Desucon 2012, eli osaavatko kalat itkeä?

Jahas, taas yksi Desucon käyty. Täytyy sanoa että viikonloppu oli suorastaan harvinaisen eeppinen! Kiire meinasi välillä olla, kun lauantain sudin Kizzyn kanssa ympyrää etsien hall cosplay -kisaan kisaajia, ja sunnuntaina auttelin parhaani mukaan kuvauspalvelussa, ja tämän lisäksi kuvailtiin ja kierrettiin ja kaikkee. Mutta hienoa oli!

Sen kyllä sanon että hyhhyh, sottapytyt! Naisten pukkari oli kuin räjähtänyt. Pienet roskat ja liimarihmat vielä ymmärrän, mutta vesivärikuppeja? Papereita, joihin on pyyhitty kaikki pakkelit naamasta? Hyi nyt helkkari, pää pois sieltä hanurista ja siivotkaa jälkenne. Sama kyllä päti taas ihan kaikkialla, ja kaikkein pahiten rannassa. Kuinka valtava vatipää täytyy olla että heittää roskia JÄRVEEN?!

Alunperin oli tarkoitus ottaa mukaan sekä Bainas että Otohime, mutta Bainas tuntui epämukavalta ajatukselta (se viitta on jotenkin eääh kanniskella päällä) eikä mikään muu puku oikein kiinnostanut, joten olin perjantain parituntisen siviileissä, ja viikonlopun Otohime päällä. Ei huono vaihtoehto, Otohime oli suht helppo pitää ja tulipahan käytettyä. Harmitti vaan kun katsoi muiden hienoja ja alati vaihtuvia pukuja (koskaan ei tiennyt mitä Ilonalla oli päällään kun tuli vastaan...), iski kateus! Kateus onneksi ruokkii myös inspiraatiota ja motivaatiota.

Jiri tosiaan jälleen kuvaili minua rannassa, kun käpöttelin vedessä. Ja ihana Kizzy oli ihana Rao! Tissiduo!

Otohimen hattu on tosiaan solumuovia ja softista, ja voi pojat että se oli hiostava. Kosteus vähän tiivistyi, ja hatun sisäpuolella olisi varmaan voinut kasvattaa jonkinlaista sademetsää. Onneksi nyt sieltä löytyi vaan vähän hikeä. Se oli kuitenkin yllättävän mukava päässä, varsinkin sunnuntaina kun ei painanut pinni korvaa. Nuo evätkin olivat yllättävän huomaamattomat käytössä, vaikka pelkäsin niiden puolesta kaikkein eniten... Kuuma kyllä meinasi välillä tulla ihan oikeasti, koska polyesterikangas hengittää tasan ei yhtään.

Joo-o. Sellainen Desu. Hupelsin niin paljon töissä, että en ehtinyt käydä katsomassa kuin cosplay-kisan, vaikka oikeastaan parikin juttua olisi kiinnostanut. Cosplay-kisa oli kyllä jo aika huumaava kokemus: itkeskelin jatkuvasti Ilonan puolesta ja lopulta en voinut edes hurrata palkintojenjaossa kun itku veti niin lukkoon. Itken aina arvokisakarsintojen voittajille, kun tiedän miltä se tuntuu ja miten helkkarin iso juttu se on.

Nyt on kovin puhdas ja tyhjä olo, kun kaikki kevään kiireet kulminoituivat tuohon viikonloppuun (kävin perjantaina vielä tentissäkin ennen lähtöä). Tämän loppuviikon ohjelmassa on työasioiden viimeistelyä, kankaiden leikkaamista, hurjaa pyykinpesua ja pakkaamista. Lauantaina otan jälleen suunnaksi mystisen villin lännen, ja lähden kahdeksi viikoksi veljeni luo Teksasiin. Tarkoitus olisi ommella Sherylin kimonoa käsin sillä reissulla, että edistyisi se puku edes vähän eikä tarvitsisi kiirehtiä sen kanssa sitten viimeistä kahta viikkoa ennen Animeconia. Ja nyt voisi Suomen kesä olla luotettavan kylmä, tiedän että kaipaan huonoja säitä kun tulen reissuilta kotiin, ja erityisesti Musiikkikeskuksella. Pelkkää polyesteriä päällä, namnam, reidet hikoaa jo ajatuksestakin.