Mistä on pienet noita-akat tehty?

Sinisestä mekosta, jämäkankaista, hassuista silmälaseista ja stressistä, ainakin tämän viikonlopun perusteella.

Vastoin kaikkia periaatteitani, aloitin vasta viikko sitten Bakaconin puvun. Tarkoitus oli käyttää jotain vanhaa, mutta sitten hokasin että nyt on viimeinen mahdollisuus käyttää yhtä Japanista ostamistani peruukeista ennen kuin modaan sen Desuconia varten. Oikeastaan siihen pitää tehdä vain pullatötteröt, mutta en vielä tiedä tuleeko niistä kinteät, joten...

Arvelin että jaha, helppo puku, ei tässä mitään. Vuodentakaisen Maetel-pukuni kaavat löytyivät kansiostani, ja arvelin että niillähän tässä mennään. Äkkiä vaan uudet kappaleet joihin on helmanpituus säädetty kohdalleen ja vähän kavennettu helmaa muutenkin, ja sitten muut härpäkkeet. Tadaa, helppoa! Ja kangasvuoressanikin on varmasti tarpeeksi valkoista gabardiinia tai vastaavaa bootcovereita varten, ei tarvitse edes ostaa niihin mitään uutta! Sujuu kuin tanssi ja yhdessä viikonlopussa tulee valmista.

NO NIINHÄN SITÄ LUULIS.

Ihan ensimmäisenä aloin kirota valmiskaavoja, koska kroppani on niin erikoisen muotoinen että mikään ei koskaan istu. Prinsessaleikkaukset olivat päin pyllyä, vyötäröllä ihan liikaa tilaa, selässä tyhjää puolikkaan ihmisen verran. Hienoa. Meni viisi iltaa saada kaavat vihdoin suurinpiirtein niin kohdilleen kuin paperin voi saada. Lauantaina pääsin vihdoin leikkaamaan ja ompelemaan, ja aika hyvää vauhtia alkoikin homma valmistua. Mutta sitten tuli eteen jälleen oletuksen aiheuttama pylly. Ei sitä valkoista ollutkaan. Tai oli, mutta ei tarpeeksi mitään yhtä sorttia, ja eriparibootsit näyttäisi tyhmältä. Joten siihen hyytyi sekin. Seuraavaksi iski havainto sinisen langan loppumisesta. Olin ajatellut että sitäkin kyllä piisaa. Kaikki tikkaukset ja helman kääntäminen oli pakko jättää tekemättä. Ja sitten vielä kaikki ne kavennukset jotka ovat aiheuttaneet kaikkea hurjan hauskaa....

Tarkoitus oli puskea koko puku valmiiksi viikonlopun aikana. Olisi onnistunutkin, ellei hommat olisi menneet näin pieleen. Joten pysyn kannassani: on huomattavasti helpompaa aloittaa ajoissa. Never again (the Stressful times).

Mikä puku tämä tuskien riepu sitten on?


Tämän posen opin Curesta!

Shirayurihime Kyujyo Kiyon mangasta ZONE-00. Curesta moneen otteeseen bongattu, Japanissa ilmeisen cosplayattu neito. Silmälasitkin löytyivät Pelastusarmeijan kirppikselta eurolla (ovat tosin sellaisilla vahvuuksilla että silmiin sattuu). Saapa nähdä kuinka paljon pantsut sitten vilkkuvat helman alta, ei ole mikään maailman pisin mekko tuo.

Bakaconiin olisi tarkoitus tulla lauantaiksi, ihmettelemään intternationellia vierasta. Näkemisiin siis siellä!

Kun lonkat alkavat pettää.

Koin tässä hämmentäviä vanhuudenhetkiä kun eräänä iltana päätin (Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa-elokuvan innoittamana) todistaa etten ole mielikuvitellut yhtä lapsuuteni lempisarjoista. Olin aivan sataprosenttisen varma katsoneeni Liisa-piirrettyä jossa Liisalla on punaiset mekko, hiukset ja hattu (eikä suinkaan sininen mekko ja vaaleat hiukset kuten Disneyn elokuvassa). En ole aivan sekaisin, vaan kyseinen sarja on nimeltään Fushigi no Kuni no Alice (aika yllättäen!). Mutta, kun kysyin koulukavereiltani muistaako kukaan heistä kyseistä sarjaa, sain vastaukseksi ilmeettömiä naamoja ja "en oo kuullukaan". Vanha kurppa on vanha.

Tuo sama kurppaolo iskee aika monesti conissa, ja jälkipyykkiä seuratessa. Cosplayerit ovat jo vuosikaudet olleet keski-iältään noin 16-vuotiaita, joten eihän siinä mitään uutta ole. Itse vaan etääntyy siitä iästä entistä pahemmin, ja samaa tahtia kasvaa tunne siitä että on AIVAN LIIAN vanha tähän hommaan. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että aloitin cosplayaamisen vasta 17-vuotiaana ja coniskene alkoi kasvaa vasta vuotta myöhemmin, joten olen missannut ihan täysin kaikenlaiset tuhmat aktiviteetit joita keskiteinit harrastavat coneissa nykypäivänä. Meidän tuhmimpia tekojamme olivat Elinan kädet minun vartalollani. Joka kyllä kuulostaa tuhmemmalta kuin oli...

Tähän vanhuuden tunteeseen sekoittuu myös pieni hiven häpeää. Olen koko ikäni kuullut naureskelua Trekkereistä jotka pukeutuvat coneihin (osin koska veljeni on intohimoinen Star Trek -fani, ja opetti minutkin tavoille ennen kouluikääni), ja se on jättänyt Trekkeritrauman jonka yli ei ole pääsyä. Sitä koko ajan pitää omaa harrastustaan nolona ja kamalana nöräilynä (mitä se onkin), josta tulisi pelkkää kulmankohottelukommenttia. Hassua kyllä, tilanne on viime aikoina ollut päinvastainen.

En ole ikinä käyttänyt oikeaa nimeäni "taidejutuissani", monista syistä joista oleellisin on yksityisyyden säilyttäminen. Koska minulla on taide-Irtsa ja virallinen-Irtsa, pystyn aika hyvin pitämään cosplay-identiteettini salaisena. Ei olisi siistiä menettää mahdollisuuksien kilpailussa työpaikasta jos potentiaalinen työnantaja sattuu Googlailemaan hakijoita. Samoin jo ihan varsinaisten työhommien kanssa. Minulle tosin on sanottu että olen vainoharhainen ja cosplaysta olisi vain hyötyä. Tottahan tuokin voi olla, nyt kun olen vaatetusalalla, mutta silti kalvaa pelko perseessä siitä että joku löytää kuviani ja ajattelee "hyi, emmä tollasta haluu edustamaan mun firmaa". Sarjakuvat, piirretyt ja videopelit kun tunnetusti ovat vain penskojen juttuja, niin miten oudolta näyttää kun neljännesvuosisadan ikää lähestyvä ihminen harrastaa niitä, ja vielä sen lisäksi käyttää vapaa-aikansa niissä olevien hahmojen esittämiseen?

Kyllähän cosplay on kovasti saanut positiivistakin huomiota mediassa, mutta ennakkoluuloisuus on ihmisen rakkain harrastus, joten ihan helpolla sitä stereotypiaa kellariotakuista ja kreiseistä lapsista ei muuteta. Meinasi hieman riepoa kun Keskisuomalainen teki syksyllä jutun WCS-matkastamme, ja sen sijaan että olisivat käyttäneet antamaamme kuvamateriaalia, iskivät pääkuvaksi kummallisen piirroksen erilaisista fiktiivisistä hahmoista jonka luulen nähneeni aiemminkin lehden sivuja koristamassa. Kiitos että Pihtiputaan mummot nyt liittävät cosplayn vieroitusoireista kärsivän näköiseen Mikki Hiireen ja tympääntyneeseen Gandalfiin.

