Fight for your right to be a fucking fatty, eli kuinka päästin irti estoistani ja näytin katkeruuteni

Yhtä aihetta olen vältellyt, ja se on ulkonäköpaineet cosplayssa. Syy välttelylle on se, että näen punaista joka kerta kun aihe tulee esiin. Ja heti sen jälkeen syöksyn jääkaapille.



Cosplayhan on ehkä maailman paskin harrastus naisille, ja erityisesti teinitytöille, jos ajattelee ulkonäköä (ennen kuin uliuli: ukot hiljaa, kaulimella päähän). Aika harva meistä on luonnostaan lattamahainen ja isotissinen, tai täydellisillä kasvonpiirteillä siunattu. On heitäkin, ja onnea vaan teille, mutta valtaosa meistä on kuitenkin päärynänmuotoisia persjalkaisia, eikä vartalon perusmuotoon auta mikään nälkäkuuri tai kuntoiluklubi (tai no, edellinen voi auttaakin, mutta huonolla tuurilla kuolo korjaa ennen kuin perä kutistuu). Leipäuunin levyinen lantio on sitä vaikka voissa paistaisi. Ja oikeastaan kantsiikin paistaa koska sellainen lantio vähän vaatiikin toppausta ja voi on oikeestaan aika terveellistä! Cosplayaajat tiedostavat aika hyvin sen faktan että koskaan ei voi olla yhtä nätti kuin hahmo, koska haluaa myös olla elinkelpoinen yksilö joka voi kävellä kaatumatta eteenpäin tissien painosta tai katkomatta jalkojaan portaissa. Ikävä kyllä aika monet muut eivät tätä ole hyväksyneet, ja siksi aina tekeekin mieli lähteä ratkomaan kivespusseja ja muksimaan tissejä kun törmää näihin empatianjättiläisiin, jotka haluavat kieltää kaikilta läskiperseiltä cosplayaamisen. Kiva kai se on kenen tahansa lukea että "onpa lihava hyi, sais cosplayata vaan sitä isoperseistä koulutyttöö eikä ketään muuta".



Yksi hirveän yleinen ja vallitseva viehätys cosplayssa on se samanhenkisten kanssa hengaaminen ja hyväksytyksi tuleminen, koska sitä ei arkielämässä vältsysti tapahdu. Hassua, koska minusta kai koko harrastus on ihan samaa paskaa kuin yläaste, paitsi että cosplayhommissa opettajat pukeutuu paljastavammin ja bailaavat aamuun asti eikä kukaan pakota laskemaan kuinka monta lehmää pellolla on jos mustat lehmät on X ja laikukkaat Y. Samaa paskaa muuten. Toiset haukkuu läskiksi, yhdet on kingejä (tai ainakin kuvittelevat niin), toiset on luusereita, ja aina ne kaikkein vanhimmat facepalmaavat nuorimmille samalla kun kuvittelevat olevanssa supercooleja (sillä erotuksella että cosplaypiirien vanhimmat ON supercooleja, duh). Joten millä hiton tavalla tämä on terve ympäristö nuorelle, joka ei kehtaa edes ostaa rintaliivejä kaupasta?



Minua vaan ottaa niin paljon päähän cosplayn vuoksi laihduttaminen. Cosplayn. Maailman turhimman asian vuoksi. Onhan se toki hienoa jos joku saa ylipainoa pudotettua motivaattorinaan cosplay, mutta ei sen laihduttamisen pitäisi tapahtua minkään noin hölmön asian vuoksi. Ei se ole itseisarvo että on laihempi. Itseasiassa monen ihmisen terveydelle varmaan taitaa olla parempi että on vähän hyllyvä pylly ja pehmeä keissi. Kaikissa meissä ei asu laiha ihminen, jotkut meistä vaan on tehty keräämään ihon alle talvivarastoa kuin karhut. Toiset taas ovat teflonia ja rasva vaan liukuu päältä, tarttumatta mihinkään. Kummallekaan ei mahda mitään. Voit syödä kaiken maailman inkiväärin ja atkinseilla vaikka kuinka, mutta alusvaatemallilta näyttäminen vaatii myös geeniarpajaisissa voittamista, ja niitä arvontoja ei tehdä joka ilta klo 21.



Ihanimpia asioita joita olen kuullut on kun eräs kaverini totesi että miksi hän koko ajan yrittäisi laihduttaa ja kytätä syömisiään kun ruoka on vaan niin hyvää ja siitä tulee hyvä mieli, ja jos on sitten jonkun mielestä ällö niin olkoon. Nuori, normaalipainoinen nainen päästi irti ja oli onnellinen. Ja edelleen normaalipainoinen.




En yritä edes sanoa että cosplayaajat, tunkekaa keksejä suuhunne, vaan lähinnä että cosplay on kuin petrimalja täynnä syömishäiriöbakteereja, ja minua vähän karmii kuulla conia edeltävistä paastoista ja cosplaykeskeisestä laihduttamisesta koska "haluan laihduttaa että näyttäisin hyvältä hahmona X" alkaa hipoa thinspirationia. Paremmalta kuulostaisi "whoooaaa hahmolla X on törkeen hyvä hemoglobiini, mäki alan syödä järkevästi että saan tollaset hemoarvot!" Toisaalta, animutytöt syö vain kakkua ja keksejä koska ne ovat mielikuvitushahmoja jotka syövät ja kakkaavat pikseleitä, eikä niiden ruokavalio ole mitennkään esimerkillinen.




