Huh huh. Tracon 7 on takana päin, ja ensimmäinen cosplay-vastaavapesti hoidettu. Edeltävät kuukaudet olivat aika tyypilliseen tapaan hirvittävät, koska stressaannun aika herkästi tapahtumanjärjestämisjuttuja tehdessäni, vaikka niistä onkin töiden puolesta kokemusta jo viiden vuoden ajalta. Tracon on kuitenkin hyvin erilainen homma kuin pieni kansalaisjärjestötapahtuma, jota olen saanut pitää ihan omana leikkikenttänäni, joten vähän totutteluahan tässä oli. Olen tottunut tekemään jutut itse, ja nyt oli jopa apuvoimia!
Ihan ensimmäisenä haluankin siis kiittää koko backstagen väkeä. Cosplay-mammat sekä yleispenat, Kyuu, tuomaristot kaikissa kokoonpanoissaan, kaikki satunnaisetkin auttelijat: kiitos mielettömästä työstä, minkä teitte. Homma sujui erinomaisesti, koska te teitte parhaanne. Olin jo sunnuntaina aivan läkähtyä onneen, kun tajusin miten hyvin koko viikonloppu meni, ja suuri kunnia kuuluu teille työmehiläisille, jotka pörisitte siellä minne minä en ehtinyt. KIITOS.
Toinen valtava kiitos kuuluu kisaajille! Jokainen kisaaja, pystymetsästä nykäistyjä nettipukukisaajia myöten, oli mukana innolla ja riemulla, ja sitä minä halusinkin. Että kaikilla olisi myös kivaa, vaikka kisattaisiin. Backstagen läpi kulki uskomaton kavalkadi mahtavia pukuja, ja lavalla loistettiin, ja vaikka kisaamiseen kuuluu pettymykset, toivon että kaikille jäi silti sellainen hyvä fiilis omasta esityksestään. Olitte hienoja, jokainen.
Palautetta saa antaa myös, sekä kisaajat että mammapenat! Näillä näkymin jatkan ensi vuonna Traconin cosplay-vastaavana, joten palaute kuuluu suoraan lehmän korviin (hevosen suuhun?), ja kirjaan kaiken ylös jotta muistankin ne. Otan palautetta vastaan missä mediassa tahansa, sähköpostilla (iris.ronkko [at] gmail . com), Facebookissa, kommenteissa, Anikissa (adreena)... missä vain haluatte sitä antaa. Kadullakin saa tulla kiskomaan hihasta, jos Jyväskylän keskustassa törmätään.
World Cosplay Summitin kisaajien vähyys jäi itseäni harmittamaan. Puolet pareista perui/ei saapunut paikalle, ja kisa jäi hieman köykäisen mittaiseksi. Laatu oli kyllä huipussaan, joten huonoa kisasta ei silti tullut! Tapani mukaan itkeä tirauttelin pitkin kisaa (kun sitä ehdin vilaista) ja palkintojenjaossa kävin aivan hervottomaksi (tosin en yhtä pahasti kuin viime vuonna, jolloin en tiennyt tuloksia etukäteen). Saatoinpa tirautella sunnuntaina päättäjäisten jälkeen aina kun aiheesta puhuin, koska suhtaudun WCS-kisaajiin niin tunteella. Jotenkin olen vaan niin tiukasti kiinni siinä kisassa, että se nostaa tunteet aivan pintaan ja tipat linsseihin.
Missimittarikin sujui hienosti, ja siitä olen erityisen iloinen! Ennen conia siihen oli ilmoittautunut yksi ihminen, ja lopulta lavalla nähtiin seitsemän esittelyä. Olin niin onnellinen, että väki lähti siihen mukaan, ja palautteen perusteella saa järjestää toistekin! Avoin kysymys missimittarin nähneille: pitäisikö sen olla jatkossakin näytöshenkinen, vai ihan kisa? Tästä väänneltiin käsiä ennen conia, mutta päädyttiin kuitenkin näytökseen, ainakin näin kokeiluna. Oliko hyvä näin, vai pitäisikö mukaan tuoda kisailupuolikin?
