan ulkolavaa ja esitystään. Viime vuonna kisa oli järjestetty postimerkin kokoisella pikkulavalla uima-altaan vieressä, mutta tänä vuonna se oli siirretty isolle lavalle, joka olikin sitten ihan oikea aikuisten lava. Tampere-taloon ja Sibeliustaloon tottuneille lava oli edelleen postimerkin kokoinen, mutta huomattavasti parempi kuin mitä pelättiin!

Lava torstai-iltana

Torstai-ilta oli myös suht rauhallinen, minä kokoustin, muut kiertelivät ja tutustuivat muihin kisaajiin. Minulla tykytti suoni päässä, mutta päästiin nukkumaan järkevään aikaan, kunhan oltiin ensin naurettu itsemme tärviölle ja aiheutettu yhdelle norjalaiselle kisaajalle erittäin hieno kuva Suomesta. Se taisikin sitten olla viimeinen aikainen yö...

Jatkuu seuraavassa osassa.

Sitä ja vähän tätäkin, eli Animecon X

Joo-o, Animecon. Ollaan molemmat ehditty kymmenen vuoden ikään, minä cosplayssa ja coni ihan olemassaolemisessaan. Oltiin Artun kanssa molemmat tällä kertaa töissä, joskin aivan eri hommissa: Arttu oli kerrankin se bäkkärinnuohooja, kun minä sain viipottaa vapaana muualla päin conia. Yleensähän se menee toisin päin, ellei olla molemmat samoissa töissä.

Itselläni meni melko kivasti ohjelmanpito! Ohjelmavastaava oli lukenut blogiani ja oikein kutsui pitämään ohjelmaa, joten vaikka ohjelmaideoita ei ollut varsinaisesti kaapin hyllyllä valmiina (tai on, mutta se idea saanee odottaa ensi kevääseen), nappasin kiinni. Ohjelmani perustui siis ammattikoulun opinnäytetyöni materiaaliosuuteen, jossa pohdin erilaisia kangasvalintoja ja mitä kaikkea voi ajatella valitessaan kankaita. On tuo opparikin pitänyt tänne pistää näytille, mutta en ole kyllä ihan varma että sitä on minulla enää tallessa, kun meinasi vähän se kovalevy hajota... Huoh.

Näin ohjelman jälkeisen palautteen perusteella olisi ohjelmakuvauksessa pitänyt painottaa, ettei kyseessä ole "ja tätä kangasta käytetään jakkuihin" -henkinen opetustunti, vaan pikemminkin pohdintoja asioista, joita opparissakin nousi esiin, kuten hahmon vaikutus materiaalivalintoihin. Oikeastaan kangasvalintojen pohtiminen tekniseltä kannalta vaatisi huomattavasti enemmän kuin diaesityksen, ja ehkä jopa enemmän työpajatyyppisen ratkaisun... Ajattelin myös (virheellisesti) moisen asian olevan oikeastaan turhan tylsää teknistä horinaa (koska luoja ties, itse meinasin nukahtaa aina materiaaliopin tunneilla), joten en arvellut sen olevan varsinaisesti sillä tavalla kiinnostavaa. Palautteen valossa voisin oikeastaan lähteä pohtimaan, pitäisikö moista ohjelmaa alkaa kehitellä johonkin coniin (joku Cosvision ois aika kiva, öhö höhö, mut katsotaan onko vuorokaudessa tarpeeksi tunteja...). Cosplay Bootcampillahan tähän asiaan pääsee sitten perehtymään oikein kokovartalomielessä, kun pidän yli kolmituntisen megalomaanisen hiplaussession leiriläisten kanssa. (Työmahdollisuuteni kaikissa Suomen peruskouluissa taisivat mennä tuon lauseen myötä.) Siellä paneudutaan sitten ihan urakalla siihen, miten kankaat laskeutuu, miltä ne näyttää, mitä niissä on, mitä niillä/niille voi tehdä...

Ohjelma meni kuitenkin kivasti ja hienosti, ja oli mukava jutellakin yleisön kanssa (kuten toivoinkin!), mutta muistakaa rakkaat ihmiset, ei kaikki Eurokankaat ole kamalia. Lue ja hiplaa.

Erityiskiitos ohjelman sujumisesta kuuluu kyllä salivänkärilleni, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista enää. Hän oli uskomattoman pätevä hommaansa, ja erinomainen kaikin puolin. Harvoin salivänkärit tulevat ennen vuoronsa alkua kysymään, mitä ohjelmanpitäjä tarvitsee, ja varmistamaan että ollaan samalla sivulla salin speksien suhteen. Oikein erinomaista työtä. Sain häneltä myös Pockya. <3 div="">

Animeconin muut järjestelyt eivät ihan menneet yhtä hyvin. Seurasin vierestä Artun tuskailua, kun ensin hyppyytettiin rannekkeen ja badgen perässä ees taas (lopulta badgea ei edes tullut), ja sitten kuuntelin muutenkin sitä tuskaista epätietoisuutta asioista. Tuomareita ei oltu briiffattu ajoissa/tarpeeksi hyvin, ja se jäi kuulema kaivelemaan hieman. Myös kisojen aikataulutuksessa kuulosti olevan melkoista outoilua. Itsehän en sitten loppupeleissä mennyt edes katsomaan kisoja kumpanakaan päivänä, koska ei oikeastaan vaan huvittanut. Jälkikäteen harmittaa, etten nähnyt NaruDossun juontoa, koska muutaman kerran häntä cosplaykisoissa nähneenä uskon (ja kuulinkin) hänen olleen aika hyvä juontaja.

