21. kesäkuuta 2013

Desucon 2013, eli witches, bitches!

No voe tokkiisa, jopa on venähtänyt päivitysväli ihan eeppisen pitkäksi. Meni kevät aika tiiviisti kouluhommissa ja opeharjotteluissa, joten cosplay-Irtsa sai olla vähän lomalla, ja ope-Irtsa vallitsi. Ja sitten yhtäkkiä olikin Desucon, joten en sitten ollenkaan ehtinyt ajatellakaan muuta kuin neljän puvun valmiiksi saamista ja erinäisiä muita juttuja. Ja vähän tenttejä ja töitä ja 1700-luvun runouttakin piti harrastaa.

No mutta mittees. Oli vähän Desucon! Ja kiva olikin. Perjantaina oltiin Cosplay Bootcampin väellä vetämässä Cosplaykritiikkiä, lauantaina olin EuroCosplay-tuomarina ja sunnuntaina olin vaan kokouskissa. Kiirettä piti!

Puvuiltani olin aika teemaisa. Kaikki viikonlopun kolme pukua olivat Vanillawaren peleistä, ja kaikki kolme olivat noitia. Witches, bitches! Perjantaina käytin viime Animeconissa debytoinutta GrimGrimoiren Lujeita (mukavin puku ikinä, olen käyttänyt jo aika monesti ihan koska niin helppo!), lauantaina viime aikoina ~draamaa ja feminismiä~ herättänyt Dragon's Crownin Sorceress, sunnuntaina Grand Knights Historyn Muse Cromwell. Kuvattavaksi näistä tosin päätyi vain Muse, koska lauantaina oli liikaa kiireitä. Sorceress taisi kylläkin olla suosikkini, helppoutensa vuoksi. Pitänee keksiä jokin photoshootti joskus, vaikkapa mökillä, jossa riittää pusikkoa jossa ryskää. Musea kuvasi kuitenkin ihana Jesmo! Teennen toisen postauksen muien kuvineen.



Desuconista noin muuten: vautsi miten paljon länkkäricosplaayajia! Ainahan Desussakin on ollut paljon länsimaisten hahmojen cosplayaajia, mutta nyt se Superwholock-meri ällistytti aika paljon. Sinänsä siinä ei ole mitään pahaa, ja olihan Artullakin päällään länkkärijuttuja koko viikonlopun, mutta jotenkin se aina vaan hämmentää. Mutta kaikki tuntui sujuvan hienosti, ja itselläni ei ollut missään vaiheessa ongelmia, joten kaikki meni oikeastaan ihan täydellisesti.

EuroCosplay-tuomarointi meni sujuvasti, ja onnea ja kiitoksia kaikille osallistujille! Oli aika jännä huomata kuinka paljon panssari- ja proppipainotteisia pukuja tällä kertaa oli mukana, ja minulle jäi aika vähän tuomaroitavaa (kun nyt satun olemaan enemmän ompelupuolen tyyppiä). Eikä mukana ollut ollenkaan sirkustelttapukuja! Jännä kehitys tämä, mutta oikeastaan lohdullinen: finaalia oli selkeästi katsottu, ja pukuvalintoja mietitty.

No mitteepä muuta. Loppukesäksi on tiedossa kaikkee jännää: olen Animeconissa pitämässä ohjelmaa kankaista, sitten tulee reissu NärConiin, jossa toimin Suomen tuomarina Nordic Cosplay Championship -kisassa. Elokuun lopulla lähden vielä Tanskaan Genkiin! Että hulinaa riittää. Kaiken tämän keskellä Cosplay Bootcamp kasaa ohjelmistoaan, jotta ilmoittautumiset saadaan heinä-elokuun taitteessa auki.

Yritän myös oikeesti vähän aktivoitua tällä saralla, mutta niinhän minä aina yritän. Nyt on vaan jotenkin taas kuuppa täynnä innostusta, ja koska olen oikeastaan melko vahvasti lomalla, yritän kanavoida edes osan intoa tähän touhuun.

1 kommentti:

  1. Voi apua iih niin paljon Vanillawarea! Toivottavasti nähdään enemmänkin kuvia asuista!

    VastaaPoista