Huuu. Hirvittävästi on ajatuksia ja kyyneleitä ja tuskaa ja hikeä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melkoisen puhdas onni siitä, että kaikki meni pääasiassa hienosti. Parhaat fiilikset conin jälkeen koko vuonna!
Omat pukuhommanihan menivät taas oikein mainiosti peräputkeen! Coniviikon maanantaiaamu koitti ja päällimmäinen ajatukseni tekeillä olleesta Sherylistä oli lähinnä fuck this. Noin tunnin päästä aloinkin suunnitella uutta pukua, joka sitten valmistui perjantai-iltana klo 22. "Heh". Pääsin olemaan Mahdin Prinsessa She-Ra, ja kivaa oli! Puku oli myös huomattavasti käyttömukavampi kuin epäilisin Sherurun olevan, joten se toimi aika hyvin, koska jouduin välillä juoksemaan kovaakin tahtia bäkkärillä! Sheruru on ihan lähellä valmista, joten jospa sen lokakuun Katsudoconiin saisi puklautettua loppuun...
Aika tyhjän onnellinen olo. Toivottavasti pää selkenee ja ajatukset kasaantuu pian niin että saan järkevää tekstiä WCS:stäkin aikaiseksi. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kouluvuosi, ja suunnata syksyn ensimmäiselle luennolle. Voipi olla että diskurssintutkimus ei ole ehkä juuri nyt se asia, mikä kiinnostaisi eniten maailmassa, mutta arjen kutsu on aika kova ja siihen on vastattava. Oikeasti haluaisin vain maata sykkyrällä kissan kanssa ja aivastella kilpaa.
Vielä kerran, kiitos Tracon 7.
10. syyskuuta 2012
28. heinäkuuta 2012
World Cosplay Summit 2012 on alkanut!
Ihanat Elina ja Maiju ovat lähteneet maailmalle edustamaan meitä kaikkia! Olen tietenkin seurannut silmä kovana kaikkia mahdollisia some-kanavia joita pitkin tietoa tihkuu, ja ajattelin jakaa kanssanne parhaat mestat jotta muutkin voivat seurata!
Twitterin puolella kannata seurata @cosplay_summit :in ja @Lumis_mirage :n twiittejä. Edellinen on WCS:n oma virallinen tötteri, ja jälkimmäinen Saksan järjestäjän ja vuoden '09 ja '11 edustajan, superihanan Iriksen tötsäke. Iris tuuttaa koko ajan kuvia ja tietoa, aina kun vain saa wi-fistä kiinni.
Näiden lisäksi kannattaa seurata hashtageja #wcs2012 ja #wcs, jälkimmäisen puolella tosin voi tulla paljon kaikenlaisiin muihin world championshipeihin liittyviä juttuja. Mutta kyllä sieltä cosplaytakin välillä tulee!
Facebookissa joukkueiden omat fb-sivut sekä World Cosplay Summitin sivu päivittyvät aina pikkuhiljaa, pistä vaikka hakuun WCS Team -maa- 2012, niin yleensä löytyy se maa mitä haluat katsella. USA on ollut suht aktiivinen myös parin viimeisen päivän aikana, joten sieltä voi jotain tihkua.
Tähän mennessä tapahtunutta: Suomen joukkue saapuivat perjantaina Nagoyaan, jossa he tapasivat lentokentällä Frankfurtista lentäneet Saksan, Tanskan ja Espanjan. Päivä taisi mennä pääasiassa muiden joukkueiden moikkailuun ja tutustumiseen, ja illalla yhteisiin syöminkeihin. Nyt lauantaina alkoi tositoimet, ja koko valtava 20:n joukkueen konkkaronkka matkasi Nagoyan lentokentälle eli Centrairille, jossa oli pieni lavaesiintyminen ja poseeraussessiot (näistä huimasti kuvia Saksan Iriksen Twitterissä!). Elinalla ja Maijulla oli päällään Utena-pukunsa, muuten!
Alkuillasta oli vuorossa jo yllättävän aikaisessa vaiheessa suoritettu esiintymisjärjestyksen arvonta itse championship-kisaa varten. Yleensä tämä on tullut edes vähän myöhemmin viikolla, mutta nyt hoidettiin näköjään heti pois alta. Tiukassa arvonnassa Suomella kävi vähän köpsösti, ja esiintymisnumeroksi tuli 1. Suomi siis kipaisee lavalle heti ekana, eli ainakaan ei tarvitse jännittää omaa vuoroa kamalan kauan!