Ohjelman osalta missasin hienosti taas kaiken, mikä olisi kiinnostanut. Sunnuntaina olisi heti kymmeneltä ollut Kyuun luento coniteoimisesta (juhlavuosi hänelläkin siinä!), mutta ei puhettakaan että olisi niin aikaisin päässyt liikkeelle. Pyhä tarkoitus oli mennä klo 12 antamaan pedagogista näkökulmaa Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni -paneeliin (eli huutelemaan kasvatuspsykologien nimiä ja tuhahtelemaan paheksuvasti kuin joku TOSI_AKATEEMINEN_ELITISTI), mutta olinkin sen alkaessa vielä alastomana pukuhuoneen vessassa. Noo. Lapsuuteni Candy Candy jäi väliin pääasiassa siksi, että se oli myös minun lapsuuteni Candy Candy, ja arvelin tietäväni mitä luennolla tulisi esiin. Olin vissiin oikeassa. Kyllähän lempisarjastaan voisi luennon jos toisenkin käydä katsomassa, ja pois saa lähteä jos tympii, mutta jotenkin olen ihan älyttömän huono istumaan luennoilla, joissa ei tule mitään uutta. Pisteet kuitenkin Candy Candy -luennon pitäjälle aiheesta, Candy on ihana ja paras.

Ohjelmissa käymisestä muutenkin, olen jo tovin miettinyt, miksen oikeastaan jaksa käydä luennoilla/paneeleissa/yms. Yksi syy on juuri tuo levottomuus, joka johtunee osin siitä, että istun aika ison osan vuotta muutenkin luennoilla, ja odotukset sisällöstä on aika kovat. Lisäksi pääaineeni, kirjallisuus, on asettanut silmilleni melkoiset linssit, joiden läpi näen kaiken viihteen, jota kulutan. Harvoin oikeastaan tulee vastaan ohjelmaa, joka kuvauksen perusteella tuntuu siltä, että saattaisi antaa jotain uutta tai kiinnostavaa. Joskus toki näitäkin on, en kiellä, mutta en oikeastaan tykkää pettyä, ja vielä vähemmän tykkään lähteä kesken kaiken pois. Cosplay-aiheisiin luentoihinkin kaipaan vähän enemmän uusia näkökulmia ja erilaisuutta (kuten tuo Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni -hommeli). Ylipäätään minua kiinnostaisi nähdä enemmän cosplayn ilmiöitä käsittelevää sisältöä, enkä nyt tarkoita mitään "cosplayn kuumimmat trendit!"-henkistä settiä. Kuuma ohjelmavinkki, jolla saa minut syttymään kuin jätekontin Vihtavuoren patruunatehtaalla: cosplay ja karnevalismi. Lupaan näyttää tissit aina kun luennoitsija mainitsee Bahtinin. (Tiedättekö ne Setzer-fanitytöt Kingdom Hearts II:ssa? Se on niinku minä. Mut huudan MIHAIL~!)

Olen ehkä vähän enemmän tuottaja kuin kuluttaja, nytkin melkein vähän harmitti ettei ollut enempää tekemistä Animeconissa (mutta sain kuin sainkin tämänvuotisen "yllättäviä kokouksia sunnuntaina" -perinteen säilytettyä! Conisunnuntai on kokouksia täynnä). Onneksi Traconissa ei sitten ainakaan ole sitä vaivaa, mietin tuossa juuri työvuorojani ja varmaan se on taas sitten se 10h per päivä.

Mutta seuraava conihan on tosiaan ensi viikon NärCon! Cosplay-suunnitelmat kalvoivat yöuntanikin, näin unta ompelemisesta (joka muuttui painajaiseksi kun tajusin ujuttavani Kauna-elokuvien Kayakon hiuksia neulan silmästä läpi - mitä?) ja aamulla viideltä herätessäni, ensimmäinen ajatukseni oli "nyt äkkiä se artbook esiin, mimmoisia hattuja sillä tytöllä oikein on". Kolme pukua ajattelin tunkea kassiin, ja kaikkiin pitää vissiin tehdä jotain. Lisäksi voisin yhden arkimekon pyöräyttää, niin olisi cosplayn ulkopuolellakin jotain nättiä päällepantavaa. Arttu on vääntänyt 12h työpäiviä taas koko viikon ja pääsee nyt vihdoinkin lomalle, joten kotikissaillaan ihan urakalla tää viikonloppu, ennen kuin suunnataan kokka kohti etelää. Minä lähden Ruotsiin ilman miestä, joka aikoi jäädä Helsinkiin sivistämään itseään.

Tekstiseinä, sori. En ole ehtinyt editoida kuin yhden ihanan Inan ottamista kuvista, eikä nyt viitsi samaa joka paikkaan sykkiä. Se nimittäin löytyy Artsan ja minun yhteiseltä Facebook-sivulta, jonka nimesimme hienosti ihan päin honkia kirjoitetulla nimellä Undestructable Cosplay. Suap tykätä.

Angmarin noitakuningatar, eli Muse Cromwell

Minulla on nykyään joku kummallinen tapa luovuttaa pukujen kanssa. Jos en vaan jaksa tehdä jotain loppuun, en vaan tee sitä. Varastoissani alkaa olla sen verran monta kivaa ja edelleen käyttökelpoista pukua, etten oikeastaan jaksa piiskata itseäni saadakseni uuden puvun tiettyyn coniin. Yksi Sheryl Nome -puku on ollut puolivalmiina kaapissa viime kesästä asti, ja tänä keväänä ahersin Muse Cromwellia useampaan otteeseen, ja luovutin joka kerta. Jotenkin olen nykyään armollisempi itselleni, ja jos oikea arki jytisee turhan vauhdilla, se menee cosplayhommien edelle. Osittain takana on pakottava pelko ja tarve valmistua tavoiteajassa, joka käskee lataamaan akkuja nukkumalla eikä ompelemalla, jotta jaksan taas luentoja ja loputtomia oppimistehtäviä.

