Cosplay on japania ja tarkoittaa pukuilua, eli historiaa lyhyttä pidemmin, ja lisää sanailua

Olin tuossa lokakuun alkupuolella DesuTalksissa puhumassa cosplayn kehityksestä ja muutoksesta Suomessa. Olin kyllä varsin otettu kun ohjelmasta vastannut Hootti pyysi minua puhumaan aiheesta, koska en kuitenkaan ole mitenkään ainoa kymmenvuotinen veteraani cosplayhommissa, mutta aika jännärit oli mennä lavalle, kun valtaosa yleisöstä oli ns. valmiiksi paikalla: yleensä cosplayluentoja tulee seuraamaan vain hyvin rajatunlainen väki (eli cosplayaajat) ja he tulevat nimenomaan katsomaan sitä ohjelmaa, jota minä pidän. Talksissahan se ei mene näin: väki on siellä ns. valmiiksi, eikä välttämättä lainkaan kohderyhmääni. Vähän se toki näkyi, sekä omassa esiintymisessäni että yleisön reaktioissa ja kommenteissa, mutta, no, ensi kerralla taas sitten paremmin.

Koska tämä ei kuitenkaan ole mikään Talks-raportti, asiaan: tässä menneellä viikolla Facebookin Suomen Cosplay-harrastajat -ryhmässä nousi esiin keskustelua cosplayn historiasta, ja vastakkainasettelua japanilaisen ja amerikkalaisen cosplayn kesken, joten tämä voisi olla hyvä sauma kirjoitella hieman siitä, mitä itseasiassa DesuTalksissa puhuin. Vuosikymmenen tämän harrastuksen kanssa eläneenä ja nyt vielä akateemisen elämänikin sille uhranneena, jotenkin on hankala välillä muistaa, että kaikille nämä jutut eivät ole vielä itsestäänselvyyksiä: mistä cosplay tulee, ja mitä tässä kymmenen vuoden aikana on oikeastaan tapahtunut. Tavallaan houkuttelisi valtavan historiikin kasaaminen ("kohut kymmenen vuoden ajalta - katso kuvat!"), mutta oikeastaan kiinnostaa enemmän katsoa, miten harrastus itsessään on muuttunut. Jääköön tarkka historiikki kaikkine synkkine aikoineen jonkun muun tehtäväksi.

Mutta! Katsotaan silti historiaa ihan perustavanlaatuisesti alusta asti, ilman kohukuvia.

Cosplayn historia on jo koko minun harrastajaurani ajan nähty alkaneen 1930-luvun lopulla, jolloin pari harrastajaa pukeutui fiktioon pohjautuviin pukuihin WorldConiin ja ällistytti muita conittajia (1). Nyttemmin asiaa tutkiessani, löysin Wikipediasta (kaikista maailman paikoista!) vieläkin aikaisemman viittauksen cosplayhin, vuoteen 1908 (2). Molemmat nämä aikaiset tapaukset ovat tosiaan Amerikasta, 1930-luvun tapaus WorldConista ja vuoden 1908 Mr. Skygack ja Miss Dillpickles (molemmat sarjakuvahahmoja) pukuilijoiden paikalliselta luisteluradalta. Huvittavasti, jälkimmäisen perusteella puistomiittejä ja cosplayviikkoa viettäneet ja kaupunkien keskustoissa myötähäpeää aiheuttaneet cosplayaajat ovat itseasiassa niitä aidoimpia cosplayaajia. Historia ei kuitenkaan sanele nykyaikaa (ja siihen päästäänkin myöhemmin!).

No entä se Japani? Ensimmäinen siellä havaittu cosplay oli vuonna 1978 (3, 175), ja siitä se sitten lähti. Jälleen, tämä pukuilu tapahtui science fiction -tapahtumassa, joskin hahmo oli animesta/mangasta (3, 175). Vanha kunnon legenda kertoo, että 80-luvulla eräs japanilainen tuottaja vieraili WorldConissa, ja sen jälkeen intoutui antamaan tälle ilmiölle nimen cosplay (1).

Eli pikaisena yhteenvetona: Amerikasta se alkoi ja Japaniin se meni. Molemmissa se kasvoi, ja Suomeen levisi. Se vaan tuli meille kahdesta suunnasta, eri nimillä.

Finnconissa lienee pukuiltu jo paljon ennen kuin meikäläinen koko hommasta kuuli mitään. Keskiaikahommat ja osittain larppaaminenkin voidaan laskea pukuiluksi, riippuen siitä, kuinka puristi haluaa olla. Muistan oman urani alkuvuosilta kuulleeni tuosta mystisestä vuoden 1999 Animeconista, jossa oli huikeat kaksi cosplayaajaa, mutta vuoden '99 Finnconin huikean söpöiltä nettisivuilta löytyy myös maininta "perinteisistä naamiaisista", joissa jaettiin "kunniamaininta parhaalle anime-asulle". (4) Eli vaikka minun Google fu:ni ei yltänyt kaivelemaan sen tarkempaa historiaa, kyllä siellä oli perinnettä pukuluille jo 90-luvulla.