Tänä vuonna championship-finaalista osa näytetään suorana televisiossa (aiemmin kisa on näytetty vasta jälkikäteen), ja viisi joukkuetta saavat kunnian olla livelähetyksessä. Tämän kunnian saivat ilmeisesti esivalitut Ranska, Thaimaa, Italia, Brasilia ja Japani, eli viime vuosien voittajat sekä kärjen ulkopuolella, mutta sen tuntumassa vuosikaudet roikkunut Thaimaa.
Juuri tällä hetkellä urheat kisaajamme taitavat olla tervetuliaisjuhlissa, joten mitään uutta ei kuulu (koska kaikilla lienee kova ruokatankkaus päällä). Paras aika päivityksille on aamusta, sieltä klo 3 Suomen aikaa alkaen tänne iltapäivälle asti. Taitaa ainakin itselläni olla edessä hyvin aikaansaamattomat aamut seuraavan viikon ajan, kun pitää ajan koko ajan kyttäillä...
EDIT: Ja CFT:n blogissa myös viralliset kuulumiset! Seuratkaa sitä! http://blog.cft.fi !
Twitterin puolella kannata seurata @cosplay_summit :in ja @Lumis_mirage :n twiittejä. Edellinen on WCS:n oma virallinen tötteri, ja jälkimmäinen Saksan järjestäjän ja vuoden '09 ja '11 edustajan, superihanan Iriksen tötsäke. Iris tuuttaa koko ajan kuvia ja tietoa, aina kun vain saa wi-fistä kiinni.
Näiden lisäksi kannattaa seurata hashtageja #wcs2012 ja #wcs, jälkimmäisen puolella tosin voi tulla paljon kaikenlaisiin muihin world championshipeihin liittyviä juttuja. Mutta kyllä sieltä cosplaytakin välillä tulee!
Facebookissa joukkueiden omat fb-sivut sekä World Cosplay Summitin sivu päivittyvät aina pikkuhiljaa, pistä vaikka hakuun WCS Team -maa- 2012, niin yleensä löytyy se maa mitä haluat katsella. USA on ollut suht aktiivinen myös parin viimeisen päivän aikana, joten sieltä voi jotain tihkua.
Tähän mennessä tapahtunutta: Suomen joukkue saapuivat perjantaina Nagoyaan, jossa he tapasivat lentokentällä Frankfurtista lentäneet Saksan, Tanskan ja Espanjan. Päivä taisi mennä pääasiassa muiden joukkueiden moikkailuun ja tutustumiseen, ja illalla yhteisiin syöminkeihin. Nyt lauantaina alkoi tositoimet, ja koko valtava 20:n joukkueen konkkaronkka matkasi Nagoyan lentokentälle eli Centrairille, jossa oli pieni lavaesiintyminen ja poseeraussessiot (näistä huimasti kuvia Saksan Iriksen Twitterissä!). Elinalla ja Maijulla oli päällään Utena-pukunsa, muuten!
Alkuillasta oli vuorossa jo yllättävän aikaisessa vaiheessa suoritettu esiintymisjärjestyksen arvonta itse championship-kisaa varten. Yleensä tämä on tullut edes vähän myöhemmin viikolla, mutta nyt hoidettiin näköjään heti pois alta. Tiukassa arvonnassa Suomella kävi vähän köpsösti, ja esiintymisnumeroksi tuli 1. Suomi siis kipaisee lavalle heti ekana, eli ainakaan ei tarvitse jännittää omaa vuoroa kamalan kauan!
Tänä vuonna championship-finaalista osa näytetään suorana televisiossa (aiemmin kisa on näytetty vasta jälkikäteen), ja viisi joukkuetta saavat kunnian olla livelähetyksessä. Tämän kunnian saivat ilmeisesti esivalitut Ranska, Thaimaa, Italia, Brasilia ja Japani, eli viime vuosien voittajat sekä kärjen ulkopuolella, mutta sen tuntumassa vuosikaudet roikkunut Thaimaa.