Että niin. Laihdutus laihuuden vuoksi ja siitä jatkaen cosplayn vuoksi on minusta hölmöä ja surullista. Ruoka on hyvvää. Ei haittaa vaikka et ole täydellinen.


mut kaikkien miesten pitäs kyl näyttää tältä

3 + 3, eli jee, Iltsi tagas minut!

Päässä humisee tällä hetkellä sellaisia juttuja joista ei voi blogata, joten vähän tuuletan ja päivitän tällä memellä. Niin ei taas mulle blogimiitissä naureta kun en koskaan päivitä.

On kuusi asiaa jotka teidän täytyy kertoa. 3 negatiivista ja 3 positiivista, tietysti rehellisesti. Lopuksi taggaat kuusi blogia ja linkkaat blogin ales joka sinut linkkasi.

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme positiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

Negat:

1. Inhokkicosplay

Joskus muinoin cosplayasin Hitsugayaa Bleachista. Peruukki oli tehty epäonnistumisesta, samoin kapteenintakki. Kuvia siitä ei ole eikä tule. Taisi olla myös viimeinen tai toisiksi viimeinen crossplayni, sen jälkeen olen todennut että parempi jättää se niille joihin se ei satu ihan yhtä paljon. Toinen inhokki on Persona 3:n Mitsuru, joka on vaan niin huolimattomasti tehty että nyyh. Hienoja kuvia siitä tuli, mutta tekisi mieli tehdä joskus uusiksi ja paremmin.



2. Huonoin conikokemus

Yksittäinen huono kokemus oli vuoden 2010 BakaConin jonotus. Olisihan sitä voinut ennakkorekisteröityä, mutta emme ihan arvanneet että se olisi paikan päällä niin työn ja tuskan takana. Palelin, ragesin mielessäni, olin hyvin tyytymätön. Onneksi kivat ihmiset lievensi fiiliksiä, ja sitten loppujen lopuksi oli kivaa.


3. Huonoin coni

Olen välttynyt superhuonoilta coneilta, joten sanotaanko että tylsintä oli Bakaconissa vuonna 2009. Tuttuja oli supervähän, ohjelma oli tylsää, ja kahviakin oli lähes mahdoton saada suhteellisen sujuvasti. Lähdimme erittäin hyvissä ajoin rautatieasemalle.
(Hui, en oikeesti inhoa Bakaa yleisesti, ikävä kyllä siellä on vaan ollut tympeimpiä hetkiä!)


Kivat!:

1. Lempipuku

Vaikka melkein kirjoitin tämän inhokkipuolelle, niin kyllä se on Queen Esther -pukuni. Vaikka en kyllä ihan halvalla lähtisi sitä enää päälleni kiskomaan, niin sen kanssa on kierretty maailmaa sen verran ja niin monet sormien epiteelikerrokset hyvästelty että kyllä se on ihan paras ja ihanin. Joku ehdotti joskus että myy, kauhistuin. Osittain siksi että hyi älkää katsoko ammattitaidottoman Irtsan räpellyksiä, osittain koska EI. Kävin viime syksynä korjauttamassa kullanväriset ballerinat jotka minulla oli päällä World Cosplay Summitin finaalissa. Kenkäsetä sanoi että ei noilla enää kävele, liimaukset ei pidä. Sanoin että ei se mitään, haluan vaan katella niitä ja halata niitä ja miettiä mitä kaikkea on yhdessä tehty. Sama homma sen koko puvun kanssa.


*paij, paij*

2. Paras kokemus

Huh, onneksi ei tarkennettu että conikokemus niin voin sanoa että Suomen ensimmäisen World Cosplay Summit -esikarsinnan voittaminen! Koska asdf se oli ihan mieletöntä. Liikutun vieläkin kun mietin sitä hetkeä. Tärisin ensimmäisen tunnin palkintojenjaon jälkeen, ja kun vihdoin päästiin hotelliin, äiti soitti ja kirkui puhelimeen ja minä itkin. Hotellihuoneessa makasin alasti sängyssä, meikit naamassa ja hoin vaan että mitä helvettiä, onko tää totta. Seuraavana päivänä en antanut Artun puhua aiheesta ennen kuin oltiin kotona, koska en vaan voinut käsitellä samaan aikaan matkustusstressiä ja tätä tietoa. Ja sitten se oli yhdeksän kuukautta ihan täyttä mielettömyyttä ja kulminoitui siihen matkaan.

Liikutuin kun katsoin viime keväänä Euroviisuja ja Suomen edustajan Paradise Oskarin esitystä ja mietin että "MÄ TIEDÄN MILTÄ TOSTA JÄTKÄSTÄ TUNTUU JUST NYT" koska se pääsi esiintymään Suureen Maailmaan. Ja sit nolotti, mut itkin vähän silti.


3. Paras coni

Voiei, paras voi olla niin monella tapaa. Tämän vuoden Desucon oli monella tapaa täydellinen kun mikään ei mennyt persiilleen ja kaikki tuntui sujuvan ja ihmiset oli huikeita, Bakaconissa oli parhaat tuomarihengailut, J-popconissa viime syksynä oli vaan huikeinta kaikin puolin... Ei pysty sanomaan mikä voittaa.