Animepohjainen cosplay Suomessa lienee siis saaneen alkunsa tuolta ensimmäisestä Animeconista, mutta vuodet 2000-2002 ovat aika hiljaisia, sillä Animecon järjestettiin seuraavan kerran vasta vuonna 2003, jolloin itsekin pääsin homman makuun. Nyt cosplayaajia oli jo yli 30, joista selkeästi valtaosa osallistui myös cosplaykisaan/kisoihin (yksilökisa JA ryhmäkisa!), joka oli siis erillinen Finnconin naamiaisista (joskin cosplaykisaan oli sallittua osallistua kaikki pukuilijat; itse en kyllä muista muita kuin japaniperäisiä hahmoja, ja iltabileissä oli erikseen perinteiset naamiaiset) (5). Tämä oikeastaan tukee omia muistikuvianikin kielenkäytöstä: animepukuilu oli cosplayta, ei-animepukeutuminen oli jotain muuta (pukuilu lienee alkanut herätä cosplaypiireissä terminä vasta vähän myöhemmin).

Tästähän se sitten levähti ihan käsiin: vuonna 2004 Finnconissa ja Animeconissa oli silmänkantamattomiin cosplayta ja hassusti pukeutuvat teinit valtasivat maailman.

00-luku meni oikeasti melkoisen animekeskeisenä: vuosikymmenen lopulla alkoi näkyä vähän Disneytä, vähän sitä sun tätä, jrock-cosplay ja entistä pirtsakammin pukeutuvat länsimaiset artistit innostivat muusikkojen cosplayaamiseen, mutta anime, manga ja aasialaiset videopelit olivat edelleen pääasiallisia lähteitä. Pikkuhiljaa, erityisesti mitä pidemmälle edetään 2010-lukua, cosplay-sanan käyttö on alkanut laajentua tarkoittamaan muutakin kuin animehahmojen cosplayaamista, ja pukuilu yleistynyt sen suomalaiseksi vastineeksi, joka samalla kuvaa kaikenlaista pukuilua; sana kattanee nykyään melko hyvin myös ne Finnconissa nähtävät puvut. 

Cosplay elää joidenkin mielissä edelleen täysin japanilaisena asiana, mutta kielessä se on yleistynyt laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kielen merkitsijät eli sanat muuttuvat käytössä, ja käyttäjät määrittävät ne uudelleen ja uudelleen. Cosplay on muuttunut merkitsemään hyvinkin montaa erilaista tapaa pukuilla. Koska kyseessä ei myöskään ole mikään kiinteä ja valtaosalle ihmisiä oleellinen asia, kuten vaikkapa tuoli, sanan erilaisilla merkityksillä ei ole niinkään valtaisaa väliä. Jokainen voi määrittää sen itse, tiettyjen rajojen sisällä toki. Cosplay on vaan myös äärimmäisen helppo sanana: pukuilu on tavallaan kömpelö, ja suomenkieliselle siinä on selkeitä konnotaatioita; cosplay on hieno vieraskielinen sana, joka ei aukea ilman selitystä, ja joka on vaan helpompi ja nopeampi sanoa. Sanoilla on helppo muodostaa yhteyksiä ja yhteisöjä, ja cosplayn tietäminen luo yhteyttä puhujan ja kuulijan välille. Pukuilu ei luo samanlaista yhteyttä, koska se on ymmärrettävissä selkeämmällä tasolla ilman selitystä.

Näin kymmenessä vuodessa cosplay Suomessa on muuttunut aivan älyttömästi; se on kasvanut ja muuttunut ja mennyt paremmaksi ja pahemmaksi eikä ole enää se sama juttu, mikä se oli 2003. Perusidea on sama, mutta harrastus on muuttunut uusien harrastajien ja uusien muotojen myötä aivan erilaiseksi. Se ei näy kaikille, koska jokaiselle cosplay on oma asiansa, mutta skeneä seuranneena ja aktiivisesti siinä toimineena, se pieni simppeli asia on muuttunut aivan valtavaksi, monipäiseksi olennoksi. Minusta se ei toki ole huono asia, koska kaikille riittää tilaa. Tätä on välillä hankalampi muistaa, koska tottahan jokainen on omasta mielestään oikeassa siitä, mitä cosplay on ja cosplay tarkoittaa.

Lähteet: 
1) http://costuming.org/history.html - Costuming.org
2) http://io9.com/was-mr-skygack-the-first-alien-character-in-comics-453576089 - Ron Miller: Was Mr. Skygack the first Alien Character in Comics?
3) http://matt-thorn.com/shoujo_manga/outofhand/ - Matthew Thorn: Girls And Women Getting Out Of Hand: The Pleasure And Politics Of Japan's Amateur Comics Community
4) http://1999.finncon.org/ohjelma.html - Finncon 99
5) http://2003.finncon.org/suomi/ohjelma.shtml - Finncon X
Lähteistä: lähdeviitetekniikka on omasta päästäni, ja lähteet pääasiassa selkeyttämään historiaosuutta. En jaksa nillitellä korrektista viittaustekniikasta näin blogissa, tämä tuntui ainakin suht selkeältä.

NärCon 2013, osa 3; eli dagen efter ja siitä eteenpäin

Otsikosta huolimatta emme olleet lauantain koittaessa krapulassa, koska NärCon on todellakin päihteetön tapahtuma, eikä K18-iltabileitäkään ollut. Täytyy sanoa, että vähän olisin kaivannut rentouttavaa olutta, sekä perjantaina että lauantaina, mutta selvisin ilmankin. Toki yliopiston alue on sen verran suuri, että laitamille mahtuu monenlaista juhlijaa, ja kuulema reunamilla käyvät paikallisetkin katsomassa meininkiä, virvokkeilla varustautuneina.

Lauantaina muut lähtivät jonkinlaiseen aamutapaamiseen, joka tosin ei tainnut valottaa päivän ohjelmaa kovin kummoisesti. Itse suunnistin puolenpäivän maissa tuomareiden ja järjestäjien tapaamiseen, sillä meidän piti hieman viilata tuomarointikäytäntöä ja -perusteita, johtuen nimenomaan assistenttien käytöstä. Lopulta saimme selvyyttä ja yhteisymmärrystä asiaan, ja pääsimme tekemään päätöksiäkin. Onneksi olimme varsin yksimielisiä, joskin muutaman kisaajan kanssa jouduttiin pohtimaan, kallistuuko enemmistö oikeasti siihen suuntaan. Tavallaan oli hirvittävän kiva, että jokaisesta maasta oli edustaja, ja olimme ikäänkuin samalla viivalla puolueellisuuden kanssa. Puolueeton, ulkomainen tuomari taas oli hyvä "riidanhalkaisija" (joskaan emme siis koskaan joutuneet ihan riitelemään asioista). Minulla oli toki ikävä välikäsitilanne siinä, että olin samaan aikaan Suomen järjestäjä, mutta Tanskan tuomarikin myönsi suoraan olevansa heidän kisaajiensa ystävä, joten enpä minä ollut ainoa, jolla oli jonkinlaisia siteitä maansa kisaajiin. Pieniä maitahan tässä kaikki ollaan, ja tuomarit väkisinkin tuntevat kisaajia jollain tasolla (varsinkin kun kyseessä oli korkean profiilin huippucossaajia joka maasta).

Tuitui. Kuvassa näkyy vähän ihanaa kukkahattuani, jolla päivitin Candy-pukuni kesäisemmäksi.

Lauantai oli sinänsä melko rento päivä, että kisaajilla ei ollut kamalasti muuta ohjelmaa, ja tuomaritkin pääsivät nauttimaan stressittömistä hetkistä (paitsi Ruotsin tuomari Debbie, joka joutui samantien tuomaroimaan 140 kisaajan normaalia cosplaykisaa. 140, ajatelkaas sitä. Tuomarointi kesti yöhön asti, eikä kisaajista edes käynyt kuin kourallinen tapaamassa tuomareita) ja päästiin katsomaan ohjelmaakin! Vieraana oli nimittäin Doctor Who'n script editorina toiminut Gary Russell, joka piti kahden tunnin ohjelman iltapäivällä. Todella miellyttävä puhuja, kertoi mielenkiintoisia juttuja ja hauskoja juttuja ja oli kaikin puolin hauska. Ohjelman toinen tunti oli omistettu yleisökysymyksille, jotka olivat yllättävän fiksuja! Olin oikeasti vähän yllättynyt tasosta, mutta veikkaan että esimerkiksi näyttelijä olisi saanut osakseen melko paljon dorkempia kysymyksiä. Tietty riippuu siitä, mikä innostaa; itsehän menisin ihan täriseväksi fanitytöksi käsikirjoittajien edessä (mietin tuossa taannoin, mitä tapahtuisi jos tapaisin Joss Whedonin. Alkaisin varmaan itkeä tosi rumasti, koska olen vähän nolo ja tunteellinen sillä tavalla.)

Todisteita, että oon käynyt katsomassa ohjelmaa!