Aloitin Musen... joskus, en edes muista milloin. Todennäköisesti halusin saada sen valmiiksi Frostbiteen? No, eipä valmistunut. Ei valmistunut myöskään huhtikuiseen Levels-pelitapahtumaan, jossa olimme Artun kanssa cosplaykisan tuomareina. Nyt sitten sain revittyä itsestäni sen verran irti, että sain loput jutut ommeltua. Harmittaa ettei huivini onnistunut niin, että se olisi käyttökelpoinen (liima ja tafti yhdessä ovat kuin muut yhteensopimattomat asiat!), ja vyön teen uusiksi jahka tässä viitsin ottaa työn alle, mutta muuten siitä tuli sitten kauhian kiva!

Tein hatun pohjan jo joskus kevättalvella, ja olin aika iloinen kun en heittänyt sen kaavoja roskiin! Sain samoilla kaavoilla aikaiseksi Sorceressin hatun. Materiaalina molemmissa on käytetty suosikkiani, solumuovia. Helppo työstää, toimiva ja kevyt. Huonoja puolia: kuumuus ja hengittämättömyys. Joku kerta otan solumuovihatun päästäni ja löydän sieltä hometta tai jotain muuta kasvustoa...

Lierin kankaat piti ommella käsin yhteen, jotta sain ne kiinnitettyä edes jotenkin siististi. Liimaaminen meni liian sähläämiseksi, joten ompeleminen toimi helpommin. Pään reiän alueen huolittelin vinonauhalla ja liimalla, jotta kangas ei repsottaisi ihmeellisesti.

Piippaan piti saada muotoa, joten leikkasin ensinnäkin kankaan suuremmaksi kuin solumuovi, jotta sain väljyyttä. Päähän on myös laitettu tukikangas, jotta kärki pysyy tukevampana. Ihan päässä on sisällä jotain tötterölle käärittyä pahvia, jotta sain tehtyä muotoa. Helpolla onnistui.

Bolero aiheutti tuskaa viime metreille asti, ja sain sen suht edustavaan kuntoon klo 2.30 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, iltabileiden jälkeisessä hiprakassa. En halunnut alkaa tehdä noita ristejä vinonauhalla, joten tein sitten vaikeamman kautta kirjomalla. Koko boleron hinnaksi taisi tulla n. 8 euroa, kun kangaskin oli jossain superalessa olevaa verhokangasta, ja tuohon meni vajaa rulla helmilankaa. Työtunteja sen sijaan meni varmaan yli 50, koska olen superhidas. Kaulus pitäisi vielä kirjoa, ja osa kirjomattomasta osasta on vain piilossa huivin alla. Eh. 

Jesmo kuvasi, ihania kuvia otti, oikein hienoja tuli.

Desucon 2013, eli witches, bitches!

No voe tokkiisa, jopa on venähtänyt päivitysväli ihan eeppisen pitkäksi. Meni kevät aika tiiviisti kouluhommissa ja opeharjotteluissa, joten cosplay-Irtsa sai olla vähän lomalla, ja ope-Irtsa vallitsi. Ja sitten yhtäkkiä olikin Desucon, joten en sitten ollenkaan ehtinyt ajatellakaan muuta kuin neljän puvun valmiiksi saamista ja erinäisiä muita juttuja. Ja vähän tenttejä ja töitä ja 1700-luvun runouttakin piti harrastaa.

No mutta mittees. Oli vähän Desucon! Ja kiva olikin. Perjantaina oltiin Cosplay Bootcampin väellä vetämässä Cosplaykritiikkiä, lauantaina olin EuroCosplay-tuomarina ja sunnuntaina olin vaan kokouskissa. Kiirettä piti!

Puvuiltani olin aika teemaisa. Kaikki viikonlopun kolme pukua olivat Vanillawaren peleistä, ja kaikki kolme olivat noitia. Witches, bitches! Perjantaina käytin viime Animeconissa debytoinutta GrimGrimoiren Lujeita (mukavin puku ikinä, olen käyttänyt jo aika monesti ihan koska niin helppo!), lauantaina viime aikoina ~draamaa ja feminismiä~ herättänyt Dragon's Crownin Sorceress, sunnuntaina Grand Knights Historyn Muse Cromwell. Kuvattavaksi näistä tosin päätyi vain Muse, koska lauantaina oli liikaa kiireitä. Sorceress taisi kylläkin olla suosikkini, helppoutensa vuoksi. Pitänee keksiä jokin photoshootti joskus, vaikkapa mökillä, jossa riittää pusikkoa jossa ryskää. Musea kuvasi kuitenkin ihana Jesmo! Teennen toisen postauksen muien kuvineen.

Desuconista noin muuten: vautsi miten paljon länkkäricosplaayajia! Ainahan Desussakin on ollut paljon länsimaisten hahmojen cosplayaajia, mutta nyt se Superwholock-meri ällistytti aika paljon. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa, ja olihan Artullakin päällään länkkärijuttuja koko viikonlopun, mutta jotenkin se aina vaan hämmentää. Mutta kaikki tuntui sujuvan hienosti, ja itselläni ei ollut missään vaiheessa ongelmia, joten kaikki meni oikeastaan ihan täydellisesti.

EuroCosplay-tuomarointi meni sujuvasti, ja onnea ja kiitoksia kaikille osallistujille! Oli aika jännä huomata kuinka paljon panssari- ja proppipainotteisia pukuja tällä kertaa oli mukana, ja minulle jäi aika vähän tuomaroitavaa (kun nyt satun olemaan enemmän ompelupuolen tyyppiä). Eikä mukana ollut ollenkaan sirkustelttapukuja! Jännä kehitys tämä, mutta oikeastaan lohdullinen: finaalia oli selkeästi katsottu, ja pukuvalintoja mietitty.

No mitteepä muuta. Loppukesäksi on tiedossa kaikkee jännää: olen Animeconissa pitämässä ohjelmaa kankaista, sitten tulee reissu NärConiin, jossa toimin Suomen tuomarina Nordic Cosplay Championship -kisassa. Elokuun lopulla lähden vielä Tanskaan Genkiin! Että hulinaa riittää. Kaiken tämän keskellä Cosplay Bootcamp kasaa ohjelmistoaan, jotta ilmoittautumiset saadaan heinä-elokuun taitteessa auki.