Aivan toisenlaisissa uutisissa, lähdemme Artun kanssa marraskuussa Tanskaan J-popconiin! Arttu kutsuttiin tuomaroimaan heidän cosplay-kisaansa, rohkaisuna Tanskan cosplaysta haaveileville miehille. Siellä harrastus on kuulema surullisen naisvaltainen, erityisesti kilpailujen osalta. Jospa Pohjanmaan poika saisi valettua danskijannuihin intoa. Lisäksi ohjelmassa on kuulema paneeleja sekä WCS:stä että cosplaysta Suomessa. Olemme ihan suhteellisen tohinoissamme: ulkomainen coni, ohjelmanpitoa ulkomaisessa conissa, ja WCS-tuttuja! Takuuvarmasti raportoimme viikonlopun riemusta, jahka sen aika tulee sadan vuoden päästä.

Ja lol, vielä kerran vaihtui EuroCosplay-puku. Tällä kertaa tosin pakitettiin takaisin edelliseen, koska en osaa lukea. Tai osaan, mutta joskus voisi lukea myös esikarsinnan omat säännöt eikä vain olettaa että samat pätee sekä esikarsinnassa että finaalissa. Olettamalla tulee vain pyllyjä. No, maailma ei lopu ja eeppinen siipiprojekti on ainakin saateltu alkuun.

Blogilistaan lisätty järkyttävä kasa cosplayblogeja. Huvittavaa tämä yhtäkkinen tulva, mutta kaikin puolin hauskaa. Jes, lisää luettavaa työpäivän jälkeisiin koomaushetkiin!

Päätöksiä määtöksiä.

Elämme jännittäviä päätöksentekoaikoja meidän taloudessamme. Itsehän nakkasin EuroCosplay-suunnitelmani roskikseen ja aloitin alusta uudella puvulla. En voi kieltää etteikö jo finaaliin päässeiden pukujen näkeminen olisi hätkähdyttänyt, samoin kuin joidenkin Suomen kilpakumppanien suunnitelmien paljastuminen. Vähän potkaisee kunnianhimoa kun näkee millaista eeppistä tavaraa on vastassa. Joten, pikkumekko hittoon ja uutta tulta pesään. Onneksi referenssikansioni uumenista löytyikin heti seuraava ehdokas joka on täysin mahdollinen toteuttaa kolmessa kuukaudessa.

Huvittavaa kyllä, ompeluosuus on jo puolivälissä koska koulun ansiosta minulla on peruskaavoja joka lähtöön, omilla mitoillani. Trikoopaidan kaavasta on hulvatonta lähteä muokkaamaan jotain niinkin villiä kuin leotard. Noh, nyt on kuitenkin kaulusta ja hienosäätöä vaille valmis ihastuttava, pitkähihaista uimapukua muistuttava spandex-hirviö. Kaikkia karmeita kankaita sitä joutuukin käyttämään...


Hey baby heeey
(excuse the liver failure face)

Arttu taas hinkuu uutta cosplayattavaa, eikä meinaa löytää mitään koska on iso mies, mutta ei tarpeeksi iso. "Normaaleja miehiä" on jotenkin liian vaikea löytää, jos kriteereitä on useampi kuin "normaali mies". Nättejä miehiä löytyy pilvin pimein, samoin kuin rumia miehiä ja könttimiehiä, mutta tavallisia jannuja vähän turhan nihkeästi. Tai sitten katsomme vaan vääriä sarjoja.


Howdy, I can has cosplay?

Koska Arttu on ompelukoneen kanssa yhtä taitava kuin minä kuviosahan, olisi kiva että puvussa olisi muutakin kuin vaatteet. Meillä väijyy ompeluhuoneen nurkissa useampikin iso proppi odottamassa tekijää x. Tekijä x on eräänkin puvun tapauksessa minä, koska en ehdi tähän hätään ommella. Toisessa tapauksessa tarvittaisiin lähinnä uutta innostusta kyseiseen pukuun... Ja aurinkolasit, jotka ovat tällä hetkellä teillä tietymättömillä.


Iso juttu, vielä palasina

Olisi kiva alkaa miettimään näitä ensi kesän pukuja. Arttua riepoo käyttää Maxia ja Alucardia uudestaan ja uudestaan, ja minä olen suhteellisen kypsä Seras-pukuuni. Saapa nähdä josko saisimme kevään ja alkukesän aikana Traconiin valmiiksi alkuperäisen EC-pukuni, 14-vuotiaan taikatissibeiben ja Artulle siihen pariksi ihkun keski-ikäisen sedän jolla on iso leka. Tui tui mikä pariskunta.