Russellin jälkeen kokoustettiin taas palkintojakokäytännöstä ja marssijärjestyksestä, joka saatiin fiksattua oikein kivaksi ja tasapuoliseksi (sen sijaan että lavalle kutsuttaisiin vain top 3, lavalle kutsuttiin koko kööri odottamaan voittajien julistamista). Tykkäsin taas oikein paljon kun sain hienosti kellonaikoja ja aikatauluja ja ohjeistuksia, sydän meni vallan dokidoki. Tunsin myös itseni niin kovin tärkeäksi kun olin vastuussa voittajien nimien tiedottamisesta tekniikalle (ja sitten jouduin pyytämään yhden tuomareista mukaani varmistamaan varmistukseni, jotta en keksinyt voittajia ihan päästäni, ja tärkeyden tunne vähän hävisi).

Ostin tosi pässejä juttuja lauantaina. Tuitui niillekin!

Palkintojenjakohan siis tapahtui illan NärCon Late Nightissa (tai mikä lienikään viralliselta nimeltään), jossa ensin haastateltiin kunniavieraita, ja sitten palkittiin NCC-kisaajia. Olimme tosiaan työstäneet marssijärjestyksen oikein hienosti niin, että ensin lavalle nousi järjestäjien edustajat, sen jälkeen tuomarit, ja lopulta kisaajat itse. Luovutimme tuomariston puheenvuoron ja palkintojenjaon samantien Joelle, jolla on tuota kokemusta juontamisesta jonniin verran enemmän kuin muilla. Oli taas niin hienoa nähdä onnellisia voittajia, ja itku pääsi vähän, kuten aina. Kuulema vähän yleisössäkin eräät katsoivat että lol, nyt se Irtsa itkee... Palkintojenjaon ja kuvaamisien ynnä muiden jälkeen kaikilla oli fiilismittari ihan katossa, vaikka voittoa ei Suomeen tullutkaan. Kaikki oli kuitenkin todella tyytyväisiä koko viikonloppuun. Siinä hieman biletettiin kun illan bileosuus alkoi lavalla, ja siirryttiin kikattelemaan väsyneesti NCC-huoneen kautta makuukammariimme.

Sunnuntaina aamu alkoi osalla aika räväkästi, kun saivat tietää klo 9 että kyyti lentokentälle lähtee klo 10. Siinä sitten pikapakkailuja ja hyvästejä, kun osa suomalaisista ja norjalaisista pakkautui autoon. Loput suomalaisista oli vielä jumissa NärConissa kolmeen asti, kun seuraava satsi lähti. Mitäpäs siinä muutakaan kuin ostoksille! NCC-väki väheni koko ajan pikkuhiljaa, kun tanskalaiset lähtivät, norjalaiset lähtivät, kaikki vain lähtivät... Meille taas tuli vähän hoppu, kun aikataulut menivät Ruotsin malliin, ja pääsimme lähtemään reilun puoli tuntia myöhässä. Muilla ei tainnut olla ongelmaa tästä, mutta minulla meinasi tehdä pikkuisen tiukkaa ehtiä koneeseen. Sain kuitenkin itseni turvasta läpi suoraan ja kipitin hakemaan syötävää kioskista, sekä pakollisen jääkaappimagneetin (meillä on perinne ostaa jokaisesta maasta/jännästä kaupungista rumin mahdollinen magneetti. Ostin New Yorkista niin jäätävän ruman ettei mikään ole vielä voittanut sitä). Hei hei Ruotsi, ja sillee. Oli outoa nukkua oikeassa sängyssä, vaikkei sekään vielä oma sänky ollut.

Aneten Creme Tähtisade sanoo moi.

Jatkuu vielä kerran.

NärCon 2013, osa 2; eli itse Nordic Cosplay Championship

Perjantai olikin sitten kiireisin, hektisin, hätäisin päivä vuosiin, vaikka se alkoi uskomattoman huonosti: aamulla satoi kaatamalla vettä. Aamukokouksessa päätettiin siirtää ulos suunnitellut kisaajien kuvaukset studioon, ja kytättiin säätiedotuksia silmä kovana. Sää kuitenkin armahti, ja osa kuvauksista sekä harjoitukset saatiin sujumaan hienosti ilman sadetta.

Päivä meni aikataulujen säätämiseen ja stressailuun. Tuomaroinnin oli tarkoitus olla vasta lauantaina, mutta tuomaristo (jossa siis itsekin olin) päätti, että runnomme sen harjoitusten yhteyteen, sillä kaikilla kisaajilla oli puvut muutenkin jo päällä kuvia ja kenraaliharjoituksia varten. Aikani mesottuani saimme hoidettua tuomarointitilan ja avustajan ohjaamaan kisaajia, ja tuomarointi sujui mukavasti sitä mukaa, kun kisaajat tulivat lavalta.