Yritän myös oikeesti vähän aktivoitua tällä saralla, mutta niinhän minä aina yritän. Nyt on vaan jotenkin taas kuuppa täynnä innostusta, ja koska olen oikeastaan melko vahvasti lomalla, yritän kanavoida edes osan intoa tähän touhuun.

Desucon Frostbite 2013, eli kuinka Mayhem on aina vaan peruttu

 
Vai että Frostbite oli! Olihan se, ja hyvä olikin.

Frostiviikolla koin pienen hermoromahduksen ja olin aivan hilkulla perua lähdön, sillä olen yksinkertaisesti taas vaan polttanut kynttilääni ihan joka päästä, ja alkaa voimat ja järki olla melko vähissä. Kakkakakun kruunasi vielä ulkoisen kovalevyn hajoaminen, sillä se riipaisi mukanaan 13 vuoden ajalta kuvia, ja lähes kaikki cosplaykuvani (pari hassua photoshootia löytyi vielä Dropboxista, mutta 90% hävisi).Venkoilin pukujenkin kanssa vaikka kuinka, kunnes päädyin tekaisemaan vanhan puvun uusiksi parin päivän varoitusajalla.

Tämän takia kantsii olla hyvä, omien mittojen mukaan tehty peruskaava: kaavoitukseen meni kaikkine muutoksineen laiskasti tunti, ja pääsin todella nopeasti siirtymään ompelemiseen. Sutaisin vanhasta koltusta karvat ja vetskarinkin irti ja iskin uuteen. Jos olisi ollut vähän enemmän aikaa, olisin saanut mekon ommeltua vielä istuvammaksi, mutta jostain oli tingittävä. Mekko valmistui klo 15 perjantaina, ja sen jälkeen muotoilin vielä peruukin ennen kuin kyydittäjä sai vihdoin pitsat syötyä ja saunottua.

Olin taas töissä! Tälläkin kertaa cosplayninjana, Kizzyn ja Roran kanssa. Etsimme kisaajia hall cosplayhin, ja se oli yllättävänkin hankalaa tällä kertaa. Hirveän moni hieno puku oli länkkärisarjasta, eikä siis päässyt mukaan. Aika monet pakit saatiin tämän vuoksi, mutta kylläpä halukkaita aasialaishahmojen pukuilijoita sitten riitti niin, että kisa saatiin aikaiseksi. Mukana tuntui olevan hirveästi ihan ensikertalaisia: joko eka kertaa kisaavia tai jopa ekaa kertaa pukuilevia. Se kyllä näkyikin sitten melkoisen tutisevina polvina bäkkärillä... Yritettiin kovasti muiden mammojen kanssa  rentouttaa tunnelmaa, toivottavasti onnistuttiin.

Sunnuntaina oltiinkin sitten pitämässä vähän ohjelmaa. Esittelimme vähän isommalla porukalla Cosplay Bootcampia, tuota rakasta lastamme, josta olemme jo parin vuoden ajan haaveilleet. Nyt se alkaa muuttua todeksi, ja oli aika julkistaa se sisältöineen.

Täytyy kyllä sanoa, että vastaanotto ja innostus löi ainakin minut aivan ällikällä. Kirjoitin kokonaisen A4-arkin ihan täyteen muistiinpanoja ehdotuksista, joita yleisöstä tuli, ja oma innostus räjähti ihan huippuunsa. En malta odottaa että pääsen suunnittelemaan materiaaliosiotani, ja aikatauluttamaan muiden ohjelmia! Ihan mieletöntä, kiitos kaikille meitä kuulemaan saapuneille, ja kaikille FB-sivustamme tykänneille! Ihan mielettömän upeaa.

Ja sitten mainostuksena, Cosplay Bootcampin Facebook-sivua kannattaa kyttäillä, sillä sinne tulee lisää kamaa piakkoin. Ja feisbua vastustaville tehdään pian erillinen blogi, johon tulee samat jutut. Yritämme vaan ensin toipua conirutosta, joka tuntuu kaataneen puolet kaikista Frostissa olleista...

Sunnuntaina käytiin myös Ilonan kanssa vähän jäätymässä pihalla. Tulokset oli melkoiset huikeita, mieletön kiitos ja kunnia Iltsille.

Hahmo on siis Maetel, sarjasta Galaxy Express 999. Tein Maetelin aikoinaan ekan kerran Traconiin vuonna 2009, ja silloin kuvasaldo jäi niin vähäiseksi että on aina vähän kaivellut. Nyt oli kuitenkin täydellinen tilaisuus uudelleen käyttämiselle, koska talviconi ja sillee. Oli oikein kivaa, ja ihanasti muutamat tunnistivat hahmonkin (ja muutamat eivät, mikä ei yllättänyt yhtään, koska kyseessä on kuitenkin itseänikin vanhempi sarja). Suattaapi olla että olen vähän Matsumoto-fani, ja tämähän on tosiaan kolmas cosplayni Matsumoton sarjoista (sillee oikeestaan eka, mutta kaksi muutakin siis on: Emeraldas ja Bainas).

Oli hyvä Frosti. Muutama asia tuntui takkuilevan vähän, jopa sellaiset mitkä aiemmin ovat sujuneet hyvin, mutta selaista se elämä on, syklistä ja aaltoilevaa, ja mikään ei räjähtänyt. Kaikki hyvin, kivaa oli, neljän kuukauden päästä taas Lahteen. (Ja Mamma Mariaan! Ehdoton desuperinne: päivällinen Mamma Mariassa la-iltana, pöntössä seurassa. Pastaa ja itsetehtyä jäätelöä, apua!)

