Tracon 7, eli cosplayvastaavan ristiretki

Huh huh. Tracon 7 on takana päin, ja ensimmäinen cosplay-vastaavapesti hoidettu. Edeltävät kuukaudet olivat aika tyypilliseen tapaan hirvittävät, koska stressaannun aika herkästi tapahtumanjärjestämisjuttuja tehdessäni, vaikka niistä onkin töiden puolesta kokemusta jo viiden vuoden ajalta. Tracon on kuitenkin hyvin erilainen homma kuin pieni kansalaisjärjestötapahtuma, jota olen saanut pitää ihan omana leikkikenttänäni, joten vähän totutteluahan tässä oli. Olen tottunut tekemään jutut itse, ja nyt oli jopa apuvoimia!

Ihan ensimmäisenä haluankin siis kiittää koko backstagen väkeä. Cosplay-mammat sekä yleispenat, Kyuu, tuomaristot kaikissa kokoonpanoissaan, kaikki satunnaisetkin auttelijat: kiitos mielettömästä työstä, minkä teitte. Homma sujui erinomaisesti, koska te teitte parhaanne. Olin jo sunnuntaina aivan läkähtyä onneen, kun tajusin miten hyvin koko viikonloppu meni, ja suuri kunnia kuuluu teille työmehiläisille, jotka pörisitte siellä minne minä en ehtinyt. KIITOS.

Toinen valtava kiitos kuuluu kisaajille! Jokainen kisaaja, pystymetsästä nykäistyjä nettipukukisaajia myöten, oli mukana innolla ja riemulla, ja sitä minä halusinkin. Että kaikilla olisi myös kivaa, vaikka kisattaisiin. Backstagen läpi kulki uskomaton kavalkadi mahtavia pukuja, ja lavalla loistettiin, ja vaikka kisaamiseen kuuluu pettymykset, toivon että kaikille jäi silti sellainen hyvä fiilis omasta esityksestään. Olitte hienoja, jokainen.

Palautetta saa antaa myös, sekä kisaajat että mammapenat! Näillä näkymin jatkan ensi vuonna Traconin cosplay-vastaavana, joten palaute kuuluu suoraan lehmän korviin (hevosen suuhun?), ja kirjaan kaiken ylös jotta muistankin ne. Otan palautetta vastaan missä mediassa tahansa, sähköpostilla (iris.ronkko [at] gmail . com), Facebookissa, kommenteissa, Anikissa (adreena)... missä vain haluatte sitä antaa. Kadullakin saa tulla kiskomaan hihasta, jos Jyväskylän keskustassa törmätään.

World Cosplay Summitin kisaajien vähyys jäi itseäni harmittamaan. Puolet pareista perui/ei saapunut paikalle, ja kisa jäi hieman köykäisen mittaiseksi. Laatu oli kyllä huipussaan, joten huonoa kisasta ei silti tullut! Tapani mukaan itkeä tirauttelin pitkin kisaa (kun sitä ehdin vilaista) ja palkintojenjaossa kävin aivan hervottomaksi (tosin en yhtä pahasti kuin viime vuonna, jolloin en tiennyt tuloksia etukäteen). Saatoinpa tirautella sunnuntaina päättäjäisten jälkeen aina kun aiheesta puhuin, koska suhtaudun WCS-kisaajiin niin tunteella. Jotenkin olen vaan niin tiukasti kiinni siinä kisassa, että se nostaa tunteet aivan pintaan ja tipat linsseihin.

Missimittarikin sujui hienosti, ja siitä olen erityisen iloinen! Ennen conia siihen oli ilmoittautunut yksi ihminen, ja lopulta lavalla nähtiin seitsemän esittelyä. Olin niin onnellinen, että väki lähti siihen mukaan, ja palautteen perusteella saa järjestää toistekin! Avoin kysymys missimittarin nähneille: pitäisikö sen olla jatkossakin näytöshenkinen, vai ihan kisa? Tästä väänneltiin käsiä ennen conia, mutta päädyttiin kuitenkin näytökseen, ainakin näin kokeiluna. Oliko hyvä näin, vai pitäisikö mukaan tuoda kisailupuolikin?

Huuu. Hirvittävästi on ajatuksia ja kyyneleitä ja tuskaa ja hikeä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melkoisen puhdas onni siitä, että kaikki meni pääasiassa hienosti. Parhaat fiilikset conin jälkeen koko vuonna!

Omat pukuhommanihan menivät taas oikein mainiosti peräputkeen! Coniviikon maanantaiaamu koitti ja päällimmäinen ajatukseni tekeillä olleesta Sherylistä oli lähinnä fuck this. Noin tunnin päästä aloinkin suunnitella uutta pukua, joka sitten valmistui perjantai-iltana klo 22. "Heh". Pääsin olemaan Mahdin Prinsessa She-Ra, ja kivaa oli! Puku oli myös huomattavasti käyttömukavampi kuin epäilisin Sherurun olevan, joten se toimi aika hyvin, koska jouduin välillä juoksemaan kovaakin tahtia bäkkärillä! Sheruru on ihan lähellä valmista, joten jospa sen lokakuun Katsudoconiin saisi puklautettua loppuun...

Aika tyhjän onnellinen olo. Toivottavasti pää selkenee ja ajatukset kasaantuu pian niin että saan järkevää tekstiä WCS:stäkin aikaiseksi. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kouluvuosi, ja suunnata syksyn ensimmäiselle luennolle. Voipi olla että diskurssintutkimus ei ole ehkä juuri nyt se asia, mikä kiinnostaisi eniten maailmassa, mutta arjen kutsu on aika kova ja siihen on vastattava. Oikeasti haluaisin vain maata sykkyrällä kissan kanssa ja aivastella kilpaa.

Vielä kerran, kiitos Tracon 7.