Tuomaristossa oli siis yksi cosplayaaja jokaisesta kisaajamaasta. Ruotsia edusti puolibritti Debbie "Tellychan" Lane, Norjaa Grethe "Ves" Bentsen, Tanskaa Abena Diana Kuranchie ja Suomea siis minä. Viides mysteerituomari oli Joe Sutton, joka on yksi EuroCosplayn järjestäjistä. Oli hassua huomata, että jokainen meistä oli erikoistunut eri asioihin, joten cosplayn kaikki aspektit saivat tuomaroinnissa hienosti huomiota. Harvoin on tuomarointi täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ollut näin helppoa.

Itse kisa oli uskomattoman sujuva! Kaikesta sähläyksestä ja suhlauksesta huolimatta show meni lähes täydellisesti. Ikävä kyllä Ruotsilla oli loppupeleissä vain kaksi edustajaa, sillä yksi pudottautui sairastumisen vuoksi matkasta jo torstaina, ja toinen vasta tuomaroinnin jälkeen, propin katkettua. Norjalla oli myös vain kolme edustajaa alunperinkin, jolloin Suomi ja Tanska olivat ainoat, jotka edustivat neljän kisaajan voimin. Show'n päätti hienosti suomalainen Operaatio Fredrik, joka oli kutsuttu esiintymään NärConissa.

Kisan jälkeen kaikki oikeastaan olivat niin uuvuksissa, ettei tuomaroinnista tullut enää mitään, joten päätökset siirrettiin seuraavalle päivälle. Ei siihen aikaan ollut enää mitään järkeä muutenkaan jatkaa: kisa alkoi klo 22, ja loppui puolenyön maissa.

Oli jännä seurata erimaalaisia esityksiä, koska erot myös Pohjoismaiden välillä ovat melko suuria. Esimerkiksi norjalaiset ovat tottuneet käyttämään mikrofoneja lavalla, ja kaikki norjalaiset näin tekivätkin. Esitykset siis keskittyvät vahvemmin cosplayaajan näyttelemiseen puheen avulla, kuin muutoin. Tanskalaisten esitykset taas olivat niitä, joissa oli paljon isoja taustaproppeja, ja selkeästi vahvempaa esiintymistä. Itse voisin spekuloida tämän johtuvan Tanskan vahvemmasta asemasta kansainvälisen cosplayn kentällä, tiedä sitten totuutta. Suomi tosin ei jäänyt pahasti jälkeen, ja eniten harmitti se, että meikäläisille oli jäänyt hyvin erilainen käsitys sääntöjen assistenttikohdasta, jolloin esitykset olisivat voineet olla hyvinkin erilaisia...

Kuvasaldo perjantailta on... heilahtanutta ja suttuista, mutta tässä jotain, jottei ihan mene tekstiseinäksi (too late):

Vai olikohan tää torstailta? No, urhea ninjamme leijuttaa loharia.

Jarno lavalla!

Operaatio Fredrik!

Vahinkolaukaus muistiinpanoistani. Joo, tosi hienoja kuvia.

Jatkuu jälleen seuraavassa osassa.

NärCon 2013, osa 1; eli kuinka opin rakastamaan Lokaa

Mistähän edes aloittaisin.

NärCon ja NCC olivat kokemuksena melkoisen ristiriitaisia tunteita herättävät, ja melkein viikon mittaiseen matkaan mahtui kaikenmoista seikkailua. Twitteriäni seuranneet ehkä huomasivat mitä mieltä välillä olin tästä seikkailusta... Aloitetaan alusta.

Keskiviikkona raahasin itseni Järvenpään majoituksestani Helsinki-Vantaalle, jossa muut reissaajat löytyivät ihastuttavan helposti: kävelin sisään ja näin kruunun. Osa propeista ja asuista piti kuljettaa päässä, jotta ne eivät hajoaisi. Kikattelimme tiemme turvatarkastuksen läpi koneeseen asti, ja kälätimme muiden matkustajien riemuksi koko 45 minuutin lennon ajan. Koko jengi ei ollut vielä kasassa, pojat olivat tulossa eri lennolla vähän jäljessämme. Ruotsissa sutvittiin nopsasti kentän läpi ja löydettiin vastaanottajat pian. Sen jälkeen istuttiin kuumassa autossa tunti, ja odoteltiin poikien lentoa... Meitä uhattiin sakoilla ja saimme mulkoiluja taksikuskeilta, meille tuntemattomasta syystä, mutta hei, ei meidän vika! Kun pääsimme lähtemään Linköpingiin päin, viihdytimme kuskia samalla kälinällä kahden tunnin ajan. Hänen onnekseen lähes koko kööri nukahti puoleksi tunniksi, ja hiljaisuus laskeutui autoon (pientä tuhisevaa kuorsausta lukuunottamatta).