Ja olen ehkä onnellisin että lähdin reissuun, sillä ihanat ihmiset paransivat. Nyt ehkä jaksaa taas kohdata arkielämän. Ainakin näin parin päivän viiveellä; pirun rutto...

Kielioppiasiaa, eli kielioppiasiaa!

Arkielämässäni eli cosplayhommien ulkopuolella olen valtaisa hippi (vain patukat puuttuu päästä), mutta myös opiskelija. Opiskelen yliopistossa superhippiä kirjallisuutta, ja anaalisen pinkeää suomen kieltä, ja minusta tulee Ihana Ope. Eli todennäköisesti opetan vuoden ihanasti ja muutun sitten nutturaisaksi äikänopeksi, joka piiskaa oppilaitaan inessiivillä.

Anaalisen pinkeä suomenopiskelu on itseasiassa tehnyt minusta aiempaa laiskemman puuttumaan kielioppivirheisiin, erityisesti puhutussa/irkatussa/fäbökommatussa kielessä, sillä silläpä ei ole mitään vinden väliä mitä jengi puhekielessään horisee. Olen jopa oppinut vähän tykkäämään kaikenmaailman teinix-hommeleista, koska puheen monimuotoisuus on vaan niin siistiä (ja olen rakastunut sukuni pohjoiseen savonmurteeseen aivan uudella ja syvällisellä tavalla). Kukin saa kirjoittaa omalla tavallaan, ainakin puhekielisyyden sallivissa yhteyksissä. Kovin pahaa suttua en silti siedä blogeissa ynnä muissa teksteissä, jotka on jäsennelty koherentiksi kokonaisuudeksi (tai edes yritetty). Paitsi tietty tyylikeinona. Ja personaallistamiskeinona. Ja, niin.

Cosplay on jännä sana. Sen taivuttaminen tuntuu olevan lievä mysteeri, sillä tapoja tuntuu olevan monia, pääasiassa illatiivissa, adessiivissa ja ablatiivissa taivutettaessa. Myös välimerkkien käyttöä olen nähnyt monenkirjavaa. Tässä taannoin tuli mieleen ihan selvittää että miten tämä asia nyt oikeasti meneekään.

Cosplay on sanana vierasperäinen, tarkemmin vielä sitaattilaina. Sen kirjoitusasu ei ole vielä mukautunut suomeen, eli se kirjoitetaan kun alkuperäiskielelläkin. Samoin ääntäminen on edelleen alkuperäisen mukaista. Alkuperäkielestä voi toki olla montaa mieltä: periaatteessa sana on muodostettu englanninkielisistä sanoista, mutta sana itsessään on japanilainen väännös. Olisiko oikea ääntämismuoto siis englannin mukainen cosplay, vai japanin mukainen kosupure? Jännä kysymys! Oletetaan nyt kuitenkin, että ääneasultaan sana on englantia, kuten sen muodostamisessa käytetyt costume ja play. Näin sanan lausuminen näin raa'asti ilmaistuna olisi kosplei.

Cosplay on sinänsä ilahduttavan helppo sitaattilaina. Koska se päättyy vokaaliin sekä kirjoitettaessa (y) että lausuttaessa (i), siinä ei tarvitse huolehtia esimerkiksi heittomerkin käytöstä päätteitä lisätessä, toisin kuin esimerkiksi useissa ranskalaisperäisissä sitaattilainoissa, kuten vaikkapa camembert (genetiivissä camembert'n).

Loppuvokaali on oikeastaan avain cosplayn taivuttamiseen. Pitäisikö sanan viimeisen kirjaimen siis ajatella olevan y vai i? Jännästi, sillä on väliä vain illatiivissa (puuhun, seinään, mahoihin jne.) taivutettaessa. Illatiivin tunnus tässä sanassa on -hVn, eli h + sanan viimeinen vokaali + n. Jos katsotaan sanan kirjoitusasua, cosplay illatiivissa olisi cosplayhyn. Kuitenkin, lausuttuna tämä tuntuu heti vähän hölmöltä suuhun, koska se lausuttaisiin silloin kospleihyn, jolloin illatiivin tunnus ei oikeastaan olisi enää -hVn.

Pitäisikö sanan siis olla kirjoitettuna cosplayhyn, lausuttuna kospleihin? No, henkilökohtaisesti oikeastaan liputtaisin enemmän cosplayhin-muodon puolesta, sillä se antaa heti sanaa tuntemattomalle lukijalle haisun siitä, miten sana lausutaan. Toinen syy on myös puhutun ja kirjoitetun kielen asemat: kirjoitettu kieli on aina sekundaarista eli toissijaista puhutulle kielelle, joka on primääriä eli ensisijaista. Ihmiset puhuvat ensisijaisesti, kirjoitustaito on toissijainen asia. Tässä tapauksessa primäärin kielen mukaan meneminen helpottaa sitaattilainan ymmärtämistä ja "mielessä lausumista", kun se kuitenkin esiintyy ns. itselleen vieraassa kieliympäristössä. Tämä toki on oma mielipiteeni asiasta, Kielitoimisto voisi sanoa muuta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että y muuntuisi muissakin sanoissa i:ksi, joten -hin-muoto olisi yleisempi muita sanoja taivuteltaessa.