Juuri tällä hetkellä urheat kisaajamme taitavat olla tervetuliaisjuhlissa, joten mitään uutta ei kuulu (koska kaikilla lienee kova ruokatankkaus päällä). Paras aika päivityksille on aamusta, sieltä klo 3 Suomen aikaa alkaen tänne iltapäivälle asti. Taitaa ainakin itselläni olla edessä hyvin aikaansaamattomat aamut seuraavan viikon ajan, kun pitää ajan koko ajan kyttäillä...
EDIT: Ja CFT:n blogissa myös viralliset kuulumiset! Seuratkaa sitä! http://blog.cft.fi !
16. heinäkuuta 2012
Animecon 2012, eli cosplayn uusi maanopeusennätys
Öö, joo. Kävi sillee jännästi että saavuin Amerikasta kotiin, aloittelin vähän Sheryliä, ja huomasin että tilasin vahingossa vain yhden peruukin, josta en todellakaan saisi tehtyä kaikkia tukkahärpättimiä. Oho. Tämä johti sitten sellaiseen radikaaliin ratkaisuun, että hyllytin Sherylin hetkeksi ja aloitin uuden puvun aivan nollasta. Viikko ennen conia. EH HEH LOL.
Lauantaina siis kävin pikaisesti läpi "nngh haluun cossaa"-listaani, ja sieltä poksahti naamalle hahmo, jonka puku täytti kaikki vaatimukseni täysin (helppo, kangas jo valmiina, peruukki jo valmiina, söpö ja kiva ja pieni mekko). Tein pahaa cosplay-syntiä ja valitsin hahmon pelistä, jota en ole pelannut, joten paskaa varmaan sataa niskaan mutta ~haters to the left~.
Joten tein jonkinlaisen henkilökohtaisen ennätyksen puvunteossa: pukuni, eli Lujei Piche pelistä GrimGrimoire, oli valmis torstaina. Tein samalla Artun Laxus-pukuun liivin, joka valmistui torstai-iltana, joten huhhuh! Töissäkin ehdin käydä! Arttu toki auttoi tekemällä proppini, mutta olisipahan tuohonkin jäänyt aikaa jos olisi tarvinnut.
Itse coni! Oli hauskaa! Coni ei varsinaisesti sitä saanut aikaan, enemmän oli kyse ihmisistä. Ihanan paljon oli väkeä vaivautunut Savvoon asti, erityisesti erikoisvieras Saksasta eli ihana Bell, johon tutustuin WCS:ssä 2009, ja jota en ole sen jälkeen nähnyt. Huiput ihmiset, huiput iltakemut, jee!
Conissa sitten taas oikeastaan ohjelmasta meni kaikki ohi, paitsi cosplay-kisa, johtuen siitä että oltiin Artsan kanssa tuomareina, ja siksi meni lauantai pääasiassa cosplayn kanssa. Iltsi oli kyllä hoitanut hommat omasta puolestaan erinomaisesti, ainoana marmatuksena itselleni jäi kisan pituus. Kolme kategoriaa on niinkin pienillä osallistujamäärillä melkoisen pitkä suoritus, johon oma takapuoleni ei kyllä kyennyt kipeytymättä. Toisaalta, tuskinpa itse saan yhtään lyhyempiä kisoja tuossa parin kuukauden päästä järjestettyä, Traconissa on tunnetusti aina hirvittävät sessiot joihin pitää ottaa omat eväät mukaan että selviää.
Olin jo todella yllättynyt saadessani referenssikuvat kisaajista, sillä semmoisella kunnianhimolla oli moni liikenteessä. Tuomarointi meni kivasti, sutvittiin kaksikielisesti ja kaikki sujui. Kamalasti joitain näytti jänskättävän, jopa tärinäksi asti. Hyvin kaikilla kuitenkin meni, kukaan ei rönännyt naamalleen lavalla tai tuomarien edessä, joten 10+, hienosti tehty! Palkintojenjako oli taas niin ihana, kun näki sen riemun voittajien kasvoilla. Sitä niin helposti unohtaa miten hienolta se tuntuu voittaa jotain kisassa...
