NärCon 2013, osa 1; eli kuinka opin rakastamaan Lokaa

Mistähän edes aloittaisin.

NärCon ja NCC olivat kokemuksena melkoisen ristiriitaisia tunteita herättävät, ja melkein viikon mittaiseen matkaan mahtui kaikenmoista seikkailua. Twitteriäni seuranneet ehkä huomasivat mitä mieltä välillä olin tästä seikkailusta... Aloitetaan alusta.

Keskiviikkona raahasin itseni Järvenpään majoituksestani Helsinki-Vantaalle, jossa muut reissaajat löytyivät ihastuttavan helposti: kävelin sisään ja näin kruunun. Osa propeista ja asuista piti kuljettaa päässä, jotta ne eivät hajoaisi. Kikattelimme tiemme turvatarkastuksen läpi koneeseen asti, ja kälätimme muiden matkustajien riemuksi koko 45 minuutin lennon ajan. Koko jengi ei ollut vielä kasassa, pojat olivat tulossa eri lennolla vähän jäljessämme. Ruotsissa sutvittiin nopsasti kentän läpi ja löydettiin vastaanottajat pian. Sen jälkeen istuttiin kuumassa autossa tunti, ja odoteltiin poikien lentoa... Meitä uhattiin sakoilla ja saimme mulkoiluja taksikuskeilta, meille tuntemattomasta syystä, mutta hei, ei meidän vika! Kun pääsimme lähtemään Linköpingiin päin, viihdytimme kuskia samalla kälinällä kahden tunnin ajan. Hänen onnekseen lähes koko kööri nukahti puoleksi tunniksi, ja hiljaisuus laskeutui autoon (pientä tuhisevaa kuorsausta lukuunottamatta).

Kuninkaallisia tervehdyksiä Arlandassa

Linköpingissä meillä oli vastassa pienoinen kaaos, sillä kesti tovin löytää ihminen, joka tiesi missä meidän pitäisi olla. Laukkujen ees taas kuljettelemisen jälkeen saimme kamamme kuitenkin lattiamajoitukseemme, joka oli liikuntakeskuksen pieni jumppasali (rakennuksessa oli kaksi muuta, isompaa jumppasalia sekä yksi sisäjuoksurata täynnä lattiamajoittujia). Saimme ilmapatjat ja upouudet IKEAn petivaatteet, eli huonomminkin olisi voinut olla! Suomi valtasi yhden nurkan itselleen, dumppasimme kamat sinne ja painelimme takaisin conirakennuksen NCC-huoneeseen, joka toimi kaikkien NCC-kisaajien ja -järjestäjien tukikohtana.

Kisaajia ja väkeä alkoi valua paikalle, ja eka päivä meni kaikenlaiseen haahuiluun. Aikatauluja meillä ei varsinaisesti ollut, joten kulutimme aikaa kikattelemalla lisää, ja hyödyntämällä ruokalippumme. Conihan alkoi virallisesti vasta torstaina, joten keskiviikkona asioita vasta aseteltiin paikoilleen. Pääsimme kuitenkin esim. ampumaan jousipyssyllä (uhkarohkeat ihmismaalit saivat pehmustettuja nuolia palleilleen), ja kävimme vinkumassa ihanille poneille (jotka tosin eivät olleet osa conia, vaan sattuivat olemaan aidan toisella puolella omalla laitumellaan).

Kasvishampparia conin omasta grillistä, ja Lokaa.

Anette Madokailee.

Eka kisaaja nurin Bengtin sohvalla. Istuin tuolle penkille, olen edelleen yllättynyt ettei mulla ole palovammaa pakaroissa.

Tilttasimme sänkyyn aivan häkellyttävän aikaisin, koska kaikki olivat aivan piipussa reissupäivän jäljiltä.

Torstai valkeni suhteellisen hyvin nukutun, joskin melko kylmän yön jälkeen. Lisää väkeä ilmaantui, kuhistiin ja suhistiin ja vedettiin pukuja päälle. Alkupäivä meni melko sumussa, muistan lähinnä tehneeni todella mystisen bro-kättelyn valkoiseen zentai-pukuun pukeutuneen pojan kanssa. Coni aukesi klo 13.35, jonka jälkeen ihmiset alkoivat tulvia sisään ja ihmetellä mystistä huonetta, jonka oven vieressä oli vain lappu NCC.

NärConin sisätiloissa kaikki toiminta tapahtui luokkahuoneissa, jotka oli omistettu aina yhdelle asialle. Oli cosplaynkorjailuhuonetta, valokuvastudiota, LOL-huonetta, nerf-matsihuonetta... Kaikki myyjät olivat myös omissa huoneissaan. Tämä oli sinänsä ihan hauska tapa järjestää kaikki, erityisesti myyjien osalta, mutta se myös johti siihen, että oikeastaan piti navigoida huoneeseen ja tietää mitä siellä tapahtuu. Ohjelmalehtiä ei ollut, ainoastaan kartta ja appi, joka ei toiminut meillä huonon wi-fin takia. Tämä tietty johti siihen, että niitä kivojakaan ohjelmia ei päässyt katsomaan, koska ei ollut mitään tietoa, milloin ne ovat...

Torstaina oli myös hieman harjoittelun tynkää luvassa, kisaajat pääsivät halutessaan testailemaan ulkolavaa ja esitystään. Viime vuonna kisa oli järjestetty postimerkin kokoisella pikkulavalla uima-altaan vieressä, mutta tänä vuonna se oli siirretty isolle lavalle, joka olikin sitten ihan oikea aikuisten lava. Tampere-taloon ja Sibeliustaloon tottuneille lava oli edelleen postimerkin kokoinen, mutta huomattavasti parempi kuin mitä pelättiin!

Lava torstai-iltana

Torstai-ilta oli myös suht rauhallinen, minä kokoustin, muut kiertelivät ja tutustuivat muihin kisaajiin. Minulla tykytti suoni päässä, mutta päästiin nukkumaan järkevään aikaan, kunhan oltiin ensin naurettu itsemme tärviölle ja aiheutettu yhdelle norjalaiselle kisaajalle erittäin hieno kuva Suomesta. Se taisikin sitten olla viimeinen aikainen yö...

Jatkuu seuraavassa osassa.