Hei, muistakaa seurata CFT:n blogista Elffin ja Shufun World Cosplay Summit -matkaa! Elffi oli ekana iltana ehtinyt jo juomaan puoli Eurooppaa pöydän alle, ja järkyttämään väkeä japanintaidoillaan. Thaimaalaisilla on kuulema 15 laatikkoa tavaraa. :O

Muita seurattavia, jos WCS-jutut kiinnostavat:
COSPLAY_SUMMIT Twitterissä (kuvia, kuvia, kuvia! Päivittyy aina kun Japanissa ei ole yö, joskus öisinkin)
Pukan UStream (videoklippejä erään mukanatouhottavan saksalaisen kuvaamana)
Lisäksi joukkueiden omat Twitterit, jota löytyvät todennäköisimmin hakemalla Twitterissä WCS2011. Suomellakin on omansa, @WCS2011Finland!

Lisään linkkejä jahka niitä löytyy, esimerkiksi jos löydän mestan joka streamaa championshipin. Koska jestas sentään kuinka tiukasti olen koneelle liimautuneena jos sellainen löytyy!

PS. Suomen vuoden 2012 WCS-karsintoihin on vielä muutama paikka vapaana...

Tutoriaali: herrainkaulukset

Ommellaan Irtsan kaa, osa 1! eli kuvallinen opastus herrainkauluksen ompelemiseen

Alaotsikko voisi olla myös "eli kuinka menetin järkeni ja opin rakastamaan masokismia". Minulla on kaksi suurta vihollista tässä maailmassa: Starbuck's-kahvilaketju ja herrainkaulukset. Sokerisiirappi"kahviin" en vieläkään koske, mutta herrainkauluksia täytyy aina joskus tehdä. Viime aikoina onkin kuulunut korviini tuskailua näiden tiimoilta, joten Sheryl-pukua tehdessäni ajattelin kuvata kaulusprosessin ja valottaa sen perkeleen sielunelämää hieman. Mitenkään itse en ole tätä työjärjestystä kehittänyt, vaan se on minulle opetettu. Herrainkaulus (ja kaulukset muutenkin) ovat vaan niin tympeän hankalia aluksi että niistä ei pelkällä tekstillä paljon riemua revitä. Siispä, auttavia kuvia.

Ihan ensiksi, tässä malli siitä millaista kaulusta herrainkauluksella siis tarkoitetaan:



Tuossa siis tämän tutoriaalin työn tulos. Herrainkaulus on siis se ihan perinteisin kaulus, joka on esimerkiksi kaikissa perinteisissä puvuntakeissa. Cosplayn puolelta ensimmäisenä minulle tulee mieleen Persona 3-pelin päähenkilön takki, jossa moinen kaulus myös on.



Tämän hirviön kaavoittamiseen en aio puuttua nyt, koska se on ihan oma matopurkkinsa ja minun taitoni sillä puolella perustuvat jatkuvaan yrittämiseen ja erehtymiseen, joten keskitytään nyt vain ompeluun.

Ensiksi hieman sanastoa. Yritän pitää tämän mahdollisimman ammattisanastovapaana, jotta koko tutoriaalista ei tule kamalaa sanapuuroa, mutta parit asiat on hyvä nimetä ihan ilmaisun helpottamiseksi.



Pinkin raidan alleviivaama kohta on nimeltään peilisauma. Peilisauman pituus ei ole mitenkään kiveenhakatusti määritelty, vaan se on sen mittainen kuin sen tarvitsee olla. Se voi olla hyvinkin lyhyt, tai se voi olla yli puolet kauluksen leveydestä. Joskus kauluksen tuo avoin osa joka aukeaa peilisauman vierestä voi olla hyvinkin pieni, tai valtavan suuri.

Kauluksen eri puolia kutsutaan ala- ja päällikauluksiksi. Myös päällyskaulusta käytetään, mutta itse sanon sitä päällikaulukseksi koska dur dur murteet. Päällikaulus on se puoli kauluksesta, joka näkyy kun kaulus on oikein taitettuna valmiissa takissa. Alakaulus taas on se joka taittuu itseään vasten päällikauluksen alla, jääden piiloon. Ala- ja päällikaulus ovat nimenomaan ne kappaleet jotka menevät niskan taakse.



Alavara on kuvassa rajattu pinkillä. Alavaralla saadaan piilotettua vuori, ettei se löpsyä esiin takin etureunasta. Samalla alavara tukee napinläpiä ja nappeja, jotta kangas ei kärsi käytössä. Alavarat pitäisi oikeastaan aina tukea tukikankaalla jotta se pysyy ryhdikkäänä ja napit läpineen eivät revi sitä rikki.
Kauluksessa alavara on se osa, joka pienenee etureunaa kohti taittuessaan. Tämä osa alavarasta leikataan yhtenä kappaleena miehustan (=päällimäinen kangaskerros vaatteessa) kanssa, jotta taitteeseen ei tule liian paksua saumaa. (Tekemäni liivi on siitä tässä poikkeuksellinen, että kuvassa oleva vuori on enemmänkin vuorin ja muotokaitaleen yhdistelmä. Normaalisti tuosta oikeanpuoleisen pinkin viivan kohdalta alkaisi vuorikangas.)