Kisaajat saavat muuten tosiaan halutessaan lisäpalautetta halutessaan. Ilona lupasi toimittaa yhteystiedot kaikille kisaajille, joten kaivelkaa parin päivän sisään spostilaatikoitanne ja ottakaa yhteyttä jos haluatte palautetta, vinkkejä, mitä tahansa.
Hengausconi oli hengausconein, mutta sentään tällä kertaa ei meinannut tulla lämpöhalvaus. Musiikkitalo ei muuttunut pätsiksi, eikä mitään kamalan kamalaa tainnut tapahtua. Ei se silti tarkoita, että olisi ollut superhyvä tapahtuma, kyllä niitä isojakin pulmia kuului ja näkyi minullekin. Toivottavasti epäkohdat päätyvät järjestäjienkin tietoon, jotka tietenkin ottavat niistä oppia ja tekevät huikeasti parannuksia ensi kertaa varten.
Ai kuvia? No enhän mä mitään kuvia ottanu. Bell kuvasi Lujeita, joten katsotaan josko saisin pian photoshootin tuotoksia esiteltäväksi. Mutta koska ei ole conikuvia, niin tässä teille amerikkalaisia peuroja.
15. kesäkuuta 2012
Kumpere Taplii -kuvia, eli Bainas
Sain Otohimen kuvia pyöritellessäni aikaiseksi myös muokata Bainas-kuvia, joita Jiri otti Tampere Kupliissa. Oli aika nappi paikka kuville, vaikka aavikko olisi ollut ehkä hahmolle sopivampi noin lähdeteoksen puolesta.
Bainasista on pukuna hankala sanoa mitään kun se on vaan vaatteet. Sen verran kyllä täytyy, että en tehnyt vyöhommia itse. Meidän taloudessa tehdään ristiin toisillemme, joten Arttu oikein pyytämällä pyysi saada tehdä kaikki rensselit, ja minullehan se kävi oikein hyvin. Pystyin keskittymään ompeluun, jonka kanssa menikin ihan hilkulle. Tästä syystä pitänee vielä korjailla pukua, sieltä puuttuu jonniin verran juttuja. Kyllä tuota silti mielellään käyttää uudestaan, joskaan Desussa en jaksanut. Syssymmällä sitten ehkä.
Sain vihdoin katsottua sen Ozman loppuunkin. Kaikki kyyneleeni! Ja ihana, ihana ekohippijuoni, arvostin sitä suuresti.
Joo, minä suuntaan nyt kuivemmille aavikoille. Todennäköisesti bloggailen myös Amerikasta käsin, koska en ole tällä kertaa suunnitellut mitään eeppistä NYC-matkaa ja vahdin vain lapsia koko kaksiviikkoisen. Ajattelin kyllä katsastaa myös millaisia kankaita San Antoniosta saa, että josko saisi Assyjen pukuun vehkeet vähän halvemmalla kuin Suomesta...
Kaunista juhannusta kaikille, ja aloittakaa ne Animeconin puvut ajoissa.
Bainasista on pukuna hankala sanoa mitään kun se on vaan vaatteet. Sen verran kyllä täytyy, että en tehnyt vyöhommia itse. Meidän taloudessa tehdään ristiin toisillemme, joten Arttu oikein pyytämällä pyysi saada tehdä kaikki rensselit, ja minullehan se kävi oikein hyvin. Pystyin keskittymään ompeluun, jonka kanssa menikin ihan hilkulle. Tästä syystä pitänee vielä korjailla pukua, sieltä puuttuu jonniin verran juttuja. Kyllä tuota silti mielellään käyttää uudestaan, joskaan Desussa en jaksanut. Syssymmällä sitten ehkä.
Sain vihdoin katsottua sen Ozman loppuunkin. Kaikki kyyneleeni! Ja ihana, ihana ekohippijuoni, arvostin sitä suuresti.
Joo, minä suuntaan nyt kuivemmille aavikoille. Todennäköisesti bloggailen myös Amerikasta käsin, koska en ole tällä kertaa suunnitellut mitään eeppistä NYC-matkaa ja vahdin vain lapsia koko kaksiviikkoisen. Ajattelin kyllä katsastaa myös millaisia kankaita San Antoniosta saa, että josko saisi Assyjen pukuun vehkeet vähän halvemmalla kuin Suomesta...