Onnekas tämä sana on jälleen kun katsotaan adessiivia (-lla, -llä; pöydällä, tuolilla) ja ablatiivia (-lta, -ltä; pöydältä, tuolilta). Näiden sijamuotojen loppuvokaali määräytyy vokaalisoinnun mukaan: jos sanassa on etuvokaaleja y, ä tai ö, sijapäätteen loppuvokaali on ä. Jos sanassa taas on takavokaali a, o tai u, viimeinen vokaali on a. Cosplay on siis suomen vokaalisoinnun vastainen, sillä se sisältää sekä taka- että etuvokaaleja. Periaatteessa tässä tilanteessa viimeinen vokaali ennen sijapäätettä määrittää sijapäätteen loppuvokaalin. Jos jälleen katsotaan puhtaasti kirjoitettua muotoa, loppuvokaali olisi selkeästi ä. Sanan viimeinen äänne kuitenkin on i, joka on "puolueeton" äänne. Se ei vaikuta vokaalisointuun,  jolloin viimeinen "puolueellinen" äänne olisi a, ja loppuvokaali näin ollen a. Eli oikeat muodot voisivat jälleen olla kirjoitettaessa erilaiset: cosplayllä, kospleilla - cosplayltä, kospleilta. Kotus antaa nettisivuillaan helpotuksen: "Jos vokaalin a, o tai u jälkeen on y, päätteen vokaali on a tai ä." Aika selkeää: se voi olla kumpi vain! Päätös on sillä, joka sanan kirjoittaa: suosiiko puhutun kielen muotoa, vai kokeeko, että ä on järkevämmän näköinen noudattamalla vokaalisointua (joka ei muuten oikeastaan edes päde lainasanoihin, mutta vaikuttaa meissä niin vahvasti, että varmasti aiheuttaa usein pysähdyksiä vierasta sanaa taivuttaessa).

Vielä lopuksi yhdyssanoista! Ainakin niihin aikoihin, kun itse kävin peruskoulua ja lukiota, vierasperäisiä sanoja sisältävien yhdyssanojen kanssa opetettiin käyttämään oikeastaan aina väliviivaa (cosplay-kilpailut, cosplay-puku). Välimerkin voi unohtaa, kun sana on vakiintunut yleiseen käyttöön niin, ettei se herätä ihmetystä suurimmassa osassa kielen puhujia. Nykyään näyttäisi kuitenkin siltä, että vierasperäisetkin sanat on tapana kirjoittaa alusta alkaen yhteen suomenkielisen sanan kanssa, jos sanojen yhdistyessä ei tule hämmentäviä sanahirviöitä, joista on hankala hahmottaa että mitä siinä oikeastaan edes sanotaan (pop-oppitunti vs. popoppitunti). Siinä cosplay onnekkaasti helppo sana: epäselvyys muiden sanojen yhteydessä ei ole kovin yleistä (ainakaan en saa yhtään sellaista yhdistelmää mieleeni!), joten sanan voi huoletta kirjoittaa yhteen ilman välimerkkejä. Normaalit yhdyssanasäännöt on toki otettava huomioon! Cosplayyhteisö ei ole mahdollinen koskaan, vaan se on aina kirjoitettava välimerkillisenä, cosplay-yhteisö, sillä kaksi samaa vokaalia eivät voi olla tällä tavoin yhdessä aiheuttamatta hämmennystä (vrt. linja-auto vs. linjaauto).

Tiivistettynä: Tee miten tykkäät, ei sillä tunnu olevan mitään väliä. Suomi on nastaa!

Sellaista pientä pohdiskelua, pääasiassa luentokalvohommien, Kotimaisten kielten keskuksen nettisivujen ja Jukka K. Korpelan Nykyajan kielenoppaan perusteella havainnoitua. Täytyy sanoa, että innostuin tästä huolestuttavan paljon. Selkeästi hyvä, että suomen luennot alkavat pian, ja pääsen turruttamaan tätä intoa.

Meinasin kuvittaa tämän kirjoituksen googlaamalla avainsanoja, mutta olen oppinut suomen luennoilla myös tämän: kielistä kertovaa tekstiä on mahdoton kuvittaa aiheuttamatta myötähäpeää yleisössään. Siispä valikoin erinomaisia Nigel Thornberry -gifejä tähän tekstiseinien oheen. Myös koska ilmeeni kun tätä tekstiä.

Näihin näkymiin toivotankin ihanaa kevätlukukautta kaikille opiskelijoille! Hirveimmät tentit ovat vielä edessä, samoin opintotukien takaisinperintäkausi! Kyllä se siitä, maailma loppuu vasta kun hukumme omaan kakkaamme.

Kuukauden kuiva kausi, eli kuinka #muuttoviha

Minun piti pitää joulukalenteria. Olin ihan tosissani suunnitellut jo kasan juttuja, joista kirjoittaa. Sitten tapahtui: Elämä. Yllättäen saimme puhelun, joka käänsi kaiken ihan nurinpäin ja päädyimme helvettiin joka tunnetaan nimellä Muutto. Vaikka  muuttoaikaa oli yli puoli vuotta, pistimme ennätysajassa kimpsumme kasaan ja muutimme ydinkeskustasta lähiöön. Sinänsä loppupeleissä muutimme parempaan, vaikka joudumme nyt molemmat busseilemaan enemmän, sillä asuintila kasvoi 14 neliötä, ja ompeluhuonekin sai ainakin yhden neliön lisää kokoa. Joten kaikki voittaa! Koville silti otti.

Muutimme viikkoa ennen CosplayGaalaa, joka aiheuttikin sitten hienoista säätöä, sillä lähes kaikki cosplay-puvut ja -kamat olivat laatikoissa. Onneksi olimme kuitenkin unohtaneet pakata Macross-pukumme parempaan talteen Katsudoconin jälkeen, joten ne löytyivät harvinaisen pienellä kaivelulla, ja saimme edes jotain päällepantavaa Gaalaan.