Kohta, josta kaulus taittuu, on nimeltään taiteviiva.

Aukileikkaus on kun saumanvaroja leikataan esim. kulmassa tai kaarevassa kohdassa jotta kangas taipuisi paremmin. Aukileikkaukset kohdistetaan aina niin että ne loppuvat kohtaan jossa on neulanpisto. Jos aukileikkaus loppuu langan kohdalla, kangas saattaa revetä.


No, sitten päästään aloittamaan!


Kuvassa näkyvät siis miehustan alavara sekä alakaulus. Ala- ja päällikaulus ovat samanlaiset, sillä erotuksella että alakauluksen langansuunta on täysvino (=45 asteen kulmassa verrattuna kankaan reunaan) ja päällikaulus on ihan muutaman millin suurempi ulkoreunalla. Kauluksessa voi olla KT-saumalla eli keskellä takana sauma, jolloin kangasta saa säästettyä hieman. Sauman voi laittaa myös esim. vain alakaulukseen, ja ottaa ainoastaan päällikauluksen taitteelta, jos ei halua että se sauma näkyy ulospäin.

Kuvassa on merkitty keltaisella peilisauma, ja pinkillä pääntiensauma. Keltaiset yhteen, pinkit yhteen.

Ja ihan ensimmäisenä ommellaankin ne keltaiset yhteen!



Kas näin. Kuvassa näkyy nyt siis miehustan alavaran puoli. Alakaulus ommellaan kiinni siten, että kauluksen ulko- ja sisäreunan saumanvarat jäävät vapaaksi. Älä siis ompele niitä kiinni alavaraan! Ompeleen tulisi loppua miehustan pääntiensaumavaran ulkoreunaan, ja alakauluksesta jäädä siis oman saumanvaransa verran yli. Pinkit viivat siis esittävät sitä missä alakauluksen reunat menevät. Sama homma myös päällikauluksen ja vuoripuolen alavaran kanssa, paitsi että nyt tuon sisäreunan saumanvarankin voi ommella, jos teet tavallisen vuorin.



Seuraavaksi ommellaan miehustan pääntiensauma. Toisin kuin voisi luulla, sitä ei missään nimessä voi ommella samaan syssyyn miehustan peilisauman kanssa. Paitsi jos olet joku sorminäppäryyden ylijumala. Se on aloitettava siitä missä peilisauman ommel päättyy, ja aivan tismalleen siltä samalta kohdalta. Nurkkaan voi tehdä aukileikkauksen jo vaikka ennen ompelua, jotta sen saa kääntymään nätisti. Nätimmin kuin tuossa kuvassa, johon tuli ikävä kyllä rytty kun en tehnyt aukileikkausta ensin. Villakankaissa tämä varmaan onnistuu ilmankin, koska villakankaat ovat ihmekankaita, mutta sinnekin se on jälkikäteen tehtävä.

Ommellaan tosiaan koko pääntiensauma, ja päätetään se toisella puolella siihen peilisauman pisteeseen kuten aloituskin. Varo ettet ompele peilisauman saumanvarojen päälle, se vetää koko homman läskiksi.



Noin nätisti sen pitää mennä.



Seuraavaksi ommellaan vuori kiinni alavaraan ja päällikaulukseen. Koska Sherylin liivi on vähän erilainen, otin kuvan koulussa tehdystä harjoituskauluksesta. Siinä ei ole mitään sen kummempaa, nasautat vuorin vaan kiinni.

Paitsi! Halauslaskos.





Pieni mutta aika tärkeä asia, joka askarrutti ainakin minua vuorikaudet. Halauslaskos on pieni laskos KT:lla, jok helpottaa, kuten arvattavaa, käsien viemistä eteen yms. Laskos lisätään vuoria leikatessa niin että kokonaislisäys on 2 cm. Se ommellaan vaan laskokseksi.



Seuraavaksi ommellaankin sitten jo niitä teräviä nypyköitä jotka jatkuvat sieltä peilisaumalta! Lähde jälleen ihan tismalleen peilisauman ompeleen kärjestä, ja jatka koko ulkoreunan ympäri. Varo ettet venytä toista kauluksista ommellessasi! Saatat jopa joutua hieman syöttämään (=toinen kangas löyhemmällä kuin toinen, mutta et vedä kumpaakaan). Suosittelen myös laittamaan KT-saumat kohdikkain vaikka neulalla, jotta niska on sitten siellä missä pitääkin.

Vinkki! Itseasiassa jopa pakollisuus. Ommellessasi teräviä kulmia, tee kulman kohdalle yksi ommel vinoon, kas näin:



Näin kankaalle jää tilaa kääntyä nätisti, koska eihän se koskaan ihan neulanteräväksi käänny. Yksi pisto voi riittää, riippuen toki ompeleen pituudesta (itselläni on siinä ja siinä että yksi riittää, on niin lyhyt tikki).

Sitten vielä sama homma toiselle nypykälle ja etureunalle, ja tadaa! Tässä vaiheessa on hyvä tehdä aukileikkauksia, jotta saat kaulukset asettumaan nätisti.