Laatua.

Höh, ei ollut tarkoitus venyttää ensimmäisen oikean entryn kirjoittamista viikolla, mutta pitkät päivät imivät niin hyvin kaikki älylliset mehut että ei ollut kamalasti voimia kirjoittaa. Eikä kyllä aikaakaan. Mutta näin viikonloppuna on kyllä ollut aikaa tehdä hömppäjuttuja!

Olen itse kuluttanut viikonloppuni EuroCosplay-pukuni parissa. Hommat ovat hyvällä mallilla, ompelun osalta olen ohittanut puolivälin jo iloisesti. Enää on iso kasa kaikenlaista näpräystä, ja sadanmiljoonan napin ja -läven pukertaminen. Sitten onkin vielä peruukkia ja proppia väännettävänä, mutta jätän ne viimeiseksi koska outoa kyllä, osaan arvioida niihin kuluvan ajan paremmin. Aika fail vaatetusompelija kun ei osaa arvioida kuinka kauan ompeluun menee. Toisaalta, työaika on pitänyt myös nipistää sieltä täältä, koska 11 tunnin työpäivän jälkeen ei oikein huvita alkaa taistelemaan poimulankojen ja kohdistuksien kanssa. Aloitin puvun melkein heti World Cosplay Summitin jälkeen elokuussa, joten onhan tässä melkoisen hiljalleen nyhjätty.

Olen kyllä rentojen aikataulujen suuri ystävä. On sata kertaa järkevämpää aloittaa puku kaksi kuukautta ennen conia kuin kuukautta ennen. Yksinkertaisiinkin pukuihin saa uppoamaan aikaa, kun vaan tekee hommat huolella.

Ihan vaatetusalan hommissa laatu on hirveän tärkeää. Asiakkaat maksavat vaatteista, joten niiden on oltava siististi tehtyjä ja huoliteltuja. Saumat ei saa paukkua eikä kiertää. Joskus se tarkoittaa sitä että käytetään tuntikausia pohjatyöhön, joskus puretaan saumoja monenmonta kertaa, mutta lopputuloksen on joka tapauksessa oltava laadukasta. Itselle tehdyn cosplayn kanssa ei ehkä tarvitse nuuhkia joka saumaa läpi yhtä tarkkaan jos ei jaksa, mutta laatu näkyy myös päälle päin, ja siksi se on tärkeää erityisesti kisaaville cosplayaajille, sekä niille jotka ylipäätään välittävät siitä miltä puku näyttää.

Tuomarointihommissa kiinnitän hyvinkin paljon huomiota ihan siihen työjälkeen. Tämä saattaa tuntua nillittämiseltä, mutta esimerkiksi kuningattarilla tuskin on kakkoslaatuisia mekkoja joissa saumat vingertävät. Jos näen suttuisuutta puvussa, rokotan automaattisesti pisteistä. Tapauskohtaistahan tämäkin on (esim. maalaisjussilla, joka itse kasaa vaatteensa rievuista, tuskin on täydellistä jälkeä, mutta nämä ovat vähän harvinaisempia tapauksia).

Vasemmalla hyvä, oikealla ruuuumaaa

Laatu vaatii aikaa, ainakin ensimmäisten vuosien ajan kunnes taidot iskostuvat aivoihin. Aikaa taas saa tehtyä suunnittelulla. Aika monet miettivät vuoden pukunsa hyvissä ajoin (ja aiheuttavat minulle cosplay-kuumetta postaamalla niitä blogeihinsa juuri kun itse olen hukassa omien valintojeni kanssa, grr...), joten miksipä ei miettisi samantien aikataulutustaan? Jos pukujen koko ja haastavuus ovat erilaisia, ei ehkä kannata aloittaa jokaista vasta kuukausi etukäteen (ellei ole Ihmemies joka pyöräyttää täydellisiä pussisaumattuja helmioksennuksia viikossa). Suhteellisen kätevää on myös tehdä listoja tehtävistä asioista.