Kaunista juhannusta kaikille, ja aloittakaa ne Animeconin puvut ajoissa.
14. kesäkuuta 2012
Desucon 2012, eli osaavatko kalat itkeä?
Jahas, taas yksi Desucon käyty. Täytyy sanoa että viikonloppu oli suorastaan harvinaisen eeppinen! Kiire meinasi välillä olla, kun lauantain sudin Kizzyn kanssa ympyrää etsien hall cosplay -kisaan kisaajia, ja sunnuntaina auttelin parhaani mukaan kuvauspalvelussa, ja tämän lisäksi kuvailtiin ja kierrettiin ja kaikkee. Mutta hienoa oli!
Sen kyllä sanon että hyhhyh, sottapytyt! Naisten pukkari oli kuin räjähtänyt. Pienet roskat ja liimarihmat vielä ymmärrän, mutta vesivärikuppeja? Papereita, joihin on pyyhitty kaikki pakkelit naamasta? Hyi nyt helkkari, pää pois sieltä hanurista ja siivotkaa jälkenne. Sama kyllä päti taas ihan kaikkialla, ja kaikkein pahiten rannassa. Kuinka valtava vatipää täytyy olla että heittää roskia JÄRVEEN?!
Alunperin oli tarkoitus ottaa mukaan sekä Bainas että Otohime, mutta Bainas tuntui epämukavalta ajatukselta (se viitta on jotenkin eääh kanniskella päällä) eikä mikään muu puku oikein kiinnostanut, joten olin perjantain parituntisen siviileissä, ja viikonlopun Otohime päällä. Ei huono vaihtoehto, Otohime oli suht helppo pitää ja tulipahan käytettyä. Harmitti vaan kun katsoi muiden hienoja ja alati vaihtuvia pukuja (koskaan ei tiennyt mitä Ilonalla oli päällään kun tuli vastaan...), iski kateus! Kateus onneksi ruokkii myös inspiraatiota ja motivaatiota.
Jiri tosiaan jälleen kuvaili minua rannassa, kun käpöttelin vedessä. Ja ihana Kizzy oli ihana Rao! Tissiduo!
Otohimen hattu on tosiaan solumuovia ja softista, ja voi pojat että se oli hiostava. Kosteus vähän tiivistyi, ja hatun sisäpuolella olisi varmaan voinut kasvattaa jonkinlaista sademetsää. Onneksi nyt sieltä löytyi vaan vähän hikeä. Se oli kuitenkin yllättävän mukava päässä, varsinkin sunnuntaina kun ei painanut pinni korvaa. Nuo evätkin olivat yllättävän huomaamattomat käytössä, vaikka pelkäsin niiden puolesta kaikkein eniten... Kuuma kyllä meinasi välillä tulla ihan oikeasti, koska polyesterikangas hengittää tasan ei yhtään.
Joo-o. Sellainen Desu. Hupelsin niin paljon töissä, että en ehtinyt käydä katsomassa kuin cosplay-kisan, vaikka oikeastaan parikin juttua olisi kiinnostanut. Cosplay-kisa oli kyllä jo aika huumaava kokemus: itkeskelin jatkuvasti Ilonan puolesta ja lopulta en voinut edes hurrata palkintojenjaossa kun itku veti niin lukkoon. Itken aina arvokisakarsintojen voittajille, kun tiedän miltä se tuntuu ja miten helkkarin iso juttu se on.
Nyt on kovin puhdas ja tyhjä olo, kun kaikki kevään kiireet kulminoituivat tuohon viikonloppuun (kävin perjantaina vielä tentissäkin ennen lähtöä). Tämän loppuviikon ohjelmassa on työasioiden viimeistelyä, kankaiden leikkaamista, hurjaa pyykinpesua ja pakkaamista. Lauantaina otan jälleen suunnaksi mystisen villin lännen, ja lähden kahdeksi viikoksi veljeni luo Teksasiin. Tarkoitus olisi ommella Sherylin kimonoa käsin sillä reissulla, että edistyisi se puku edes vähän eikä tarvitsisi kiirehtiä sen kanssa sitten viimeistä kahta viikkoa ennen Animeconia. Ja nyt voisi Suomen kesä olla luotettavan kylmä, tiedän että kaipaan huonoja säitä kun tulen reissuilta kotiin, ja erityisesti Musiikkikeskuksella. Pelkkää polyesteriä päällä, namnam, reidet hikoaa jo ajatuksestakin.
