Kun edes Levottomat 3 ei tunnu miltään.

Huoh.

Minulla on cosplaymasennus.

Oikeastaan tätä olotilaa kuvaisi paremmin joko englanninkielinen termi 'funk' (ei siis se hirvesti svengaava musiikki vaan se ankeustila) tai 'ennui'. Koska joskus on kiva olla vähän hienostelevampi kuin oikeasti on (eli käyttää upeita sivistyssanoja samalla kun istuu piereskelemässä sohvalla verkkarit jalassa), kutsunkin sitten kuitenkin tätä olotilaani cosplayennuiksi (mikä on väliviivoitussääntö kun molemmat sanat ovat vierasperäisiä? hmm). Eli,

Minulla on cosplayennui.


Googlen käsitys cosplay ennuista

Ei ole ensimmäinen kerta, tosin useimmiten tila ei itselläni kestä yhtä kauan ja ole yhtä riipaiseva. Joskus nämä pidemmäät cosplaytauot menevät kaiken muunlaisen touhuamisen kanssa, mutta nyt, kaipaan cosplayta. Haluaisin tehdä jotain kivaa ja nättiä, liimailla kukkia ja ommella helmiä. Haaveilen pukujen tekemisestä ja käyttämisestä, ja mietin että kuinka vitsin hieno siitäkin puvusta tulee. Selaan gallerioita ja ihastelen ihmisten kätten jälkiä. Luen blogeja ja innostun toisten suunnitelmista niin että kaivan oman keskeneräisen projektin ompeluhuoneeni kätköistä.

Ja sitten se iskee pahasti.

"Nyyh miksei tää nyt onnistu, plää mikset nyt suostu kangas taipumaan tahtooni, ai tuonne pitääkin tehdä muutos aaargh /ragequit"

Pisin aika mitä olen kyseistä vaatetta työstänyt on tainnut olla tunti. Sen pidempään ei ole hermot kestäneet. Tosin, onhan se edennyt jo ihan kivasti sellaiseen vaiheeseen että seuraavalla rykäisyllä sen voisi huitaista valmiiksi, kun vaan saisi edes sen tunnin ajan tehtyä.

Veikkaan tämän liittyvän cosplaykrapulaan, joka minua on piinannut jo pari vuotta. Itseasiassa pystyn sanomaan ihan tarkasti sen humalan, joka tähän darraan johti: World Cosplay Summit. Yleisö ei ylläty. Jotenkin se kaikki vääntö mitä WCS vaati jätti jälkeensä sellaisen fiiliksen että ei mitään liian hankalaa, ei mitään liian työlästä, eikä ainakaan mitään mitä on vaikea pitää päällä (lololoo mikäpä puku ei olisi epämukava jollain tavalla). Hauskaa kyllä, Ranskaa vuosina 2008 ja 2010 edustanut Laura sanoi ihan samaa: hänkin on kokenut uupumista WCS:n jälkeen, eikä ole ollut hirveän innostunut tekemään mitään älyttömiä sirkustelttoja. Sama fiilis meitsillä! Koko ajatuskin on närästänyt, mutta tämän kouluvuoden aikana olen alkanut lämmetä sirkusteltoille uudestaan, ja alan kaivata sellaista elämääni. Tuntuu siltä että se kymmenien erilaisten saumojen ompeleminen ja biljoonien erilaisten koristeräpellysten tekeminen voisi olla taas tosi hauskaa! Olis tosi hienoa jos joku puku vaan vittuili mallinuken päältä että "hähhäh, oot tehnyt mua ainakin kaks miljoonaa tuntia mut et oo vielä ees puolessa välissä!" Se olis kivaa. Saumarakenteet ei kummittele mun yöllisissä puoliunisissa hetkissäni vielä tarpeeksi.

Olen yhtäkkiä myös huomannut kahmineeni hirvittävät määrät pukuja tälle vuodelle. Pari viime vuotta on mennyt sellaisella noin kolmen puvun vuositahdilla (verrattuna alkuvuosien kuuteen pukuun per vuosi, mutta poislukien tietty WCS-vuoden kun tein seitsemän pukua ja herranpieksut mikä määrä apua miten olen selvinnyt siitä, ei ihmekään että oli krapula!), mutta nyt on jo kuusi pukua jonossa, joista vain kaksi Artulle. Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, kun kaikki nämä ovat ihan helppoja makkaroita, mutta kun. Tämä ennui.

~huooh~

Tässä tilassa alkaa kaivata niitä narnialaisia cosplayorjia, jotka kaikilla ~elitisteillä~ kuulema on. Nehän ne kopsauttaisivat kentaurikavioitaan yhteen että klip klop, ja puku olisi valmis. Se olisi hienoa, koska minulla on teoria siitä, miten ennui saadaan selätettyä: cosplayaamalla.

Tavoite olisi saada itselleni kaksi pukua Bakaconiin, kun aiomme ensimmäistä kertaa olla siellä koko viikonlopun (ja olisi kai ihan suotavaa, kun olemme kuitenkin Artun kanssa tuomareinakin). Lisäksi pitäisi saada No More Horeos-puvuista (hihihi ho-oreos) lisää kuvia, joten varmaan ronttaamme Pieksikselle pari matkalaukullista kamaa. Tämän rupeaman olettaisi herättävän sisälläni sen cosplayintoilijan joka jaksaa koska vaan ommella pukuja ja tehdä satoja sovitusmuutoksia! Ainakin sen tekee se hetki, kun näen itseni kauniina hyvin onnistuneessa cosplaypuvussa, josta saan hirvittävästi palautetta kuten "iih mun lempparihahmo, vähän upee puku!", koska hutsukeksejä oomme kaikki. Se hetki varmasti tulee.

Huoh. Tämä ennui ei lopu koskaan.


TLD;DR:

Rakas päiväkirja,

minä en saa mitään aikaan.

Rakkaudella,

Irtsa