Kuninkaallisia tervehdyksiä Arlandassa

Linköpingissä meillä oli vastassa pienoinen kaaos, sillä kesti tovin löytää ihminen, joka tiesi missä meidän pitäisi olla. Laukkujen ees taas kuljettelemisen jälkeen saimme kamamme kuitenkin lattiamajoitukseemme, joka oli liikuntakeskuksen pieni jumppasali (rakennuksessa oli kaksi muuta, isompaa jumppasalia sekä yksi sisäjuoksurata täynnä lattiamajoittujia). Saimme ilmapatjat ja upouudet IKEAn petivaatteet, eli huonomminkin olisi voinut olla! Suomi valtasi yhden nurkan itselleen, dumppasimme kamat sinne ja painelimme takaisin conirakennuksen NCC-huoneeseen, joka toimi kaikkien NCC-kisaajien ja -järjestäjien tukikohtana.

Kisaajia ja väkeä alkoi valua paikalle, ja eka päivä meni kaikenlaiseen haahuiluun. Aikatauluja meillä ei varsinaisesti ollut, joten kulutimme aikaa kikattelemalla lisää, ja hyödyntämällä ruokalippumme. Conihan alkoi virallisesti vasta torstaina, joten keskiviikkona asioita vasta aseteltiin paikoilleen. Pääsimme kuitenkin esim. ampumaan jousipyssyllä (uhkarohkeat ihmismaalit saivat pehmustettuja nuolia palleilleen), ja kävimme vinkumassa ihanille poneille (jotka tosin eivät olleet osa conia, vaan sattuivat olemaan aidan toisella puolella omalla laitumellaan).

Kasvishampparia conin omasta grillistä, ja Lokaa.

Anette Madokailee.

Eka kisaaja nurin Bengtin sohvalla. Istuin tuolle penkille, olen edelleen yllättynyt ettei mulla ole palovammaa pakaroissa.

Tilttasimme sänkyyn aivan häkellyttävän aikaisin, koska kaikki olivat aivan piipussa reissupäivän jäljiltä.

Torstai valkeni suhteellisen hyvin nukutun, joskin melko kylmän yön jälkeen. Lisää väkeä ilmaantui, kuhistiin ja suhistiin ja vedettiin pukuja päälle. Alkupäivä meni melko sumussa, muistan lähinnä tehneeni todella mystisen bro-kättelyn valkoiseen zentai-pukuun pukeutuneen pojan kanssa. Coni aukesi klo 13.35, jonka jälkeen ihmiset alkoivat tulvia sisään ja ihmetellä mystistä huonetta, jonka oven vieressä oli vain lappu NCC.

NärConin sisätiloissa kaikki toiminta tapahtui luokkahuoneissa, jotka oli omistettu aina yhdelle asialle. Oli cosplaynkorjailuhuonetta, valokuvastudiota, LOL-huonetta, nerf-matsihuonetta... Kaikki myyjät olivat myös omissa huoneissaan. Tämä oli sinänsä ihan hauska tapa järjestää kaikki, erityisesti myyjien osalta, mutta se myös johti siihen, että oikeastaan piti navigoida huoneeseen ja tietää mitä siellä tapahtuu. Ohjelmalehtiä ei ollut, ainoastaan kartta ja appi, joka ei toiminut meillä huonon wi-fin takia. Tämä tietty johti siihen, että niitä kivojakaan ohjelmia ei päässyt katsomaan, koska ei ollut mitään tietoa, milloin ne ovat...

Torstaina oli myös hieman harjoittelun tynkää luvassa, kisaajat pääsivät halutessaan testailemaan ulkolavaa ja esitystään. Viime vuonna kisa oli järjestetty postimerkin kokoisella pikkulavalla uima-altaan vieressä, mutta tänä vuonna se oli siirretty isolle lavalle, joka olikin sitten ihan oikea aikuisten lava. Tampere-taloon ja Sibeliustaloon tottuneille lava oli edelleen postimerkin kokoinen, mutta huomattavasti parempi kuin mitä pelättiin!

Lava torstai-iltana

Torstai-ilta oli myös suht rauhallinen, minä kokoustin, muut kiertelivät ja tutustuivat muihin kisaajiin. Minulla tykytti suoni päässä, mutta päästiin nukkumaan järkevään aikaan, kunhan oltiin ensin naurettu itsemme tärviölle ja aiheutettu yhdelle norjalaiselle kisaajalle erittäin hieno kuva Suomesta. Se taisikin sitten olla viimeinen aikainen yö...

Jatkuu seuraavassa osassa.