Muuton aikaan aika moni totesi, että jopas teillä on tavaraa. Muuttoapulaisten suusta kuultuna se alkoi jo aika vahvasti pänniä, koska KYLLÄ, MEILLÄ ON PALJON TAVARAA. Tuli kauhean syyllinen olo, kuin jotenkin olisimme outoja hamstraajahihhuleita koska meillä on muutakin tavaraa kuin astioita ja lenkkareita. Kyllä, meillä on järjettömät määrät ns. outoa tavaraa, kuten miekkoja, muovipussillisia solumuovipaloja, kassillinen spray-maaleja, laatikkokaupalla kankaita... SORDE VAAN, me harrastetaan juttuja jotka vaatii muutakin kuin lenkkarit ja kuntosalikortin. Sama fiilis tulee kun katsoo kauppojen sisustusosastoilla (jotka ovat tulleet hyyyvin tutuiksi viime viikkoina) sellaisia kauniita pieniä bokseja, joissa lukee päällä 'ompelutarvikkeet'. Ompelutarvikkeet... sellaiseen pieneen rasiaan? Minun ompelutarvikkeeni mahtuivat hätäisesti yhteen isoon pahvilaatikkoon. No, eipä niihin pakkeihin ole tarkoituskaan tunkea metrikaupalla pitsiä tai puolimetrisiä viivoittimia kaavoitusta varten, mutta välillä tulee sellainen olo, että on vähän epänormaali.

Gaalasta noin muuten! Oli kivaa! Olin tosian tuomariston puheenjohtajana tänä vuonna, ja vaikka oli kivaa ja mukavaa ja tykkäsin, olisi ehkä aika opetella sanomaan 'ei'. Vähän meinasi olla tötteröinen olo muutamana viikkona ennen Gaalaa, ja se ehkä vaikutti valmisteluihini. Harmittaa. No, kaikki meni kuitenkin ihan ok, ja kaikki hyvin. Tuomaroimme kiireessä mutta kaikessa rauhassa, ja oli älyttömän kiva nähdä niin paljon kisaajia! Paljon oli perunutkin, mutta silti väkeä riitti. Tasokin oli melkoisen hieno, ja saimme nauttia riemastuttavista ja upeista esityksistä. Jengi oli selkeästi lähtenyt kunnianhimoisesti liikenteeseen!

Joo, täytyy myöntää, että reilun kuukauden ajan cosplay oli ihan vihonviimeinen asia mielessäni. Kuten pitääkin olla, kun yrittää samaan aikaan saada kursseja läpi, suunnitella töissä juhlia ja joulunalushommia, ja siirtää koko elämäänsä uuteen osoitteeseen ja siellä järjestykseen. Nyt tosin alkaa taas kutkuttaa! Onneksi uusi ompeluhuoneemme ei aiheuta minulle enää suunnatonta ahdistusta (toisin kuin vielä viikko sitten, ennen kuin raivasin sitä kaaosta edes vähän järkevämmäksi. Kaikki on edelleen laatikoissa, mutta laatikot ovat jotenkin loogisessa järjestyksessä ympäriinsä!), ja tammikuussa tulee Ihania vieraita, joten pakko alkaa kahlata tavaramerta läpi. Tarkoitus olisi saada Frostbiteen uusi puku, joten... katellaan. Ehkä. Pakko tässä on pikkuhiljaa päästä käsiksi normaaliin elämään, joka ei pyöri pahvilaatikoiden ympärillä.

Mutta hei, kaunista joulukuuta, vähäisetkin lukijani. Yritän olla vähän aktiivisempi, koska siellä joulukalenterinsuunnittelutiedostossa oli aika kivojakin juttuja, joista haluaisin kirjoittaa.

"Hyi kauhee mee pois ei me pystytä ees kattomaan sua, -10 pistettä!", eli tuomaroinnista

Cosplay-kisojen tuomarointi tuntuu olevan melkoinen mysteeri monelle, ja varsinkin niille, jotka seuraavat kisoja lähinnä yleisöstä käsin. Yleisöhän näkee aivan erilaisen todellisuuden puvuista kuin tuomaristo, sillä lavavalaistus sekä etäisyydet ovat hyvin anteeksiantavia. Monet puvut näyttävät kaukaa aivan uskomattomilta, ja läheltä katsottuna ovat suttuisia ja täynnä kaikenlaisia huolimattomuuksia. Aikoinaan, ennen esituomarointia, tuomaristo näki saman kuin yleisökin. Se johti narinaan siitä, kuinka läheltä voittaja oli rumempi kuin joku toinen puku, joka oli nähty läheltä. Samoin ulistiin siitä, kuinka simppelillä puvulla ei voinut voittaa. Nykyään pöydät ovat näköjään pyörähtäneet ympäri.

Jotenkin minulle heräsi halu vähän valottaa tuomarointeja. Olen kolunnut aika monet kisat sekä tuomaroitavana että tuomarina, ja olen nähnyt aika monenlaiset tavat hoitaa nämä jutut.

Tuomaristot eivät aina toimi samalla tavalla. Erilaisissa kisoissa on erilaiset tuomaristot, ja erilaiset toimintatavat. Simppeliin pikkuconin pukukisaan ei ehkä kannata soveltaa World Cosplay Summitin pistejärjestelmää, ja toisaalta tiukempia kisoja on hankala vetää ilman ohjenuoraa. Useimmiten pistejärjestelmiä ei käytetä, vaan mennään ns. perstuntumalla. Tuomaristo valikoi suosikkinsa, ja keskustelevat sitten heidän järjestyksensä. Nämä päätökset perustuvat tuomarien omaan kokemukseen, "ammatti"taitoon, sekä ihan vaan mielipiteisiin. Usein mielipiteet menevätkin yksiin, välillä pitää neuvotella. Vertaillaan työn jälkeä, omia muistiinpanoja, referenssikuvia; keskustellaan esityksestä, jos sen on tarkoitus olla osa arviointia. Joskus keskusteleva tuomaristo ei vaan saa selkoa tilanteeseen, ja silloin voi keksiä jotain muuta: esimerkiksi Bakaconissa 2011 tuomaristo joutui antamaan neljälle suosikilleen pisteet, jotta paremmuusjärjestys ratkeaisi.