Rakastan listoja melkein enemmän kuin rakastan aakkostamista. Mikään ei ole niin hienoa kuin pyyhkiä tehtyjä asioita yli listalta. Samalla pysyy ajan tasalla siitä, mitä pitää vielä tehdä. Jos listalla on enemmän tekemättömiä asioita kuin tehtyjä vielä viikko ennen conia, voipi tulla paniikinpoikanen ja laatu lentää ikkunasta ulos. Ei tee mieli purkaa ja ommella uudelleen huonoja tikkauksia jos hihat on vielä leikkaamatta ja miekka aloittamatta. Onhan se hauskaa tehdä pukua miten huvittaa, mutta jos on tarkoitus saada valmista ennen conia ja se puvuttomuus on maailmanloppu niin aikataulun järkeistäminen on ihan kiva juttu. Vanha kunnon "puku valmiiksi junamatkalla coniaamuna" on tietty hulvatonta puuhaa, mutta stressi ei ole hyväksi sydämelle, rakkaat...

Tietty siinä on oma hauskuutensa kun jännittää puvun kestävyyttä ja nukkuu conviikolla yhteensä kymmenen tuntia...

Esipuhe.

Blogeja Internetissä piisaa, mutta ainahan niitä mahtuu yksi lisää. Varsinkin yksi uusi suomalainen cosplay-blogi, näitä ei ainakaan ole liikaa. Tämä mielipide tosin tulee hävyttömältä blogistalkkaajalta, joten tiedä sitten.

Joka tapauksessa, tervetuloa Todellisuuspakoa ompeluhuoneessa -blogiin. Tarkoituksena olisi tarjota kaikenmoista cosplay-aiheista läpätystä, mm. erinäköisiä jaaritteluja cosplaysta yleisesti, tohkeiluja, henkilökohtaista tuskailua ja prosessikuvia, conikertomuksia jne jne jne. Toivon mukaan sisältö jaksaa kiinnostaa, pyrin ainakin pitämään blogia jota itse jaksaisin lukea. Kannustan kovasti lukijoita myös kommentoimaan, varsinkin jos ottaa päähän väärä mielipiteeni.

Lienee myös kohteliasta esitellä itseni, koska tarkoitus ei ole olla anonyymi narisija. Näppiksen takana istuu siis Iris, 24-vuotias tuleva vaatetusompelija Jyväskylästä. Cosplay on kuulunut elämänsyöjiini vuodesta 2003, eli tällä kirjoittamalla "ura" alkaa kolkutella seitsemää vuotta. Olen harrastellut myös cosplay-kisaamista ahkerasti vuosien saatossa, ja olin toinen puolikas Suomen ensimmäisestä World Cosplay Summit -joukkueesta vuonna 2009 (toinen puolikas oli kotirakastajani Arttu, jonka sain houkuteltua harrastuksen pariin lupauksilla samppanjasta ja vaahtokarkeista). Lisäksi olen ollut tuomarina muutamissa cosplay-kisoissa vuosien saatossa, nykyään enenevissä määrin johtuen siitä etten oikein jaksa/kehtaa kilpailla enää niin paljon mutta meiningeissä on mukava silti olla mukana.

Silloin kun en pukeudu hassuihin vaatteisiin, opiskelen vaatetusompelijaksi ja työskentelen reilun kaupan erikoisliikkeessä koska ihmisoikeudet on kiva asia. Lisäksi rustailen käsikirjoituksia, tällä hetkellä lähinnä sarjakuviin, ja julkaistuja tuotoksiani voi lukea Otavan Hokuto Manga vol 2:sta (käsikirjoitus sarjakuvassa Yubitsume) sekä Finnmangan numeroista 3-8 (jatkosarjakuva Koukussa!!). Olen myös melko avoin kaikenlaisille kollaboraatioehdotuksille sarjakuvan puolella, vink vink!

Katsellaan millaiseksi päivitystahti muotoutuu. Toivottavasti ei ainakaan jumahda "postaus per kuukausi"-tasolle.