Lopuksi vielä silitysvinkki: koska päällikaulus on muutaman millin suurempi, sen saa silitetyä hienosti näin:



Päällikaulus siis kuvassa alempi kangas, joka vähän kurkistaa (ihan pikkasen liikaakin, kyllä). Näin kaulukset kääntyvät nätisti niin että ommeljuova ei näy päällepäin.

Ja näin syntyvät kaulukset. Kommentteja, korjauksia, kysymyksiä, lisäyksiä, haukkuja, kaikkea otetaan vastaan. Täydennän opasta sitä mukaa kun tajuan tehneeni älyttömiä mokia tai niistä huomautetaan.

Lisää ohjeistusta kaulusten ja ylipäätään jakkujen tekoon löytyy Opetushallituksen sivuilta, täältä: http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/jakku/

World Cosplay Summit, eli kisaamisen hienoudesta

Kesän conikausi alkaa kääntyä lopuilleen, mutta ainakin itselleni suurin ja odotetuin on vielä edessäpäin. Monelle muulle se on varmaan ollut Desucon tai Finncon-Animecon (jonka itse skippasin koska lol Turku, menin mieluummin vanhempieni kanssa Ikeaan) mutta minulle se on muutamastakin eri syystä Tracon. Yksi hyvä syy on se että olen cosplaykisojen ylimammana säätämässä, ja sen lisäksi pitämässä kahta ohjelmanumeroa (joista lisää myöhemmin - himitsu desu jne). Suurin syy tälle kohokohtaisuudelle on kuitenkin Suomen World Cosplay Summit -karsinnan eka kerta Traconissa. Kellekään ei liene epäselvää miksi WCS on minulle oikein erityisen sydämenläheinen asia, ja erityisen läheisen siitä tekee se että olin erään toisen ihmisen kanssa hivenen äänekkäästi nimenomaan Traconin kannalla kun uudesta karsintatapahtumasta keskusteltiin.

Omat syyni Traconin suosimiseen ovat ns. kaksiset: ykkösenä Tampere-talo, kakkosena itse tapahtuma. Olen jonkin verran luuhannut Tampere-talon pääsalin backstagella sekä kilpailijana että mammana, ja vaikka siellä onkin rappuja ja käytäviä ja kuumakin iskee välillä, backstagella on silti tilaa ja pukuhuoneita vaikka kuinka, ja ne pukuhuoneet ovat mitä mainioimpia: pelkkää peiliä! Jopa vähän liikaakin, jos sattuu olemaan pukeutumassa samaan aikaan kuin joukko coniin jotenkin liittyviä mieshenkilöitä, ja yrität estää kaikista intiimeimpiä alueitasi vilkkumasta... Tänä vuonna yritetään myös välttää sitä happiloppua harrastamalla mahdollisimman vähän jonottelua koko kisaajaporukan voimin. Porrastus on avainsana, jota ehkä vähän rakastan.

Tracon on tapahtumana myös aina ollut mukava, jo vuodesta 2005 asti. Yhtäkkiä se paisui valtavaksi ja joutui muuttamaan, ja siitä tuli Yksi Suurista. Mikäpäs sopisikaan paremmin WCS:n karsintanäyttämöksi kuin coni joka kerää upeisiin puitteisiin paljon upeita cosplayaajia (vaikka osa tulisikin vain Sorsapuistoon hengaamaan, jonka haluan kyllä nähdä syyskuussa koska Suomi ja syyskuu)? Ja järjestelytkin ovat siltä osalta kunnossa että väki ei vaihdu joka vuosi kuten Animeconissa, joka varmaan edelleen lasketaan överisuurimmaksi, jos ei muuten niin menneisyytensä vuoksi. Monen mielestä Desucon olisi varmasti ollut vähintään yhtä mieluinen WCS-karsintaconi, mutta olkoon heillä EuroCosplay. En lähtisi keskittämään kaikkea yhteen coniin, niin hyvä coni kuin onkin. Saan ajatuksestakin traumaattisia takautumia siihen miten Tanskassa nämä hommat hoidetaan...

World Cosplay Summit oli rehellisesti sanottuna yksi elämäni ihan hienoimpia kokemuksia, niin surulliselta kuin se jonkun korvaan kuulostaakin. Toki Summit on osallistujiensa näköinen, ja vuosittain vaihtuva väki takaa sen että aina ei ole yhtä järisyttävän hyvä henki kuin vuonna 2009 oli, mutta kehtaan silti väittää ettei sieltä kukaan tule sellaisilla fiiliksillä että "ihan tyhmää oli, olis voinu jäädä himaanki."* Se on huikea kokemus, jos vaan osaa ottaa sen sellaisena.


* Tähän liittyen, sivutarina: joku oli hernaroinut galtsussa siitä kun heitin ohimennen kommentin kuinka harmitti että missasin Lady Gagan keikan koska olin Japanissa. Ei, se että minua harmittaa Gagalupen missaaminen ei tarkoita ettenkö olisi sata kertaa mieluummin ollut Japanissa kuin keikalla.