Minulta on jo muutamankin kerran kysytty kuinka tuomariksi oikein pääsee. Helposti: suhteilla tai omalla aktiivisuudella. Jotkut cosplay-vastaavat toki etsivät uusia tyyppejä tuomaristoon, mutta usein tuomarit valikoituvat tutuista ihmisistä. Tämä ei ole välttämättä mitään kavereiden suosimista, vaan tuttuihin ihmisiin on yksinkertaisesti helpompi luottaa puolueettomuudessa ja ammattitaidossa. Heidän cosplay-taustansa on myös cosplay-vastaavan tiedossa, jolloin on helpompi sanoa, onko ihminen pätevä hommaan. Erityisesti ns. vakavammat kisat vaativat tuomareilta kykyä arvioida pukuja muutenkin kuin kokonaisuuden ja "kivuuden" kannalta.

Jotkut kisat etsivät tuomareita julkisella haulla. Jotkut kyselevät Anikissa, toiset sivuillaan. Nämä ovat harvinaisempia, joten ehkä vielä parempi tapa tehdä itseään tietyksi on ottaa suoraan cosplay-vastaavaan yhteyttä ja kysyä, pääsisikö tuomariksi. Suositeltavaa olisi varmaan esitellä itsensä, taitonsa, pukunsa jne. Tuomarilla olisi myös erittäin hyvä olla kokemusta kisoista, mutta sekään ei ole pakollista: esimerkiksi roralla ei ollut kokemusta cosplay-kisoista ennen kuin lähti tuomaroimaan World Cosplay Summitin ensimmäistä Suomen karsintaa vuonna 2008, mutta hänen aito ammattitaitonsa vaatetusalalta oli niin kova ja tärkeä valtti, että kisakokemus jäi toissijaiseksi. Näyttöä _jostain_ on siis oltava. Mammailu esimerkiksi voi olla näppärä keino lähteä hankkimaan kokemusta siitä, miten kisat toimivat, jos ei varsinaisesti kiinnosta itse kilpailemaan.

Tuomaristossa on siis oltava osaamista, mutta on myös oltava Hyvä Tyyppi. Olen nähnyt ammattitaitoisia mutta ilkeitä tai kylmiä tuomareita, jotka ovat jättäneet huonon maun ihmisille. Esimerkki ulkomailta: eräs tuntemani cosplayaaja, joka on todellakin hyvä siinä mitä tekee, oli herättänyt toisessa maassa tuomaroidessaan kauhua kisaajissa, sillä hän oli sanonut hyvin suoraan mitä mieltä oli kisaajien puvuista. Toisaalta taas olen tuomaroinut erään vaatetusalan ammattilaisen kanssa, joka ei paljon puhunut kisaajille, tuijotti vaan ilmeettömänä. Hänestä jäi ainakin meille muille tuomareille todella ikävä maku suuhun, sillä näimme miten paineessa monet kisaajat olivat. Tuomariston asenne on siis hirveän tärkeä, sillä tuomarointitilanne on todella ahdistava monelle. Vaikka kyseessä on kuitenkin nörttien kohtaaminen, tuomaristo asettuu autoritääriseen asemaan kisaajaan verrattuna, ja se luo painetta. Itse ainakin yritän cosplay-vastaavana valikoida tuomariston, joka osaa rentouttaa omalla asenteellaan ja käytöksellään kisaajat, eikä aiheuta ainakaan enempää kauhua tai huonoja fiiliksiä. Anime-aiheisten conien kisoissa ainakin elää vahvasti se perinne, että kisaajille ei anneta kritiikkiä itse tuomaroinnissa, vaan sitä saa käydä kysymässä itse jälkikäteen. Olen nähnyt poikkeuksiakin, viimeksi Assemblyillä järjestetyssä BatMUDin cosplay-kisassa, mutta anime-piireissä tätä ei oikeastaan ole harrastettu. Viimeksi kun olen moisesta kuullut, kuulin samaan syssyyn myös melkoista urputusta, ja ihan aiheestakin.

Tuomariston jääviys puhuttaa myös usein, ja let's be real here: cosplay-piireissä on todella hankala saada aikaiseksi tuomaristo, joka sekä tietää mitä tekee, että ei tunne ketään kisaajista edes jotenkin. Cosplay-vastaavan on siis pystyttävä luottamaan tuomareihin ja heidän kykyynsä olla suosimatta kavereita. Tämän vuoksi tuomaristojen on oltava myös useamman ihmisen summa: oma suosikkini on viiden hengen tuomaristo, jossa on monipuolisesti erilaista osaamista. Pariton määrä takaa myös sen, että äänestyksessä ei päädytä tasatilanteeseen.

Lopulta: tuomarointi voi oikeasti olla aika rankkaa. Joskus päätöksiä on aidosti hankala tehdä, vaikka yleisön silmissä voittaja olisikin selvä homma. Kuten sanottua, kaukaa hienot puvut eivät välttämättä ole hienoja läheltä, ja yksinkertaisemmat puvut ovatkin tyrmäävän upeita kun niitä alkaa tiirata. Kahden upean puvun väliltä valitseminen saattaa olla hyvinkin kova homma, varsinkin kun näkee myös cosplayaajien ylpeyden ja innon tuomaroinnissa. Pettymysten tuottaminen ei ole kivaa, mutta kyynel voi tunteellisemmalle ihmiselle nousta linssiin myös aitoa iloa nähdessään. Itse olin tuomarina viime viikonlopun Katsudoconissa, ja täytyy myöntää että liikutuin nähdessäni sen pursuavan ilon sijoittuneiden naamoilla. Itku ei ole heikkoutta, se on tunnetta, ja tunteet ovat täysin sallittuja.

Tuomarit on ihan kivoja, eikä niitä tartte pelätä. Ne on myös ihmisiä niin kuin kaikki muutkin: ne itkee, ne harjaa hampaitaan, niille tulee outoja tulehduksia ja ne kakkaa. Ne ei voi miellyttää kaikkia, mut ei ne tee sitä ilkeyttään.