Sitä ja vähän tätäkin, eli Animecon X

Joo-o, Animecon. Ollaan molemmat ehditty kymmenen vuoden ikään, minä cosplayssa ja coni ihan olemassaolemisessaan. Oltiin Artun kanssa molemmat tällä kertaa töissä, joskin aivan eri hommissa: Arttu oli kerrankin se bäkkärinnuohooja, kun minä sain viipottaa vapaana muualla päin conia. Yleensähän se menee toisin päin, ellei olla molemmat samoissa töissä.

Itselläni meni melko kivasti ohjelmanpito! Ohjelmavastaava oli lukenut blogiani ja oikein kutsui pitämään ohjelmaa, joten vaikka ohjelmaideoita ei ollut varsinaisesti kaapin hyllyllä valmiina (tai on, mutta se idea saanee odottaa ensi kevääseen), nappasin kiinni. Ohjelmani perustui siis ammattikoulun opinnäytetyöni materiaaliosuuteen, jossa pohdin erilaisia kangasvalintoja ja mitä kaikkea voi ajatella valitessaan kankaita. On tuo opparikin pitänyt tänne pistää näytille, mutta en ole kyllä ihan varma että sitä on minulla enää tallessa, kun meinasi vähän se kovalevy hajota... Huoh.

Näin ohjelman jälkeisen palautteen perusteella olisi ohjelmakuvauksessa pitänyt painottaa, ettei kyseessä ole "ja tätä kangasta käytetään jakkuihin" -henkinen opetustunti, vaan pikemminkin pohdintoja asioista, joita opparissakin nousi esiin, kuten hahmon vaikutus materiaalivalintoihin. Oikeastaan kangasvalintojen pohtiminen tekniseltä kannalta vaatisi huomattavasti enemmän kuin diaesityksen, ja ehkä jopa enemmän työpajatyyppisen ratkaisun... Ajattelin myös (virheellisesti) moisen asian olevan oikeastaan turhan tylsää teknistä horinaa (koska luoja ties, itse meinasin nukahtaa aina materiaaliopin tunneilla), joten en arvellut sen olevan varsinaisesti sillä tavalla kiinnostavaa. Palautteen valossa voisin oikeastaan lähteä pohtimaan, pitäisikö moista ohjelmaa alkaa kehitellä johonkin coniin (joku Cosvision ois aika kiva, öhö höhö, mut katsotaan onko vuorokaudessa tarpeeksi tunteja...). Cosplay Bootcampillahan tähän asiaan pääsee sitten perehtymään oikein kokovartalomielessä, kun pidän yli kolmituntisen megalomaanisen hiplaussession leiriläisten kanssa. (Työmahdollisuuteni kaikissa Suomen peruskouluissa taisivat mennä tuon lauseen myötä.) Siellä paneudutaan sitten ihan urakalla siihen, miten kankaat laskeutuu, miltä ne näyttää, mitä niissä on, mitä niillä/niille voi tehdä...

Ohjelma meni kuitenkin kivasti ja hienosti, ja oli mukava jutellakin yleisön kanssa (kuten toivoinkin!), mutta muistakaa rakkaat ihmiset, ei kaikki Eurokankaat ole kamalia. Lue ja hiplaa.

Erityiskiitos ohjelman sujumisesta kuuluu kyllä salivänkärilleni, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista enää. Hän oli uskomattoman pätevä hommaansa, ja erinomainen kaikin puolin. Harvoin salivänkärit tulevat ennen vuoronsa alkua kysymään, mitä ohjelmanpitäjä tarvitsee, ja varmistamaan että ollaan samalla sivulla salin speksien suhteen. Oikein erinomaista työtä. Sain häneltä myös Pockya. <3 div="">

Animeconin muut järjestelyt eivät ihan menneet yhtä hyvin. Seurasin vierestä Artun tuskailua, kun ensin hyppyytettiin rannekkeen ja badgen perässä ees taas (lopulta badgea ei edes tullut), ja sitten kuuntelin muutenkin sitä tuskaista epätietoisuutta asioista. Tuomareita ei oltu briiffattu ajoissa/tarpeeksi hyvin, ja se jäi kuulema kaivelemaan hieman. Myös kisojen aikataulutuksessa kuulosti olevan melkoista outoilua. Itsehän en sitten loppupeleissä mennyt edes katsomaan kisoja kumpanakaan päivänä, koska ei oikeastaan vaan huvittanut. Jälkikäteen harmittaa, etten nähnyt NaruDossun juontoa, koska muutaman kerran häntä cosplaykisoissa nähneenä uskon (ja kuulinkin) hänen olleen aika hyvä juontaja.