Yksi keino, millä pilaa WCS-kokemuksensa aina hienosti, on liika kilpailuhenkisyys. Hullua, eikö! Kilpailemaanhan sinne mennään! No joo ja ei. Toki kilpailuun pitää panostaa, jo ihan Kansallis Mielisen Ylpeyden nimissä (=että Suomea ei dissata netissä :(((( ), mutta liiallinen sen kilpailuaspektin korostaminen tuo mukanaan myös kaikenlaisia ikävämpiä ilmiöitä, kuten muiden joukkueiden kanssa kyräily, paskanjauhaminen selän takana, muuten vain nyrpeä käytös. Kaikki nämä yläasteelta tutut ja paskaksi todetut käytösmallit! On toki sallittua olla sitä mieltä että maan X edustajilla on ihan hirveet puvut tai maan Y toinen edustaja on ruma läski, mutta nämä ovat juttuja jotka kantsii pitää omana tietonaan, tai jakaa vain oman kisakumppaninsa kanssa (käytännössä edelleen paskanjauhantaa selän takana, mutta ainakin hyvin rajattua).

Joukkue on siellä edustamassa sekä Suomen cosplayskeneä että ITSEÄÄN. Inhottavat ja nyrpeät ihmiset muistetaan kyllä (voi, kyllä, ne muistetaan...) ja näiden on turha odottaa ihmisten riemastusta kun astuvat huoneeseen, tai kutsua virallisten juttujen ulkopuolisille ekskursioille. Siinä jää monet kivat lounastreffit tai kymmenen kilometrin patikkaretket Nagoyan betoniviidakossa väliin. Nämä ovat niitä kivoja juttuja joista ne parhaat muistot jää.

On kaksi aivan eri asiaa olla kaikkensa antava kilpailija ja olla kankiperseinen narttu. Kaikkensa antava kilpailija tekee niin hienon puvun kuin pystyy, hioo esityksensä, pistää itsensä likoon. Kankiperseinen narttu tekee myös kaiken tämän mutta samalla sulkee käytöksellään paljon ovia itseltään. Nämä ovet voivat sitten vähän harmittaa jälkikäteen! Verkostoitumisesta on hyötyä myös näissä jutuissa. Tietty, jos ei kiinnosta, niin mikäs siinä. Suurinta osaa varmaan kyllä kiinnostaa, koska kavereiden saaminen ympäri maailman on aika avartavaa ja kivaa!

En tiedä olenko sanonut tätä vielä tarpeeksi monta kertaa, mutta WCS on aika kovaa työtä. Kolmen puvun keksiminen ja tekeminen on aika rankkaa hommaa (ja siksikin toivoisin että Suomen karsintakisa olisi aina todella hyvissä ajoin ennen finaalia - 9 kk oli meille oikein hyvä aika, emmekä edes tehneet uusia finaalipukuja!), ja siinä räpsähtää stressimittari punaiselle kenellä tahansa. Mutta lopussa odottaa se palkinto: melkein kenen tahansa cosplayuran huikein matka, jonka saa viettää samanhenkisen porukan kanssa. Pääsee näyttämään että peräpohjolassakin osataan. Pääsee luomaan kontakteja ulkomaailmaan ja saamaan uusia kavereita. Siinä vaiheessa kaikki se kura on sen arvoista (ja siitä osaa nauttia jos jättää 4chanin ja muiden lautojen lukemisen vähemmälle valmistautumisaikana). Se toki vaatii todellista panostusta (erityisesti nykyään: tänä vuonna kuulema aikovat syynätä sisäsaumoja!), ja se vaatii paineensietokykyä, joten ei siihen kannata lähteä miettimättä tarkkaan onko valmis. Kuitenkin se on niin hieno kokemus että oikeastaan haluan tällä killometriviestilläni vain sanoa että

OSALLISTUKAA WORLD COSPLAY SUMMIT -KARSINTOIHIN.

Jos ette voita nyt, niin ei se mitään. Ei ollut vielä teidän vuosi. Kyllä sekin tulee kun tarpeeksi yrittää.

Mainittakoon näin sentimentaalisen jutusteluni päätteeksi että Traconin kisailmottautumisten toinen vaihe aukeaa maanantaina 1.8. jos mieli tekee mukaan. Ensimmäinen vaihe meni täyteen aika pian, katsotaan miten toisen käy.

Onpas tämä vakavamielinen teksti! Jotta ei poikettaisi tavallisesta pilupalilalalaa-linjasta ihan liikaa, kerron lopuksi että päätin tehdä tälle kesälle vielä yhden puvun sen sijaan että olisin esim. pitänyt vähän lomaa. Hahmonvalinta oli pitkä prosessi, ja lopulta valintaan vaikutti pääasiassa suhteellinen helppous ja tissit. Eniten kyllä tissit. Kävin rintaliiviostoksillakin jo, ja kikattelin kopissa kun testailin miten saan rinnat parhaiten esille. Huoh.

Tämä kesä on ollut täynnä niitä helppoja, kivoja pukuja jotka päällä on ollut suhteellisen helppo liikkua (omg Desuconissa ei ollut ollenkaan korkkareita, ja Nekoconin jäljiltä päkiäni eivät olleet turvoksissa viikkoa!). Tämä ei käy ollenkaan päinsä. Sen sijaan että panostaisin tänä syksynä täysillä vihdoin ja viimein alkaviin yliopisto-opintoihini, aloitan tässä mitä pikimmiten ensi kesä-Desun puvun tekemisen. Miksi näin aikaisin? Koska ajattelin taas testata kärsivällisyyttäni ja virkata siihen tulevan pitsin itse, ja koska se vaatii muutakin askartelua kuin ompelua. Sellaista askartelua joka mahdollisesti vaatii voimatyökaluja ja/tai muuten vain terävien asioiden käyttämistä, joka taas ei ole yhtään minun vahvuuteni. Katellaan mitä tapahtuu, varmaan teen kryptisiä päivityksiä joista ne tietää, ketkä tietää (eli en varmaan tee koska petän selkeästi aina nää blogilupaukseni).