Sen kyllä sanon että hyhhyh, sottapytyt! Naisten pukkari oli kuin räjähtänyt. Pienet roskat ja liimarihmat vielä ymmärrän, mutta vesivärikuppeja? Papereita, joihin on pyyhitty kaikki pakkelit naamasta? Hyi nyt helkkari, pää pois sieltä hanurista ja siivotkaa jälkenne. Sama kyllä päti taas ihan kaikkialla, ja kaikkein pahiten rannassa. Kuinka valtava vatipää täytyy olla että heittää roskia JÄRVEEN?!
Alunperin oli tarkoitus ottaa mukaan sekä Bainas että Otohime, mutta Bainas tuntui epämukavalta ajatukselta (se viitta on jotenkin eääh kanniskella päällä) eikä mikään muu puku oikein kiinnostanut, joten olin perjantain parituntisen siviileissä, ja viikonlopun Otohime päällä. Ei huono vaihtoehto, Otohime oli suht helppo pitää ja tulipahan käytettyä. Harmitti vaan kun katsoi muiden hienoja ja alati vaihtuvia pukuja (koskaan ei tiennyt mitä Ilonalla oli päällään kun tuli vastaan...), iski kateus! Kateus onneksi ruokkii myös inspiraatiota ja motivaatiota.
Jiri tosiaan jälleen kuvaili minua rannassa, kun käpöttelin vedessä. Ja ihana Kizzy oli ihana Rao! Tissiduo!
Otohimen hattu on tosiaan solumuovia ja softista, ja voi pojat että se oli hiostava. Kosteus vähän tiivistyi, ja hatun sisäpuolella olisi varmaan voinut kasvattaa jonkinlaista sademetsää. Onneksi nyt sieltä löytyi vaan vähän hikeä. Se oli kuitenkin yllättävän mukava päässä, varsinkin sunnuntaina kun ei painanut pinni korvaa. Nuo evätkin olivat yllättävän huomaamattomat käytössä, vaikka pelkäsin niiden puolesta kaikkein eniten... Kuuma kyllä meinasi välillä tulla ihan oikeasti, koska polyesterikangas hengittää tasan ei yhtään.
Joo-o. Sellainen Desu. Hupelsin niin paljon töissä, että en ehtinyt käydä katsomassa kuin cosplay-kisan, vaikka oikeastaan parikin juttua olisi kiinnostanut. Cosplay-kisa oli kyllä jo aika huumaava kokemus: itkeskelin jatkuvasti Ilonan puolesta ja lopulta en voinut edes hurrata palkintojenjaossa kun itku veti niin lukkoon. Itken aina arvokisakarsintojen voittajille, kun tiedän miltä se tuntuu ja miten helkkarin iso juttu se on.
Nyt on kovin puhdas ja tyhjä olo, kun kaikki kevään kiireet kulminoituivat tuohon viikonloppuun (kävin perjantaina vielä tentissäkin ennen lähtöä). Tämän loppuviikon ohjelmassa on työasioiden viimeistelyä, kankaiden leikkaamista, hurjaa pyykinpesua ja pakkaamista. Lauantaina otan jälleen suunnaksi mystisen villin lännen, ja lähden kahdeksi viikoksi veljeni luo Teksasiin. Tarkoitus olisi ommella Sherylin kimonoa käsin sillä reissulla, että edistyisi se puku edes vähän eikä tarvitsisi kiirehtiä sen kanssa sitten viimeistä kahta viikkoa ennen Animeconia. Ja nyt voisi Suomen kesä olla luotettavan kylmä, tiedän että kaipaan huonoja säitä kun tulen reissuilta kotiin, ja erityisesti Musiikkikeskuksella. Pelkkää polyesteriä päällä, namnam, reidet hikoaa jo ajatuksestakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