Ohjelman osalta missasin hienosti taas kaiken, mikä olisi kiinnostanut. Sunnuntaina olisi heti kymmeneltä ollut Kyuun luento coniteoimisesta (juhlavuosi hänelläkin siinä!), mutta ei puhettakaan että olisi niin aikaisin päässyt liikkeelle. Pyhä tarkoitus oli mennä klo 12 antamaan pedagogista näkökulmaa Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni -paneeliin (eli huutelemaan kasvatuspsykologien nimiä ja tuhahtelemaan paheksuvasti kuin joku TOSI_AKATEEMINEN_ELITISTI), mutta olinkin sen alkaessa vielä alastomana pukuhuoneen vessassa. Noo. Lapsuuteni Candy Candy jäi väliin pääasiassa siksi, että se oli myös minun lapsuuteni Candy Candy, ja arvelin tietäväni mitä luennolla tulisi esiin. Olin vissiin oikeassa. Kyllähän lempisarjastaan voisi luennon jos toisenkin käydä katsomassa, ja pois saa lähteä jos tympii, mutta jotenkin olen ihan älyttömän huono istumaan luennoilla, joissa ei tule mitään uutta. Pisteet kuitenkin Candy Candy -luennon pitäjälle aiheesta, Candy on ihana ja paras.

Ohjelmissa käymisestä muutenkin, olen jo tovin miettinyt, miksen oikeastaan jaksa käydä luennoilla/paneeleissa/yms. Yksi syy on juuri tuo levottomuus, joka johtunee osin siitä, että istun aika ison osan vuotta muutenkin luennoilla, ja odotukset sisällöstä on aika kovat. Lisäksi pääaineeni, kirjallisuus, on asettanut silmilleni melkoiset linssit, joiden läpi näen kaiken viihteen, jota kulutan. Harvoin oikeastaan tulee vastaan ohjelmaa, joka kuvauksen perusteella tuntuu siltä, että saattaisi antaa jotain uutta tai kiinnostavaa. Joskus toki näitäkin on, en kiellä, mutta en oikeastaan tykkää pettyä, ja vielä vähemmän tykkään lähteä kesken kaiken pois. Cosplay-aiheisiin luentoihinkin kaipaan vähän enemmän uusia näkökulmia ja erilaisuutta (kuten tuo Minä, isä, äiti ja hassu harrastukseni -hommeli). Ylipäätään minua kiinnostaisi nähdä enemmän cosplayn ilmiöitä käsittelevää sisältöä, enkä nyt tarkoita mitään "cosplayn kuumimmat trendit!"-henkistä settiä. Kuuma ohjelmavinkki, jolla saa minut syttymään kuin jätekontin Vihtavuoren patruunatehtaalla: cosplay ja karnevalismi. Lupaan näyttää tissit aina kun luennoitsija mainitsee Bahtinin. (Tiedättekö ne Setzer-fanitytöt Kingdom Hearts II:ssa? Se on niinku minä. Mut huudan MIHAIL~!)

Olen ehkä vähän enemmän tuottaja kuin kuluttaja, nytkin melkein vähän harmitti ettei ollut enempää tekemistä Animeconissa (mutta sain kuin sainkin tämänvuotisen "yllättäviä kokouksia sunnuntaina" -perinteen säilytettyä! Conisunnuntai on kokouksia täynnä). Onneksi Traconissa ei sitten ainakaan ole sitä vaivaa, mietin tuossa juuri työvuorojani ja varmaan se on taas sitten se 10h per päivä.

Mutta seuraava conihan on tosiaan ensi viikon NärCon! Cosplay-suunnitelmat kalvoivat yöuntanikin, näin unta ompelemisesta (joka muuttui painajaiseksi kun tajusin ujuttavani Kauna-elokuvien Kayakon hiuksia neulan silmästä läpi - mitä?) ja aamulla viideltä herätessäni, ensimmäinen ajatukseni oli "nyt äkkiä se artbook esiin, mimmoisia hattuja sillä tytöllä oikein on". Kolme pukua ajattelin tunkea kassiin, ja kaikkiin pitää vissiin tehdä jotain. Lisäksi voisin yhden arkimekon pyöräyttää, niin olisi cosplayn ulkopuolellakin jotain nättiä päällepantavaa. Arttu on vääntänyt 12h työpäiviä taas koko viikon ja pääsee nyt vihdoinkin lomalle, joten kotikissaillaan ihan urakalla tää viikonloppu, ennen kuin suunnataan kokka kohti etelää. Minä lähden Ruotsiin ilman miestä, joka aikoi jäädä Helsinkiin sivistämään itseään.

Tekstiseinä, sori. En ole ehtinyt editoida kuin yhden ihanan Inan ottamista kuvista, eikä nyt viitsi samaa joka paikkaan sykkiä. Se nimittäin löytyy Artsan ja minun yhteiseltä Facebook-sivulta, jonka nimesimme hienosti ihan päin honkia kirjoitetulla nimellä Undestructable Cosplay. Suap tykätä.