Kaunista loppukesää, väki. Nähdään Traconissa.

Nekocon 2011, eli kuinka hikoilin Kuopiossa

Olen tässä hellettä ja ylipäätään lämpöä kammoavana ihmisenä ihmetellyt että miten se voi olla meille peräpohjoisille niin hankalaa kasata toimiva ja järkevä ilmastointi, kun se onnistuu niin monilta muilta niin hyvin? Suomalainen julkisten tilojen ilmastointi on täysin ala-arvoista höpöhöpöä, ja sekös minua ottaa päähän.

Nekoconissa ilmastoinnin failaaminen (joka Anikia lukemalla selvisi itseasiassa täysin järjettömäksi alunperinkin eikä rikkoutumisesta aiheutuneeksi) oli oikein mainio aloitus conille joka on (ainakin meidän piireissä) tunnettu kahdesta asiasta: 1) Vitun Kylmistä Öistä, ja 2) Vitun Kuumista Päivistä. Ensimmäinen kohta ei pätenyt (tähän tosin auttoi se, että tänä vuonna mökkien ovet olivat oikeasti oviaukkojen kokoiset) mutta toinen päti. Ja Musiikkikeskus muuttui hikimajaksi. Ja se näkyi. Ja haisi.

Cosplay päällä on toki aina "hauskaa" lämpimällä säällä, sillä kuten pohdimme ryhmässä viikonlopun aikana: sopivan lämmintä/viileää/mukavaa pukua ei ole olemassakaan, vaan aina on jokin vialla. Itse arvasin että lämmintä on, joten valitsin sentään puuvillaisia kankaita että ei kävisi kuten viime kesänä polyesterisukkani kanssa kävi (joka muuten piti pestä kahdesti ennen kuin hienhaju lähti - naminami). Kerroksia tosin kertyi, joten melkoisen hiki oli, ja kaikki ne kerrokset kosteina. Naminami taas.

Pahin hirvitys tapahtui heti lauantai-aamuna. Vastavärjätty oma tukkani päätti valuttaa pinkkiä hikeä vaaleansiniselle paidalleni, ja tuloksena oli hivenen kirjava paita. Sillä piti sitten mennä lauantai, ei auttanut. Loppupäivästä huomasin myös että osa peruukin punertavuudesta ei tullut vaaleanpunaisista kuiduista jotka siihen ujutin, vaan olivat sitä samaa pinkkiä hikeä. (Meitsi on niin naisellinen että hikoilenkin pinkkiä.) Onneksi illan pesuoperaationi tuotti tulosta, ja sain kuin sainkin astianpesuaineella tahrat pois (ja kylmässä vedessä vielä - eat me, Vanish OxiAction!).

Noo, sitkeästi näkyi porukka sisseilevän. Tietääkseni SPR:n väki ei joutunut ronttaamaan pyörtyneitä conittajia pois muiden jaloista, eikä ambulanssikaan käynyt tekemässä kuin harjoituskeikkoja. Muutamat vemppausvammat siitä viuhkojen heiluttelusta ehkä tuli, mutta siinä varmaan se. Muutamia ihmisiä kävi pukuvalintojen vuoksi ihan todellakin sääliksi, siellä näkyi sen verran tuhtia varustustakin.

Oma pukuni oli kuitenkin varsin ilahduttava tapaus! Sen sijaan että päkiäni olisivat itkeneet tuskasta, pystyin kävelemään niillä maltillisilla koroilla koko päivän ilman suurempia tuskia, ja pukukaan ei painanut kuin vähän vyötäröltä (koska sukkanauhaliivini oli pelkkä kuminauha). Liikkumisvaikeuksia ei ollut, pystyin kantamaan oman kassini ja kaivelemaankin sitä. Kaikki sujui! Sheryl menee kyllä ehdottomasti uudelleenkäytettävien pukujen kansioon, eli ei pahvilaatikkoon vaan rekkiin roikkumaan (jahka käy huolellisella pesulla). Muutamat myös jopa tunnistivat, vaikka Macross Frontierin puvuista leffapuvut ovat vähemmän tunnettuja. Kuviakin ottivat, ihan tuntemattomat! Mieletön-Jussi myös kuvasi muutamat napsut sunnuntaina, koska aina pitää olla kuvia Eeppisestä Seinästä. Kaikenkaikkiaan siis omalta osaltani, oikein onnistunut viikonloppu cosplayn kannalta.

No entäs se Nekocon muuten? Lyhyesti: tämä ei ollut se coni johon rannekkeeni ostin. Nekoconit '06 ja '08 olivat eeppisiä, jälkimmäinen oikein erityisen sellainen. Tämä vuosi? No, ihan selkeästi järjestäjät olivat uusia, koska yhtäkkiä huippuconilla oli niitä ekavuotisen conin vauvaongelmia. Tai ehkä en tiedostanut monia näistä ongelmista aiemmin, tiedä häntä. Itsessäni ärsytystä aiheutti kovasti esim. sivuovien käyttökielto, koska mielestäni on aivan järjetöntä blokata tuollaisessa tilassa ovet, jotka tod. näk. vähentäisivät sitä pääovien ruuhkaa. Ja pääovista puheenollen, miksi sieltä oli avattu vain yksi ovi? Miksi kulkeminen ruuhkautettiin siihen, kun ovia olisi saanut järkevästi avattua useamman ilman että rannekkeita valvovat järkkärit olisivat joutuneet jonkinlaiseen työkoomaan. Itsestäni se yksi onneton ovi tuntui kovin ahtaalta, kun siitä yritti tunkea porukkaa sekä sisään että ulos. Lieneekö syy sitten blogaajan omassa leveässä perässä.

Toisekseen, en tiedä kenen linjaus tämä oli, mutta haukun sen silti. Pahoittelut jos oli jonkun tutun, olisin varmaan hellempi puhtaasta kaverikohteliaisuudesta. Tuomarit eivät saaneet työstään muuta kuin pikanuudelia ja lämmintä kättä. Edes ranneke ei tullut heille ilmaiseksi, vaan cosplaykisan ihana ja tuitui tuomaristo joutui maksamaan sisään aivan kuin me tavalliset kuolevaisetkin. Perustelu? "Tuomarointi on etuoikeus." Mitä. Mitä. Joo, onhan se etuoikeus ja kunnia ja "ihihihi pyyskö ne oikeesti mua, meen vaikka olis Ebola just sillon", mutta silti, oikeesti? Tuomarit maksaa sisään? Jos te haluatte pukukilpailun ettekä ihkudaa-kilpailun, niin ne tuomarit ovat siellä tuottamassa teille sitä ohjelmaa lainaamalla ammattitaitoaan/asiantuntevuuttaan/järkeään käyttöönne jotta kilpailijakatraasta saadaan valkattua ne hyvimmät. Toki tuomarointi oli hätäistä ja pääasiassa esitysten aikana tapahtuvaa, joten siihen ei edes mennyt koko päivää kuten joissain coneissa, MUTTA SILTI. MITÄ. En vastusta rahastamista vaikka olenkin vassaripaska, mutta joku roti hei jätkät. Olisivat edes antaneet alennusta.

Cosplaykisat olivat aika siististi hoidettua peruskauraa. Kisaajia oli melkoisen vähän, vähemmän kuin olisin olettanut ja toivonut. Tykkään kuitenkin kovasti tästä CFT:n uudesta skittikisasta, joka taisi olla ensimmäistä kertaa käytössä Nekoconissa. Se säilyttää mahdollisuuden siihen ns. juoksukisaan, ja antaa mahdollisuuden niille jotka haluavat tehdä vähän enemmän lavalla. Tosin juoksukisassakin oli sitä esityspuolta, mikä oli kivaa, mutta sehän ei tuomarointiin saanut vaikuttaa kovin vahvasti. Mutta tykkään tästä että jokaiselle alkaa löytyä enemmän vaihtoehtoja, jolloin kaikki voivat hakea itselleen sopivaa kisausmuotoa ja on paremmin niitä "mahiksia". Itse en lähtisi skittikisaan ihan helposti, koska olen parempi puvuntekijä kuin esiintyjä, mutta monille se on juurikin toisinpäin. Katsotaan millaisiin eeppisiin mittasuhteisiin näissä kisaformaateissa päästään sitten Traconissa, jossa tosiaan on WCS-karsinnan lisäksi sekä yksilösarja että esityskisa (+ hall cosplay ja ties mitä kaikkea muuta).

Ohjelma ei muuten hirveästi jaksanut sytyttää, ja taisinkin käydä sitten lopulta vain cosplaykisoissa, Ilonan luennolla ja päättäjäisissä. Loppuaika kului venyen ja vanuen, hyvin usein Desupöydän läheisyydessä. Nekocon onkin kyllä aina ollut minulle hengausconeista hengausconein, jopa vielä suuremmassa määrin kuin Bakacon, joten sinänsä en ole yllättynyt lainkaan että en käynyt ohjelmaa katsomassa. Varsinkin koska olen nirso, tai vaihtoehtoisesti rageherkkä. Saan suuni vaahdotettua kyllä muutenkin, joten chillaan mieluummin ja varjelen sydäntäni.

Hengausconeista hengausconein oli nimenomaan sitä, ja lievän tylsyyden ja jumalattoman älykkyydenminimoivan kuumuuden pelastivat ihmiset. Juttelin paljon sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa ei aiemmin ole tullut vaihdettua paria sanaa enemmän ja olin ihan hiijeehuippuu siitä, ja vanhojen tuttujen kanssa tuli peeloiltua. Oli oikein mainiota touhua se, mut vähemmänkin olisi riittänyt. Tai no, ei muuten mutta virsut lipsuu kun tarpeeksi kauan sutkii. Mut kaikki oli ihanii, sekä Rauhalahden porukka että muut, puspus vaan ja patukkaa kaikille.

Koska tämä blogaus ei ole vielä tarpeeksi pillupallilalalaa, tässä hassuja hattuja koska ne tiivistävät sunnuntain tunnelman niin hienosti:










Tää jätkä lyö mua varmaan ukemilla polveen tästä hyvästä.