11. marraskuuta 2010

J-popcon, day 0



MOIKKU TANSKASTA!


Tällä hetkellä chillailemme DGI-byenin hotellissa, helvetillisen pitkän päivän uuvuttamina. Ajattelin että koska minkäänlaista raporttia on hirveää kirjoittaa jälkikäteen kun takana on näinkin pitkä conimatka kuin tästä tulee, blogaankin sitten näin iltaisin. Jee! Joten kerrottakoon muutamia asioita tästä päivästä.

Torstaihan alkoi itseasiassa keskiviikkoaamuna, koska olimme molemmat koulussa ja/tai töissä melko myöhään. Itse sain nukuttua kolmisen tuntia illalla ja torkut bussissa, Arttu on vetänyt koko rumban satunnaisilla tunnin torkuilla. Lähdimme tosiaan aamukahdelta bussilla Helsinki-Vantaata kohti, josta sitten täräytimme yhdeksän maissa lentskarilla Kööpenhaminaan. Matkatavaratkin selvisivät perille, vaikka matkalaukun lievän ylipainon ja kummallisen proppiputkilon yhdistelmä epäilytti ainakin minua (ei tosin näköjään baggage dropin tätiä!). Kööpenhaminassa bongasimme J-popconin väen, ja odottelimme vielä Ranskasta saapuneen Lauran (WCS Team France '08 & '10) mukaan. Metroilimme DGI-byeniin, jossa J-popcon siis järjestetään tänä vuonna. Koska emme saaneet hotellihuoneita haltuumme vielä, hylkäsimme isoimmat kassit ja suuntasimme Köpiksen turneelle. Niinkin väsyneessä olotilassa monen kilometrin tarpominen oli aika rankkaa, mutta koska tykkään kauniista asioista ja arkkitehtuurista, fäppäsin henkisesti ympäri kaupunkia.


Tässä ois Pieni merenneito, jos se olis paikallaan. Neito lähti Kiinaan


Pakko sanoa että uskomattoman kaunis kaupunki, näinkin synkeään vuodenaikaan. Kamerastani loppuivat patterit, mutta onneksi sain räpsittyä Artun kännykkäkameralla kuvia loppumatkasta. Sääli etteivät ne tule ikinä tekemään oikeutta esim. Marmorikirkolle. Siitä olisi pitänyt saada videota, koska kanttori veteli parhaita Dracula-hittejään siinä karmivan upeassa ympäristössä. Eeppistä oli se.

Hotellilla vietetyn lepohetken jälkeen matkasimme bussilla syömään kotitekoisia tanskalaisia herkkuja, jotka olivat oikeastaan erilaisilla lihoilla ja jutuilla päällystettyjä ruisleipiä. Oikein maukkaita olivat!

Ulkomaan ihmeitähän täällä on meidän lisäksi cosplay-puolelta Laura, Katharina (WCS Team Germany '07) sekä huomenna saapuvat Iris (WCS Team Germany '09 & '11) ja Patrick (yleinen saksalainen cosplay-säätäjä). Lisäksi kuulin puhetta singaporelaisesta vieraasta, jonka henkilöllisyys on mysteeri minulle. Sen näkee sitten viimeistään lauantaina. Lisäksi tapahtumassa on vieraana Vic Mignogna, joka lienee suurimmalle osalle suomalaisista tuntematon nimi koska meillä harrastetaan niin vähän animusarjojen jenkkidubbeja. Hän on kuitenkin siis amerikkalainen ääninäyttelijä joka kiertää coneja suurella riemulla. Saa nähdä ehditäänkö tavata häntäkin, vielä ei ole näkynyt.

Mitäs muuta. Ensitunnelmat tapahtumapaikasta ovat hämmentävät: samassa yhteydessä on urheiluhallia, uimahallia, kuntosalia, hotellia ja ties mitä kaikkea. Kuulema tekee conille erittäin hyvää siirtyä tällaisiin tiloihin, koska saavat näkyvyyttä paremmin. Täällä on kuulema juurikin vastikään ollut samantyppinen skandaali kuin Dragonball oli aikoinaan Suomessa, joten koko animeharrastus kaipaa nyt positiivista mainontaa. Nämä tilat ovat kuulema oivat siihen.
Saa nähdä miten mesta taipuu coniin, tilaa ainakin riittää.

Huomenna on luvassa aamusta haastattelua, ja coni alkaa neljältä. Voi olla että sään salliessa käymme vaeltamassa kaupungilla ennen kuin lähdemme pukeutumaan. Tietty voisin käyttää sen vapaa-ajan myös nappien ompelemiseen, kun ne kerran kävin keskiviikkona koulun napintekokoneella pykäämässä...

Toivon mukaan huomenna on samalla tavalla hetki aikaa blogata. Nyt kun sain vihdoin pattereita, ajattelin myös yrittää käyttää kameraani. Conia on niin monta päivää että ei ainakaan ole kiirus mihinkään. Saa nähdä miten uupuneena sitä palataan Suomeen.

Ja nyt nukkumaan, onhan tää päivä kestänyt jo reippaasti toista vuorokautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti